maanantai 29. kesäkuuta 2015

Mummoontuminen ja setääntyminen alkaa varhain

Mummoontuminen/ukkoutuminen ja tätiintyminen/setääntyminen alkavat jo varhaisessa iässä. Näillä sanoilla kutsun sitä ylemmyydentuntoista ajattelua, että nuoret sukupolvet ovat huonompia kuin vanhat ja että entisaikaan kaikki moraaliin liittyvät asiat olivat paremmin kuin nykyään.

Olen joka vuosi kuullut noin kahdeksantoista ikäisten suusta moitteen, että tämä uusin, juuri rippikoulussa ollut ikäluokka on kummallisen levotonta ja että niiden on kummallisen vaikea olla hiljaa. Olen vastannut: "Tuota samaa arvostelua muuten kuulin myös kaksi tai kolme vuotta sitten."

Vähän yli kaksikymppiset eivät kovinkaan paljon mieti viidentoista ikäisten maailmaa. Heidän ajatuksensa ovat toisaalla. Joskus he pyörittelevät vain päätään ja sanovat, etteivät ymmärrä nykyteinejä ollenkaan.

Päivittely yltyy, kun tulee omia lapsia ja nämä lähestyvät rippikouluikää. Silloin moni poimii paikallislehdestä jonkin surullisen uutisen jostakusta älypäästä ja on taas vakuuttunut, että "ei meidän aikana".

Monesti olen sanonut: "Et ehkä juuri sinä, mutta kyllä minulla olisi yhtä ja toista muisteltavaa niistäkin ajoista, jolloin sinun ikäluokkasi pörräsi mopolla ympäri kylää."

Eläkeiän kynnyksellä taas hämmästellään pullamössösukupolven tarvetta ajaa mopoautolla joka paikkaan. Ei jakseta kävellä, ei mennä edes polkupyörällä. Ja totta onkin, että nuorten kunto on heikentynyt. Mutta yhtä lailla nykymummot ja -papat ovat ratkaisevasi veltompia kuin autottoman ajan mummot ja papat. Samalla tavoin nykyajan pullamössömummojen  ja -pappjen pitää päästä aina oven eteen.

Entäs sotaveteraani ajan sukupolvi? Heinä en yhtään kehuisi hyvällä moraalilla. Kun he olivat kolmannella tai neljännellä vuosikymmenellä, eurooppalaiset nuoret rakensivat keskitysleirejä ja tappoivat toisiaan. Nykyään ei ole mitään sellaista.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Oikeusministerin perehdyttämisohjeet

Vaikuttaa siltä, että kesälomien keskellä uuden oikeusministerin työhön perehdyttäminen on jäänyt hoitamatta. Ehkä ohjeetkin ovat hukassa.

Sitä varten olen koonnut tiivistetyt perehdyttämisohjeet:

1) Ministerin pesti kestää yleensä neljä vuotta. Siksi ei kannata ruveta hötkyilemään aivan ensimmäisinä viikkoina. Parasta on ottaa rauhallisesti asioista selvää. Pätemään ehtii myöhemminkin.

2) Aivan ensimmäisten haastatteluiden edellä kannattaa kirjoittaa kämmeneensä repliikki: "Oikeusministerinä en voi tällä hetkellä ottaa asiaan kantaa." Toinen käyttökelpoinen on: "Tässä vaiheessa en kommentoi." Lunttaamalla kädestä näitä lauseita selviää ensimmäisistä haastatteluista kuivin jaloin. Kun kokemusta karttuu, voi vähitellen opetella sanomaan jotain asiaa.

3) Onpa oikeusministeri kuka tahansa, ainakin ei-juristina hänen on muistettava, että kaikki hänen alaisensa ovat asiaosaamisessa häntä pätevämpiä. Tämä ei estä ministeriä olemasta hyvä johtaja, mutta tiettyä nöyryyttä se vaatii. On viisasta aina kysyä alaisilta ennen kuin sanoo mitään vaikeampaa. Muuten tulee puhuneeksi läpiä päähänsä.

4) Tuomioistuinten ratkaisua ei pidä ministerinä ikinä arvostella. Jos näin tekee, paljastaa itsestään sen, että koulun yhteiskuntaopin tunnilla ei tullut katseltua taululle, kun opetettiin vallan kolmijako-oppia. Se on länsimaisen oikeusjärjestelmän luovuttamaton ydin. Jos oikeuden päätökset eivät miellytä, on tyydyttävä kirjoittamaan uusia lakeja.

5) Omat yksityiset mielipiteensä kannattaa unohtaa ministeriyden ajaksi. Niin korkeassa virassa ihmisellä ei ole oikeutta yksityisiin möläytyksiin. Kotosalla voi vaimon/miehen seurassa puhua tietysti hieman vapaammin, mutta puhelinten, tekstarien, Facebookin, WhatsAppin ja sähköpostien kanssa on oltava pidättyväinen.

6) Unohda vieraat naiset/miehet. Niistä tulee pirunmoista sotkua.

7) Kansalaisten irvailuista ei kannata välittää liikaa. Ne nyt ovat sellaisia.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Mikä ihmeen "se"?

Esimerkiksi viikonvaihteen edellä kuulee monesti kysymyksen: "Tiedätkö, mitä se on luvannut?"

Lauseeseen on jo niin tottunut, että sitä ei edes pysähdy miettimään, mutta kun tässä päivät pitkät kummastelen Pentti Saarikosken lauseita, olen alkanut kummastella tätäkin.

Mikä ihmeen ”se”? Tarkoitetaanko kysymyksellä Pekka Poutaa, Matti Huutosta tai Seija Paasosta? – Meteorologit kuitenkin vaihtuvat, joten oikeampaa olisi sanoa "mitä ne ovat luvanneet" tai vielä korrektimmin "he".

Vai viittaako ”se” itse säätiedotukseen? Mutta miten ihmeessä tiedotus voisi luvata jotain?Tuntuu merkilliseltä että puhuttaisiin tiedotuksen lupaamisesta, sillä varsinkaan säätiedotus ei lupaa mitään. Tiedotus on ruudulla tai paperilla olevia sanoja. Oikeastaan meteorologikaan ei voi luvata, vaan hän enintään arvaa tai ennustaa, ja sekin on virheille altista toimintaa. 

Kaksi vuotta sitten Forecan kehitysjohtaja sanoi: "Suomen säätä voi ennustaa noin pari päivää eteenpäin."

Vai onko lupauksesta puhumisessa peräti jonkinlaista Jumalan kaipuuta? Onko tämä sen ikävää, että meillekin joku joskus lupaisi jotain?

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Sateisen juhannuksen pelastaa työ

Elämäni parhaisiin juhlapäiviin lasken sen juhannuksen, kun olin läpi yön töissä kehitysvammaislaitoksessa. Tekemisen kannalta vuoroni oli hiljainen. Saatoin seurata valoisuuden himmenemistä ja uudelleen elpymistä vailla muita vaatimuksia kuin hereillä pysymisen pakko.

Koko yön satoi kaatamalla, ja aamulla pihat ja tiet olivat lovilla. Tiesin ettei kenelläkään ollut kivaa ainakaan Suomen kesän ansiosta. Minulle sen sijaan juoksi koko ajan palkka kaikkine mahdollisine lisineen, eikä opiskelijan tarvinnut harmitella verottajan ahneutta.

Ehkä se ilo oli vahingoniloa, tai ehkä se oli tunne vähäisestä vaurastumisesta. Tai sitten se oli vain havainto, että tällä kertaa olin valinnut oikeiin - tai osastonhoitaja oli valinnut, kun oli tuumannut, että olkoon kesätyöntekijä kiinni ja vakinainen väki vapailla.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Liian pitkä kuuden tunnin loma

Tämän jutun kuulin vankilapapilta:

Muutaman vuoden tuomion jälkeen vanki oli päässyt ensimmäistä kertaa kuuden tunnin lomalle, ja sen kuuden tunnin loman hän käytti matkustamalla Helsingin keskustaan. Sinne mennessään hän tajusi, että ei ollut eläissään ollut siellä selvin päin. Kaupunkimatka jännitti.

Ratikasta hän ajatteli selviytyä ottamalla tarpeeksi ison rahan mukaan ja maksamalla sillä. Kun hän lykkäsi seteliä ratikkakuskin käteen, kuski tiuskaisi, että mikäs maalaistollo sinä olet kun maksat rahalla, josta ei ole antaa takaisin.

Itse matka meni jotenkin, vaikka tuntui siltä, että kaikki tuijottivat.

Stockmannin seutuvilla hän hyppäsi pois ja meni kahvilaan. Automaatti oli liian vaikea, hän ei osannut käyttää sitä. Silloin loppui uskallus kysellä neuvoa. Ahdisti ja pelotti. 

Hän laski taskun pohjalla olleet kolikot, kiipesi takaisin ratikkaan, maksoi pikkurahalla ja ajoi vankilaan. Hän oli ollut poissa neljä tuntia.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Viidestoista genre

Nykyisessä Hämeenlinnassa on Eteläinen-niminen kylä, ja siellä oli Haran baari, vähän säälittävä mökkerö ohi kulkevan tien varressa.

Puisissa pirttipöydissä oli koristeina tavallisia tyhjiksi juotuja limsa- ja kaljapulloja. Niihin oli törkitty kuivia lehtipuun oksia niin kuin ne olisivat olleet kukkia. Oksiin oli kiedottu kreppipaperia, sinistä ja punaista.

Kun pyysi kahvia tiskiltä, kassavahti sanoi että joo, pannaan tippumaan. Vielä hän kysyi, otinko jotain pullaa kanssa, ja kun sanoin että joo, hän otti pullankäntyn pakastimesta ja työnsi mikroon.

Yhdessä nurkassa oli nuorta porukkaa. Niillä ei kai ollut kesäduunia. Ne puhuivat, mitä olivat viikonloppuna tehneet tai mihin olivat menossa. Ehkä Aitoon kirkastusjuhliin, kun siellä soitti Pobeda.

Toisessa nurkassa oli kaksi elähtänyttä ihmistä, mies ja nainen. Luomet lerpattivat ja posket roikkuivat.

Mutta siinä ne istuivat pöydän kahta puolta. Kävelin levyautomaatille ja laiton piisin soimaan, ja yhtäkkiä tajusin että nehän lauloivat siinä mukana, katsoivat toisiaan syvälle silmiin kuin ensirakastuneet. Huomatessani sen minä ajattelin että voi hyvä Jumala kun ihminen aina kaipaa, elämänsä loppuun saakka, ja antaisit nyt näillekin kahdelle jotain. Jos pikkaisen liikenis.

”Sun kanssas katson maailmaan ja kuin hullu huudan rakkauteni perään.” Juice lauloi.

Se on hieno muisto, mutta siitäkin huolimatta olen sitä mieltä, että tehtiin viisaasti, kun Viidettätoista yötä ei valittu virsikirjaan. Ei se sinne kuulu. Se on toisella tavalla hieno. Virsikirja ei ole sen genre.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hevonen sai kompleksin ja kuoli

Olen ollut tekemisissä oppineen ja kunnioittamani ihmisen kanssa, jolla oli yksi kiusallinen vika. Hän käytti usein sanaa intrigi (juoni), vaikka olisi pitänyt käyttää sanaa intressi (kiinnostus). Aina teki mieleni korjata, mutta koskaan en kehdannut.

Edelleen muistan lapsuudestani perhevitsin siitä, kuinka naapurin miehen hevonen oli miehen sanojen mukaan saanut kompleksin (sielunelämää häiritsevä miellesikermä, esim. alemmuudentunne), vaikka olisi pitänyt sanoa komplikaation (sairauteen liittyvä lisätauti).

Käyttökelpoista viisautta on se, että käyttää sivistyssanoja mahdollisimman vähän ja osaa niitä mahdollisimman paljon.Lisäksi on tarkoin tiedettävä, mitä ne merkitsevät, ettei vain intrigi sekoitu intressiin.

Kirjoittaessa kannattaa valita virheensä. Jos "kiroittaa vireen", lukija on myötätuntoinen ja arvaa, että nyt on vähän lipsahtanut, mutta jos kirjoittaa naivi (pitää olla naiivi) tai agressiivinen (pitää olla aggressiivinen) antaa itsestään tekoviisaan vaikutelman.

Sivistyssanoja tarvitaan vain harvoin. Joskus niistä on hyötyä sanatoiston välttämiseksi. Lisäksi on muutamia sanoja, kuten eksistentiaalinen, joille ei ole suomenkielistä vastinetta.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Suomen lipun polttamisella on hyvät puolensa

Yllä oleva otsikko on puhdasta trollausta. En tietenkään ole sitä mieltä, että Suomen lipun polttaminen olisi hyvä asia. Ajattelin vain sanoa, että jos joku kuohahtaa tuollaisesta otsikosta, hän tuntee hetken samoja tunteita kuin islamilainen, joka saa tietää, että hänen profeetastaan on jossain ulkomailla piirretty pilkkaavia kuvia.

Luultavasti kaikilla ihmisillä on jotain perimmäisiä pyhiä arvoja, joiden loukkaamista hän ei siedä. Useimmille suomalaisille oman maan lippu on tällainen arvo.

Puolalaisen aforistikon Stanisław Jerzy Lecin mukaan ateistitkin pillastuvat siitä, että joku sanoo: "Ei ole mitään pyhää."

Tästä syystä olen alkanut epäillä, että jumalanpilkkakiellon säilyttäminen laissa voi olla hyvä asia. Jumala ei tarvitse erityistä suojelua, mutta häneen uskovat ihmiset kyllä. Toisen ihmisen ja hänen arvojensa pilkkaaminen on aina hänen yläpuolelleen asettumista, eikä siitä seuraa mitään hyvää.

Pyhänä pidettäviä asioita on vaikea selittää. En osaa perustella insinöörikielellä sitä, miksi kokonaisen hevosen raadon vieminen kaatopaikalle olisi väärin. Loukkaavalta ja sietämättömältä se kuitenkin tuntuu niin kuin vainajien kuljettaminen pakettiauton lattialla. Molempia on tässä viime aikoina tapahtunut.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Sannilla pitää kiirettä

Uusi kulttuuriministeri on Sanni Grahn-Laasonen. Ottamatta kantaa hänen persoonaansa on tunnustettava, että hänen virkansa on kohtuuttoman laaja-alainen. Nykyään kulttuuri ei ole vain kirjallisuutta, klassista musiikkia ja kuvataiteita, vaan aivan mitä tahansa.

Googlaamisen perusteella käytössä ovat esimerkiksi seuraavat sanat:

jääkiekkokulttuuri
olutkulttuuri
pornokulttuuri
veneilykulttuuri
seksikulttuuri
mopokulttuuri
väkivaltakulttuuri
uhkapelikulttuuri
hiihtokulttuuri
saunakulttuuri
taksikulttuuri
juopottelukulttuuri
skeittikulttuuri

Voi Sanni parka! Esimerkiksi nämä asiat ja opetustoimi siihen päälle.