perjantai 29. maaliskuuta 2019

Älä palauta astioita: voit työllistää


Olin Helsingin laitamilla ison kauppakeskuksen lounasravintolassa. Astioiden keräilytelineitä ei ollut. Likaisia astioita oli kokoilemassa pienehkö mies, joka ulkoisen olemuksensa perusteella ei ole työelämän rankingeissa aivan ylintä kastia. Nyt hän kuitenkin oli tekemässä hyödyllistä työtä, elätti itsensä ja ehkä jotakuta muutakin.

Siinä oli käytännön esimerkki, mitä ihmiset tekevät, kun astioita kanniskellaan omatoimisesti keräilykärryihin.

Tälläkään miehellä ei olisi ollut työpaikkaa, jos asiakkaat itse olisivat palauttaneet astiansa. Nyt oli.

Ja pisteet kuuluvat sille lounasravintolalle. Voin mennä toistekin, ihan periaatteen takia.

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Laulajaelokuvat saavat jo riittää

Ulkomuististani poimin, että ainakin seuraavista pintajulkisuuden hahmoista on tehty jonkinlainen elämänkertaelokuva: Apulanta, Cheek, Irwin Goodman, Juice Leskinen, Matti Nykänen, Olavi Virta, Rauli Badding Somerjoki, Remu Aaltonen, Tapio Rautavaara ja Tom of Finland.

Mielestäni tämä lista on jo kyllin pitkä. Eihän tuosta juuri muuta puutu kuin Tuomari Nurmio. Yhtään näytelmäelokuvaa heistä ei enää tarvita, vaikka dokumentteja saisi tulla miten paljon vain.

Yhteistä noille filmeille on, että Koivusalon tekeleitä lukuun ottamatta ne ovat katsottavia, mutta mitään jälkeä niistä ei juuri jää.

On tunnettu sanonta, että kirja oli parempi. Tällä kertaa elämä oli parempi.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Minun kuplani kuvaus

Kuplassani
Ei kuunnella tangomusiikkia.
Ei tingitä duunarin palkkaa alas.
Ei kiinnostuta SM-liigan (jääkiekko) runkosarjasta.
Ei oteta tatuointeja.
Ei katsella superpesistä.
Ei arvosteta niitä, jotka halveksivat kirjoja.
Ei käytetä tarpeettomia sivistyssanoja.
Ei käytetä sanaa "potkupallo".
Ei syödä maksalaatikkoa.
Ei kerrota rasistisia vitsejä.
Ei katsella Euroviisuja.
Ei kiinnostuta realitysarjoista.
Ei ymmärretä Viiviä ja Wagneria.
Ei harrasteta koiranäyttelyitä.
Ei maata rannalla ottamassa aurinkoa.
Ei kanneta kahvilassa astioita keräilykärryyn.
Ei aina räplätä kännykkää.
Ei osteta katumaasturia.
Ei moitita nuoria.
Ei erota kirkosta.
Ei mittailla kaiken aikaa kropan toimintaa.
Ei mennä lääkäriin muuten kuin todella kipeänä.
Ei jäädä turhaan saikulle.
Ei mennä kuntosalille eikä uimahalliin.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Lopetettiin lähikaupat ja nyt on pakko olla auto

Puolueiden puheenjohtajat olivat vaalitentissä liikuttavan yksimielisiä siitä, että Suomessa ei voi elää ilman autoa.

Kukaan ei miettinyt niitä syitä, miksi näin on käynyt. Eihän se alkuaan sellaista ollut. Ainakin 1960-luvun puoliväliin oli mahdollista elää ilman autoa. Oli omavaraistaloutta, ja mitä tavaraa ei ollut mutta välttämättä tarvittiin, se tuotiin ihmisten lähelle. Nyt jokaisen on haettava se itse.

Lähikauppoja ei enää ole. Esimerkiksi kotikunnastamme Pirkkalasta on kadonnut noin kolmenkymmenen vuoden aikana viisi lähikauppaa. On suuriakin asuinalueita, joilla ainakaan vanhuksen kävelymatkalla ei ole paikkaa, mistä hakisi maitonsa

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Peukutan lakkoilevia nuoria

Peukutan nuoria, jotka päättivät jättää perjantain koulupäivän väliin ja lähtivät kaduille vaatimaan ilmastotekoja. Kaikki opettajat eivät ehkä pitäneet asiasta, mutta mitä siitä. Nuorten tulevaisuudestahan tässä on kyse, ei heidän vanhempiensa eikä opettajiensa.

Toisaalta hieman hymyilen nuorten uskolle, että heidän ulkoilunsa ja lintsaamisensa voisivat vaikuttaa päättäjiin, jotka paraikaa asettelevat päästörajoja ilmastokokouksissa.

Nuorten aktiivisuudessa on kuitenkin niin paljon positiivista, että heille ei voi naureskella. On mahdollista, että heistä kasvaa kansanliike, trendi ja muoti, joka joskus viiden vuoden kuluttua on pakosti otettava huomioon.

Nuori sukupolvi on oljenkorsi, jonka varaan voi rakennella toivonsa kaislavenettä. Elleivät nuoret tee jotain, toivoa ei ole.

Vallassa olevat sukupolvet ovat käyttäneet tarmonsa kahteen asiaan: ensinnäkin verukkeisiin, joihin vetoamalla mitään ei tarvitse tehdä, ja toisaalta ilmastotoimiin, jotka aina joku toinen tekee mutta jotka eivät mitenkään rajoita omaa elämää.

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Olisin kaivannut sähköisiä kirjoituksia

Minun aikanani ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeessa kirjoitettiin kaksi tasa-arvoista esseetä eli ainetta, joista arvosana annettiin paremman perusteella.

Ensimmäinen kirjoitukseni oli hieman rutiinimainen. Aihe ei sattunut kohdalleen, enkä ollut muutenkaan aivan vireessä. Opettajani kommentoi sitä: "Varmaan ihan hyvä, mutta käsiala on niin huonoa, ettei tätä voi mihinkään lähettää."

Todellisuudessa en usko, että hän olisi sanonut aivan noin. Kyseessä lienee oman pääni jälkikäteinen suomennos hänen silloisista ajatuksistaan. Joka tapauksessa se paljasti suurimman murheeni eli vaikealukuisen käsialan. Sen lähtökohta oli toisaalta niissä alakoulun 216 poissaolotunnissa, joiden aikana muut lapset oppivat käyttämään kynää. Toisaalta olin kirjoittanut lukiovuosina paljon, ja sen myötä käsiala oli virtaviivaistunut. Siinä oli tehoa ja voimaa. Ylioppilaslautakunnassa se varmaankin herätti arvostusta, koska siitä näki, että kynä oli viipynyt abiturientin kädessä. Vaikealukuisuus oli kuitenkin iso ongelma.

Toiseen kirjoitelmaan lähtiessä tavoitteeni olivat korkealla: kirjoittaa elämäni paras teksti elämäni selvimmällä käsialalla. Saadessani koulun liikuntasalissa otsikot eteeni tajusin, että onnistuminen oli mahdollista. Aihe osui täsmälleen.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Toisen sairaudellakin saa ansaita

Hyvinkin mahdollisia näkemyksiä perustellaan kestämättömillä ajatuksilla.

Tänään luin aamun lehdestä jälleen kerran: "Ihmisen sairaudella ei pitäisi kenenkään ansaita."
Kyllä voi. Meidän elämämme perustuu juuri siihen, että ansaitaan tyydyttämällä toisten ihmisten tarpeita ja ratkaisemalla heidän ongelmiaan.

Ihmiset ansaitsevat toimeentuloaan
   nälkäisten
   janoisten
   asuntopulaisten
   päihderiippuvaisten
   kodinkoneensa rikkoneiden
   autonsa hajottaneiden
   kyytiongelmaisten
kustannuksella.

Tähän joukkoon sairaat mahtuvat aivan hyvin. Ilman palkkaako lääkärien ja hoitajien pitäisi olla?

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Pitää välttää tuputtamista ja turhaa ideologisointia

Viime sunnuntain Aamulehden kolumniini ovat reagoineet ennen muuta kasvissyönnistä kiinnostuneet. Tekstini käsitteli myös jalkapallofaneja ja uskovaisiksi julistautuneita, mutta heistä ei irronnut kommnetteja. Vegetarismi oli tietysti esillä jo otsikossa, mutta ehkä se on myös erityisen tunneherkkä sana.Tämä viittaa sen ideologisuuteen.

Lihansyönnin ratkaiseva vähentäminen on merkittävimpiä avaimia hiilivapaaseen maailmaan. Asiat eivät kuitenkaan parane sillä tavoin, että vain erityisen ajattelevat ihmiset kääntävät elämäntapojaan.

Siksi on tarkkaan harkittava niitä sanoja, joilla työssään Scaniaa ja kotiloissaan vanhaa Volvoa ajavat miehet saataisiin mukaan. Muutos vaatii viisautta ja sitä, ettei heitä ärsytetä taitamattomalla tuputtamisella ja turhalla ideologisoinnilla. Uusi elämäntapa on mahdollinen, eivät nämä miehet enää sulje lounassalaatinkaan päälle.

Erästä kommentaattoriani mukaillen ihminen voi olla juomatta viinaa ilman absolutistiksi julistautumista. Se on viisaasti ajateltu.

Lukutaidoton pysäköinninvalvonta saa tehdä mitä tahansa

Olen saanut elämäni aikana muutamia pysäköintivirhemaksuja, ja aina vika on ollut omani. Nyt tammikuussa sain kuitenkin tuulilasiini lapun, joka tuntui vääryydeltä. Minun väitettiin pysäköineen jalkakäytävälle/pyörätielle. Periaatteessa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen luottavana ihmisenä ryhdyin luottavaisesti kirjoittamaan valitusta.

Nettilomakkeen nappi ei tosin toiminut eikä se toiminut viikonkaan kuluttua, kun kokeilin sitä uudestaan. Tämä ei kuitenkaan ollut varsinainen ongelmani, onhan olemassa sähköposti.

Valitukseni alkulause ja sen varsinainen ydin oli tämä: "Oheistamani valokuva osoittaa, että ajamani auto ei ollut jalkakäytävällä eikä pyörätiellä."

Hieman yli viikon kuluttua tuli hylkäävä päätös. Sen perustelu oli tällainen: "Ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle ja pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, milloin läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei kuitenkaan saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä ja pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä."

Vaikka hylkäyksen perustelua miten tahansa lukee, siitä ei voi löytää reagointia valitukseni aiheeseen, että auto ei lainkaan ollut jalkakäytävällä/pyörätiellä. Asian käsittelijä ei ole lukenut valitustani, tai sitten hän ei ole lukutaitoinen.

Kirjeessä kerrotaan, että voin valittaa hallinto-oikeuteen 50 euron maksustani. Oikeudenkäyntimaksu olisi 260 euroa. En taida valittaa. Tyydyn siihen, että lukutaidoton viranhaltija saa tehdä mitä tahansa.

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Hiihto ja rallit kiinnostavat enää pappoja

Hiihdon MM-kisat olivat Suomen osalta mahalasku, mutta nuoria tämä ei kiusaa ollenkaan. Vaikuttaa siltä, että Matti Nykänen on viimeinen mäkihyppääjä, joka herättää suuria tunteita. Hiihtokisat ovat heille yhdentekeviä.

Kysyin tänään noin neljältäkymmeneltä 14–18-vuotiaalta nuorelta, mitkä urheilulajit heitä eniten kiinnostivat. Suurimman kannatuksen sai odotetusti jääkiekko. Selvänä kakkosena tuli jalkapallo, mutta sen jälkeen oli tasainen ryhmä, johon kuuluivat koripallo ja yleisurheilu. Minua hieman yllätti, että myös uinnilla ja salibandyllä oli paljon seuraajia. Formulat kuuluivat niin ikään tähän isoon kolmosryhmään, mutta selväksi kävi, että niissä seurataan pikemminkin Kimi Räikköstä kuin autokisoja muuten. En osannut arvata, että E-urheilullakin on oikeasti laajaa suosiota ja se on tätä jalkapallon jälkeistä ryhmää.

Hiihdon tavoin myös ralliautoilu on pappojen laji. Siitä ei välitä kukaan.