tiistai 19. maaliskuuta 2019

Lopetettiin lähikaupat ja nyt on pakko olla auto

Puolueiden puheenjohtajat olivat vaalitentissä liikuttavan yksimielisiä siitä, että Suomessa ei voi elää ilman autoa.

Kukaan ei miettinyt niitä syitä, miksi näin on käynyt. Eihän se alkuaan sellaista ollut. Ainakin 1960-luvun puoliväliin oli mahdollista elää ilman autoa. Oli omavaraistaloutta, ja mitä tavaraa ei ollut mutta välttämättä tarvittiin, se tuotiin ihmisten lähelle. Nyt jokaisen on haettava se itse.

Lähikauppoja ei enää ole. Esimerkiksi kotikunnastamme Pirkkalasta on kadonnut noin kolmenkymmenen vuoden aikana viisi lähikauppaa. On suuriakin asuinalueita, joilla ainakaan vanhuksen kävelymatkalla ei ole paikkaa, mistä hakisi maitonsa

Ei kommentteja: