torstai 21. syyskuuta 2017

Autoilija yllytti kävelemään punaisia päin

Kuulin kansalaistottelemattomuuteen liittyvän tapauskertomuksen:

"Olin autolla liikkeellä, ja edessäni olevalla pysäkillä oli bussi, johon nousi iso määrä matkustajia. Suojatielle syöksähti mies, joka kiiruhti ehtiäkseen linja-auton kyytiin. Hänelle vaikutti olevan kovin tärkeää, ettei myöhästyisi. Hän vaikutti suorastaan ahdistuneen kiireiseltä. Hiljensin lähestyessäni suojatietä ja viittoilin häntä menemään vaikka punaiset paloivat hänelle. -  Yllytinkö häntä rikokseen?"

En usko, että punaisia päin kävelyn kannustaminen oli tässä tapauksessa väärin. Lait ovat hyviä, mutta totta maar niitä voi soveltaa ja joskus sivuuttaakin, kun toimitaan viisaasti ja yhteistuumin ketään loukkaamatta.

Autoilija oli päinvastoin kohtelias, ymmärsi elämää ja lähimmäistään ja ehkä pelasti toisen ihmisen päivän.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Asiakaspalveluvastaava selitti puuttuvia perunoita

Yhden kerran olen lähettänyt ravintolaan asiakaspalautetta. Kiitin kaikesta muusta, mutta moitin annoksen pienuutta ja kyselin, miksi siitä puuttui pari perunaa, jotka olisivat oleellisesti korjanneet asian. Oli kiusallista selitellä ulkomaalaisille vieraille annoksen minimaalisuutta.

Vastaukseen oli paneuduttu. Se oli aika pitkä ja kohtelias ja samalla ylimielinen, vaikka mistään yksittäisestä sanasta ei voinut löytää loukkaavaa sävyä. Kaikenlaisen selittelyn keskellä ydinkohta oli se, että kaupungissa oli riittävästi ravintoloita, jotka eivät kilpailleet millään muulla kuin ruoan määrällä.

Kirjoitin takaisin: "Kohtelias ja hyvin perusteltu vastaus, sujuvasanainen, moitteettomasti jäsennelty, 
taitavasti rakennettu, ammattilaisen työtä. Ainoa mikä jää puuttumaan: vastaus siihen peruskysymykseen, missä mahtavat olla ne puuttuvat pari kolme perunaa."

Minulle ei enää vastattu.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Kuplavolkkarin ei niinkään romanttinen muistelma

Kuplavolkkari oli minun lapsuudessani das Auto. Sitä saattoi mainostaa uskottavasti pikkupojalla, joka luetteli ohi ajavia autoja: "Volkkari, Volkkari, Volkkari, Volkkari, Volkkari, isä..." Isäkin tuli Volkkarilla. Monen Kuplan kertymiä todella oli olemassa.

Sanottiin, että lumiauran kuljettaja meni Volkkarilla töihin. Paino oli vetävien pyörien päällä, pyörät olivat suuret. Kupla kulki silloin kun, etumoottorisilla Opeleilla tai Fordeilla ei edes yritetty mennä. Kaikilla metsätöitä tekevillä miehillä oli Volkkari. Se oli sen ajan maastoauto.

Jotkut kyllä moitiskelevat, mutta ne olivat hienohelmaisia kaupunkilaisia, jotka saivat ajaa asfaltilla. Volkkarissa oli tietysti huonot puolensa. Ylen niukkoja tavaratiloja paikattiin tavaratelineillä, joten perheen lomamatkalle pakatut Kuplat saattoivat olla melkeinpä korkeampia kuin pitempiä. Jokainen kolo oli otettava käyttöön. Akku oli takapenkin istuinosan alla, ja senkin viereen saattoi sulloa jonkin nyssäkän.

Talvella ikkunat jäätyivät, ja niille levitettiin spriipitoista nestettä. Auto oli tuuliherkkä niin kuin muutkin takamoottoriset. Sen kulku oli purjehtimista tai vasaran heittämistä varsi edellä.
Legendaarisena pidetyn toimintavarmuuden kanssakin oli niin ja näin, vaikka tietysti se voitti luotettavuudessa ainakin Mosset mennen tullen. Meillä kotona käynnistinmoottori hajosi jo 30 000 kilometrissä. Laturia vaihdettiin. Nopeusmittarin vaijeri katkeili säännöllisesti. Oli ajoittaisia käyntihäiriöitä. Virranjakajan pyörijä rikkoutui niin usein, että vian oppi tunnistamaan. Pohjassa oli jotain johtoja, jotka eivät kestäneet lätäköiden yli ajamista. Orimattilan reissulla etupyörä jäätyi kiinni, ja se piti sulatella kuumalla vedellä. Nokkapelti vaati toisinaan sitä, että sitä oli hakattava kiinni kymmeniä kertoja ennen kuin se suostui sulkeutumaan.

Das Auto käynnistyi kuitenkin hyvin. Sikäli siitä ei ole pahaa sanomista, ja pakkaset olivat tuolloin kovia.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Älä ihaile menneisyyttä, älä edes sen tekniikkaa

Yksi menneisyyden ihannoinnin muoto on puhua siitä, että ennen vanhaan myös tekniikka oli parempaa kuin nykyään. Pesukoneet kestivät, televisiot toimivat ja autot olivat lujia. Niissä ei ainakaan ollut sähkövikoja.

Etäisyys kaunistaa. Ei näille muistoille ole todellisia perusteita. Tämä selviää esimerkiksi Tekniikan maailman kesäkuun numerosta, jossa julkaistiin itäsaksalaisen Wartburgin 50 000 ajokilometrin testi vuodelta 1977.

Sytytyspuola pätki. Trippimittari jumittui. Lämpömittari oikutteli. Nopeusmittari äänteli. Ajovalojen merkkivalo pätki. Bensamitttari jumittui. Sytytys pätki. Sulakerasia hapettui. – Vuoden 1977 Wartburgissa osa näistä vioista oli mekaanisia, mutta nykyautoissa nämä kaikki viat liittyisivät sähköön.

Muitakin vikoja oli paljon. Mainitsen vain muutamia: puolilämpöinen moottori sammahteli, kromattu takapuskuri oli ruosteessa, vaihteisto juuttui kakkosvaihteelle, takaoven lukitus jumitti, pakoputki katkesi ja irtosi, ohjausakseli melkein katkesi kesken ajon, etujalkatilan verhous oli homeessa.

Muihin tuon ajan autoihin verrattaessa Wartburg ei ilmeisesti ollut täysin kelvoton, koska kokonaisarviossa sitä sanottiin vähävikaiseksi ja suhteellisen luotettavaksi kulkuneuvoksi.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Harmaalla vyöhykkeellä ammutaan kaikki

Aivan joka kerta en tähän kykene, mutta viime aikoina olen aloittanut aamuni lukemalla ensimmäiseksi jotain romaania sanomalehden sijasta. Ajankohtaisten, lyhyesti tärkeiden asioiden kannalta sanomalehti on kirjaan nähden korvaamaton. Syvästi tärkeiden asioiden kannalta asia on toisin päin.

Juuri lukemassani Asko Sahlbergin Eksyneissä sanotaan näin: "- - ihmisillä riitti ymmärrystä vain mustalle ja valkoiselle. Harmaalle vyöhykkeelle lipeäminen on rikollista. Se oli ei-kenenkään maata, siellä ammuttiin armotta. Sinne ei pitänyt eksyä."

Kun tuota tekstiä lukee, voi huomata, että pitkäkestoiseksi tarkoitettu romaani voi olla myös ajankohtainen. Se voi taustoittaa aamun uutisia paremmin kuin toimittajien analyysit.

Romaanin lukemisen päälle voi muutenkin koota ajatuksiaan. Sitä kokoamista voi kutsua vaikka aamurukoukseksi. Kai se sitä onkin, kun siihen huitaisee ristinmerkin päälle.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Parhaat pakit taklaavat joka toisessa pelissä

En ole ollut italialaisen jalkapallon ystävä, mutta Italiassa on ollut jokunen pelaaja, jota kunnioitan varauksetta. Suurin heistä on Paolo Maldini. Hänen vaikuttavuutensa tiivistyy häntä koskevaan kuvaukseen, että hän taklasi vain joka toisessa pelissä. Tämä on aika erikoisesti sanottu, kun ottaa huomioon, että Maldini oli puolustaja.

Maldini ei ollut laiska, mutta hän osasi ennakoida ja sijoittua. Taklaaminenhan on taas merkki siitä, että puolustaja on ollut myöhässä.

Maldini tuli mieleeni, kun keskustelin nuorten kanssa hyvistä ja huonoista opettajista. Maldiniin liittyvää ajatusta muokaten voidaan sanoa, että kuri on vain järjestyksen puutetta. Hyvä opettaja komentaa tai turvautuu kuriin vain joka toinen kuukausi. Hän osaa rakentaa järjestyksen, joka omalla painollaan vie oppilaita oikeaan suuntaan. Kukaan ei edes huomaa, miten hän sen tekee.

torstai 7. syyskuuta 2017

Vei köyhältä hänen ainoan karitsansa

Raamatun inhimillisesti puhuttelevimpia kertomuksia on kuvaus kuningas Daavidista ja Uriasta. Aina sen lukeminen tai kuuleminen tekee kipeää. Siihen tiivistyvät ne vääryydet, joita isommat tekevät pienemmilleen, vahvemmat heikommilleen. Kuinka turhaa onkaan pienen ihmisen ponnistelu, kun iso vain tulee ja tekee mitä tahtoo ja monesti laillisuuden varjolla, muodolliseen rikokseen syyllistymättä.

Kertomuksen mukaan Daavid halusi Urian kauniin vaimon omakseen, ja niin hän lähetti Urian sodassa sellaiselle rintamaosuudelle, jossa tiesi hänen varmasti kuolevan. Kuningas ei suoranaisesti tappanut, mutta järjesti asian julmalla, mieleisellään tavalla.

Raamatussa sanotaan, että teko oli kuitenkin Herran silmissä paha.

Urian kuoleman jälkeen profeetta Naatan meni Daavidin luo, ei syyttänyt suoraan, mutta pyysi mielipidettä seuraavasta kertomuksesta:

Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.

Minua tuo riipaisee.