tiistai 11. elokuuta 2020

Tasapelit eivät riitä

Rupesin selvittämään, kuinka hyvin jalkapallojoukkueen on menestyttävä, jotta se yltäisi sarjassa kärkisijoille, ja toisaalta, mitä tarvitaan sarjapaikan säilyttämiseen.

Tätä varten tutkin Englannin, Saksan, Espanjan ja Italian liigojen sarjataulukkoja. Kaikkiin niihin päti, että sarjassa pysymiseen riittää, että saa jokaisesta pelistä tasapelin. Edes sarjan keskivälille ei tällä keinoin pääse, mutta niukin naukin välttyy putoamiselta.

Moni joukkue lähtee siitä, että kotona otetaan voitto ja vieraissa hankitaan tasapeli. Italiassa tällä periaatteella olisi ollut sarjaviitonen ja kaikissa muissa maissa sarjakolmonen. Mestarin on sen sijaan kyettävä voittamaan myös vieraspelejä.

lauantai 8. elokuuta 2020

Vanhat kaverit on kaikkein parasta

Meillä on lukioajoilta periytynyt kuuden pojan porukka, johon suhteet eivät ole missään vaiheessa katkenneet. Toisten kanssa olen ollut tekemisissä enemmän, toisten kanssa hieman vähemmän, mutta kaikkiin on lämpimät suhteet ja jokainen merkitsee minulle jotain erityistä.

Olemme kutsuneet itseämme kärryporukaksi. Nimen alku on eräässä lukioajan välitunnissa, jolloin teimme sopimuksen, että joka ensimmäisenä tarvitsee lastenvaunuja, sille ne yhdessä hankitaan. Sopimus piti, ja kärryt siirtyivät perintönä isältä isälle, kunnes ne kelpasivat enää parvekevaunuiksi ja lopulta eivät enää siihenkään. 

Yksi meistä on jäänyt matkalle. Hän kuoli hullun lehmän tautiin. Kuolinsyy tuntuu edelleenkin hieman epäuskottavalta, mutta järkisyitä sen kieltämiseen ei ole. Sellainenkin elämäkerran loppu voi olla.

Vanhoissa kavereissa on se hyvä puoli, että heidät on hankittu ennen ammattia, työpaikkaa ja yhteiskunnallista asemaa. Heidän kanssaan ollaan paljaasti, alkuperäisinä ihmisinä. Ketään ei arvioida hänen tittelinsä mukaan, eikä kukaan tule tapaamiseen mitalit rinnuksissa. Kukaan ei kukkoile saavutuksillaan, koska tietää sen turhaksi.

Muistan sanoneeni noille pojille: "Tässä on tullut vuosien varrella monenlaista ihmistä tutuksi. Olisi toivotonta laskea, kuinka monen ihmisen kanssa olen ollut tekemisissä ja monien kanssa läheisestikin. Silti minun on myönnettävä nöyrästi, että parempaa kaveriporukkaa minulla ei ole."


torstai 6. elokuuta 2020

Seitsemänvuotias kuulemma ryösti kioskin

Aloittaessani koulua meidän luokallamme oli sisarukset, tyttö ja poika, jotka olivat niin heikkolahjaisia, että minullekin osaamattomuus jäi mieleen. Siihen aikaan ei ollut tukiopetusta. Oma opettaja opetti minkä kerkisi, ja tilanteen muututtua toivottomaksi oppilas siirrettiin erityiskouluun.

En muista, että sisaruksia olisi kiusattu. Jotain kummallista kuitenkin tapahtui, kun poika oli yhden päivän poissa koulusta, luultavasti sairauden takia.

Luokalle levisi huhu, että poika oli ryöstänyt heidän kotinsa naapurissa olleen kioskin ja että hän oli pidätettynä, siis tämä seitsemän ikäinen poika. Uskoimme huhuun niin lujasti kuin vain ekaluokkalainen voi uskoa.

Seuraavana päivänä poika tuli normaalisti kouluun, eikä ryöstöstä puhuttu mitään. Huhua ei vahvistettu muttei torjuttukaan. Elämä jatkui entisellään, kunnes sisarukset siirrettiin muualle.

Välillä mietin, mitä tuollekin pojalle kuuluu. Hänen lähtökohdistaan ei korkealle ponnisteta. Jos hän olisi voinut tehdä elämänsä aikana vaikka jotain yleisesti vähäteltyä työtä ja olisi saanut perheen ympärilleen, häntä voisi kutsua voittajaksi.

tiistai 4. elokuuta 2020

Sivistyssanat, jälkikirjoitus

Aamulehden sivistyssanoja käsitellyt kolumnini herätti enemmän huomiota kuin kolumnini keskimäärin. Tämä oli arvattavissa, koska jokaisella ihmisellä on jonkinlainen mielipide vieraista sanoista. Aiheesta on myös helppo kirjoittaa, viime kädessähän on kyse vain siitä, tykkääkö vai onko tykkäämättä.

Ylivoimainen enemmistö reagoijista asettui kannalleni, mutta kaikki eivät ole olleet samaa mieltä. Useimmat kriitikot moittivat minua siitä, etten ole ottanut huomioon sitä tai tätä. He eivät muista, että lehtikolumni toimii sanomalehden lakien mukaan. Aamulehdessä minulle on tarjottu tilaa 2600 merkin verran joka kuudes viikko. Niissä rajoissa ei käsitellä kaikkia mahdollisia näkökulmia. Jos sitä yrittäisi, tekstistä tuli niin ympäripyöreää, ettei se kiinnostaisi ketään. Kolumniin kuuluu tiivistäminen ja kärjistäminen. Se ei ole artikkeli, vaan lyhyt, ajatuksia herättävä teksti, joka toimii parhaimmillaan eräänlaisena alustuksena.

Kriitikkoni ovat muistuttaneet minua ennen kaikkea siitä, että tieteessä tai ammatillisessa kielessä ei voi välttyä vierasperäisten sanojen käytöltä. Jos nämä lukijat olisivat perehtyneet tarkemmin tekstiini, he olisivat huomanneet, että olen selvillä asian tästä puolesta. Tarjoan jopa omakohtaisen esimerkin muistelemalla väitöskirjaani: "Alluusio ja intertekstuaalisuus eivät olleet korvattavissa."

Olen kuitenkin sitä mieltä, että myös tieteessä olisi syytä välttää hienostelua. Tieteellisyys ei voi olla sitä, että sanotaan vaikeasti tavallisia, yksinkertaisia asioita. En ole käsityksessäni yksin. Esimerkiksi professori Simo Heininen neuvoi oppilaitaan välttämään sanaa diskurssi.


maanantai 3. elokuuta 2020

Vihkiraamatun kohtalokas virhe

Varsinkin numeroiden kanssa pitää olla tarkka. Ne on syytä kirjoittaa prikulleen oikein, aivan niin kuin tilikirjojen on täsmättävä sentilleen ennen kuin tilinpäätös voidaan vahvistaa. Ei riitä, että ne ovat suunnilleen oikein.

Asiasta kertoo kuulemani kirkollinen vitsi.

Erään papin sanotaan merkinneen vihkiraamattuun muistolauseeksi raamatunkohdan 1. Joh. 4: 18. Hänen mielessään oli ajatus: "Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa."

Pahaksi onnekseen pappi jätti pois ensimmäisen ykkösen, minkä jälkeen merkintä ei viitannutkaan Ensimmäiseen Johanneksen kirjeeseen, vaan Johanneksen evankeliumiin.

Niinpä muistolauseeksi tuli: "Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi."

tiistai 28. heinäkuuta 2020

Ei korppi korpin silmää

Haukiputaalla sijannutta lastenkotia koskevat uutiset toivat mieleeni muistoja muutaman vuoden takaa. Erään tutun pyynnöstä ja nuoren omasta toiveesta osallistuin lastenkodissa pidettyyn kokoukseen, jossa käsiteltiin tämän nuoren arkielämän käytäntöjä. 

Poika oli otettu huostaan vaikeiden kotiolojen takia, mutta hänellä ei ollut rikosrekisteriä eikä hän käyttänyt päihteitä. Niinpä laitoksen olisi pitänyt olla hänelle eräänlainen koti eikä nuorisovankilan korvike. Poika ei sentään kertonut rangaistuksenomaisesta eristämisestä eikä nöyryyttävästä riisumisesta niin kuin muutaman päivän takainen lehtijuttu. Kaikki ei silti ollut kohdallaan.

Talossa oli sivuutettu se, että yli 12-vuotiaalla on tarkkaan suojatut oikeudet. Esimerkiksi yhteydenpitoa ja liikkumista voidaan rajoittaa vasta viimeisessä hädässä, eikä rajoittaminen saa sittenkään olla rangaistus vaan ainoastaan keino turvata nuoren hyvinvointia. Mielivallalta suojelee se, että päätökset olisi aina tehtävä kirjallisesti. Niissä pitäisi olla perustelut, ja ne olisi toimitettava asioita valvovien viranomaisten tietoon. Tästä kaikesta ei välitetty. 

Alaikäisen on vaikea saada oikeutta, jos ympärillä on vain henkilökuntaa ja toisilleen solidaarisia viranomaisia. Laki pääsee unohtumaan, eikä korppi korpin silmää noki. 

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Lapsikin voi ymmärtää 2/2

Minun ikäisilläni ihmisillä kaikkien lasten yhteinen koulu, kansakoulu, päättyi neljään vuoteen. Menestyneimmät ja monesti myös varakkaampien perheiden lapset jatkoivat oppikouluun ja sitä tietä vaikkapa lukioon ja edelleen yliopistoon saakka. Heikommin menestyneet ja joidenkuiden vähävaraisten vanhempien lahjakkaat lapset jäivät kahdeksi vuodeksi kansakouluun ja sen jälkeen siirtyivät kahdeksi vuodeksi kansalaiskouluun.

Oppikouluun pyrittiin. Lapsilta testattiin äidinkielen ja matematiikan taitoja.

Äidinkielen testissä tehtävänäni oli kirjoittaa aiheesta "Suomalainen urheilija". Sain kirjoituksestani huonot pisteet, tai sitten kirjoitus hylättiin kokonaan. Menestyin matematiikassa sen verran kelvollisesti, että pääsin sisään, mutta kirjoituksen arviointi jäi kiusaamaan. Minun oli näet arvioitu poikenneen aiheesta, koska en ollut tyytynyt kirjoittamaan vain yhdestä urheilijasta, vaan olin kirjoittanut monesta.

Yhä ihmettelen arvostelijoiden typeryyttä. Aivan oikein olin ymmärtänyt otsikon kollektiivisesti. Jos kirjan otsikko on, että "Suomalainen urheilija", kirjan mahdollinen ostaja ymmärtää, että se käsittelee suomalaisia urheilijoita yleensä, ei jotain tiettyä urheilijaa. Tuo kymmenvuotias pieni poika olisi ollut väärässä vain siinä tapauksessa, että otsikkona olisi ollut "Eräs suomalainen urheilija". Muutenkin on tyhmää arvioida lasten kykyjä sen perusteella, sattuvatko he pysymään aiheessa.