tiistai 24. toukokuuta 2022

Kidutuskuvaukset ovat helposti tehtyä jännitystä

Suomea ei paljon muisteta maailmankirjallisuudessa. Ainoa kohdalleni osunut sisällissotaamme liittynyt romaani on tanskalaisen Kim Leinen Kuilu, jonka luin hiljattain. Se kertoo tanskalaisten kaksosveljesten tarinan. Alun sotakokemukset Suomesta raaistavat heitä ja alentavat tappamisen kynnystä. Niihin kokemuksiin palataan romaanin lopussa.

Kun kirja tapahtumat etenevät 1940-luvulle, ollaan Saksan miehittämässä Tanskassa. Vastarintaliikkeessä toimiminen johtaa kiinni jäämiseen ja kidutetuksi tulemiseen. Näillä kohdin kirja alkaa muistuttaa jännäriä.

Kidutuksen kuvaaminen lisää kirjan vaikuttavuutta. Samalla se hieman häiritsi minua. Kidutuskohtaukset ovat helppo keino tiivistää tunnelmaa.

Mieleeni tuli päinvastainen kirjailija Raymond Carver, joka esimerkiksi novellikokoelmassaan Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta kätkee arjen minimaalisiin yksityiskohtiin maksimaalisia merkityksiä. Pyyhkimällä suunsa lautasliinaan ihminen voi herättää suuria tunteita.

Joistakin moitteistani huolimatta Kim Leinen Kuilu kannattaa lukea.



sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Kymmenen vuotta sitten monet nuoret kyllästyivät kännäämiseen

Tilastot ovat kiinnostaneet minua. Niissä mutu muuttuu numeroiksi ja tietämiseksi. Viime päivinä olen tutkinut yläkoulun kahdeksansien ja yhdeksänsien luokkien oppilaiden alkoholinkäyttöä.

Käännekohdalta vaikuttaa vuosi 2012. 

Tuolloin kymmenen vuotta sitten Sauli Niinistö valittiin presidentiksi ensimmäiselle kaudelleen. Tupakkatuotteita ei enää saanut pitää näkyvillä elintarvikemyymälöissä. Norjalainen joukkosurmaaja Anders Behring Breivik oli oikeudessa tuomittavana. Ukrainan parlamentti hyväksyi lain, joka takasi venäjälle alueellisen vähemmistökielen aseman. Lontoossa oli kesäolympialaiset. Venäjä voitti jääkiekossa maailmanmestaruuden ja Espanja jalkapallossa Euroopan. Talvivaaran kaivoksella kipsisakka-altaan reuna alkoi vuotaa. Takavuosina nuorille tärkeän Suosikki-lehden julkaiseminen loppui kannattavuussyistä, ja itävaltalainen laskuvarjohyppääjä Felix Baumgartner hyppäsi 39 kilometrin korkeudesta. Minäkin katselin televisiosta sitä suoritusta.

Mikään näistä tapahtumista ei selitä, miksi nuorten kiinnostus viinan juomiseen väheni oleellisesti. Jostain syystä vuonna 2012 alkoi viisi vuotta kestänyt jakso, jonka aikana  alkoholista kokonaan pidättäytyvien nuorten määrä kasvoi neljästäkymmenestä prosentista yli kuuteenkymmeneen, ja sille tasolle se on jäänyt. Tilastot eivät tue sitä ajatusta, että viinan sijalle olisivat tulleet huumeet.

Elämässä tapahtuu myös selittämätöntä hyvää.

torstai 19. toukokuuta 2022

En osallistu kurtturuusun hävittämiseen

Ilmoitan tässä, etten aio ryhtyä vieraslajiksi tuomitun kurtturuusun hävittämiseen, vaikka sitä tässä nyt kansalaisilta edellytetään kesäkuun alkuun mennessä. On liian työlästä. Ei kykene. Pitäisi ensin opetella kasvin tuntomerkit, sitten etsiä sen esiintymispaikat ja lopuksi käydä kimppuun. Kurtturuusun hävittäminen on varmaan tarpeellista, mutta olen päättänyt, ettei se ole minun tehtäväni maailmassa.

Lainlaatijat ja pykälien väsääjät unohtavat monesti sen mahdolllisuuden, että ihmiset eivät vain ryhdy eivätkä rupea. Kun tottelemattomia on riittävän paljon, heitä kaikkia ei voi uhkailla eikä sakottaa.

Aikanaan haja-asutusalueilla vaaditut jätevesijärjestelmät aiheuttivat mummoissa ja papoissa ahdistusta, mutta aivan turhaan. Vähitellen remonttivaatimukset vain unohdettiin.

Tuoreimmat uutiset kertovat rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä, joka velvoittaisi kiinteistöjen omistajat korottamaan rakennusten energialuokkaa. Se on hyvä idea, mutta liian monilla ei ole rahaa, ei ainakaan syrjäseuduilla. Siellä moni mielellään luopuisi talostaan, mutta se ei kelpaa kenellekään.

Pitää keskittyä muutoksiin ja velvoitteisiin, jotka ovat mahdollisia.

Ja kuinkas on käynyt sille, että kaupan asiakkaalta kysyttäisiin aina, haluaako hän kuitin? Alkuun oltiin tottelevaisia, mutta yhä harvemmin kysytään. Tarpeettomana pidettyyn kyllästytään ennen pitkää. 

maanantai 16. toukokuuta 2022

Köyhdyttää itseään, kun sanoo ettei yhtään kiinnosta

Toisinaan olen yllättänyt itsenikin syventymällä ihmisiin, jotka harrastavat minulle täysin vieraita asioita, kuten raveja, lavatansseja tai istumalentopalloa. Mikään niistä ei ole alkuaan kiinnostanut minua, mutta perehtymisen jälkeen olen löytänyt niistä puolensa. Ennakkoluulojen kaaduttua elämään on avautunut uusia näkökulmia. Kun vain olen suostunut ottamaan kohtaamani intohimon todesta, olen saanut myös ihmisestä itsestään kiinni ja sitä myötä olen itse sisäisesti rikastunut.

Nämä ajatukset tulivat mieleen Ahvenanmaan reissullani. Huomasin jälleen, että kiinnostuksen osoittaminen avaa konkreettisesti ovet.

Esimerkkini liittyy siihen, että viime aikoina olen harrastanut lapsuudesta tai varhaisesta nuoruudesta tuttujen autojen valokuvaamista. Autot eivät niinkään ole tärkeitä sen rinnalla, mitä ovat niihin liittyvät muistot.

Erään Maarianhaminan lähellä olleen talon pihalta äkkäsin vuoden 1960 mallia olevan Mercedes-Benzin, josta sittemmin kuulin, että alkuaan se on ollut taksi. Kun olin kamerani kanssa talon edustalla valmiina ottamaan kuvaa, paikalle osui talon isäntäpariskunta. Kysyin kuvauslupaa, mutta tiesin vastauksen jo ennalta. Mies vieläpä auttoi minua korjaamalla pyyhkimen asentoa. Kuulin auton tarinan, eikä tämä riittänyt, vaan minut kutsuttiin pihalta sisälle autotalliin. Siellä oli varsinainen herkkupala, vuoden 1970 mallia oleva Saab Sonett. Sain kuulla, että tätä autoa valmistettiin tuona vuonna vain 303 kappaletta ja että tallissa ollut yksilö oli numero yhdeksän.

Puhuimme pitkään kuin vanhat tutut. Meillä oli yhteinen asia.

torstai 12. toukokuuta 2022

Valtteri Mörttisen satiirinen dekkari

On erilaista kirjoittaa kaverinsa romaanista kuin jonkun tuntemattoman tekijän. Ei kannata edes yrittää normaalia kirja-arvostelua. Tosin en ole aivan varma, tohdinko sanoa Mörttisen Valtteria aivan kaverikseni, koska hän on pikemminkin poikieni kaveri. Hyvin kuitenkin tunnemme toisemme, ja olen varma, että olisimme osuneet juttusille samoihin illanistujaisiin, jos olisimme syntyneet samaan sukupolveen toistemme lähitienoille.

Mutta suurin niistä on raha on määritelty satiiriseksi dekkariksi. Tämä vaikeuttaa kirjoittamistani edelleen. Jotta satiirista voisi kirjoittaa pätevästi, olisi tunnettava satiirin kohde. Olen lukenut elämässäni dekkareita ja nähnyt muitakin rikosfilmejä kuin Columbot, mutta tuntemukseni ei riitä kaikkien esiin nostettujen kliseiden tunnistamiseen.

Uskallan kuitenkin sanoa, että tahallisten juonipaisuttelujen jälkeen kertomus pysyy koossa. Toisin kuin monet nykykirjailijat, kuten Sofi Oksanen, Valtteri ei tahallisesti vaikeuta lukijan mahdollisuutta pysyä perillä tapahtumista. Tämä on kirjailijan ammattitaitoa. Hänen tehtävänsä on kirjoittaa tekstiä, joka on luettavissa kohtuullisella vaivalla. 

Kielellisesti Valtteri on nokkela, lystikäskin niin kuin monet nuoret kirjailijat. Iän myötä kieli yksinkertaistuu, kun sisältö alkaa painaa. Tosin Valtteri osaa luoda kuvan myös siitä, miltä yhteiskunta näyttää, kun sitä katselee huumeiden näkökulmasta. Elävän kielen mukana Valtterin kirjaan tulee mukavasti huumoria.

Romaanin vaatima taustatyö on välttämättä ollut suuri, koska Valtteri ei ole viettänyt nuoruuttaan Helsingin alamaailmassa. Kerran jo luulin saaneeni kirjailijan kiinni väärästä yksityiskohdasta. Hän nimittäin kertoi vuoden 1995 mallisesta Toyota Tercelistä, vaikka siihen aikaan Terceliä ei meillä myyty. Pian selvisi, että kyseessä oli Japanista hankittu erikoismalli, siellähän Tercel oli kaupan paljon pitempään kuin Suomessa.

Minun ja Valtterin yhteinen tuttu kirjoitti, että hänelle kirjan päähenkilö on täysi mulkvisti ja että hän inhosi melkein kaikkia muitakin kirjan henkilöitä. Minulle kirjan hahmot eivät olleet kokonaisia mulqvisteja, vaan ihmisiä vain sellaisina kuin ihmiset ovat, kun sattuvat tekemään vääriä asioita väärässä paikassa.

Tietysti bongailin kirjasta tuttuja jälkiä. Valtteri on tehnyt viisaasti sijoittamalla tapahtumat Helsinkiin vanhojen kotikulmien ulkopuolelle. Näin ne vapautuvat mielikuvituksen käyttöön. Yhtä tapahtumaa kuitenkin epäilen Pirkkala-lähtöiseksi: täälläkin on muuan sankari tunkeutunut auki olleeseen baariin heittämällä polkupyörärallin ikkunasta sisään.

Valtteri lupaa kirjoittaa sarjaa. Antaa tulla vain!

tiistai 10. toukokuuta 2022

Väärällä polkupyörällä voi syrjäytyä

Kolmannen luokan keväällä sain ensimmäisen uutena hankitun polkupyöräni. Se oli niin sanottua nuorisomallia, mikä tarkoitti, että yhtä kokoa suurempi olisi ollut jo aikuisten pyörä. 

Uudessa kulkupelissäni oli normaali satula, kun taas monet kaverit hankkivat pitkän, chopper-tyylisen, moottoripyörää jäljittelevän satulan. Alkuperäisenä innoittajana lienee ollut Easy Rider -elokuva tai ainakin sitä heijasteleva nuorisokulttuuri, jota moottoripyörät hallitsivat. Pitkät satulat eivät lopulta olleet hyviä, koska sittemmin kaverit vaihtoivat niitä perinteisiin.

Emme harkinneetkaan kaupassa vaihdepyörää. Sikäli kuin muistan, sitä ei ollut ostopaikassamme edes tarjolla. Vaihteettomuus ei haitannut, koska kaverit polkivat samalla tekniikalla. Tavallisella pyörällä pysyi hyvin muiden kyydissä.

Toista on nykypäivän kymmenvuotiaalla. Ilman vaihteita tulee konkreettisesti syrjäytetyksi. Kaverit menevät niin kaukana edellä, että jää yksin polkemaan.

Polkupyörämuoti alkoi muuttua jo neljännen luokan keväällä. Silloin muuan luokkakaveri sai poikajoukkoa kohahduttaneen kaksivaihteisen pyörän. Oikea pykälä saatiin polkaisemalla kevyesti taaksepäin. Se tuntui ihmeelliseltä. 

lauantai 7. toukokuuta 2022

Epäjumala on jumala, kun taas Jumala on Jumala

Tunnettu kirjallisuuskriitikko kertoi, että hän sijoittaa sanan Jumala mieluiten virkkeen alkuun. Silloin ei tarvitse miettiä, käytetäänkö isoa vai pientä alkukirjainta.

Yhä useammin näkeekin sanan Jumala kirjoitettavan tarpeettomasti tai peräti virheellisesti pienellä kirjaimella. Ilmeisesti näin halutaan ilmaista epäuskoa Jumalan olemassaoloon, mutta pakkoko sitä on sotkea ateismiaan joka paikkaan? Oikeinkirjoitussäännöillä ei ole tavattu ottaa kantaa olemassaoloa koskeviin kysymyksiin. Sekä Sinuhe että Ankkalinna ovat isolla kirjoitettavia erisnimiä, vaikka molemmat kuuluvat mielikuvituksen maailmaan.

Jos joku haluaa vähätellä tai peräti loukata kristillisen maailmankuvan ihmisiä pienellä alkukirjaimella, aie on hutilyönti. Puhumalla jumalasta ei nimittäin puhuta Raamatun Jumalasta, sillä kristillisessä mielessä jumala on eri asia kuin Jumala. Epäjumala on jumala, kun taas Jumala on jotain muuta. 

Epätarkka alkukirjainten käyttö johtaa filosofisiin sekaannuksiin. Unohdetaan, että antiikin jumalamaailma oli sovittamattomassa ristiriidassa yksijumalaisen kristinuskon kanssa. Keskustelu rakkauden jumala Afroditesta on eri asia kuin keskustelu Luojasta ja Kaikkivaltiaasta (niiden isokirjaimisuus on taas vähän toinen juttu, joka ei mahdu tähän blogitekstiin). Esimerkiksi antiikin jumalat eroavat sillä tavoin Jumalasta, että nykyään kukaan ei usko niihin. Suhteessa niihin minäkin olen ateisti.

Ja sitten kevennys: Taannoin minulta kysyttiin mitä jumalaa/Jumalaa pitäisi rukoilla, kun uskontoja on maailmassa niin monta. Vastasin, että yläkerran järjestelmä toimittaa viestin oikeaan paikkaan, vaikka osoite olisi hieman väärä.