Liikevoitolla perustellaan koulujen lomakauden siirtoa

Keskustelu koulujen loma-ajan siirrosta on alkanut taas. Opettajat vastustavat ja hotellinpitäjät kannattavat lomakauden myöhäistämistä. Koululaisilta itseltään ei tiettävästi ole kysytty, mikä hämmästyttää. Viisitoista vuotta täyttäneet voisivat hyvin sanoa käsityksensä edes tässä heidän omassa asiassaan.

Näkökulmaa voi tarjota myös Suomen Kuvalahden artikkeli vuodelta 2017. Siinä kerrottiin Ilmatieteen laitoksen selvityksestä, joka koski kesäkuukausien säätiloja. Tarkasteluaika alkoi vuodesta 1981. Kauniiksi päiväksi määriteltiin vähintään 20 asteen lämpö, kuusituntinen auringonpaiste ja alle millimetrin sademäärä.

Ero oli selvä, kun verratttiin juhannusta edeltävää kolmen viikon jaksoa samanpituiseen elokuun lopussa olevaan jaksoon.

Vantaalla kauniita päiviä oli alkukesästä keskimäärin noin kuusi ja loppukesästä noin viisi. Jyväskylässä alkukesän hyvän sään päivien määrä oli kolmannesta suurempi kuin loppukesän. Sodankylässä loppukesän kauniita päiviä oli alle puolet alkukesän päivistä. 

Myös valon määrä vaikuttaa kokemukseen kesästä. Tämän kokemuksen kuvaamiseen ei tarvita Ilmatieteen laitoksen tutkimuksia. Jokainen suomalainen tietää, millaisia ovat juhannusviikon suviyöt ja millaisia taas elokuun lopun.

Laiska töitään luettelee

Olen kiusaantunut niistä papeista, jotka paikalle tultuaan mainostavat kiireitään. Jos joskus on tiukkaa, onko sitä kuitenkaan pakko korostaa? Eikö päinvastoin olisi viisaampaa luoda vaikutelmaa, että pappi on ensisijaisesti juuri niitä ihmisiä varten, jotka hänelle on kulloinkin annettu? 

En fanita niitäkään kollegoja, jotka luettelevat missä kaikkialla ovat olleet ja mitä ovat siellä muualla tehneet. Näiden raportoijien lähellä mieleeni nousee ajatuskupla: "Laiska töitään luettelee." 

Jos aikaansaannokset ovat merkittäviä, ne kyllä havaitaan ilman, että tekijä itse mainostaa niitä. Tosin on poikkeuksia. Esimerkiksi siivoojan työ ja yleensä tukitehtävät huomataan vasta sitten, kun tekijöitä ei ole.

Minulta on monesti kysytty, kuinka monta rippikoulua olen pitänyt elämäni aikana tai kuinka monta kastetta, vihkimistä tai hautausta on ollut tietyssä ajassa. 

En ole osannut vastata, vaikka ihmiset eivät kysele tuollaisia pahantahtoisuuttaan, vaan luultavasti yrittävät vain päästä jutun alkuun. 

Kertymien laskeminen ei ole mielekästä puuhaa. En tilastoi myöskään sitä, kuinka paljon talviaamuissa on kulunut aikaa tuulilasin skrapaamiseen.

Sitä paitsi tapahtumia on aina vain yksi kerrallaan. Niinpä olen yrittänyt joka kerta keskittyä siihen, mikä on menossa juuri paraikaa. Viisaan sanonnan mukaan päivät on laitettu peräkkäin, ne eivät ole päällekkäin.

Muutama karkea ajatus ihmisten samanlaisuudesta

Muistan kuulleeni, että käydessään WC:ssä Marilyn Monroe aina avasi vesihanan, jottei pissaaminen ääni olisi kuulunut oven läpi. En tiedä, pitääkö kuvaus paikkansa nimenomaisesti Monroesta, mutta jostakusta maailmantähdestä se kuitenkin pitää.

Lorotus on esimerkki siitä, että jokainen ihminen joutuu sopeutumaan omaan epärunollisuuteensa. Kaikkia hajuja kosmetiikka ei peitä.

Me ihmiset olemme paljon enemmän toistemme kaltaisia kuin olisimme valmiit myöntämään. Lopulta erot ovat minimaalisia tai peräti mikroskooppisia. Kuullessaan jonkun ihmisen tekevän outoja olisi hyvä muistaa, että oikeastaan hän on joku lähisukulainen.

Myös kuolema on häpeämättömän tasa-arvoinen. Rahan voimalla sitä voi toisinaan lykätä, mutta ei kokonaan torjua.

Kenelläkään ei ole kovin monta todella tärkeää ihmisiä. Jotkut harvat onnistuvat täyttämään stadionit ja keräämään itselleen miljoonia seuraajia. Syntymäpäiväjuhlat voivat olla suuret, mutta kuolinvuoteen äärelle ei voi koota joukkoja. Viimeistään siinä näkee, ketkä olivat kaikkein lähimmät.

Vanhus laitostuu ja nuori aikuistuu

Elämänvaiheiden ahdistavimpia aikoja on se, kun oma vanhus ei enää pärjää kotona muttei suostu hoivakotiinkaan. Jokainen vanhuksen luota lähtö tuntuu heitteillejätöltä, ja samalla vanhus on taitava herättämään lapsissaan syyllisyydentuntoja. Monesti lasten toivo on puolittaisessa katastrofissa, joka ei ole aivan täydellinen, mutta on kuitenkin niin suuri, että se osoittaa myös vanhukselle itselleen kotona asumisen mahdottomuuden.

Hoivakotiin lähdön aikaan saattaa edelleen huolestuttaa, miten vanhus sopeutuu uuteen asuinpaikkaansa. Useimmiten tämä huoli on turha. 

Elämänmuutosta auttaa kaksi asiaa. Ensinnäkin muistin katkeillessa katoaa käsitys siitä, että asuminen on joskus ollut toisenlaista.

Toiseksi vanhusta auttaa ihmissuvun käsittämätön kyky sopeutua. Ihminen onnistuu rakentamaan elämänsä sekä Siperian pakkaseen että Afrikan savanneille. Hän asuu Itä-Pasilan kaltaisissa kerrostalohelveteissä ja pystyttää telttansa erämaihin, jotka ovat susien valtakuntaa.

Pian vanhus alkaa pitää hoivakotia jonkinlaisena kotinaan. Kun hänet kutsutaan lasten luo jouluvapaille, hän tuntee olevansa poissa sieltä, missä hän on eniten omimmillaan.

Tätä tottumista kutsutaan laitostumiseksi. Siinäkin on hyvät puolensa.

Olen miettinyt, onko myös kiitetty aikuistuminen syvimmältään laitostumista: annetaan periksi ja suostutaan siihen, mikä voisi olla toisinkin.

Suomentaja ei saisi luottaa lukijan loputtomaan sanavarastoon

Kirjojen käännöksillä on merkitystä. Salingerin Sieppari ruispellossa ja Joycen Odysseus ovat melkeinpä eri kirjoja sen mukaan, ovatko ne Saarikosken vai jonkun muun suomentamia. Raamatun käännöksillä on eronsa. Virginia Woolfin Merimatka jäi kelvottoman suomennoksensa takia  minulta jo ensimmäiselle sivulle.

Hyvä käännös ei tarpeettomasti vaikeuta lukemista. Martti Anhavan tuore suomennos Dostojevskin Riivaajista rikkoo tätä perussääntöä vastaan. Sen monet oudot sanat olivat minulle tuttuja, mutta seuraavien kanssa oli vaikeuksia: 

Muhoileva. Kielitoimiston sanakirjan (KS) mukaan myhäilevä.
Kuontua. KS:n mukaan kehkeytyä, luontua, sukeutua, muodostua; sopeutua, mukautua; kyetä, pystyä jhk.
Vaipua vaineeseen. KS ei tunne. Nykysuomen sanakirjan (NS) mukaan kuolla.
Terhentäytyä. KS ei tunne, mutta NS:n mukaan terhentäminen tarkoittaa ärhentämistä.
Utsia. KS:n mukaan udella.
Tellukka. KS ei tunne. NS:n mukaan lapsi tai lyhytvartinen ihminen.
Kuihailla. KS ei tunne. NS ei tunne. Murteiden sanakirjan (MS) mukaan hiippailla, kuljeksia tai kujeilla, konstailla.
Ilskottaa. KS ei tunne. NS ei tunne. MS:n mukaan iljettää, inhottaa, ällöttää.
Menota. KS:n mukaan mekastaa, metelöidä.
Päkistys. KS:n mukaan pinnistys, ponnistus.
Ukuli. KS:n mukaan pöllö.
Komuutti. Pesupöytä, jonka päällä säilytetään pesuvatia vesikannua. KS tuntee tämän. Minulle sana on ollut vieras, mutta ei monille lähipiirini ihmisille.
Skandeerata. KS:n mukaan runon esittämistä runorunomittaa vahvasti korostaen. Sana oli vieras jopa tuttavapiiriini kuuluvalle suomen kielen professorille.
Sisittää: KS ei tunne. NS ei tunne, ei myöskään MS. Kukaan tuntemani ihminen ei ole vielä tiennyt tätä.

Yhtä lukuun ottamatta kaikille sanoille löytyi selitys. Kaksi sanaa vaati Suomen murteiden sanakirjaa.

Elämän varhaisin muistikuva

Kaikilla ihmisillä on omat lapsuusmuistonsa, mutta niissä on yhteistä se, että vain yksi niistä on ensimmäinen.

Olen miettinyt, mikä olisi minun varhaisin muistoni. Luultavasti se liittyy siihen, kun naapurin tyttö oli ottanut äitinsä lääkkeitä, ja häntä vietiin taksilla vatsahuuhteluun. Toinen ehdokas on se, kun työkoneen aisa putosi päälleni, onneksi osui vain jalkaan, sillä muuten olisin voinut kuolla.

Yhden varhaisen muiston voin ajoittaa tarkasti. Vanhempien piti saada ensimmäinen televisiomme kotiin siksi illaksi, jolloin lähetettiin ohjelmaa Belgian kuningasparin häistä. Televisio oli merkiltään Loewe Opta. Muutamaa päivää myöhemmin se vaihdettiin Telefunkeniin, koska kanavanvaihdin oli heti hajalla.

Belgiasta tuli häälähetystä kaikkiaan viisi tuntia, kun Euroopan viimeinen poikamieskuningas Baudouin vihittiin avioliittoon espanjalaisen aristokraatin dona Fabiola de Mora y Aragonin kanssa. Osa juhlamenoista vietettiin kuninkaallisessa palatsissa ja osa Pyhän Michelin ja Gudulen katedraalissa. Ensin oli maallinen seremonia ja sitten kirkollinen ja katolinen. Läsnä olivat monien kuninkaallisten sukujen edustajat ja paavi Johannes XXIII:n lähettämät purppuraviittaiset kirkonmiehet. 

Jopa Neuvostoliitto osallistui juhlallisuuksiin, mutta kommunistinen Bulgaria boikotoi, koska maan entinen kuningas oli kutsuttu paikalle Baudouinin sukulaisena.

Minä en näistä yksityiskohdista tiennyt mitään. Olin hääpäivänä kolmen vuoden, kahden kuukauden ja kahden päivän ikäinen.

Salaisuutta ei pidä tärvellä

Kirjallisuushistorian tehokkaimpia aloituksia on Ernest Hemingwayn novellissa: "Oli lounasaika ja kaikki istuivat ruokailuteltan kaksinkertaisen vihreän ovivaatteen alla sen näköisinä kuin mitään ei olisi tapahtunut."

Siinä ovelasti ja lyhyesti kerrotaan, että jotain on tapahtunut, vaikka ihmiset teeskentelevät jotain muuta. Kirjailija ei suoraan syöksy kertomaan, mitä kaikkea hän asiasta tietää. Hän luottaa lukijoihin, että hekin ovat olleet samanlaisessa tilanteessa.

Tällainen tapa kirjoittaa oli Hemingwaylle tyypillistä. Lukija saa päätellä itse ja aavistaa. Hemingwayn yhteydessä puhutaan jäävuoriteoriasta. Sen ideana on, että lukijaan ei vaikuta vain se, mitä kirjailija on kirjoittanut julki, vaan myös se, mitä hän on jättänyt kirjoittamatta. Hänen mukaansa seitsemän kahdeksasosaa tekstistä on pinnan alla.  

Myöhemmin tätä jäävuoriteoria on kuvattu näin: "Periaate, jonka mukaan kaikkea ei pidä panna näkyviin, vaan asioita on jätettävä pinnan alle lukijan pääteltäviksi."

Jos joku selittää liikaa, tarina on kuollut. Parhaat opetukset ovat alustuksia, jotka kuulija täydentää omassa päässään. Suuret totuudet saavat ajattelemaan itse.