lauantai 17. helmikuuta 2018

Penkkart silloin, nyt

Kuluneella viikolla lukiolaiset ovat juhlineet.

Minun aikanani vanhojenpäivän vaatteet haettiin mummolan vintiltä. Uskon, että meillä oli yhtä hauskaa kuin nykyisillä lukiolaisilla, vaikka kaikki oli silloin halpaa. Päälläni oli isoisäni vanha vihkitakki. Se ei maksanut mitään.

Penkkareiden seuraaminen on kaihoisampaa. Muistaa omista ajoista, kuinka koulu loppui kertakaikkisesti siihen päivään. Koulun pihalle jäi tärkeitä ihmisiä, joita aavisteli vielä ikävöivänsä.

Penkkareita seuraavana aamuna nuori ihminen putosi tyhjyyteen. Kukaan ei enää kaivannut eikä välittänyt siitä, lähtikö aamulla jonnekin. Yhtäkkiä tuli selväksi, että vapauden hinta on yksinäisyys ja että yhteys merkitsee myös köysissä olemista.

En tiedä, kumpaa tulevaisuus teki silloin enemmän, ahdistiko vai innostiko. Ehkä ahdisti.

Kun nykyään näen kuorma-auton lavalla olevia nuoria, kadehdin heitä jollain tavoin ja samalla huokaisen: Jumalan kiitos, tuolla ei tarvitse enää olla.


keskiviikko 14. helmikuuta 2018

BMW johtaa ensimmäisen testipäivän jälkeen


Ajan joka maanantaiaamu Tampereelta 120 kilometriä moottoritietä Helsingin suuntaan. Iltapäivällä tulen takaisin. Tie on ikävystyttävä, ja jotain viihdykettä on keksittävä.

Olen säätänyt vakionopeuden lievään ylinopeuteen ja alkanut tutkia, mitä merkkiä ovat useimmat ohittajani.

Ensimmäisenä testipäivänä minut ohitti kolme BMW:tä, kaksi Skodaa ja Mercedes-Benziä. Yhden kiinnityksen saivat Peugeot, Ford, Volkswagen, Audi, Volvo, Seat ja Nissan.

Raportoin myöhemmin lisää.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Vähän rajaa sille syyttelylle!

Helmikuun Aamulehti-kolumnini liittyi syksyllä kirjoittamaani kolumniini, jossa käsittelin usein kuultua hokemaa, jonka mukaan uskonnon takia on surmattu enemmän ihmisiä kuin minkään muun syyn takia. Historiatutkimuksesta helposti saatavien lukujen perusteella osoitin, että väite on puuta heinää.

Tällä kertaa tartuin toiseen yhtä yleiseen ajattelutapaan. Usein joku katsoo syyttävästi jopa tavallisiin luterilaisiin, kun jossain Bagdadissa räjähtää pommeja, että katsos nyt, tuollaista uskonnot aiheuttavat.

Mutta kun minä en ole harmaana, rauhallisena luterilaisena vastuussa uskontohuligaaneista, niin kuin en ole jalkapalloihmisenä vastuussa futishuligaaneista. Syyllisyydellä pitää olla rajat.

Kirjoitukseni lopussa otan esiin sen, että kyllä minäkin voin jostain tuntea syyllisyyttä.

Kolumnini Aamulehden sivulla.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Taivaan portilla -vitsi sinnikkäästä yrittäjästä

Tein omatekoisen vitsin ikivanhaan formaattiin:

Pietari kohtaa uuden tulijan taivaan portilla ja sanoo: "Tästä portista päästäkseen ihminen voi vedota vain Jumalan armoon. Olemme kuitenkin antaa periksi tästä ehdottomuudesta. Jokainen tulija saa kertoa jotain hyvää itsestään, vaikka varsinaiseen päätökseen tämä ei vaikuta. Niin että mitäs erinomaista sinä olet tehnyt? Miten voit kiittää itseäsi?"
          "Minä olen sinnikäs. Yritän loppuun saakka. En koskaan anna periksi. Sillä tavoin isä ja äiti opettivat."
          "Hetkinen... taidat olla se kaveri, joka yritti viisikymmentä kertaa lääkärikouluun."

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Kohinaa ja odottamattomia asioita

Melkein jokaiseen päivään tulee jotain kohinaa, asioita joita siellä ei pitänyt olla.
Tänä aamuna heräsin ilmoitukseen, että ikkunaremontin alta pitää siirtää tietokone alakertaan duunarien tieltä pois. Irrotin kaksi näyttöä ja skannerin keskusyksiköstä, verkkojohdon ja kolme muuta johtoa. Vielä olivat virtajohdot.

Siihen meni yli puoli tuntia. Iltapäivällä tuo kaikki oli tehtävä toisin päin.

Minut oli tilattu katuosoitteeseen, jonka numeron piti olla 21. Ilmeni, että numero olikin 42. Jonkin verran lohdutti, että vika ei ollut minun, koska tuolla tavoin väärin ihminen ei kuule. Unohdin puhelimen kotiin, joten en voinut soittaa matkalta, ja niin koko asia peruuntui. Saivat tulla toimeen ilman minua.

Tällaisissa tilanteissa lohduttaudun sillä, että jalka ei ole poikki. Se sekoittaisi elämästä monta kuukautta, ei vain yhtä päivää.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Real, CR7 ja Benzema

Joskus on mukava spekuloida ilman oikeaa tietoa tunnustaen samalla, että voi olla täysin väärässä.

Minä spekuloin.

Real Madrid jäi lauantai-iltana Espanjan liigassa tasapeliin selvästi heikomman Levanten kanssa. Joukkue on menettänyt Espanjan mestaruuden jo tammikuussa, ja Mestareiden liigan paikan hyväksikin pitää tehdä työtä.

Viime vuonna maailman parhaaksi valittu Cristiano Ronaldo otettiin Levante-pelissä vaihtoon kahdeksan minuuttia ennen täyttä peliaikaa, eikä mikään viittaa siihen, että hän olisi loukkaantunut.

Real Madridin tilanne kertoo yhteiselämän laeista ja siitä, miten käy, kun kaikki jätetään yhden tähden varaan.

Cristiano Ronaldon tällä kaudella solmuun menneen pelaamisen mukana koko joukkue on kaaoksessa. Vaihtoehtoja Ronaldolle ei ole. Hänen rinnallaan on pelannut ranskalainen Karim Benzema, Realin hyökkääjäksi varsin keskinkertainen pelaaja. Hänestä ei ole pelastajaksi, koska hänen tärkein avunsa on siinä, että hän on ollut nimenomaan melko hyvä, muttei niin hyvä että hän olisi uhannut Ronaldon suurta egoa. Hänestä ei ole ollut hyppimään tähtipelaajan varpaille. Ronaldo on tykännyt.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Aymaroilta opittavaa: luulemiselle eri verbimuodot kuin tiedolle

Joskus kannattaa katsoa kauas ja miettiä sellaisia kieliä, joita kukaan meistä ei osaa.

Eteläamerikkalaisten aymara-intiaanien kielessä erotetaan henkilökohtaiseen kokemukseen perustuva tieto tarkasti tiedosta, jonka alkuperä on kuulopuhe, lukeminen tai olettamus. Puhuttaessa nämä kaksi erotetaa toisistaan käyttämällä eri sanamuotoja, ja tästä säännöstä poikkeamista pidetään valehtelemisena.

Edelleen aymara-intiaanien kielessä on sääntö, että jokaisen käytetyn verbin on otettava huomioon sekä puhuja että se ryhmä, jolle puhe on osoitettu. Näin verbit ilmaisevat vuorovaikutusta. Puhuessaan aymarat ottavat aina puhekumppanin huomioon ja sopeuttavat kielensä häneen.

Tärkeämpi kahdesta ei ole minä itse vaan toinen – se jolle puhe on osoitettu.