Sateisen juhannuksen pelastaa työ

Elämäni parhaisiin juhlapäiviin lasken sen juhannuksen, kun olin läpi yön töissä kehitysvammaislaitoksessa. Tekemisen kannalta vuoroni oli hiljainen. Saatoin seurata valoisuuden himmenemistä ja uudelleen elpymistä vailla muita vaatimuksia kuin hereillä pysymisen pakko.

Koko yön satoi kaatamalla, ja aamulla pihat ja tiet olivat lovilla. Tiesin ettei kenelläkään ollut kivaa ainakaan Suomen kesän ansiosta. Minulle sen sijaan juoksi koko ajan palkka kaikkine mahdollisine lisineen, eikä opiskelijan tarvinnut harmitella verottajan ahneutta.

Ehkä se ilo oli vahingoniloa, tai ehkä se oli tunne vähäisestä vaurastumisesta. Tai sitten se oli vain havainto, että tällä kertaa olin valinnut oikeiin - tai osastonhoitaja oli valinnut, kun oli tuumannut, että olkoon kesätyöntekijä kiinni ja vakinainen väki vapailla.