sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Jorpakkoon kirkollinen kieli eli tuumailujen taustat

Vain harvoin löytää uskonnolliseksi tulkittavaa puhetta tai tekstiä, joka saa kirjalliset hermot väräjämään. Wittgensteinin mukaan uskonnollisen kielen pitää kuitenkin "riipaista" ollakseen sitä, miksi se on tarkoitettu. Tämän vuoksi haalistuneet tai kokonaan kuolleet kielikuvat eivät kelpaa.

Olen miettinyt, miten voisi sanoa toisin.

Olen havainnut, että tiukat rajat pikemminkin rikastavat ilmaisua kuin köyhdyttävät sitä. Euroopan kommunistimaissa tehtiin sensuurin keskellä kiinnostavaa kirjallisuutta, mutta Berliinin muurin ja kaiken vapautumisen jälkeen kirjallisuus ei ole ainakaan minun luulojeni perusteella ruvennut kukoistamaan.

Mitä tapahtuisi, jos unohdettaisiin kaikki sanat, joilla uskonnollista kokemusta on totuttu ilmaisemaan? Syntyisikö jotain, joka riipaisisi sekä perinteen sisällä että sen ulkopuolella olevia? Mitäpä jos heitettäisiin jorpakkoon jokainen kirkollisen kielen sana? Mitäpä jos kuviteltaisiin diktatuuri, joka on kieltänyt totunnaisen hengellisen kielen?

Näiden mietteiden pohjalta julkaisin blogissasi seitsemän syyskuun tuumailua. Nyt kutsuisin näitä pikemminkin sormiharjoitelmiksi.

En saanut vastausta kysymykseeni. Toisaalta, kuinka olisin voinut saadakaan, kun en oikein tiennyt, mitä varsinaisesti kysyin?

Tässä ovat kaikki syyskuuni seitsemän tekstiä:

1
Anna anteeksi että kävelin punaisia päin,
jätin polkupyöräkypäräni kotiin 
tai en ostanut olleenkaan, 
vedin röökiä kuusiaidan takana,
join oluet liian nopeasti
vilkaisin kaverin paperia kun omasta päästä ei tullut mieleen,
jätin tulematta vaikka olisin kyennyt kyllä,
ja takarivillä räpläsin kännykkää.
Etuilin jonossa,
asettelin istumajärjestyksen uuteen malliin
jotta sijaiset olisivat olleet sekaisin kuin 
neuvostosotilaat miehittämässään Prahassa, 
jossa katukilvet oli käännetty uusiin suuntiin. 
Kävin haukkaamassa naapurin 
ensimmäisestä omenapuusta sen ensimmäistä omenaa, 
karan jätin.
Vedin kissaa hännästä,
opetin turistille aivan väärät kirosanat kun se kysyi.
Irvistin papille kun se käänsi selkänsä.
Heitin lumipalloa pihan kielletyllä alueella.
Otin kuusi kalapuikkoa vaikka sai ottaa vain viisi.
Anteeksi kaikki tämä.
Tai suoraan sanoen mua harmita ollenkaan.


2
Kun pääni nousee
tarkka-ampujien maaliksi
tai palloksi johon voi tähdätä
kananmunat ja mädät tomaatit
tai kun erehdyn katsomaan
ihmiskavereitani alaviistoon,
silloin tökkää minua polvitaipeeseen.

3
Aita on maalaamatta.
Tiskit täytyisi koneeseen.
Ilmoitus on tekemättä, raportti laatimatta.
Hiekkaa on eteisen lattialla.
Kuka vie koiran ulos?
Kumpi lähtee lapsen kanssa?
Vesimittari pitäisi lukea.
Kirjoitan sen sähköpostin, kirjoitan kirjoitan
kunhan vain ehdin.
Eräpäivä meni jo.
Ruoho on pitkää.
Enää en sano mitään.
Eivät ne sinun asioitasi ole.
Pitäis ihan itte hoitaa.

4
En pyydä että kirkastaisit täysillä mustimman yön,
pimeyttä pimeämmän.
En toivo siihen loistoasi, 
en halua sokeaksi häikäistyä.
Riittää, 
että olisit aamunkajastus 
tai vielä mieluummin lupaus siitä.
Olisit tuuli joka taivuttaa purjeet
ja kutsuu laiturista irti.

5
Olet ylistetty siitä mitä tänne teit.
Sallit Kafkan tulla öitäni kuun valolla valaisemaan.
Veit Alastalon saliin
ja näytit suomen kielen mahdollisuudet.
Opetit Hemingwayssa että paljon sanoja voi jättää pois
ja kuitenkin se pyyhitty vaikuttaa pinnalla alla
samalla kun jäävuoresta näkyy vain sen kärki.
Ja viisaasti hoidettu 
ettei Saarikoski ollut terveyssisarten mallioppilas.
Mitähän siitäkin olisi tullut
jos se olisi aamulla mennyt suihkuun,
ajanut Länsiväylää kahdeksaksi töihin, 
lähtenyt kuudeksi kuntosalille
ja nauttinut terveellisen iltapalan
iltauutisten aikaan.

6
Vihkikaavassa sanotaan että 
jos 
jokin koettelemus heitä kohtaa.
Siihen korjaus:
kun 
jokin koettelemus heitä kohtaa.
Jokaiselle, kaikille olet varannut
sangollisen kuraa, 
paakkuista lientä.
Se juuttuu väärään kurkkuun.
Se saa yskimään.

7
Kun näen laivan keulavisiirin auki 
minä muistan ne lukuisat kysymykset 
että missä olit Estonian yönä.
Eikö siitä säätiedotuksissa kuitenkin varoitettu?
Kuka käski lähteä avomerelle 
sillä kelvottomalla purkilla?
Olisivat ne voineet uskoa.
Mutta niille ei kelpaa tavallinen varoitus.
Pitäisi olla puolen taivaan kokoinen
varoitusteksti pingotettuna tähtien väliin.

3 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Entäs Raamatun sana?
-Eetu

Tommi M. kirjoitti...

Kylla se loogista on, etta tiukat rajat usein johtavat hyvin luovaan kielenkayttoon. Samalla tavalla kavi Yhdysvaltojen mustille orjille. Heidan varikas ja luova ilmaisutapa ja perinne juontaa monella tapaa orjuuden aikakaudelle, jolloin piti olla hyvin varovainen puheissaan. Ja patee samantyyppinen saanto myos jokapaivaiseen kirjoittamiseen. Mita lyhyempi tekstin pitaa olla, sita tyolaampaa se on kirjoittaa. Jos ilmaisutilaa on rajattomasti, tekstia tulee helposti mutta laatu todennakoisesti karsii.

Arto Köykkä kirjoitti...

Raamatun kielellä ei ole sitä ongelmaa, että se olisi kuoliaaksi latistunuttta toistoa. Siksi se voi edelleenkin riipaista ihmisiä.

Yhdysvaltain mustat ovat käyttäneet hyvin luovasti raamatullista kuvastoa. Mississippi
oli heidän mielessään, vaikka he lauloivat Jordanista. Raamatullisella salakielellä ilmaistiin omia kokemuksia. Se on aika kiinnostava maailma.