perjantai 5. lokakuuta 2018

Che kuvitteli itsestään liikaa

Aamun lehdessä kerrottiin siitä, kuinka Martin Luther King, Mahatma Gandhi, Che Guevara ja Nelson Mandela oli rinnastettu toisiinsa. Yksi heistä ei kuitenkaan kuulu joukkoon, ja hän on Che Guevara. 

Argentiinassa syntynyt Che Guevara sairasti lapsesta alkaen vakavaa astmaa. Hänen maailmankatsomuksensa syntyi halki Etelä-Amerikan suuntautuneiden moottoripyörävaellusten aikana. Meksikossa hän törmäsi Fidel Castroon ja lähti hänen kanssaan tekemään Kuuban vallankumousta.

Vallankumouksen jälkeen Guevara opiskeli yksityisesti taloustieteitä ja toimi sitten ministerinä ja Kuuban valtiopankin johtajana. Pitkätukkainen ja -partainen ja Che ei viihtynyt ministerikokouksissa, vaan halusi kentälle tekemään vallankumousta, ensin Kongoon. Afrikkalaisista ei ollut hänen ankaruutensa ja ihanteellisuutensa toteuttajiksi. Hän pettyi, kun kaikesta marxilaisuudestaan huolimatta joutui palkkaamaan noitatohtorin hoitamaan afrikkalaisten taikauskoa, kun he uskoivat enemmän taikajuomaan kuin aseisiin.

Che vaihtoi Afrikan Boliviaan. Sielläkään hänen joukkonsa eivät saaneet paikallisen väestön tukea. Armeija saartoi hänet ja teloitti Kristukselta näyttäneen sankarin.

Chen elämäkerta on paikoitellen oksettavaa luettava. Toisaalta hän oli tinkimättömän ihanteellinen ihminen, joka tarkasti vartioi sitä, ettei hän eikä kukaan hänen läheisistään hankkinut itselleen vähimpiäkään ylimääräisiä etuja. Samalla tässä ihanteellisuudessa oli jotain vaarallista. Hän kykeni helposti tuomitsemaan vastustajansa kuolemaan ja surmaamaan joukoistaan sen sotilaan, joka oli harkinnut karkaamista tai ollut muutoin kuriton. Hän teki sen viileästi ja vakuuttuneena oikeudestaan.

Merkillisesti moraalinen ehdottomuus ja totuudellisuus saivat hänet kuvittelemaan itsestään liikaa. Hän ei myöskään ymmärtänyt, että Kuuban menestystä ei voinut toistaa muualla.

Professori Markku Ojasen sanoin: "Kun ihminen vahvasti uskoo olevansa hyvän puolella, hän saa tehdä muille mitä tahansa. Suunnaton määrä pahaa on tehty hyvien asioiden nimissä. Idealistit ovat erityisen häikäilemättömiä. Heiltä ei liikene sääliä toisin ajattelevia tai edes sivustakatsojia kohtaan."



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Entä natsit, jotka tekivät suunnattomasti pahaa?