maanantai 13. huhtikuuta 2020

Keskiviikkona lennän Prahaan

Keskiviikkona lennän viikoksi Prahaan, niin kuin olen tehnyt monena keväänä. Huhtikuu on minulle kaikkein vaikein kuukausi, paljon vaikeampi kuin monien kammoama marraskuu. Silloin pitää päästä pois. Useimmiten olen mennyt Prahaan. Siitä on tullut samanlainen pakopaikka kuin jollekulle toiselle on Saariselkä tai Levi.

Prahassa tunnen olevani yhtä aika sekä poissa että kotonani. Kaupunki on kaunis ja riittävän iso. Siinä on jopa maantieteellisesti jotain Pariisin kaltaista, mutta se ei ole yhtä koppava. Hinnat ovat kohtuullisia.

Olen majoittunut aina samaan hotelliin, joka on sopivasti turisti-Prahan ulkopuolella, mutta julkinen liikenne toimii sinne erinomaisesti. Prahan nähtävyydet olen kolunnut, joten niitä ei tarvitse bongailla. Saan tehdä mitä itse haluan. Otan kirjoja mukaan, ehkäpä Prahassa asunutta Franz Kafkaa tai alkuaan tšekiksi kirjoittanutta Milan Kunderaa. Käyn vuoroin kahvilla, jotta pää ei menisi sekaisin, ja vuoroin oluella, jotta vatsa ei menisi sekaisin. Kävelen sinne tänne, ajelen ratikoilla ja katselen ihmisiä. Nautin, kun joku turisti tulee kysymään tietä ja minä osaan neuvoa. Käyn ehkä katsomassa jalkapalloa.

Suhteemme on pitkä, sillä Praha-rakkauteni alkoi jo vuonna 1968, kun Neuvostoliitto miehitti Tšekkoslovakian. Tuolloin kymmenvuotiaana poikasena heräsin yhteiskunnalliseen pahuuteen. Sittemmin kirjailijapresidentti Vaclav Havel on ollut poliittinen idolini.

Ja taas ensi keskiviikkona Prahaan... Ai niin joo, en taida mennäkään. Pälkähti tässä mieleeni.

Ei kommentteja: