Julkaisemisen jälkeen päivitin Facebookiin: "Aamulla kirjoitusta katsoessani minusta tuntuu, että kaikista blogikirjoituksistani se on syvällisin ja eniten tosi. Epäilen, että tämän paremmin en kykene ikinä elämännäkemystäni ilmaisemaan."
Olin kirjoittanut vaistonvaraisesti ilman ennakkosuunnitelmaa. Samalla huolehdin siitä, etten paljastanut sopimattomia. Kaiken Ranta-ahosta kertomani on saattanut lukea lehdistä tai kuulla tai nähdä televisiosta viimeisimmän puolen vuoden aikana. Ihmissuhdedraamat sivuutin. Sanoin tuntevani Ranta-ahon alkuaan rippikoulun pohjalta. Tämän kertominen oli lukijoiden kannalta reilua, eikä ole vaarallista tietää, että joku on viisitoista vuotta sitten käynyt rippikoulun.
En ehdottanut, että rangaistusta lievennettäisiin tunnustuksen takia. Huumekaupoista pitää antaa se tuomio, mikä niistä on laissa säädetty. Joku ei kuitenkaan pitänyt siitä, että näen rikollisessakin jotain hyvää ja että hänelle on annettava oikeus elää vankilatuomionsa jälkeen hyvää elämää.
Hieman arvelutti kertoa tuhoisista ajatuksistani Raskolnikovin rikoksen äärellä, mutta niitä ei voinut jättää pois, koska ne olivat jutun ydin enemmän kuin otsikkoon noussut Ranta-aho.
Odotin tekstille huomiota, mutta sitä tuli enemmän kuin odotin. Kirjoitusta on luettu yli kuusituhatta kertaa. Moitetta on tullut viideltä tai kuudelta ihmiseltä, mutta sitähän en tiedä, mitä kaikkea takanapäin on puhuttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti