Lääkäri paljasti arvionsa käynnin tarpeellisuudesta kysymällä lapsen vanhemmilta: "Onko tämä teidän ensimmäisenne?"
Kolmikuukautisen esikoisen vanhemmat eivät ole enää niin tumpuloita kuin aivan alussa. Kuitenkin he ovat jokaisessa uudessa elämänvaiheessa aloittelevia isiä ja äitejä.
Rippikoulun vanhempainillat olivat hyvä näkökulma kasvattamisen peruskysymyksiin. Rauhallisimpia olivat ne, jotka olivat edustamassa kolmatta tai neljättä lastaan. He olivat jo nähneet, että kaikesta huolimatta lapsista yleensä tulee ihan ihmisiä. Nämä vanhemmat saattoivat uskoa, että kuopuksestakin tulisi.
Esikoistaan isissä ja äideissä oli erityisesti yksi ryhmä, joka vähän huvitti. Epävarmuutta ja pelkoja peitettiin omalla pontevuudella. Puhuttiin tiukkojen kotiintuloaikojen ja yleensä vahvan kontrollin puolesta.
Salaa hymyilin. Päätin olla pilaamatta heidän tomeruuttaan, sillä miksi särkisin sen, minkä elämä kuitenkin särkee ja pian särkeenkin. Mikä toimii kolmetoistavuotiaan kanssa, ei välttämättä toimi kolme vuotta myöhemmin.
Ajatuskuplassani luki jotain tällaista: "Nyt nuorella on ikää viisitoista, ja jo kahden vuoden kuluttua valtanne on mennyttä. Silloin hän on seitsentoistavuotiaana niin lähellä täysi-ikäisyyttä, että hän tottelee teitä vain, jos häntä sattuu huvittamaan. Olette menettäneet ehdottoman valtanne. Halutessaan hän tekee silloin mitä itse tahtoo."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti