Monenlaisia nuoria seurattuani olen havainnut, että lopputuloksen kannalta ei ole ratkaisevaa, kasvatetaanko lapsia tiukasti kontrolloiden vai heihin kovasti luottaen ja vapautta antaen.
Jotkut palkitsevat lastaan hyvästä suorituksesta, jotkut käyttävät rangaistuksia. Jotkut tyytyvät keskustelemaan. Toisissa perheissä lisätään tai vähennetään käyttörahoja sen mukaan kuin asiat sujuvat tai ovat sujumatta.
Tärkeää on oikeastaan se, ettei olla välinpitämättömiä.
Yksi rangaistusmenetelmä on kuitenkin ollut minulle aina täysin käsittämätön. Muistan jo kahdeksan ikäisenä poikasena ihmetelleeni, kuinka oli mahdollista, että kaverini oli määrätty kotiarestiin. En ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse.
Jos lapsensa laittaa kotiarestiin, ei tarvitse ihmetellä, miksi hän alkaa pitää kotiaan vankilana, josta on lähdettävä pois aina kuin suinkin kykenee.
3 kommenttia:
Aivan samaa mieltä. Kaikista kamalinta on se kun auktoriteettiä omaavat (perheen sisällä) aikuiset alkavat lapsellisiksi, eihän perheen nuoret voi asialle mitään.
no johan nyt :D
Kyllä meillä kotiaresti on tarvittaessa käytössä. Jos nimittäin kotiintuloaikaan ei olla kotona eikä puhelimella saada kiinni, tarvittaessa kotoa ei sitten lähdetä ollenkaan. Mielestäni tämä on vain yksi tapa osoittaa nuorelle, että hänestä välitetään. Rajojen asettamista. Ei se kodista vankilaa tee.
Lähetä kommentti