Suomen kielen kaksi kauneinta sanaa

Mikä mahtaa olla suomen kielen kaunein sana? Ensimmäisenä tulee mieleen säätiedotuksen keskeltä kuulemani alavilla mailla hallanvaara. On väitetty, että se olisi jossain kansainvälisessä äänestyksessä valittu maailman kauneimmaksi lauseeksi. Se on kuitenkin sanayhdistelmä eikä täytä kisasääntöjä.

Jossain on kuulemma kannatettu äitiä. Minun mielestäni se ei ole äänteellisesti lainkaan kaunis, ja niin asetun Nobel-kirjailija F. E. Sillanpään kannalle, jonka mielestä suomen kielen kauneimmat sanat ovat suvi ja ehtoo.

Ainakaan minä en osaa olla eri mieltä. Niissä on erityistä lumoa. Suvi on enemmän kuin kesä, ja ehtoo tuntuu kauniimmalta kuin tavallisempi ilta. Olisi peräti mahdotonta kuvitella, että ehtoollisen sijasta alettaisiin puhua illallisesta tai että Suvivirsi olisi Kesävirsi. Näissä kahdessa sanassa kieli horjahtaa jonkin sellaisen puolelle, jossa on jotain pyhää.

Suviehtoota Sillanpää kuvaa Ihmiset suviyössä -romaanin alkulauseessa: "Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäänkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa."

Muistatko mistä sateenkaaren symboliikka tulee?

Sateenkaari on nykyään melkeinpä päivittäistä uutisaineistoa. Jalkapallokisojakaan ei voi seurata törmäämättä siihen. Vanhan testamentin tuntijoille sen symboliikka on tuttua, mutta monilta ihmisiltä tieto on kadonnut muun sivistyksen mukana. Niinpä muistuttelen tässä, mistä alkuaan on kyse. Olen joskus ottanut kantaa seksuaalisiin vähemmistöihin, mutta tällä kertaa rajoitun kirjoittamaan vain itse sanan symboliikasta.

Fysikaalisena ilmiönä sateenkaari on tuttu ympäri maapalloa. Sen vuoksi se ei ole minkään kansan tai kulttuurin yksityisomaisuutta. Kreikan mytologiassa sateenkaarijumalatar Isis kulki välittämässä Zeuksen ja Heran käskyjä. Kiinan kulttuurissa se on kuvannut jinin ja jangin yhteyttä. Eurooppalaisissa kansanuskomuksissa se on viitannut rikkauteen, kun sen toisesta päästä on voinut löytää aarteen.

Fysikaalisesti sateenkaari syntyy, kun auringon eri aallonpituuksia sisältävä valo osuu vesipisaran kaarevaan pintaan. Veden optinen tiheys toimii prismana niin, että valkoinen valo hajoaa eri väreiksi.

Kaikesta monikulttuurisuudesta huolimatta sateenkaaren symboliikka viittaa länsimaisessa maailmassa ennen kaikkea Raamattuun. Siellä sen voi löytää vedenpaisumuksen jälkeistä aikaa kuvaavasta tekstistä (1. Moos. 9). Se on merkki liitosta, jonka Jumala solmii ihmisten ja luomakunnan kanssa. Jumala lupaa, ettei hän milloinkaan salli tuhotulvan hukuttaa kaikkea elävää: ”Asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa.”

Kolumnin jälkikirjoitus: netissä jaetut koulumenestykset

Tuorein Aamulehden kolumnini syntyi Facebook-keskustelusta, jota käytiin seinälläni koulujen päättäjäisviikonloppuna. Aiheena olivat vanhempien päivitykset, joissa he jakoivat iloa lastensa hyvistä koulutodistuksista. Eräistä blogini ajatuksista olen velkaa keskustelussa mukana olleille. 

Otin hyväntahtoisen suopean kannan ja sanoin, että on sopivaa jakaa riemuaan maailmalle. On murheellista, jos ilostaan aivan hengiltä pakahtuu. Kyllä ihmisen pitää kestää sen verran, että jaksaa lukea lähimmäistensä ilosta. Vielä parempi on, jos osaa olla siinä aidosti mukana ja sillä tavoin osoittautuu oikeaksi ystäväksi.

Rehvastelu on tietysti kiusallista. Lapsiaan ei pidä kehua siinä ajatuksessa, että ähäkutti, meidän jälkikasvu on parempaa kuin teidän ja kaikkien muiden. Näitä rehvastelijoita on kuitenkin pieni vähemmistö.

Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että koulutodistuksista ei voi paljonkaan päätellä sitä, kuinka elämä pitkän päälle onnistuu. Menestys on vaikeasti tulkittava käsite, ja sen saavuttaminen on monesta kiinni.

-------

Aamulehden blogini on täällä. 

Nollanollat eivät riitä

Olen tutkinut eurooppalaisia jalkapallosarjoja saadakseni selville, kuinka viisasta on pelata aina varman päälle. Pistetaulukoiden matematiikka on armotonta: tasapeleillä säilyttää niukin naukin sarjapaikkansa pitkässä sarjassa, mutta mitalisijat ovat toivottoman kaukana.

Näin jalkapallohuuman päivinä kuka tahansa voi havaita, että EM-kisojen alkulohkoissa toimii sama logiikka. Jos joukkue on lähtenyt pelaamaan aina tasuria ja on myös onnistunut tavoitteessaan, kolmella tasapelillään se on suuressa vaarassa pudota jatkopeleistä. Nollanollatuloksilla välttyy yksittäisten tappioiden häpeältä, mutta jää todennäköisesti alkusarjaan. Huomattavasti vahvemmalla on, jos on pelannut kärjekkäämmin eli on hävinnyt kerran, voittanut kerran ja ottanut yhden tasapelin.

Ei tämä minua niin kiinnostaisi, ellen näkisi näillä laskelmilla olevan yhteyksiä elämään yleensä. Jotain riskiä on suostuttava ottamaan, jos aikoo tavoitella edes kohtuullista menestystä.

PS. Lähetän tässä terveisiä verrattomille agnostikkoystävilleni. Erästä näin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Oli hieno tavata.

Lapsuuteni suosikkikirja

Toukokuussa kerroin Pikku jättiläisestä, joka oli lapsuuteni tärkein kirja. Monesti nukahdin sen lukemiseen. Minulla oli kirjoja kaksikin kappaletta. Aloitin vuoden 1944 painoksella, ja myöhemmin sain vuoden 1964 laitoksen. 

Pikku jättiläinen oli yksiosainen tietosanakirja kaikesta, mitä ihmisen tarvitsi tietää. Sitä ei ollut jäsennelty aakkosten vaan eri aiheiden mukaan. Sivuja oli yli 1 500. Kirja alkoi lähes viidenkymmenen sivun pituisella artikkelilla, jonka aiheena oli ajanlasku. Seuraavaksi kirja käsitteli tähtitiedettä, jonka jälkeen seurasivat geologia, maantiede, historia, uskonto, fiilosofia, Suomenmaa, kansatiede, maatalous, kasvitiede, eläintiede, antropologia, biologia, ilmatiede, fysiikka, kemia, matematiikka, numerot ja kirjaimet, kielet, estetiikka, kirjat ja kirjastot, kirjallisuus, taidehistoria, musiikki, yhteiskuntaoppi, lakitiede, sotalaitos, vaakunat ja sinetit, mitat, painot ja rahat, talouselämä, posti ja lennätin, kulkuneuvot, merenkulku, rautatiet, moottoriajoneuvot, ilmailu, keksinnöt, radio, lääketiede, metsästys ja kalastus, ulkoilu, partioliike ja shakkipeli.

Listassa minua kiinnosti melkein kaikki, mistä olen edelleen iloinen. Ei haittaa, jos ihmisellä on perustiedot asiasta kuin asiasta. Vain kirjan lopussa olleet metsästys, kalastus, ulkoilu ja partioliike eivät lapsena juuri innostaneet. Eniten perehdyin sotalaitokseen, historiaan, uskontoon, tähtitieteeseen ja maantieteeseen.

Kaikki kirjan tiedot eivät ole kestäneet nykyaikaa. Siitä esimerkkinä on vuoden 1944 laitoksen historiakäsitys. 

Ajankohtaisesti vilkaisin, mitä Pikku jättiläisessä kirjoitettiin jalkapallosta vuonna 1944: "Kansainvälisiä voittoja arvosteluperusteena käyttäen maamme jalkapalloilu oli parhaimmillaan 1912, jolloin joukkueemme Tukholman olympialaisissa yllättäen voitti Italian ja Venäjän häviten välierissä mestariksi tulleelle Englannille 4 - 0 ja sijoittuen 4:nneksi. – Nykyään Suomi ei tällä alueella kykene kilpailemaan Etelä- ja Keski-Euroopan maitten kanssa. Pohjoismaittenkin väliset maaottelut ovat päättyneet useimmiten Suomen häviöön."

Käsikirjoittaja rällästi Tanskan ja Suomen pelissä

Puolivakavasti sanon, että Tanskan ja Suomen kaltaisia pelejä tulee, kun taivaallisten voimien vakinainen käsikirjoittaja lähtee ennenaikaiselle kesälomalle ja sijaiseksi hankitaan joku tumpelo, joka eläessään sai aina pakit. Tuotantoyhtiö kun oli sitä mieltä, että hänen keksimänsä juonenkäänteet olivat liian epäuskottavia.

Kesäsijaiseksi palkattu käsikirjoittaja näki mahdollisuutensa siinä, että Suomen jalkapallomaajoukkue oli päässyt epäuskottavasti jonkun pukukopista löydetyn Markun johdolla arvokisoihin. Edes sen ei pitänyt olla mahdollista. Moni oli valmis sanomaan, että Suomi "ei koskaan minun aikanani" ole kisoissa. Vähäisenä sivujuonteena oli se, että jokin virus pakotti siirtämään kisoja kokonaisella vuodella.

Mahdottomuuksia mahdottomuuksien perään

Käsikirjoittajan sijainen päätti, että sekoitetaan jalkapalloon oikeaa elämää kaikkein karmeimmillaan. Niinpä kentän merkittävin tähtipelaaja saa sairauskohtauksen ilman näkyvää syytä. Tämä käänne on taiteellista varkautta vuodelta 2003, kun kamerunilainen Marc-Vivien Foé kuoli Suomessakin nähdyssä ottelussa pelikentälle. Elvytysdraaman keskellä kaikki ymmärtävät, että jalkapallo on sittenkin elämän sivuasioita, ja vain ihmishenki on tärkeää. On ihan sama, miten pelissä käy, vaikka juuri tätä peliä on odotettu vuosikausia. (Minä olen odottanut vuodesta 1966.)

Katsomossa joukkueiden fanit huutavat yhteistä iskulausetta ja taputtavat toisilleen. Ei sen pitäisi olla mahdollista. Esimerkiksi Real Madridin fanit kunnioittivat seisaaltaan Barcelonan Ronaldinhoa, mutta Kööpenhaminan yhteenkuuluvuus ei enää pysy realismin rajoissa. Suomen lippu on kerrankin hyötykäytössä, kun se on peittämässä kentältä kannettavaa tähtipelaajaa.

Käsikirjoittaja jättää yleisönsä epävarmuuden varaan. Kun tähtipelaaja kuljetetaan pois, ei kerrota edes sitä, onko hän elossa vai ei. Pian tulee ilmoitus, että peli on keskeytetty. Toinen tuotantokausi tulee kuitenkin saman tien. Kuolleeksi epäilty tähtipelaaja ottaa vain tunnin tai kahden kuluttua sairaalasta videoyhteyksiä ja pyytää jatkamaan peliä. Ei muuta kuin uudestaan kentälle ottamaan vastaan toisen joukkueen aplodeja.

Käsikirjoittaja rällästää edelleen sydämensä kyllyydestä. Suosikkijoukkue painaa päälle koko yhdeksänkymmentä minuuttia ja saa aikaan kaksikymmentäkaksi maalintekoyritystä, muttei yhtään tilannetta, josta jalkapallokielellä "olisi pitänyt tehdä maali". Sen sijaan altavastaaja käy toisessa päädyssä yhden ainoan kerran ja onnistuu. Maalin tekee kahdesta hyökkääjästä se, jota kukaan ei mainitse peliä edeltävissä ennakkospekulaatioissa. Käsikirjoittaja lisää näytelmäänsä yhden loogiselta tuntuvan yksityiskohdan – sellainenkin pitää olla. Maalintekijä ymmärtää olla tuulettamatta maaliaan.

Jännitys viedään äärimmilleen, kun kertomus uhkaa pilata koko draaman. Suosikkijoukkue saa olemattomasta tilanteesta rangaistuspotkun, niin kuin erotuomari haluaisi lohduttaa muutenkin kolhiintuneita. Laukaus on kelvoton. Maalivahdista tulee ottelun sankari, vaikka hänen tarvitsee vain kaatua oikeaan suuntaan.

Ehkä sittenkin oikein jopa pelitilanteisiin nähden

Lopulta altavastaaja saa pelistä kolme pistettä. Jotenkin tuntuu siltä, että tilastonumeroista huolimatta tulos on pelitilanteisiin nähden oikeudenmukainen – jollain kummalla tavalla ja kvanttifysiikan logiikalla. Suomi ei ole koskaan hävinnyt arvokisoissa, ei jäänyt edes tasapeliin. Ikinä se ei ole epäonnistunut maalintekoyrityksessään. Yhtäkkiä se onkin menossa alkulohkosta pudotuspeleihin.

Miten näin epäuskottava käsikirjoitus eteni tuotantoon saakka? – Vakinainen käsikirjoittaja oli kesälomalla, ja tuotantoyhtiön johto oli päättänyt miettiä linjauksiaan vasta kuntavaalien jälkeen.

Tärkeintä on elämä

Mutta mitä väliä tällä kaikella? Kunhan vain Christian Eriksen elää.

Luotan Kuplavolkkarin kaltaiseen uudistumiseen

Kuplavolkkaria mainostettiin aikanaan sillä, että vain kaksi osaa oli säilynyt entisellään auton syntyajoista lähtien. En muista, mikä se toinen oli, mutta toinen alkuperäinen osa sijaitsi jossain vaihdekepin alapäässä.

Mainos jäi pikkupojan mieleen ilmeisesti sen takia, että se niin suurenmoisesti onnistui selittämään legendaarisen automallin salaisuuden. Tunnistettavuus säilyi koko ajan, mutta siitä huolimatta autoa uudistettiin koko ajan. Hienovaraisesti viilattiin ulkonäköä ikkunoiden kokoa muotoa muuttamalla. Sähköjärjestelmä vaihdettiin ja lamppujen asettelua muutettiin. Moottoria suurennettiin ja uusia turvaominaisuuksia kehitettiin. Uuden vuosimallin muutokset herättivät intohimoa pikkupojissa ja varmaan heidän isissäänkin, mutta kaiken aikaan oltiin varmoja siitä, että Kupla oli aina Kupla. 

Kun automalli oli kuitenkin lopulta haudattava, uuden suunnittelijat julistivat halunneensa säilyttää vanhasta mallista sen hengen, vaikka muoto oli eri.

Kuplavolkkari on ollut minulle sillä tavoin esikuva, että samalla tavoin toivoisin kirkkoa uudistettavan: pikkuhiljaa, mutta tunnistettavuus säilyttäen. Rauhallisessa, poukkoilemattomassa kehityksessä on myös jalkapallon suosion salaisuus.

Kreikan tarustossa oli pilkan ja moitteen jumala

Vaarallisinta ateismia on se, kun Jumala pilkotaan moniksi jumaliksi ja niitä kaikkia palvotaan ja niille kannetaan uhreja. Kreikan jumaltarustossa Momos on kaikkein ajankohtaisimpia jumalia. Hän oli pilkan ja moitteiden jumala, jolle tuotti mielihyvää löytää jumalista ja ihmisistä vikoja.

Momos valittiin tuomariksi, kun kolmen muuta jumalaa kilpailivat taiteen tekemisen paremmuudesta. Ensimmäinen teki härän, toinen talon ja kolmas ihmisen. Momoksen mielestä härän sarvet olisi pitänyt istuttaa vähän enemmän otsalle, jotta härkä olisi pystynyt taistelemaan paremmin. Toisen jumalan olisi pitänyt tehdä talo liikuteltavaksi, jotta sen paikkaa olisi voitu muuttaa, kun naapurit ryhtyivät hankaliksi. Ihmisen rintaan olisi taas pitänyt tehdä ikkuna, jotta hänen ajatuksensa olisi voitu nähdä.

Arvostelu inhotti näitä kolmea niin paljon että he ajoivat Momoksen pois taivaasta. Hän kuoli suruun sen takia,ettei pystynyt löytämään rakkauden jumalattaresta yhtään puutetta.

Onneksi finaalissa tuli köniin

Suhteellisuudentaju ei ole ihmisen vahvoja ominaisuuksia. Ihminen ei ole myöskään mestari arvioimaan, mikä hänelle on lopulta voitoksi ja mikä tappioksi. Yleisellä tasolla hän tietää, että hän oppii juuri häviöistä ja että ilman niitä hänestä ei tule mitään merkittävää. Samalla hän kuitenkin pelkää ja väistelee tappioita tunnistamatta niihin kätkeytyvää hyvää.

Kukapa ei kiittelisi, että tulossa on lämmin ja kaunis juhannus? Kiittelijöiden joukossa on myös niitä, jotka aattoiltana putoavat veneestä kuin kivi ja tulevat naaratuiksi keuhkot täynnä vettä.

Kapteeni Marko Anttila saattoi erehtyä pahasti sanoessaan jääkiekon MM-finaalista, että joukkue hävisi väärän pelin. Päinvastoin juuri tämä oikea-aikainen tappio saattoi pelastaa koronasta vapaan kesän. Tätä voi kutsua vaikkapa Varjelukseksi.

Niistä ei tule ylioppilaita, ne valmistuvat ylioppilaiksi

Kieli on muuttunut. Aiemmin puhuttiin ylioppilaaksi tulemisesta, mutta nykyään ylioppilaaksi valmistutaan. En tiedä, milloin ilmaisut ovat vaihtuneet tai kuka on muutosten takana. Noin kahden vuoden ajan olen kuitenkin kiinnittänyt asiaan huomiota.

Ylioppilaaksi valmistuminen hieman huvittaa. Jos ammattikoulut tekisivät mitä niiden pitäisi tehdä, voitaisiin puhua putkiasentajaksi tai kokiksi valmistumisesta. Ei muuta kuin työelämään ja ammattiin, jossa voi hyvällä tuurilla olla koko loppuikänsä.

Ylioppilaana oleminen on sen sijaan täydellistä keskeneräisyyttä. Valkoinen lakki vasta auttaa saamaan opiskelupaikan, josta voi joskus valmistua johonkin.

Tosin kaikki valmiiksi tuleminen on syvimmältään huijausta. Valmiita ovat vain matkansa keskeyttäneet. Siteeraan omaa vanhaa tekstiäni:

Varjele minut täysi-ikäisyydeltä / siltä etten koskaan katsoisi elämään / ja sanoisi että valmista on /Ettei ihoon kasvaisi teflonia / niin että vesi vain helmeilee / en perustelisi tekojani / elämän kovilla / tosiasioilla / en sanoisi että tämä on ainoa vaihtoehto / en vastaisi sujuvasti joka kysymykseen / en keskustelisi viisaasti kenen kanssa tahansa / vaan juoksisin paljain varpain pellolle / heittäisin mutapaakkuja / huutaisin en tule en tule / minua ette kiinni saa / ja linkkarilla veistäisin / sydämen kuvat uimakopin seinään /Tätä rukoilen Kristuksen tähden