Maailman sympaattisin kertomus
Golgatan kertomus on kiusallinen ja vaikea, koska siitä
jokainen löytää itsensä syyllisen paikalta. Siinä on paljon rooleja meille
kaikille. Se muistuttaa,, kuinka selittelemme, vetäydymme ja vaikenemme. Äänestämme
väärin ja pakenemme, kun pitäisi puolustaa ja kapinoida. Pääsiäisaamun
kertomukset ovat niin ikään vaikeita, koska ne vaativat uskoa.
Toisin on joulukertomuksen laita. Se on ehkä maailman
sympaattisin kertomus. On helppo tuntea myötätuntoa noita kahta rääsyläistä
kohtaan, jotka ovat joutuneet kauas kotoa ja jotka etsivät jotain majaa
synnyttääkseen lapsen. Kaikki ovet ovat kiinni, eikä koko kaupungissa ole
ketään tuttua, jonka luo voisi mennä.
Nyt tuota kertomusta työnnetään sivuun katsomuksellisen
vapauden ja tasa-arvon nimissä.
En osaa kutsua kehitystä millään muulla sanalla kuin
sensuuri.
Joulukorteissa on vain traktoreita ja piparkakkuja
Trendi on alkanut lähes huomaamattomasti. Kaksi vuotta
sitten googlasin sanan "joulukortti". Valitsin kuvahaun ja hakukone
heitti näytölle kolmesataa kuvaa. Suosituimmat aiheet olivat joulupukki ja
kynttilä. Niiden lisäksi oli lumimaisemia, poroja, lintuja, joulukuusia,
jäniksiä, porsas, joulukoristeita, koiria, resepti, tonttuja, apina, lumiukko,
kissoja, hevosia, peräkärry, kettu, traktori, hiihtohissi, lapsia, tietokone,
balettitanssija ja piparkakkuja.
Kolmensadan kuvan joukossa oli sentään yksi kirkko,
ortodoksinen kirkko. Oli yksi kuva kedolla olevista paimenista ja toinen kortti
itämaan tietäjistä, ja kun yhtä kuvaa katsoi tarkemmin, siinä oli kuin olikin
Raamattu. Kaiken huipuksi oli yksi vauvan kuva, jossa viitattiin suorasukaisen
häpeämättömästi jouluevankeliumin kertomukseen. Ja sitten olivat ne
kaksisataayhdeksänkymmentäviisi muuta kuvaa: piparit, pukit, jänikset ja traktorit.
Tänä jouluna alkuperäisen kuva-aiheen kortteja ei saa ostaa
tuskin mistään. Minun kielimaailmassani tämä on sensuuria.
Alkuperäisen joulukertomuksen hukkaaminen on askel
lattamadoksi latistunutta ihmistä kohti
Muuan tuttuni kirjoittaa: "Parhaan joulufiiliksen sai
aina kun katseli alakoululaisten esittämää joulukuvaelmaa. Paimenet saunatakit
päällä jne." Nämä lukemattomille ihmisille tärkeät kuvat ollaan
siirtämässä kiellettyjen asioiden listalle, eikä mitään kunnollista keksitä
tilalle. Tontuista ei synny pysäyttävää tarinaa. Ainakaan minua ei paljon
liikuta, että jänöjussi tuo jouluna porkkanoita köyhälle kaverilleen. Ei niistä
tontuista ja metsän eläimistä synny koskettavaa kertomusta, tai ainakaan vielä
kukaan ei ole sellaista kirjoittanut, mutta tässä miljoonien köyhien ja
lukuisten maankiertolaisten maailmassa asunnoton nuoripari liikuttaa, koska se
on totta.
Alkuperäisen joulukertomuksen hukkaaminen on yksi askel
lattamadoksi latistunutta ihmistä kohti. Ei tontuista riitä ole kaupallisuuden
ja pinnallisuuden vastapainoksi.
Uskontoallergisille ihmisille on sallittava heidän
oikeutensa, mutta allergiat eivät saa hallita elämää. Kananmunaa ei pidä
kieltää kaikilta, vaikka jotkut eivät pysty sitä syömään.
Tarvittaisiin Betlehemin puolesta -kansanliikettä
Beltolt Brecht oli itäsaksalainen kommari, jonka moraaliset
ja poliittiset valinnat voi hyvin kyseellistää. Tästä huolimatta hänellä oli
muutamia hyviä lauseita. Yksi niistä kuuluu: "Ei vain vapaana syöksevä
virta ole väkivaltainen. Väkivaltainen on myös se pato, joka virtaa kahlitsee."
Ihmettelen, kuinka pitkään syvälliset joulunviettäjät
sietävät sitä, että majataloa etsiskelevä nuoripari korvataan pupuilla ja
tontuilla. Kulttuurimme peruskertomuksesta vaikeneminen on valheellisuutta
samaan tapaan kuin Neuvostoliitto oli epärehellinen kieltäessään virolaisia
puhumasta itsenäisyytensä ajasta.
Ilmeisesti olisi jonkinlaisen Betlehemin puolesta tai Älkää
sensuroiko Betlehemiä -kansanliikkeen aika.