En pidä ajatuksesta, että julkaisisin saarnojani netissä. Ne
ovat kuultaviksi tarkoitettuja, tilannesidonnaisia tekstejä. Tällä kertaa teen
poikkeuksen, koska mielestäni tämän tytön tarina ansaitsee jakamisen. Teksti ei
sitä paitsi ole omaani, vaan lähes kokonaisuudessaan lainatavaraa.
Kuulolaitetta hävetään
Kaikki alkoi havainnosta, että muuan rippikoulumme isostyttö
piti välillä hiuksiaan niin että korva peittyi ja välillä niin, että hiukset
olivat kammattuina korvan taakse. Merkittäväksi asian teki sen, että tytön
korvassa oli ja on kuulolaite.
Olemmehan me monesti saaneet havaita, että
silmälaseissa ei ole mitään häpeämistä, mutta kuulolaitteen kanssa on hieman
toisin. Moni mummo tai pappa on sitä käyttämättä vaikka kuinka tarvitsisi eikä
suinkaan sen takia, ettei osaisi käyttää sitä, vaan niin sanotusti muusta
syystä. Silmälasit voivat olla muodikkaita, mutta eivät kuulolaitteet. Kukaan
ei sano, että onpas sinulla kaunis kuulolaite ja saitko kahdet yhden hinnalla.
Nuoren tytön kuulolaite
Eräänä iltana tyttö kertoi meille tarinansa. Hän sanoi
olleensa kolmen vanha, kun hänen kuulovammansa huomattiin. Ihmeteltiin, miksi
hän ei osannut puhua yhtä hyvin kuin muut lapset tai jos hän puhui, niin
todella huonosti. Tutkimusten jälkeen selvisi, että hänellä oli synnynnäinen
keskivaikea kuulovamma. Siitä päivästä lähtien alkoi elämä kuulolaitteen
kanssa.
Lapsena laitteesta ei ollut ongelmaa eikä huolta, kun lapsi
ei osannut ajatella ja kun ei siitä tullut koskaan sanomistakaan.
Ala-asteella tilanne alkoi muuttua. Kasvoi pieni epävarmuus
kuulolaitetta kohtaan. Epävarmuus kasvoi pienen ihmisen sisällä ja päivä
päivältä vahvistui kiusatuksi tulemisen pelko.
"En uskaltanut enää pitää hiuksiani kiinni. Pelkäsin
niin paljon että korvani näkyisivät ja joku sanoisi jotain ikävää. Sain kuulla
paljon ikäviä lauseita kuulolaitteiden takia. Ja sen takia en osannut arvostaa
itseäni oikein mitenkään."
Hän sanoi, ettei tuntenut kuuluvansa mihinkään joukkoon,
koska tunsi olevani liian erilainen toisten silmissä. "Tuntui siltä ettei
kukaan osannut arvostaa minua sellaisena kun olin. Sen tähden minä itsekään en
osannut arvostaa itseäni."
"Olen yhtälailla tavallinen ihminen kuin kaikki muutkin"
Tarinalla on onnellinen loppu. Tällä kertaa Jeesus ei
parantanut kuurona syntyneen korvia. Sen sijaan hänen opetustensa pohjalta on
syntynyt sellaista elämännäkemystä, että häpeä lähtee pois. Kuulo voi tavallaan
parantua näinkin.
"Vasta omassa rippikoulussani ja sen jälkeen aloin
ymmärtää, ettei minussa ole mitään vikaa. Olen yhtälailla tavallinen ihminen
kuin kaikki muutkin. Seurakunta on opettanut minulle, etten ole virheellinen
vaan virheetön. Minut hyväksytään sellaisena kun minut on luotu. Olen
kiitollinen siitä mitä minulla on. Kuulolaitteeni ovat osa minua ja minä olen
osa kuulolaitteitani. Erilaisuutta täytyy näyttää, ei peitellä."