lauantai 31. lokakuuta 2020

Identiteettivarkaudet kirjallisuudessa

Identiteettivarkaudet ovat nousseet puheenaiheiksi Vastaamon tapauksen jälkeen. Sana ”identiteettivarkaus” on suomen kielessä hyvin tuoretta sanastoa. Se on tullut Kotimaisten kielten keskuksen sanakirjaan vuonna 2014. Sanan myöhäinen ilmaantuminen ikään kuin virallisesti tunnustettuun kieleen on osoitus siitä, että sana liittyy ennen muuta tietotekniikkaan ja verkkoelämään. Identiteettivarkautta koskeva laki säädettiin hieman sanakirjamääritelmän jälkeen eli syyskuussa 2015.

Kaunokirjallisuus on aikansa kuva. Niinpä identiteettivarkaus on nykyaikaisessa mielessä tullut osaksi modernin kirjallisuuden teemoja. Yksi aiheeseen liittyvä romaani on Hannu Luntialan Petri Vallin toinen elämä (2010). Luntiala on työskennellyt Väestörekisterikeskuksessa, ja hänellä on työnsä perusteella näkemys aiheeseen. Toinen teemaan liittyvä romaani on Virpi Hämeen-Anttilan Tapetinvärinen (2013). Siinä ei ole kyse kuitenkaan tietotekniikasta, vaan perinteisestä nuoruudenpäiväkirjasta, jonka entinen tyttökaveri on varastanut ja jota hän on alkanut käyttää omiin tarkoituksiinsa.

Aivan ensimmäisiä tai peräti kaikkein ensimmäinen identiteettivarkautta käsitellyt romaani on Fjodor Dostojevskin Kaksoisolento (1846). Hän oli edelläkävijä tässäkin.

Kirjan päähenkilö on nimeltään Goljadkin. Jouduttuaan maksamaan toisen Goljadkinin piiraat ravintolassa alkuperäinen Goljadkin kirjoittaa kaimalleen osoitetussa kirjeessä: ”Teidän, arvoisa herra, itsepintainen halunne pitää oma päänne ja tunkeutua väkivalloin minun olinpiiriini ja kaikkeen käytännön elämääni rikkoo jopa ne rajat, joita pelkkä kohteliaisuus ja normaali kanssakäyminen edellyttävät. Luullakseni tässä ei ole syytä mainita sitä, miten te, arvoisa herra, anastitte minun asiapaperini ja kunniallisen nimeni voittaaksenne esimiesten myötämielisyyden – myötämielisyyden jota te ette ansainnut.”  Kun näitä kirjeen sanoja tarkastelee, niistä löytää nykyaikaiselle identiteettivarkaudelle tyypilliset tuntomerkit: olinpiiriin tunkeutumisen, asiapapereiden ja kunniallisen nimen varastamisen. Ainoastaan Internetistä tai tietokoneista ei Goljadkinin kirjeessä puhuta mitään.

torstai 29. lokakuuta 2020

Väreihin liittyy kiihkeyttä 2/2 (pinkki miniläppäri)

Toistakymmentä vuotta sitten hankin silloin muodissa olleen miniläppärin, koska tarvitsin helposti mukana kulkevan tietokoneen. Se ei jaksanut pyörittää raskaimpia ohjelmiani, mutta tekstinkäsittely, kalenteriohjelma ja nettiselailu toimivat hyvin. Suurin etu oli, että laite mahtui takkini leveään taskuun. Hankittuani tehoakun toiminta-aikakin oli hyvä.

Jonkin matkan takia ostoksella oli hieman kiire, ja tapojeni vastaisesti ostin miniläppärin marketista. Sain sen sieltä vaimon kanta-asiakaskortilla hyvään hintaan. Varastossa oli vain vaaleanpunaisia. Tuumasin, että sama se, vaikka ei se nyt niin suosikkivärini ollutkaan. Sehän oli vain käyttöesine.

Pian käsitin, että värillä oli kuitenkin väliä. Tavan takaa jouduin keskustelemaan siitä, ihan kyllästymiseen saakka. Pahimmillaan sain tuskastuttavan usein vastata huomautukseen: "Ai, sinulla on (ihanan) pinkki läppäri." Aiheesta ryhtyivät puhumaan jopa täysin tuntemattomat Hesburgerin myyjät. Joku halusi ostaa laitteen minulta.

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Väreihin liittyy kiihkeyttä 1/2

Väreihin on ladattu paljon tunteita, jopa fanaattisuutta, jota on syytä varoa. Niinpä ei ole samantekevää, mitä väriä ihminen tunnustaa. Tässä on esimerkkejä. Värit on mainittu aakkosjärjestyksessä.

Infrapunan infra on sikäli ryhmästään eroava sana, että se on asiakäytössä ilman suuria tunteita. 

Keltaliivit on tuore ilmiö Rankasta. Keltaista muistuttava kultainen on esiintynyt kreikkalaisen äärioikeistopuolueen Kultainen aamunkoitto nimessä. (Korjasin tätä osaa Maisa Tonterin kommentin pohjalta).

Musta on ollut sekä fasismin että anarkismin tunnusväri. Musta paitaa ovat käyttäneet esimerkiksi natsi-Saksan SS-joukot.

Oranssi on ollut entisissä sosialistisissa maissa liberaalin vallankumouksen väri.

Punaiset oli sisällissotamme toinen osapuoli.

Ruskeapaidat ovat osa kansallissosialismin historiaa.

Sateenkaaren värit ovat seksuaalivähemmistöjen symboli.

Siniset on puolueen nimi.

Ultravioletin ultra viittaa äärimmäisyyteen, esimerkiksi jalkapalloseurojen fanaattisimpiin kannattajiin.

Valkoiset oli sisällissotamme toinen osapuoli.

Vihreä poikkeaa hieman joukosta, koska se liitetään laajasti ympäristöystävällisyyteen ja moni puolue sanoo kannattavansa vihreitä arvoja. Toisaalta myös Vihreällä puolueella on kiivaat vastustajansa.

Violettia ei mikään aate ole ottanut omakseen. Keltaisen ohella se on toinen vapaaksi jäänyt väri.


maanantai 26. lokakuuta 2020

Jälkikirjoitus: otatko aidosti osaa?

Aamulehden kolumnini käsitteli tällä kertaa sanoja, joilla voi lähestyä omaisensa menettäneitä ihmisiä. Kolumnin vastaanotto on monesti arvailua, koska aika vähän siitä päätyy kirjoittajan korville. Tällä kertaa epäilen, että kolumnia on luettu kohtalaisen paljon ja että siitä on myös keskusteltu, mutta väittelyä tai kiivastumista se ei ole aiheuttanut. Aihetta ovat epäilemättä useimmat ihmiset joskus miettineet.

Eniten kyselin sitä, onko "Otan osaa" pätevästi sanottu. Jonkun korvissa se on falski ilmaus, mutta joku toinen toivoo nimenomaan sitä. En ottanut asiaan jyrkkää kantaa, enkä voinut ottaakaan, koska oikeat sanat tulevat ratkaistuksi tilanteen mukaan. Mikä sopii toiselle, ei sovi jollekulle toiselle ollenkaan.

Jotain möläytyksiä on kuitenkin syytä karttaa. Juuri omaisensa menettänyt ei aivan ensimmäiseksi kaipaa latteita elämänviisauksia, kuten sitä että "aika parantaa haavat". "Olen pahoillani" puolestaan kertoo kielitajun hapertumisesta, koska tämä lause on kallellaan anteeksipyynnön suuntaan. Se kuuluu vaikka lääkärin suuhun, kun hän ei ole ponnisteluistaan huolimatta onnistunut elvyttämään potilasta.

Kolumni on luettavissa täällä.

perjantai 23. lokakuuta 2020

Vaippojemme vaihtajat rasistimuotoisten vitsien kohteina

Edelleenkin pidän Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon toimittajaa Heikki Aittokoskea täyspäisenä ihmisenä. Tällä viikolla kuitenkin lipsahti. Aittokoski tviittasi: "Tänään Hesarin tiedesivuilla on virhe. Tutkijoiden mukaan valon sujahdus vetymolekyylin läpi (247 zeptosekuntia) on nopein ihmisen havainnoima tapahtuma. Tutkijat eivät ole tainneet mitata, millä vauhdilla teini-ikäinen poistuu paikalta, jos häntä pyytää esim. hoitamaan tiskit."

Myönnän hymähtäneeni, onhan tuo näppärästi kirjoitettu. Moni isä tai äiti on varmaan huomannut, että tiskien hoitaminen ei nuoria paljon kiinnosta.

Tarkemmin tviittiä tutkiessa kuitenkin huomaa, että se on rakennettu perinteisen mallin mukaan. Kun teinin sijaan puhuu jostain kansallisuudesta ja vaihtaa tiskin hoitamisen tilalle jonkin muun tekemisen, tuloksena on aito rasistivitsi, jota julkisuuden hahmo saisi pitkään selitellä, ellei heti ymmärtäisi pyytää anteeksi.

Rasismi on niin syvällä ihmisluonnossa, että aiheeseen liittyviä vitsejä kerrotaan aina. Mustista, saamelaisista tai romaneista osataan nykyään olla puhumatta ainakin julkisuudessa, mutta aina jostain löytyy ihmisryhmiä, joihin sisäisen rasisminsa voi purkaa. Teineiksi haukutut nuoret ovat tällainen ryhmä. Heillä on melko vähän puolustajia.

Tietysti heissä on rasittavat piirteensä niin kuin kaiken ikäisissä ihmisissä, mutta kun heidän kanssaan on sekä ystävällinen että asiallinen, he osoittautuvat mukaviksi ja heidän parhaat piirteensä nousevat esiin. Heissä on paljon sellaista kiitettävää, jonka vanhemmat ikäluokat ovat unohtaneet.

Muutenkin sanoisin, että älä moiti nuoria. Ennen pitkää he vaihtavat sinulle vaipat. 

maanantai 19. lokakuuta 2020

Suoraan sanoen olemme vähän pulassa

Niin paljon kuin koronasta on viime kuukausina kirjoitettu, hämmästyttävän vähän on kiinnitetty huomiota siihen, että menossa on ihmiskäsityksen kriisi. Olemme melkoisessa pulassa sen kanssa, miten tätä elämää olisi elettävä:

Elämää ei voi suunnitella. Raamattu ilmaisee arvaamattomuuden ajatuksella "Jos Herra sallii ja me elämme", mutta nyt tämä varaus on ollut pakko ottaa laajaan käyttöön. Aiemmin sairastumiset ja onnettomuudet ovat vain satunnaisesti mullistaneet ihmisten suunnitelmia, mutta koronan keskellä on vaikea nähdä edes kahden viikon yli saati tulevaan kesään.

Tiede on yllättävän avuton keksimään taudin syitä. Alkoiko kaikki joltain kiinalaiselta torilta? Eläimissäkö on syy? Onko kyseessä geenimutaatio?  – Kukaan ei oikein tiedä.

Tiede on yllättävän avuton selittämään taudin etenemistä. Alussa puhuttiin paljon kosketuspinnoista, mutta sittemmin on painotettu aerosoleja. Kuinka pitkään on altistuttava, jotta virus tarttuu? Mikä on veriryhmän, iän ja D-vitamiinin vaikutus? Voiko sairastua toisen kerran? – Kysymyksiä lentelee, mutta vastaukset muuttuvat koko ajan tai kauniimmin sanoen tarkentuvat.

Tiede on yllättävän avuton keksimään uusia keinoja. Daniel Defoe kirjoitti aikanaan romaanin Ruttovuosi Lontoon 1600-luvun ruttoepidemiasta. Tuolloin tautia vastaan taisteltiin eristämällä sairaat, siivoamalla hyvin ja välttämällä suuria väenkokouksia. Ne ovat nykyajankin lähes ainoat keinot. Juuri mitään uutta ei ole saatu aikaan, sillä rokotetta vain odotellaan eikä sen tulosta ole varmuutta.

Maailma ei ole rajaton. Noin viikko sitten heräsin hieman ennen aamuneljää ajatukseen, etten ehkä enää ikinä pääsisi Prahaan. Minut on suljettu Suomen muotoiseen vankilaan, josta voi hyvällä onnella päästä lyhyelle, valvotulle lomalle, jos käyttäytyy hyvin.

Oikeudenmukaisuuden määritteleminen on entistä vaikeampaa. Kriisialoja ollaan valmiita tukemaan taloudellisesti, mutta sellaista taikuria ei ole, ettei kukaan pääsisi ilmoittautumaan sorretuksi ja unohdetuksi.

Läheisyys on epäilyttävää. Kuitenkin se on inhimillinen perustarve, ja se on juuri se suunta, joka kuuluu nuoruuden toteuttamiseen ja läpi elämiseen. Jos nuorilta vaaditaan ehdottomia välimatkoja, sukupuuttoonhan tässä kuollaan.

Unohdetut elämäntaidot nousevat kunniaan. Perinteisesti on arvostettu ihmisiä, jotka kykenevät toteuttamaan suunnitelmansa. Nyt tarvitaan niitä, jotka osaavat luopua suunnitelmistaan ja keksiä nopeasti jotain uutta. Päätöksiin ei voi koota entiseen tapaan kaikkia mahdollisia tosiasioita. Niiden sijasta on suostuttava vain arvaamaan, mitä kannattaa tehdä. Epätietoisuutta on kestettävä. Toisaalta tarvitaan päättämisen nopeutta, mutta toisaalta odottamisen taidosta on tullut hyve.

Kaikki ikävä ei menekään noin vain ohi. Entistä useampi on alkanut epäillä, että maailma on vastedes tällainen kuin se on nyt. Tulevat vuosikymmenet ovat kenties tätä samaa jumitusta.

lauantai 17. lokakuuta 2020

Muutamaa metriä myöhemmin

On elämänkuvia, joita ei unohda ja joista tulee jonkin isomman symboleja. Seuravan kuvan kohtasin muutama vuosi sitten, kun käännyin kotipihasta ohi kulkevalle tielle.

Minut sivuutti polkupyöräretkelle lähtenyt koululuokka. Ensimmäisenä polki opettaja, ja hänen perässään tuli koko luokka. Jonon viimeisenä oli nuori nainen, epäilemättä oli kouluavustaja. Heillä kaikilla oli asiallisesti kypärät päässä turvallisuuden maksimoimiseksi.

Kouluavustaja perässä, muutaman metrin hänestä jääneenä tuli pullukka tyttö. Ajattelin, että esimerkiksi tuosta se alkaa.


tiistai 13. lokakuuta 2020

Kansainvälisen epäonnistujien päivän muistoja

Kansainvälisenä epäonnistujien päivänä 13. lokakuuta sopii muistella omia epäonnistumisiaan. Monet niistä ovat kuitenkin niin kipeitä, traumaattisia ja noloja, että ne mieluiten työntää mielestään eikä niistä halua kertoa julkisesti.

Jalkapallokentältä on syntynyt ikäviä muistoja, joista voi kertoa helpommin. Ne ovat jokaiselle futaajalle tuttuja, koska parhaatkin epäonnistuvat jokaisessa pelissä useita kertoja. David Beckham ja Roberto Baggio ovat esimerkkejä maailmantähdistä, jotka muistetaan erityisesti mokatuista rangaistuspotkuistaan.

Minäkin voisin muistella epäonnistuneita rangaistuspotkuja. Mieleen on jäänyt erityisesti yksi, joka sujahti oikealta puolen ohi. 

Vielä paremmin muistan erään kulmapotkutilanteen. En ole koskaan pitänyt päällä pelaamisesta enkä ole ollut siinä myöskään hyvä. Niinpä olen oman puolen kulmapotkuissa ottanut paikkani etukulmalta ja vartioinut, ettei pallo menisi siitä sisään.

Erään kerran satuin kuitenkin antamaan pallolle sen verran tilaa, että se livahti vyötärön korkeudella minun ja tolpan välistä sisään. Ei olisi pitänyt olla helpompaa tehtävää kuin estää tuollainen maali. Siitä se vain lipsahti. Sen jälkeen olen jokaisessa kulmapotkussa hokenut itselleni: huolehdi siitä, ettei käy niin kuin silloin kerran.


perjantai 9. lokakuuta 2020

Kummi on Jumalan kuva

Kummin ja kummilapsen suhde on maailman kaikista ihmissuhteista ehkä omalaatuisin. Ei ole toista suhdetta, joka samalla tavoin olisi irti vastavuoroisuudesta.

Kummin tehtävä on antaa, lahjoittaa ja muistaa. Hän lähettää joululahjan ja pitää mielessä merkkipäivät. Tämä kaikki ei kuitenkaan luo kiitollisuudenvelkaa, joka kummilapsen olisi joskus maksettava takaisin. Toisin on lasten ja heidän vanhempiensa laita, koska on kohtuullista, että lapset pitävät huolta heikentyneistä vanhemmistaan.

Kummilapselle riittää, että hän jotain saadessaan sanoo kauniisti kiitos. Ei tällekään ole sen kummempaa syytä kuin se, että kiittäminen kuuluu hyviin tapoihin.

Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Vielä enemmän kummi on Jumalan kuva. Jumalakin vain antaa ilman, että ihminen voisi koskaan maksaa takaisin.

*   *   *

Kun haluat Jumalasta valokuvan, hankkiudu ristiäisiin ja katso, kuka pitää kastettavaa lasta sylissään. Paina laukaisinta.

tiistai 6. lokakuuta 2020

Koulukiusaaminen on estettävä jo ennalta

Kuka vaihtaa koulua? Vaihtaako kiusaaja vai kiusattu? – Tästä aiheesta on viime päivinä puhuttu paljon. Asiantuntemattomuus ei ole loiventanut mielipiteiden varmuutta, eikä asioiden mutkikkuus ole estänyt tarjoamasta yksinkertaisia ratkaisuja.

Merkittävimmät teot koulukiusaamisen estämiseksi tehdään kuitenkin silloin, kun kukaan ei ole ehtinyt kiusata ketään. Tehokkainta on ennaltaehkäisy ja hyvän ilmapiirin luominen. Jos kiusaamiseen joudutaan puuttumaan, ollaan jo myöhässä ja vauriot ovat syntyneet. Kyse on esimerkiksi istumajärjestyksistä ja siitä, miten luokka jakaantuu pienryhmiin. On estettävä nolatuksi tuleminen, eikä ketään keskenkasvuista pitäisi päästää liian määräävään asemaan. Kouluun tarvitaan riittävä määrä aikuisia silmiä.

Parasta oppia saa Italian maajoukkueen takavuosien puolustajalta Paolo Maldinilta. Hänestä sanottiin, että hän taklasi vain joka toisessa pelissä. Tämä ei ollut laiskalle miehelle osoitettu moite, vaan kiitos hänen viisaudestaan. Hänen ei tarvinnut taklata, koska hän sijoittui hyvin ja osasi ennakoida tilanteet. Sekä taklaaminen että oppilaan rankaiseminen kertovat, että ollaan jo myöhässä. 

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Jalkapallo, maailman toiseksi merkittävin puheenaihe

Maailman helpoin puheenaihe on säätila. Ei ole niin surkeaa loukkoa, ettei siellä olisi jonkinlaista säätilaa. Asuupa missä päin maailmaa tahansa, voi aloittaa vertailevan keskustelun eri maiden ja paikkakuntien säästä, eikä se ole lainkaan yhdentekevä aihe. Se vaikuttaa jokaisen ihmisen elämään, ja ainakin Suomen kaltaisessa maassa perheen aamiaispöydässä sen miettiminen on hyvin luonnollista.

Säätilan jälkeen toiseksi varmin puheenaihe on jalkapallo. Eri puolilla maailmaa tunnetaan sen suurimmat tähdet, eikä sen sääntöjä tarvitse selittää. Voi luottaa siihen, että kaikki tietävät mistä puhutaan, kun puhutaan jalkapallosta. 

Olen lukuisia kertoja onnistunut lopettamaan kiusallisen hiljaisuuden, kun olen keksinyt kysäistä keskustelukumppanini suosikkiseuraa tai hänen maansa edustusjoukkueen tilannetta.

Jalkapallokentällä ihmiset ovat tasa-arvoisempia kuin ehkä missään muualla. Kun laukaus lähtee kohti ylänurkkaa, on aivan samantekevää, mitä ihonväriä on potkaiseva jalka. Maalin tekemisen riemu on samaa riemua, koetaanpa sitä Olympiastadionilla tai Pirkkalan tekonurmella, jolla on tänään pelattu kylämme puulaakijalkapallon mestaruudesta.


                       Pirkkalan jalkapallopuulaakia pelataan tänä viikonloppuna.