Kirjallisuushistoriaa rakentamassa
Seuraamassani keskustelussa monesti mainittu Garcia Márquezin Sadan vuoden
yksinäisyys ja Volter Kilven Alastalon salissa ovat lempikirjojani, mutta
niiden varaan ei kuitenkaan ole rakennettu kirjallisuushistoriaa. Olen pitänyt
paljon Kunderan Olemisen sietämättömästä keveydestä ja Hemingwayn Vanhuksesta
ja merestä, mutta niiden merkitys on toisaalla kuin yleissivistyksen
rakentamisessa. Tällä kertaa teen sen itselleni harvinaisen poikkeuksen enkä nosta
ylimmäksi Dostojevskin Karamazovin veljeksiä tai Rikosta ja rangaistusta. Ne
ovat minua järkyttäneet ja ovat kääntäneet elämäni suuntaa, mutta tämä ei tee
niistä yleissivistyksen tärkeimpiä tukijalkoja.
Yleissivistyksen huipulle voidaan laskea vain sellaisia teoksia,
joista on tullut laaja-alaisia käsitteitä.Kafkan Oikeusjuttu on saanut
puhumaan kafkamaisuudesta. Huxleyn Uljas uusi maailma ja Orwellin Vuonna 1984
ovat teoksia, joita ilman on mahdotonta osallistua pätevästi tulevaisuuskeskusteluun.
Tolstoin Sota ja rauha on ratkaisevan tärkeä historian ymmärtämisen kannalta,
ja Solzhenitsynin Vankileirien saaristo selittää oleellisesti 1900-lukua. Nämäkään kirjat eivät silti pääse listani kärkeen.
Yleissivistyksen kannalta kaikkein oleellisimpia kirjoja
ovat nimittäin ne, joihin useimmiten viitataan ja jotka olleet luomassa aivan
erityisellä tavalla uutta kirjallisuutta. Sen vuoksi Kafka, Huxley, Orwell,
Tolstoi ja Solzhenitsyn eivät sittenkään ole aivan huipulla. Ne ovat ilmestyneet
hieman liian myöhään.
Yleissivistävien kirjojen huippu on kapea
Edellä esittämääni kriteeriä noudattaen mahdollisten
kärkikirjojen lista supistuu huomattavasti. Raamattu on ohittamaton valinta.
Ainakin länsimaailmassa se on kaikkein viitatuin kirja. Tosin on muistettava,
että se on kirjakokoelma ja siinä on paljon yleissivistyksen kannalta yhdentekevää
materiaalia. Yleissivistyksen näkökulmasta riittää, että lukee Matteuksen evankeliumin ja Vanhan testamentin alkua Mooseksen kertomukseen saakka.
Myös Homeroksen Odysseia on niitä ihmiskunnan peruskertomuksia,
jotka vain on tunnettava. Tarinasta on loputtomasti moderneja versioita, muitakin
kuin James Joycen Odysseus. Antiikin Kreikasta olisi pakko tuntea jonkin verran
myös Platonin ajattelua. Hänestähän on sanottu, että koko länsimainen
aatehistoria on vain alaviitteitä hänen ajatteluunsa. Platonilta on kuitenkin vaikea
mainita jotain tiettyä teosta.
Raamatun ja Odysseian jälkeen nostaisin kolmen kärkeen
Danten Jumalaisen näytelmän. Se pitää tuntea jollain tavoin, vaikka ei olisi
sitä lukenut. Helvetti ja taivas elävät ihmisten mielissä, vaikka niihin ei
uskottaisikaan. Decamerone, Tuhannen ja yhden yön sadut ja Don Quijote ovat
aivan Danten kintereillä, mutta jättäisin ne kaikesta huolimatta pistesijoille.
Epäilemättä joku lähempänä islamia elävä nostaisi esiin Koraanin, mutta minä en
osaa sanoa, kuinka paljon se on vaikuttanut muuhun kirjallisuuteen ja kuinka
paljon sen lukeminen auttaisi ymmärtämään elämää. Niinpä en ota sen
merkitykseen tämän suuremmin kantaa.
Jos näkökulma rajoitetaan Suomeen, Seitsemän veljestä nousee
ykköseksi. Senhän voi nähdä vaikkapa Tuntemattoman sotilaan taustalla.
Kalevalan merkitys unohdetaan liian usein. Sieltä tulee jokapäiväiseen
kieleemme yhä eläviä sanontoja pilvin pimein, niin kuin esimerkiksi sanonta
"pilvin pimein".
Hyvä johdantokirja yleissivistykseen
Näiden pohdintojen äärellä on pakko suositella Dietrich Schwanitzin
600 sivun kokoista Sivistyksen käsikirjaa, jonka alaotsikkona on "Kaikki
mikä sinun tulee tietää". Siinä käydään läpi Euroopan historia ja
kirjallisuus, taiteen ja musiikin historia, keskeiset ideologiat, tieteelliset maailmankuvat
ja ihmisten tärkeät taidot, kuten kieli, kirjojen ja kirjoituksen maailma,
älykkyys ja lahjakkuus. Vielä kirjassa on luku siitä, millaiseen humpuukiin
sivistyneen ihmisen ei pidä ollenkaan perehtyä. Teos on sekä viisas että
viihdyttävä, mutta valitettavasti loppuun myyty. Jonathan Gloverin Ihmisyys
puolestaan selittää 1900-luvun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti