Breivik on matkalla unohdukseen

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun norjalainen Anders Breivik surmasi ensin oslolaisen virastotalon edessä autopommilla kahdeksan ihmistä ja sen jälkeen nuorisojärjestön kesäleirillä Utøyan saarella 69 nuorta.

Norjalaiset tuskin ovat tapahtumaa unohtaneet, mutta suomalaisten rippikoululaisten mielessä se ei enää ole. Breivikin tekojen aikaan he olivat viiden vanhoja. 

Ehkä on hyväkin, että teko on unohdettu ainakin täällä naapurimaassa. Se on oikein Breivikin kaltaiselle sekopäälle. Ei hän ansaitse tulla kirjatuksi historiaan.

Sotaromaani melkein ilman sotaa

Katsellessani oman kodin kirjahyllyä silmäni osuu monesti Norman Mailerin romaaniin Alastomat ja kuolleet. Selkämys on leveä, ja siihen on painettu sekä kirjan että kirjailijan nimet suurella fontilla. 

Aikanani tartuin Alastomiin ja kuolleisiin epäluuloisesti. Arvelin jo lukeneeni riittävän määrän sotakirjoja. Tässä olisi taas yksi lajinsa edustaja. Kun kuitenkin ryhdyin romaaniin, jouduin pian tarkistamaan kantaani. Alastomat ja kuolleet on kieltämättä sotaromaani, mutta sotimisesta se ei kerro juuri ollenkaan. Sen sijaan se tutkii, millaisista aineksista ihminen on tehty.

Erityisesti yksi kohtaus on jäänyt kirjasta mieleeni. Eräänlainen kaukopartioryhmä on syvällä japanilaisten puolella. Se on joutunut tulitaisteluun, jossa yksi oma sotilas on haavoittunut kuolettavasti. Ryhmä perääntyessä muuan mies havaitsee siipirikon linnun ja poimii sen hellästi käteensä. Ryhmän varajohtaja ottaa häneltä linnun ja hetken kuluttua rutistaa sen kuoliaaksi omassa kourassaan. Sitä miehet eivät hyväksy, vaan raivostuvat perin juurin. Ihmisiä kuolee mielettömässä sodassa, mutta linnunpojan tarkoitukseton surma on heille liikaa.

Sodan aikana teloitettu Arndt Pekurinen

Vielä ehtisi katsomaan elokuvateatterissa Ville Suhosen dokumentin Ikuiseen rauhaan, joka kertoo Arndt Pekurisesta. Hän on suomalaisen rauhanliikkeen veteraaneja, jonka puolesta jopa Albert Einstein aikanaan vetosi. 

Alkuaan Pekurinen oli innostunut Raamatusta ja tolstoilaisuudesta. Lopulta hänen ainoa rikoksensa oli, ettei hän suostunut tarttumaan aseeseen eikä osallistumaan asevoimia tukevaan toimintaan. Viimeisinä aikoinaan hän edusti aatteellisesti tavallaan lieventynyttä kantaa luvatessaan osallistua taisteluihin, jos "ihmislihaa käytettäisiin ravinnoksi". Pekurinen oli lujan aatteensa keskellä myös humoristi.

Pekurinen maksoi aatteestaan kovan hinnan. Vankilat tulivat hänelle tutuiksi, ja vihdoin hänet teloitettiin. Näin kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin on pakko kysyä, oliko tosiaan pakko.

Minulla on Pekuriseen myös elämänhistoriallinen suhde. Vanhempani tunsivat hänen leskensä. Elokuvassa näytettiin taloa, joka oli lapsuudenkotini lähin naapuri. Siellä leski ja Pekurisen lapset olivat sotaa paossa.

Jos elokuviin ei pääse, Pekurisen tarinaan voi tutustua lähemmin myös lukemalla hänestä kertovan Erno Paasilinnan kirjan Rohkeus.

Kuinka hyvin ns. asiantuntijat ennustivat jalkapallokisoja?

Olen ennenkin kirjoittanut jalkapalloturnausten jälkeen sitä, kuinka kohdalleen ns. asiantuntijat ovat osuneet ennustuksissaan. MM-kisoissa on usein menty pahasti vikaan. Afrikan ja Latinalaisen Amerikan joukkueet ovat sekoittaneet tuloksia niin paljon, että kaikkitietäville on jäänyt paljon seliteltävää. Euroopan taso tunnetaan paremmin, ja niinpä tuloksia on arvattu varsin hyvin. Tänäkään vuonna Ilta-Sanomien kisaoppaan ennustuksia ei tarvitse hävetä.

Voittajajoukkue Italiaa kutsuttiin mustaksi hevoseksi, mutta tämä oli liian varovaisesti sanottu. Omissa kaavailuissani Italia oli ensisijainen voittajasuosikki alusta saakka. Englantiin en uskonut, ja yhtä vähän siihen uskottiin Ilta-Sanomissa. Finaaliin päässeen Englannin uskottiin pysähtyvän viimeistään välieriin. Hieman flopanneesta Ranskasta sanottiin, että se pääsisi ainakin neljän joukkoon. Ei päässyt, kun Sveitsi katkaisi siltä mestaruusjahdin heti lohkovaiheen jälkeen. Myös Belgian mahdollisuuksia yliarvioitiin, mutta Saksan vaisuus nähtiin hyvin. Pahimmin menivät vikaan Portugalista ja Turkista tehdyt arviot. Portugali ei ollut lähelläkään ennustettua menestystä, ja Turkista kirjoitettiin: "Turkki on kovassa lohkossa altavastaaja, mutta ei missään tapauksessa heittopussi. Taistelee realistisesti ainakin kolmossijasta. On todella vaikea voitettava." Turkki hävisi kaikki pelinsä melko selvästi.

Suomen mahdollisuuksia Ilta-Sanomat kuvaili hyvin. Jatkopaikan arveltiin olevan kiven alla, mutta samalla Suomen sanottiin olevan vaikeasti voitettava joukkue, josta ei tulisi lohkonsa heittopussia.

Kannattaa lukea Hemingwayn novelleja

Jalkapallokisat ovat ohi, ja nyt voi keskittyä vaikkapa lukemiseen.

Vähintään kerran elämässä luettavia novellikokoelmia on Ernest Hemingwayn 49 ensimmäistä kertomusta. Siellä on vaikkapa se nerokas lause, joka aloittaa novellin Francis Macomberin lyhyt ja onnellinen elämä: "Oli lounasaika ja kaikki istuivat ruokailuteltan kaksinkertaisen vihreän ovivaatteen alla sen näköisinä kuin mitään ei muka olisi tapahtunut." Näissä sanoissa ei varsinaisesti paljasteta mitään, mutta vihjataan niin vahvasti, että samalla jo paljastetaankin. Lukijassa herää uteliaisuus, mitä on oikein tapahtunut.

Samassa kokoelmassa on Kilimanjaron lumet. Se on onnettoman avioliiton pidättyväisyydessään nerokas kuvaus. Samalla se on vaikuttavin kuolinhetken kuvaus, mitä olen kirjallisuudesta löytänyt. Tekstin luettuaan on pakko panna kirja hetkeksi sivuun ja levätä hetken.

Kun on pakko suostua

Viime sunnuntain konfirmaatiossa kerroin vuonna 1958 valmistuneesta Stanley Kramerin elokuvasta Kahle. Se tuotti kahdeksan Oscar-ehdokkuutta. Se voitti parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen ja parhaan mustavalkokuvauksen Oscarit.

Ihmiskunnan suurten ongelmien keskellä elokuva on kenties ajankohtaisempi kuin koskaan.

Tarinan alussa kaksi vankia on kiinni samoissa raudoissa. Heitä kuljettava auto ajaa ojaan ja kaatuu, ja miehet saavat kolarin ansiosta tilaisuuden paeta. Mutta minne he lähtisivät? 

Toisiinsa kytketyistä vangeista toinen on musta ja toinen on valkoinen. Kumpikin haluaisi omiensa luo. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä he tarvitsevat yhteisen suunnitelman. Jos he jäävät paikoilleen riitelemään, ainakin silloin he joutuvat kiinni.

Kännykkäriippuvuustestin tuloksia

Rippikoululaisten jäljiltä löysin seuraavan kännykkäriippuvuustestin. En väitä, että tämä olisi tieteellisesti todistettava 15-vuotiaan nuoren keskimääräinen vastaus, mutta hyvin tyypillinen tämä on.

Vastauspaperin täyttänyt nuori vastasi positiivisesti seuraaviin kysymyksiin: Jos puhelin on hukassa, olen aivan sekaisin. Kuljen usein puhelin kädessäni. Puhelimen räplääminen vie liikaa aikaa ja harmittaa itseänikin. Vilkaisen puhelintani vähintään tunnin välein. Vietän enemmän aikaa puhelimeni seurassa kuin kavereideni kanssa. Vietän enemmän aikaa puhelimeni seurassa kuin perheeni kanssa. Kun kavereita on koolla, räplään silloinkin puhelintani. Puhelimen häiritsee yöunen saamista. Puhelimen liikakäytöstä tulee jonkun kanssa riitaa. Otan puhelimen mukaan myös ruokapöytään. En kestä, ellen heti näe, keneltä olen saanut viestin. Käytän puhelinta myös silloin, kun ajan jotain kulkupeliä. Kun on vähänkin joutoaikaa, otan puhelimen heti esiin.

Ennen älykännyköiden valtaannousua aiheesta ei käyty vähintäkään yhteiskunnallista keskustelua. Nuoret vain jätettiin markkinoiden armoille.

Nuoria en syytä. Useimmat laitteet ovat aikuisten heille ostamia. Kaikki ovat aikuisten heille myymiä.