Neil Young, Tuomari Nurmio ja Arvo Pärt

Neil Youngia ja Tuomari Nurmiota kuuntelen varmaan elämäni loppuun saakka. Niiden lisäksi on virolainen Arvo Pärt, joka muutti suhteeni musiikkiin. Löysin hänen teoksistaan aivan uuden instrumentin, hiljaisuuden. Suurin suosikkini on levy Miserere. Sen vaikuttavin kappale on lähes puoli tuntia kestävä Sarah Was Ninety Years Old. Nimensä mukaisesti se on musikaalinen kertomus lähes loputtomasta ja kuitenkin iloon päättyvästä odotuksesta.

Puhuttelevia ovat myös levyn kansitekstit. Niiden kirjoittaja Hermann Conen sanoo, että hänen mielestään Pärtin on täytynyt tuntea Tarkovskin elokuva Uhri. Tässä filmissä kriisiä elävä intellektuelli istuttaa puuta ja kertoo pojalleen seuraavaa tarinaa: "Olipa kerran vanha munkki, joka eli ortodoksisessa luostarissa. Hänen nimensä oli Pamve. Kerran hän istutti kuihtuneen puun vuorenrinteelle niin kuin me tässä. Sitten hän kertoi nuorelle munkkioppilaalleen nimeltä Johannes Kolov, että tämän pitäisi kastella puu joka päivä kunnes se alkaisi elää. Niin Johannes teki työtä käskettyä. Hän kiipesi joka aamu vuorelle, teki tehtävänsä ja palasi luostariin illan pimeässä. Hän teki tätä kolme vuotta. Ja lopulta, eräänä suurenmoisena päivänä, hän kiipesi taas vuorelle ja näki koko puun peittyneen kukkiin. Sano poika mitä sanot, mutta tällä metodilla ja tällä systeemillä on hyvät puolensa. Joskus minäkin sanon itsekseni, että jos sinä joka päivä samaan kellonaikaan teet saman yksityisen teon niin kuin rituaalin, mitään muuttamatta ja järjestelmällisesti, joka päivä samaan aikaan, niin jonain päivänä maailma muuttuu. Jokin muuttuu. Jonkin täytyy muuttua."

Uskon tähän kertomukseen, vaikka toisaalta tiedän sen olevan jännitteessä sen kanssa, että ihmisen ei pitäisi etsiä itsestään sen suurempaa uskonnollisuutta kuin hänessä oikeasti on. Eikö tuollaisen kastelemisen voi nähdä myös pakonomaisena hengellisyytenä? Eikö olisi viisaampaa mennä luostarista maailmaan ja kastella vaikka voimansa menettäneiden mummojen puutarhat?

Mutta kun ihmisessä on tämäkin puoli.

Rajojaan voi kokeilla monella tavoin

Olen nähnyt TV-dokumentin miehestä, joka oli kiipeillyt Andeilla ja harrastanut syvän meren sukellusta. Hän oli kiertänyt kuusi maanosaa, vaeltanut sekä viidakossa että jäätiköillä ja testannut kaikki mahdolliset kulkuneuvot. Ilmailussa hän oli panostanut ultrakevyisiin lentokoneisiin. Benjihyppynsä hän sivuutti lyhyellä maininnalla.

Ihailinko? - En oikein tiedä.

Yksi asia oli häneltä kokematta. Hän ei ollut testannut, kestäisikö tavallista elämää, esimerkiksi sitä, että marraskuun aamussa nousisi ylös puoli seitsemän aikaan, herättäisi kolme alle kouluikäistä lasta kesken unien, syöttäisi, pukisi, veisi päivähoitoon ja sen jälkeen menisi itse työhön ja illansuussa sama rumba toisin päin.

Extremen voi elää monella tavoin.

Suomalainen Normandia

Pohjanmaan reissulla päätin koukata Kauhajoen kirkon kautta nähdäkseni alueen, joka muistuttaa lukuisine risteineen Normandiassa sijaitsevaa amerikkalaisten sotilaiden hautausmaata. Kauhajoen kirkon edustalla on 306 ristiä muistuttamassa sodan aikana kuolleista miehistä. Tuollainen määrä vainajia on osunut jonnekin maalaispitäjän ydinhermoon.

Kirkkotietä reunustavat ristit ovat kenties tuoneet elämän tasapainoa ja vaikeuksien sietokykyä, joka näkyi esimerkiksi Kauhajoen koulusurman aikoihin. Helsingin Sanomien toimittaja huomasi, että Kauhajoella ei ollut samaa hysteriaa kuin toisella koulusurmapaikkakunnalla Tuusulan Jokelassa.

Kauhajokelaisia on koeteltu muulloinkin. Kauhajoella on useita hautausmaita. Kirkolta jokusen kilometrin päässä Vuorenmaalla on toisella tavoin pysäyttäviä hautoja. Niissä lukee: "Kuoli nälkään."

Taisin ajatella samoja kuin keisari

Kävin Kotkassa Langankoskella, jonne keisari Aleksanteri III rakennutti vuonna 1889 valmistuneen kalastusmajan. Hän vieraili siellä useina kesinä.

Mitä mahtoi keisari ajatella, kun käyskenteli kosken partaalla ja pysähtyi katsomaan sen kuohuja? Varmaan hän ajatteli suurelta osin samanlaisia kuin minä, tasavallan vankkumaton kannattaja. Tietyissä asioissa ihmismieli on yhteinen.

Mitä sitten minulle tuli mieleen? – Ainakin se, että koskessa on ylipaljon voimaa. Se vie mennessään keisarin ja hänen turvakaartinsa. Toiseksi ajattelin, että vapaana virtaavassa koskessa ihminen kohtaa äärettömyyden: vaikka se kuohuttaisi vettä miljoona vuotta, se ei koskaan toista itseään vaan aina löytää itsestään uuden muodon.

Muista kysyä roskakuskilta

Vain kerran elämässäni olisin voinut vaikuttaa siihen, millainen roskakatos pihanperälle rakennetaan. Siinä neuvonpidossa ei tullut kenellekään mieleen, että voisi kysyä myös roskakuskin mielipidettä; hänen työhönsä katos ennen muuta vaikuttaa.

Roskakuskina työskentelevä tuttuni Ari Mäenpää tarttui erääseen nettikeskusteluun ja kertoi tärkeimmät näkökulmat. Olen tiennyt hänet erinomaiseksi kirjoittajaksi, ja sitä hän oli tälläkin kertaa. Välimerkit ovat tietysti sivuasioita, mutta siitä huolimatta on kuvaavaa, että nekin olivat kohdallaan.

Mäenpää sanoo, että yhdeksässä katoksesta kymmenessä astia on vaikeasti kaivettavissa esiin. Jätepisteen olisi hyvä olla kadunvarressa niin, että auton tarvitsee vain pysähtyä kohdalle. Ei ole hyvä, että raskaalla kalustolla koetellaan pihojen kantavuutta ja peruutellaan ahtaisiin paikkoihin. Turvallisuus kasvaa peruutuksien vähetessä, koska mikään kamera tai peili ei korvaa tuulilasia.

Katoksessa ei saisi olla pientäkään kynnystä. Jos jokaisen kuljettajan ei-niin-rakastama ovi on aivan pakko rakentaa, oviaukon on oltava kyllin suuri. Sama pätee koloon, jossa itse astia on. Tiukka on hyvä, mutta ei ole väljän voittanutta.

Kirjoitus päättyy sanoihin: "Älä tee 'jonkinmoista', jos et oikeasti tiedä mitä olet tekemässä. Kysy vaikka edes siltä omalta roskakuskiltasi ensin. Paras jätekatos on yleensä se, jota vielä suunnitellaan."

Viisaus voi olla yllättävän lähellä ja yllättävässä suunnassa. Se voi olla vaikkapa roska-auton hytissä.

Kun vain lampailla on väliä

Kolmenkymmenen vuoden takaiselta Islannin matkalta jäi mieleen paljon, kuten se että vasta kolmantena päivänä näimme saarella ensimmäisen puun. Ruokalistat olivat erilaisia kuin Suomessa. Jos halusi lihaa, tarjolla oli vain lammasta.

Lampaiden tärkeydestä kertoo kirjailija Halldór Laxness teoksessaan Pitäjänkertomuksia. Vanhoina aikoina kaikki elämä määriteltiin suhteessa lammaskarjaan niin kuin vielä Laxnessin omana elinaikanakin. Kun puhuttiin ilmoista, ainoana näkökantana oli se, miten ne vaikuttivat lampaisiin. Hyvä sää oli sää, joka oli hyvä lampaille, ja hyvä vuosi oli se, joka kasvatti niille ruohoa. Maisema ei voinut olla kaunis, ellei se taannut lampaille hyviä laitumia. 

Entäs Suomessa ja nykyään? - Myös täällä on omat lampaat, eri ihmisillä hieman eri lampaaat; kuitenkin sillä tavoin samat, että millään muulla ei ole väliä. Voi niitä ihmisiä, jotka ovat muuttuneet yhden asian liikkeiksi.

Äärimmäinen kansanvalta ei toimi

Edustuksellinen demokratia sopii minulle. Pidän siitä, että valitsen vaaleissa jonkun pätevältä vaikuttavan ihmisen päättämään puolestani. En jaksa ottaa koko ajan kantaa kaikkeen, mitä maailmassa on. Monet asiat vaativat niin paljon perehtymistä, ettei minulla riittäisi siihen aikaa. Vain erityisen painavissa asioissa toivon, että minun ja muiden kansalaisten mielipidettä erityisesti kuullaan.

Ei ole takeita siitä, että kansa tietäisi yksittäisissä kysymyksissä, mikä on viisasta. Brexit on mallitapaus.

Toinen esimerkki on vuoden 1974 jalkapallon MM-kisat, joihin Argentiina valitsi hyökkääjänsä kansanäänestyksellä. Ensimmäisessä alkulohkon pelissään se hävisi Puolalle, pelasi tasan Italian kanssa ja voitti Haitin. Näillä tuloksilla Argentiina pääsi välisarjaan, jossa se hävisi Hollannille ja Brasilialle ja pelasi Itä-Saksan kanssa tasan. Sen jälkeen oli lähdettävä kotiin.

Hollantilainen kysyi kerrostalojen tarpeellisuudesta

Pari vuotta sitten keskustelin nuoren hollantilaisen kanssa, joka oli lentänyt Helsingistä Tampereelle. Hän kertoi, että ilmasta Suomi näytti erilaiselta kuin hänen oma kotimaansa. Metsää oli paljon, ja oikeastaan metsän lisäksi ei mitään muuta ollutkaan.

Hän kiitteli näkymien kauneutta ja kysyi: "Miksi teillä rakennetaan kerrostaloja?"

En osannut sanoa mitään.

Tulipahan vain tämäkin kysymys mieleen, kun luin, että Tampereelle olisi tulossa talo, jossa olisi korkeutta 32 kerrosta.

Hälläväliä ja kerrostalokyttäämistä

Tämän ajan moraalisia kysymyksiä on, kuinka pitkälle ihmisen on ryhdyttävä aikuisiinkin ulottuvan Koko kylä kasvattaa -periaatteen toteuttajaksi. Millaiset ovat vaihtoehdot täyden hällävälin ja kerrostalokyttäämisen välissä?

Oma periaatteeni on korona-asioissa melko selvä. Huolehdin siitä, että seurakunnan tiloissa noudatetaan sovittuja periaatteita. Kotien yksityistilaisuuksia en kuitenkaan rupea valvomaan. Jos tuntisin tämän valvonnan vastuualueekseni, olisin mennyt poliisikouluun.

Mieleeni on jäänyt, mitä tunnettu puolalainen elokuvaohjaaja Krzysztof Kieslowski kirjoitti viimeiseksi jääneestä dokumenttifilmistään Asema.

Filmin tekeminen keskeytyi, kun poliisi tuli paikalle ja takavarikoi kaiken Varsovan rautatieasemalla kuvatun materiaalin. Muuan tytär oli murhannut äitinsä, paloitellut ruumiin ja vienyt sen matkalaukuissa rautatieaseman aseman säilytykseen. Poliisi arveli selvittävänsä rikoksen Kieslowskin filmimateriaalin avulla, mikä sittemmin paljastui turhaksi toiveeksi.

Kieslowski päätti, ettei hän enää jatkaisi dokumenttien tekemistä. Hän ei halunnut toimia poliisin kätyrinä edes siinä tapauksessa, että olisi ollut selvittämässä murhaa. "On ihmisiä, joiden tehtävänä on pidättää murhaajia ja heidän on työnsä tehtävä", kirjoittaa Kieslowski. "Mutta minä en kuulu heihin."

Jälkisanat: armahdus ja Málagan vanki

Oli toinen peräkkäinen Aamulehden kolumni, johon en ollut täysin tyytyväinen. Tunsin velvollisuudekseni jotenkin kirjoittaa pääsiäisestä, mutta se on vaikea aihe kääntää sanoiksi. Jos on avoinna maailmalle, kärsimystä on silmät suut täynnä, mutta ylösnousemus pakenee silmiltä.

Málagan kaupungin tapa vapauttaa aina hiljaisella viikolla yksi vanki ansaitsi tulla kerrotuksi, mutta en saanut yhdistetyksi sitä kyllin hyvin suomalaiseen keskusteluun, joka on koskenut presidentin armahdusoikeutta. Jälkimmäisessä aiheessa oli muutenkin syytä pysyä viittausten tasolla, koska siitä on aivan hiljattain ilmestynyt erinomainen juttu Suomen Kuvalehdessä.

Kolumnin nettiversio oli parempi kuin printtilehden. Paperiversion taitto oli kummallinen. Teksti oli lehdessä matala ja, se oli levitetty koko sivun levyiseksi. Otsikko oli mielestäni huono, ja sillehän kirjoittaja ei voi mitään, koska se on aina lehden vallassa.

Keskustelua kolumnini ei käsittääkseni aiheuttanut paljonkaan, minkä arvasin jo ennalta. Kolumni saisi olla räväkämpi, ja hyvin toimiessaan se saisi herättää enemmän vastaväitteitä kuin tämä Málaga-tekstini.

 

Kolumnini on luettavissa täällä.

Ateismit liukuvat pois

Pääsiäisenä olin hämmentynyt uskonnollisten tunteideni äärellä. Täysin selittämättömästä syystä olin huojentunut, kun oli päästy Golgatan kärsimyksestä lankalauantain kautta pääsiäiseen ja Kristuksen ylösnousemukseen. Niin kuin vapaus olisi vihdoin koittanut. Ikkuna oli auki. Saatoin hengittää. Joentapaisella joutsenpari valmistautui perhe-elämään.

Elämässäni ei ollut kuitenkaan tapahtunut mitään: samat seinät, sama vihreyttä huutava pihamaa, samat koronaa täynnä olevat uutiset.

Eikä Kristuksen ylösnousemuksella tuntunut olevan mitään suhdetta esimerkiksi siihen, mitä ajattelen kuolemanjälkeisestä elämästä. Uskoni siihen ei ollut lisääntynyt eikä vähentynyt. Oli vain selittämätön tunne, että olin voittajan puolella.

Oli pakko mennä kirjahyllylle ja kaivaa sieltä esiin Dostojevskin Idiootti ja ruhtinas Myškinin sanat: "Uskonnollisen tunteen olemus ei mahdu mihinkään järkeilyyn, ei mihinkään hairahduksiin eikä rikoksiin eikä mihinkään ateismiin; tässä on jotakin muuta ja tulee ikuisesti olemaan jotakin muuta; tässä on jotakin sellaista, jonka pinnalta ateismit ikuisesti liukuvat pois ja ikuisesti tulevat puhumaan muusta."

Syntisten sairaala

Tänään johdattelin proosarunolla kiirastorstain ja pitkäperjantain teemoihin:

Kirkko on Martti Lutherin mukaan syntisten sairaala. Niin että tervetuloa tänään syntisten sairaalaan. Tervetuloa jos olet hiljattain kuullut työpaikalla että myyntikäyräsi makaavat liian alhaalla tai jos et ole onnistunut lastesi kanssa.

Tai maanantaiaamuna päätäsi särki liikaa eikä ollenkaan taudin takia. Tai jos et onnistunut purkupallossa ja tuli oma maali. Tai jos uiguurien hätä ei sinua kiinnosta tai jos selität valintojasi sillä että yksi ihminen ei voi mitään. Tai olet tänäänkin ajanut sitä savuavaa hirviötäsi. Tervetuloa syntisten sairaalaan.

Tervetuloa sinullekin, joka ilmiselvän vääryyden havaitessasi pakenit siihen hokemaan, että pitää aina kuulla molempia osapuolia. Tai vaikenit kun olisi pitänyt sanoa ääneen. Tai olit totuudentorvena hajottamatta aivan kaikkea, kun muut antoivat sinun sanoa ja ymmärsivät niellä kiukkunsa.

Äläkä luule, ettei tämä sinua koskisi. Kyllä se meitä koskee, sinua ja minua, meitä kumpaakin. Kyllä se meitä molempia koskee, jos edes kerran rohkenemme katsoa elämämme syvyyteen.

Sinut kutsutaan mukaan, jos olet pessyt kätesi vääristä asioista, jos olet vetäytynyt taustalle seurailemaan, kun hyvä on saanut pahoilta palkan. Äkillinen muistinmenetys on ottanut vallan, kun sinulta on kysytty, etkös sinäkin ollut hänen seurassaan. Tai kun et tiedä, mitä tekisit niillä kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka vääryydellä hankit. Aloitit sanoilla että minun ei ehkä pitäisi sanoa tätä mutta... onneksi olkoon, olit kerrankin oikeassa, sillä ei olisi pitänytkään.

Sinua kaivataan syntisten sairaalassa niin kuin jokaista sinää ja minää. Kun voimasi vain loppuivat ja mittasi oli tullut täyteen. Et jaksanut, jäit siihen, vaikka olisi pitänyt jaksaa vielä muutama metri, muutama viikko. Yhtä hetkeä et jaksanut hänen kanssaan valvoa.

Tervetuloa mukaan. Hylkäsit hänet, vaikka hän sinua tarvitsi. Unohdit köyhän, koska hän oli sinulle näkymätön. Katsoit yläviistosta ja sanoit puoliääneen että Jumalan kiitos etten sentään ole niin kuin tuo surkimus tai ylhäinen joka lankesi. Rakensit klikkiotsikon, levitit väärää huhua ja keksit helpon tavan rikastua muiden kustannuksella.

Päätit elää itsellesi. Mitäpä muista. Oma onnesi oli tärkeämpi kuin muiden murhe. Ruokapöydässä et välittänyt jäikö muille. Kaadoit puun vaikka siinä oli linnulla pesä. Tallustit likaisilla kengillä lattian poikki. Joku toinen siivoaa.

Tämä on syntisten sairaala.