lauantai 30. tammikuuta 2021

13-vuotiaaan kuolema aaltoilee kauas

Kaivoin historian syövereistä tarkalleen neljäkymmentäkahdeksan vuotta vanhan lehtijutun, jossa kerrottiin liikenneonnettomuudesta. Mutkaisella tiellä, tammikuun liukkaudessa linja-auto oli joutunut väistämään henkilöautoa, joka oli ajautunut tien oikealle puolelle ojaan. Bussi joutui sivuluisuun ja päätyi tien vasemman puoleiseen ojaan, jolla oli syvyyttä kaksi metriä. Ojan pohjalla oli iso kivi.

Kyydissä ollut 13-vuotias tyttö lensi ikkunasta ulos ja kuoli.

Koulutyttö oli oman kouluni oppilas, mutta en tuntenut häntä enkä ketään hänen läheisiään. Ikäeroa meillä oli kolme vuotta. Minut valtasi jokin murheeksi kutsuttava. Kävin jopa tytön haudalla.  Oliko minun suruni keskenkasvuisen pojan dramatisointia ja lapsellisuutta?

Tuolloista 15-vuotiasta minääni muistelen monesti huvittuneena, ehkä jopa nolona. Hänen reaktionsa, ajatuksensa ja mielipiteensä ovat vuosien jälkeen monelta osin koomisia. Tuolle surulleni en kuitenkaan naura yhtään. Kun ihminen ensimmäisen kerran kohtaa ikätoverinsa kuoleman, järkytys on tosi ja vakavasti otettava.

tiistai 26. tammikuuta 2021

Kiilausta, sauvalla huitomista ja tuomaripeliä

Lahden dopingkisojen jälkeen olen lakannut seuraamasta hiihtoa. Käännän vain kanavaa tai sivuja, mutta joskus sielläkin puolella tapahtuu jotain kiinnostavaa, kuten viikonloppuna Salpausselällä. Ensin suomalainen kiilasi, ja sitten venäläinen huitoi sauvallaan ja lopuksi ajoi päälle.

Venäläisen käytös ansaitsee vain moitetta. Siitä ei ole edes puheenaiheeksi. Sen sijaan on ollut huvittavaa seurata, kuinka sinivalkoiset intohimot tuottavat kaihin, jonka takaa asian toinen puoli ei näy ollenkaan. Vaikka kuinka katsoisi hiihdon loppuvaiheita, aina on selvää, että Joni Mäki kiilaa Aleksandr Bolshunovin ja estää sen, että hiihtokilpailu olisi ratkaistu hiihtämällä. Kiilaaminen ei lakkaa olemasta kiilaamista, vaikka se olisi säännöissä sallittu, niin kuin tällä kertaa kenties on.

Kaikenlaisia kommentteja olen kuullut valmentajilta pelin jälkeen, mutta en vielä tätä: "Voittomme oli yksinomaan sen ansiota, että tuomari suosi törkeästi meidän joukkuettamme."

lauantai 23. tammikuuta 2021

Kaikkea ei voi katsoa Googlesta

Esitettiin kysymys, pitäisikö ihmisen tietää, minkä nimisiä olivat Jeesuksen opetuslapset. Ensimmäinen vastaaja oli sitä mieltä, ettei tarvitse, koska ne voi googlettaa.

Olen eri mieltä. Pietari, Juudas ja Tuomas kuuluvat yleissivistykseen niin kuin Tuntemattomaan sotilaan Koskela ja Hietanen tai Aleksis Kiven veljekset. Ilman näiden nimien osaamista on vaikea ymmärtää sivistyneiden ihmisten keskusteluja. Opetuslapsista Jaakob, Johannes ja Andreas ovat rajatapauksia, joita ilman tulee toimeen. Muita kuutta ei tarvitse tietää senkään takia, että heidän nimistään ei ole varmuutta. Evankelistat muistavat ne hieman eri tavoin.

Tässä maailmassa ei pärjää pelkällä googlettamisella eikä jokaista vieraan kielen sanaa voi katsoa nettisanakirjasta. Jotta osaisi vastata kysymykseen Skandinavian pääkaupungeista, on oltava jokin käsitys sanasta "pääkaupunki" ja on tiedettävä, mitkä maat lasketaan Skandinaviaan.

Jotain käsitteitä ihmisen on osattava ihan itse. Sen todistaa seuraava keskustelu.

"Mitä tarkoittaa 'absurdi'?"

"Katso Googlesta."

"Mikä on Google? Mistä katson, kun katson Googlesta?"

torstai 21. tammikuuta 2021

Biden lainasi 1400 vuoden takaa

Kuka mahtoi olla tämä 1600 vuotta sitten elänyt historian hahmo, jonka ajatukset ovat edelleen ajankohtaisia?

Hänen käsityksiään saa lukea somesta ja yleisönosastoista: "Opiskelijat syöksyvät sisään häpeämättömästi ja hurjina kuin sekopäiset he rikkovat kaiken järjestyksen, minkä jokainen opettaja oppilaittensa hyväksi säätää."

Kirkon sakramenttioppi perustuu ratkaisevasti hänen ajatuksiinsa. Hänen mukaansa kasteen ja ehtoollisen arvo ei milloinkaan riipu sen jakajan pyhyydestä. Hän kärjisti tämän opetuksensa kirjoittamalla, että apostolin ja juopon välillä on suuri ero, mutta heidän suorittamillaan kasteilla ei ole vähintäkään eroa.

Jotain oleellista ihmismielestä on saatu kiinni hänen ironisessa rukouksessaan: "Jumala, anna minulle siveyttä ja itsehillintää, mutta älä ihan vielä."

Yhdysvaltain 46. presidentti John Biden lainasi häntä virkaanastujaispuheessaan. Biden sanoi kirkkonsa pyhimyksen kirjoittaneen, että ihmiset olivat joukko, jota määrittelivät yhteiset rakkauden kohteet.

Tämä historian hahmo on vuonna 430 kuollut Augustinus, Hippon piispa. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat omaelämäkerrallinen Tunnustukset ja Jumalan valtio (De civitate Dei).

maanantai 18. tammikuuta 2021

Elinikäisesti muistettavaa

Eräänä kesäyönä heräsin levottomista unistani. Makasin selälläni vuoteessa ja katsoin ikkunasta ulos. Menossa olivat viimeiset minuutit ennen alkavaa aamua. Mieleeni tulivat sanat: "Vajonneena yöhön. Niin tykkänään yöhön vajonneena että..."

Aamullakin muistin niitä sanoja. Oli pakko saada selville, mistä ne olivat pulpahtaneet päähäni. Franz Kafkaa sen täytyi olla. Lauseen sisältävä novelli löytyi nopeasti kirjahyllyni kokoelmasta Keisarin viesti ja sen nimi on yksinkertaisesti Yöllä. Teksti on hieno, syvällinen kuva pimeydestä ja sen sisällä elävistä kuvitelmista.

Näinä tammikuun päivinä olen jälleen ihmetellyt, kuinka joku osaa rakentaa unohtumattoman lauseen. Olen lukenut kolmannen kerran kolumbialaisen nobelistin Gabriel García Márquezin romaania Sadan vuoden yksinäisyys. Sen alkulausetta ei voi unohtaa: "Vuosia myöhemmin, seistessään teloitusryhmän edessä, eversti Aurelio Buendía muisti kaukaisen illan jolloin hänen isänsä vei hänet tutustumaan jäähän."

torstai 14. tammikuuta 2021

Kirjailijan ammattitaitoa on ymmärretyksi tuleminen

En viitsi sanoa kirjailijan nimeä, koska tarkoitukseni ei ole lytätä ketään eikä torpata kirjallisen uran etenemistä. Mielessäni on yleinen ongelma.


Juuri nyt mielessäni olevassa kirjassa erityisesti alkuun pääseminen oli vaivalloista. Luin hitaasti, mutta siitä huolimatta minun oli mahdotonta saada selville, kuka kirjan lukuisista henkilöhahmoista oli kulloinkin äänessä. En saanut selville, mitä oli tapahtunut ja oliko tapahtunut oikein mitään. Lopulta oli pakko googlata lehtikritiikkejä. Niistä sain vihdoin riittävät perustiedot, joiden pohjalta lukeminen alkoi sujua. Kirja pysyi tässä mielessä kasassa loppuun saakka.


Vanhemmiten olen tullut kirjallisesti kärsimättömäksi. Pidän sillä tavoin selkeistä kirjoista, ettei tarvitse koko aikaa miettiä, kuka on kuka. Esimerkiksi Hemingway ei kikkaile henkilöhahmoillaan. Energiaa ei suotta huku arvailemiseen.

Kirjan täytyy olla muutakin kuin Rubikin kuution tekemistä. Sisällöksi ei riitä, että palikat ovat alussa sekaisin ja lopussa paljastetaan, miten ne olisi ymmärrettävä.

tiistai 12. tammikuuta 2021

Kolumnin jälkikommentti; tentattavana olevat nuoret

Niin kuin arvelin, viimeisin kolumnini aiheutti vähemmän intohimoja kuin edellinen, joka sivusi sotaveteraaneja ja rintamalottia, vaikka enemmän keskityin siinä kotirintaman ihmisiin. Suomessahan on totuttu siihen, että veteraanien asioista saa olla vain yhtä ainoaa mieltä ja yksillä ainoilla sanamuodoilla.

Ajattelin, että uudesta tekstistäni ei voi oikeastaan olla eri mieltä. Jokaisella luulisi olevan kokemuksia siitä, että aikuiset tai ylipäänsä vanhemmat ihmiset ovat pitäneet oikeutenaan kysellä todistuksia ja tulevaisuudensuunnitelmia.

Kuitenkin pari vastaväitettä tuli. Ensin oli se tavallinen syyte siitä, etten muistanut kaikkia mahdollisia näkökulmia ja erikoistapauksia. En vastannut siihen kommenttiin mitään, mutta olisin jälleen kerran voinut muistuttaa siitä, että kolumnini rajaksi on säädetty 2 600 merkkiä. Jos lisään jonkin lauseen, minun on otettava jokin toinen pois.

Joku toinen lähetti sähköpostia ja valitti, että olin loukannut tekstini viimeisessä kappaleessa ikäihmisiä. Tähän viestiin vastasin, että moite tuli väärään osoitteeseen; minähän en kertonut omaa mielipidettäni, vaan ainoastaan annoin äänen niiden nuorten kokemuksille, joita olin kuunnellut.

Facebook-sivuni keskustelussa nousi esille pari kiinnostavaa asiaa. Joku äiti valitti, että hänen poikaansa oli ihmetelty, kun tämä ei vielä esikouluun mennessä osannut kirjoittaa nimeään tai luetella aakkosia. Äiti oli kuitenkin osannut vastata: "Eikös esikoulu ole sitä varten, että siellä ne opetellaan?"

Joku toinen taas kiinnitti huomiota siihen, että lasten fyysistä kehitystä arvioidaan vapaasti. Lihavuutta ei kenties kommentoida kovin usein ääneen, mutta varmasti hiljaa ajatellaan. Pituuskasvua saa sen sijaan arvioida aivan vapaasti, onpa sitä sitten liian vähän tai liian paljon.

"Ai, ai oletpas sinä kasvanut", on rippijuhlien vakiosanontoja. "Ja onpas täti leventynyt ja setä kaljuuntunut", on kuitenkin täysin sopimatonta puhetta.


Aamulehden kolumnini on täällä.

lauantai 9. tammikuuta 2021

Raha-automaattiyhdistyksen lyhenne on är-aa-yy, ei "rei"

Ilta-Sanomissa tai ehkä pikemminkin Me naiset -lehdessä on julkaistu kiinnostava juttu vieraskielisistä sanoista, jotka lausutaan Suomessa niin kuin ne kirjoitetaan. Mukana on tuotemerkkejä, kuten Fairy, Hiace ja Burger King, ja muita englannista tulevia sanoja, kuten delete tai USA.

Liikettä on toisinkin päin. Jotkut lausuvat amerikkalaisesti sanoja, joilla ei ole mitään tekemistä angloamerikkalaisen kulttuurin kanssa. Kuulin radiotoimittajan käyttävän Raha-automaattiyhdistyksestä lyhennettä REI. Haastateltava sentään korjasi muotoon ÄR-AA-YY.

Farmaseuttiäidilläni oli monta hyvää juttua siitä, kuinka monet hienostelivat lääkkeiden nimillä. Nehän perustuvat useimmiten latinaan, joka on sikäli helppo kieli, että menee suunnilleen oikein, jos lausuu sanat suomalaisesti. Äidillä oli monta esimerkkiä, mutta muistan niistä vain sen, että tulehduskipulääke Disperinistä oli tullut Daispörin, vaikka äärisuomalainen Tisperiini olisi ollut paremmin sanottu.

perjantai 8. tammikuuta 2021

Ulkomaillakin joku voi ymmärtää suomea

Olen yhden kerran nolannut itseni puhumalla ulkomailla väärässä paikassa suomea, kun kuvittelin, että ympärillä olevat eivät ymmärtäisi. Otin opikseni.

Sattuu sitä toisinkin päin. Olin Puolassa, Krakovan kaupungissa. Viereisessä ravintolapöydässä ruokaili kaksi noin viidenkymmenen ikäistä naista, jotka puhuivat espanjaa. Yhtäkkiä toinen vaihtoi keskustelukielen suomeen, ja toinen vastasi niin ikään suomen kielellä.

En ollut lainkaan kuullut äidinkieltäni kokonaiseen viikkoon. Yllätys oli niin suuri, etten voinut välttyä katsomasta heihin ja selvittämästä, mitä oikein oli tapahtunut. Silloin toinen naisista sanoi: "Toi mies tuijottaa."

Jatkoin ruokailuani ja mietin, mitä tekisin. Ensin tuli mieleen se vaihtoehto, että ottaisin repustani esiin suomenkielisen matkalukemiseni ja antaisin naisten päättää miten tapaus jatkuisi. Perusteellisemmin harkitsin sitä, että poistuisin mahdollisimman pian paikalta ja sanoisin hyvästiksi: "On täällä paremmankin näköisiä naisia katseltavina."

Kolmanneksi voisin itseäni paljastamatta vähin äänin lähteä tieheni. Tähän minä tyydyin.

tiistai 5. tammikuuta 2021

Juridiikka on sitä, että lapset eivät jää junan alle

Olen hämmästellen lukenut Kangasalta kuuluvia uutisia, jotka ovat käsitelleet sitä, voidaanko lasten kulkemaa rautatien alikulkua käyttää vai ei. Tällaisissa asioissa ainoa ymmärtämäni juridiikka on siinä, että lapset eivät jää junan alle.

Mieleeni on pulpahtanut muistikuva jostain lukioajoiltani. Alta kilometrin päässä kotoani oli vilkasliikenteinen tasoylikäytävä. Rata oli Suomen ruuhkaisin, sillä kaikki Helsingin ja Riihimäen väliä kulkeneet junat ajoivat sitä kautta.

Suunniteltiin alikulkua, mutta maanomistaja vetosi oikeuksiinsa ja rakentaminen viivästyi.

Sitten sillä paikalla kuoli yhdessä onnettomuudessa kaksi lasta.

lauantai 2. tammikuuta 2021

Elämä on aina toisaalla, ei täällä

On tietty ihmisryhmä, joka on valmis tutustumaan mihin tahansa nähtävyyksiin, kunhan ne eivät ole kotikulmilla. Musiikiksi tai elokuvaksi käy kaikki, mitä ei ole tehty Suomessa. Uskonnot kiinnostavat, kunhan niillä ei ole mitään tekemistä kotoisen luterilaisuuden kanssa. Jalkapallo miellyttää, mutta kotimaisten pelien kohdalla vaihdetaan kanavaa.

Elämä on toisaalla, niin kuin Milan Kundera kirjoittaa.

Jokunen viikko sitten tämä asennemaailma tuli tavoitetuksi sarjakuvassa Lassi ja Leevi. Siinä isä ja poika keskustelivat. 

Poika: Olisipa talvi.

Isä: No, sitä joudut vielä odottamaan.

Poika: Olisipa sitten kevät tai kesä.

Isä: Etkö pidä syksystä?

Poika: Pidän toki. Ei syksyssä ole mitään vikaa. – Mutta en pidä nykyhetkestä.