Eräänä kesäyönä heräsin levottomista unistani. Makasin selälläni vuoteessa ja katsoin ikkunasta ulos. Menossa olivat viimeiset minuutit ennen alkavaa aamua. Mieleeni tulivat sanat: "Vajonneena yöhön. Niin tykkänään yöhön vajonneena että..."
Aamullakin muistin niitä sanoja. Oli pakko saada selville, mistä ne olivat pulpahtaneet päähäni. Franz Kafkaa sen täytyi olla. Lauseen sisältävä novelli löytyi nopeasti kirjahyllyni kokoelmasta Keisarin viesti ja sen nimi on yksinkertaisesti Yöllä. Teksti on hieno, syvällinen kuva pimeydestä ja sen sisällä elävistä kuvitelmista.
Näinä tammikuun päivinä olen jälleen ihmetellyt, kuinka joku osaa rakentaa unohtumattoman lauseen. Olen lukenut kolmannen kerran kolumbialaisen nobelistin Gabriel García Márquezin romaania Sadan vuoden yksinäisyys. Sen alkulausetta ei voi unohtaa: "Vuosia myöhemmin, seistessään teloitusryhmän edessä, eversti Aurelio Buendía muisti kaukaisen illan jolloin hänen isänsä vei hänet tutustumaan jäähän."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti