Sori, pahoittelu ei ole anteeksipyyntö 1/7

Lukioaikoina pisti silmääni muuan paikallislehden toimittaja, jonka teksteistä etsin lukiolaisen vimmalla kirjoitusvirheitä ja suoranaisia typeryyksiä. Niitä oli paljon. Minulla on kerrottavana niistä yksi esimerkki, joka osoittaa, että lukiolaispoika oli oikeilla jäljillä:

Järvenpäässä oli suosittu K-kauppa, joka oli liikevaihdoltaan muistaakseni Suomen suurin. Kauppias tunnettiin kaupungilla, niin myös hänen poikansa, tosin eri syistä kuin isänsä. Pojan elämäntavat tiivistyivät siihen, että hän oli pakoautossa, jota poliisi ajoi takaa. Oli tarkoitus ampua vain varoituslaukaus, mutta kovassa vauhdissa poliisi epäonnistui. Luoti lävisti takalasin ja osui poikaan niin, että tämä kuoli.

Seuraavassa lehdessä seuraamani toimittaja uutisoi tapauksen. Ilmeni, että hän oli heti onnettomuuden jälkeen mennyt kotiin haastattelemaan lapsensa menettänyttä isää. En aivan tekisi niin.

Sitten tulee tämän juttuni ydin, nimittäin se, millaisen lauseen toimittaja kirjoitti lehteen. Hän kirjoitti näin: "Isä pahoitteli tapahtunutta." Taisi kielitaju pettää.

Pikku jättiläinen tyynyn alla

Lapsuuteni tärkein kirja oli kenties Yrjö Karilaksen toimittama Pikku jättiläinen. Se oli yksiosainen tietosanakirja kaikesta, mitä ihmisen tarvitsi tietää. Sitä ei ollut jäsennelty aakkosten vaan eri aiheiden mukaan. Sivuja oli yli 1 500. Kirja alkoi lähes viidenkymmenen sivun pituisella artikkelilla, jonka aiheena oli ajanlasku. Seuraavaksi kirja käsitteli tähtitiedettä, jonka jälkeen seurasivat geologia, maantiede, historia, uskonto, filosofia, Suomenmaa, kansatiede, maatalous, kasvitiede, eläintiede, antropologia, biologia, ilmatiede, fysiikka, kemia, matematiikka, numerot ja kirjaimet, kielet, estetiikka, kirjat ja kirjastot, kirjallisuus, taidehistoria, musiikki, yhteiskuntaoppi, lakitiede, sotalaitos, vaakunat ja sinetit, mitat, painot ja rahat, talouselämä, posti ja lennätin, kulkuneuvot, merenkulku, rautatiet, moottoriajoneuvot, ilmailu, keksinnöt, radio, lääketiede, metsästys ja kalastus, ulkoilu, partioliike ja shakkipeli.

Minua kiinnosti melkein kaikki. Kirjan lopussa olleet metsästys, kalastus, ulkoilu ja partioliike eivät juuri innostaneet. Myös eri valtioiden lippuja esitellyt kuvasivu houkutteli. Eniten perehdyin sotalaitokseen, historiaan, uskontoon, tähtitieteeseen ja maantieteeseen.

Luin kirjaa varsinkin ennen nukkumaanmenoa. Kun lopetin, laitoin sen  tyynyni alle, joka ei ollut paksulle kirjalle hyvä paikka. Pikku jättiläisen alkuperäisessä kansikuvassa Atlas kannatteli maapalloa, mutta minun kappaleestani kannet ja muutamat alkusivut olivat kuluneet pois.

Painos oli vuodelta 1944, mikä tarkoitti sitä että kirjan tiedot ja historiankäsitykset olivat sota-ajalta. Yli kahdessakymmenessä vuodessa paljon oli muuttunut. Täyttäessäni kymmenen sain syntymäpäivälahjaksi uuden painoksen. Tiedot oli päivitetty, mutta kirjasta ei koskaan tullut yhtä rakasta.

Ja sitten sitaatti vuodelta 1944: Ensin kulki ihminen jalan tai kannatti tai vedätti itseään toisilla ihmisillä. Vähitellen hän oppi käyttämään erikoisia apuneuvoja, kuten muutamilla seuduilla puujalkoja, lumikenkiä, suksia, luistimia, luistinpurjeita ja potkukelkkoja. Sittemmin hän turvautui eläinten ja vasta myöhemmin koneitten apuun. Entisaikaan oli vähän maanteitä ja nekin olivat huonossa kunnossa. Matkustamisen tekivät epävarmaksi maankiertäjät, rosvot ja kuljeskelevat sotamiehet. Täytyi vaeltaa aseistettuna tai suurissa joukoissa: rahat kätkettiin sukkaan tai neulottiin paidankaulukseen. Majataloja oli hyvin harvassa.

Jälkisanat suorituskyvyn rajoihin.

Tuorein Aamulehdessä ilmestynyt kolumnini herätti tavallista enemmän huomiota. Siihen tuskin oli muuta syytä kuin se, että jokainen ihminen on joutunut kamppailemaan käsittelemäni aiheen kanssa. Joskus ihminen on paineen alla, ja välillä siitä paineesta on vaikea toipua.

Tekstilläni oli kaksi lähtökohtaa, ensinnäkin havainto, että kuormittumisesta on ruvettu puhumaan niin kuin se olisi suorastaan työsuojelullinen ongelma. Kuitenkin työ on aina jonkinlaista taakan kantamista. Ongelmaksi kuormittuminen tulee vasta sitten, kun työtään ei voi tehdä kunnolla tai siitä ei kykene toipumaan. 

Toisena lähtökohtana oli usein toistelemani Markku Envallin ajatelma: "Ennen kuin yrität muuttaa toista, katso ettei hän ole suorituskykynsä rajoilla jo sellaisena kuin on."

Kun olin jo lähettänyt tekstin Aamulehteen, sain tietää että kolumnille varattu tila oli suurentunut neljänneksen. Ei ole aivan helppo kasvattaa jälkikäteen kirjoituksen pituutta noin paljon. Minun on muutenkin helpompi lyhentää kuin pidentää. Lisävaikeutena oli se, että olin paraikaa leirillä yli neljänkymmenen nuoren kanssa. Siellä on tuskaista keskittyä johonkin muuhun kuin leirin pitämiseen.

Toivon, että nämä vaikeudet eivät näkyneet lopputuloksessa.

-------

Aamulehden kolumni on  täällä.

Historiallisilla paikoilla tarvitaan tilannetajua

Ylen tuoreiden uutisten mukaan 50- ja 52-vuotiaat suomalaismiehet olivat tehneet  natsitervehdyksiä Dachaun keskitysleirillä muistomerkin edessä. Kuviakin olivat ottaneet. Poliisin mukaan miehet sanoivat tarkoittaneensa tervehdykset vitsiksi. Humala selitti, tai sitten ei. Ei sinne pitäisi kännisssä lähteä.

Olen ollut Dachaussa yhden kerran. Keskitysleiriin tutustuttiin pienissä ryhmissä. Minun ryhmässäni oli lisäkseni kaksi turistia Uudesta Seelannista ja kaksi Australiasta. Amerikkalaisia oli kolme. Opas oli Englannista.

Vaitonaisina käveltiin ja kuunneltiin oppaan kertomuksia. Hiljaisia olivat muutkin paikalla olleet. Retkelle oli pyydetty ottamaan omat eväät. Kun oli niiden aika, niiden syöminen hävetti. Toivon, ettei kukaan uhri katsellut taivaiden periltä itselleni sallimaani eväshetkeä.

Avaimenperään voi soittaa

Olen vuosikausia odottanut, että tulisi jonkinlaisia nappeja, jotka voisi kiinnittää avainnippuun ja joiden avulla voisi löytää hukassa olleet tavarat. Kesällä ilmestyneessä Tekniikan maailmassa näitä nappeja vihdoin esiteltiin. Niitä on sekä Androidille että Applelle. 

Oitis riensin kauppaan ja ostin neljä kappaletta. Yhden kiinnitin avainnippuuni, toisen vanhemman automme ja kolmannen uudemman automme avaimiin. Kunhan vain saan hankituksi sopivan lompakon, sijoitan neljännen sinne. Napit näkyvät tabletin kartalla, ja niihin voi soittaa bluetoothilla.

Napit maksoivat 35 euroa kappale. Kun avaimet ovat hukassa, 35 euroa tuntuu pieneltä summalta.

Samalla mielikuvitus löytää sekä ongelmia että positiivisia käyttötarkoituksia. Voi vakoilla, jäljittää varkaita ja valvoa muistisairaan vanhuksen kulkemisia. Nautin avainnipusta, ja samalla hieman arveluttaa.

Mitäpä jos kokeilisi suomen kieltä?

Mikkelin Jukureiden päävalmentajana aloittanut entinen NHL-pelaaja Olli Jokinen on itsekin sanonut, ettei ujous ole hänen ominaisuuksiaan.

Kauden alkajaisiksi Jokinen julisti, että hän hoitaa englanniksi  valmennuksen, harjoitukset ja otteluihin valmistautumiset. Joukkueessa pelaa seitsemän ulkomaalaista, joten heidän osaltaan kielivalinnan ymmärtää, mutta seuraava ajatus voi olla jo liikaa: "Henkilökohtaiset palaveritkin pidän englanniksi. Jos on nuori pelaaja, voidaan vaihtaa muutama sana suomeksi.”

Tällä hetkellä Jukurit on sarjataulukon viimeinen.

Tuli vain mieleeni, mitä tapahtui lokakuussa 2003. Kahdeksan ottelun tappioputkeen ajautunut Espoo Blues vaihtoi valmentajaa, ja samalla pukukopin kieli muuttui englannista suomeksi. Tappioputki katkesi heti. Kauden päättyessä joukkue oli viides.

Tuli vain mieleen.

Elokapinallisia ei pitäisi ainakaan pilkata

Enimmälti myötätuntoni on elokapinallisten puolella. En keksi perusteluita sellaiselle näkökannalle, että he olisivat syvimmältään väärässä. Vanhojen ei pitäisi pilkata nuorten huolta, nuorethan lopulta perivät vanhojen rakentaman maailman.

Lisäksi elokapinalliset ovat laittaneet itsensä peliin, ja sekin on kunnioitettavaa. Kenties he ovat lievästi rikkoneet lakeja, mutta Suomi ei olisi koskaan itsenäistynyt, jos olisi aina toimittu lakien mukaan. He ovat periaatteineen hyvässä seurassa, sillä monet ihmiskunnan hyväntekijät ovat harjoittaneet kansalaistottelemattomuutta: Martin Luther King, Mahatma Gandhi, Nelson Mandela ja Vaclav Havel.

Valitettavasti elokapinallisia on liian vähän. Jalkapallo on suositumpaa, sillä lauantaina oli 30 000 ihmistä Olympiastadionilla. Sellaisella ihmismäärällä olisi jo vaikutusvaltaa, mutta elokapinallisilla ei täytetä stadioneita, ei ainakaan vielä.

Jonkinlainen helsinkiläisyyden tuoma suhteellisuudentajun puute hieman häiritsee. Mannerheimintie ei ole ihan niin merkittävä paikka kuin kuvitellaan. Tietysti sieltä voi aloittaa, mutta se alku on parhaimmillaankin vain alku.

Jonkin vuoden takaa muistan lukeneeni, että sevettijärveläisellä on yhtä pitkä matka

– lähimpään apteekkiin kuin helsinkiläisellä on matkaa Haminaan

– lähimpään sairaalaan kuin helsinkiläisellä on matkaa Pietarsaareen

– lähimmälle rautatieasemalle kuin helsinkiläisellä on matkaa Iisalmeen.

Jostain on kuitenkin aloitettava – vaikkapa syrjäisestä etelärannikon kaupungista. Ja jottei käsitettäisi väärin: minä olen aina pitänyt Helsingistä.

Paheksu pappia, tai heitä molempia

Kirkon sisällä oli jokin tilaisuus, kun kotiin lähtiessäni huomasin kirkon pihalla tutun miehen. En tiedä, mistä syystä hän siinä oli, sillä tämä ei ollut hänen normaaleja reittejään. Hän oli niitä ulkoilmakavereita, jotka ovat kevään merkkejä kuin moottoripyörät. Auringon alkaessa lämmittää he ilmaantuvat koloistaan ja käyvät istumaan kaupan ikkunalaudalle.

Moikattiin, ja hän kysyi oliko minulla tulta. Ei ollut. Sanoin että kun en polta, en ole koskaan polttanut. Että sori kun ei ole. Tai no...

Odotas vähän.

Menin kirkkoon, ja siinä eteispöydällä oli tikkuaski, jolla sytytellään kynttilöitä. Palasin ja tarjosin tulta. Hän kiitteli ja jatkoi menemisiään.

Mietin, että joku voisi paheksua, meitä molempia.

Tunnustan, että välillä tieteen tuloksia on korjattava

Uskon vahvasti tieteeseen. Se on paras käytettävissä oleva pohja, jonka varaan maailmankuvaa voi rakentaa. Siksi ajattelevan ihmisen velvollisuutena on ajatella sen mukaan kuin tiede ohjaa. Toisaalta ei pidä uskoa tieteen absoluuttiseen totuuteen eikä siihen, että se aina tuottaisi ikuisia ja ehdottomia totuuksia. Matematiikka lienee poikkeus. 

On varauduttava siihen, että ilmenee vakiintuneen tieteen vastaisia tosiasioita, jotka kumoavat sen, mitä aiemmin on mukamas tiedetty eli todellisuudessa vain luultu.

Tuore esimerkki on jalanjäljet White Sandsin kansallispuistossa löytyneet jalanjäljet. Ne vahvistavat, että ihminen tuli Amerikan mantereelle ainakin kymmenentuhatta vuotta aiemmin kuin pitkään uskottiin. Löytö on Amerikan varhaisen historian kannalta mullistava.

On helppo löytää lisäesimerkkejä siitä, kuinka tiede on korjannut itseään ja vääriä käsityksiään. Mainitaanpa vielä kaksi:  

Vasta Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria kumosi oletuksen Vulkanus-nimisestä planeetasta, jolla oli selitetty Merkuriuksen radassa ilmenneitä poikkeamia. Einsteinin suhteellisuusteoria vei pohjan myös siltä, että maailmankaikkeus olisi ollut täynnä eetteriksi kutsuttua alkuainetta. Sanaa elää yhä kansanomaista elämäänsä radiotoiminnassa, kun ohjelmia sanotaan lähetettävän eetteriin.

Syyskuuni vavahduttavin lause

Kuluneen syyskuun aikana olen lukenut paljon. Kuun alussa sain valmiiksi oudon keskitysleirikirjan Mies joka murtautui Auschwitziin. Sen jälkeen totesin, että minun oli syytä palauttaa mieleeni Pentti Saarikosken tekstejä ja elämää. Luin ensin sen, mitä itse olen kirjoittanut aiheesta. Eero Huovisen sanoin oman tekstin lukeminen on samaa kuin koira palaisi oksennukselleen, mutta tällä kertaa tämä viisaus ei pätenyt; varmaan siitä syystä, että se teksti pysyi Saarikoskessa eikä liittynyt persoonaani eikä omaan elämääni, ei ainakaan suoranaisesti. Tosin esipuhe oli poikkeus, mutta se oli lyhyt.

Sen jälkeen hyppäsin Pekka Tarkan kaksiosaisen Saarikoski elämäkerran kimppuun. Vaikutuin siitä työmäärästä, jonka Tarkka on kirjansa syntymiseksi tehnyt.

Tämän kaiken keskellä koko syyskuun ajalta riipaisevin lause on tämä jossain muualta lukemani ajatus: "Tänään poikani täyttäisi 27 vuotta." Sitä ei voi selittää, ei täydentää eikä kommentoida. Siinä on sanottuna kaikki.