lauantai 8. helmikuuta 2025

Luin kirjan enkä edes muista että luin

Suunnilleen samoihin aikoihin ilmestyi kolme erinomaista romaania, Rosa Liksomin Väylä, Olli Jalosen Stalker-vuodet ja Pirkko Saision Passio.

Väylän lehmät muistan hyvin, ja parhaiten on jäänyt mieleen Stalker-vuodet. Se osui johonkin. Passiosta en muista varsinaisesti mitään. Jonkin esineen mukana kuljettiin aikakaudesta ja paikasta toiseen.

Tuleeko kirja arvokkaaksi vasta sitten, kun siitä muistaa jotain? Kaikkein tärkeimmät jäävät kyllä mieleen. Karamazovin veljesten teemat nousevat ajatuksiini lähes päivittäin, ja monen muun suomalaisen tavoin muistan Tuntemattoman sotilaan repliikkejä ulkoa. Kafkan Oikeusjutusta osaan jopa siteerata sen alkulausetta: "Joku oli varmasti panetellut Josef K:ta, sillä eräänä aamuna hänet pidätettiin ilman, että hän olisi tehnyt mitään pahaa."

Kirjan merkitys ei tule vain sisällön muistamisesta. Olen lukenut Kunderan Olemisen sietämättömän keveyden kahdesti, mutta en osaisi kuvata sen sisältöä. Kuitenkin se on kouraissut syvältä.

Kirjojen ohella on elämäntapahtumia, jotka ovat olleet tärkeitä mutta eivät ikimuistettavia. Moni sanoo unohtaneensa lastensa vauvavuodet melkein tyystin, vaikka ne ovat olleet elämän merkityksellisintä aikaa. 

Kirjahyllyssäni on kuitenkin muutamia kirjoja, joiden koko olemassaolon olen unohtanut, vaikka tiedän ne lukeneeni. Tässä on unohdusta jo liian paljon. Ruben Gallegon Valkoista mustalla ei palaudu mieleeni edes takakannen esittelystä.

Olen tyytyväinen, että olen lukenut Saision Passion. Ei tosin tekisi pahaa, vaikka muistaisin sen sisällöstäkin jotain.

Olen lukenut tämänkin kirjan, vaikka en muistanut edes sen olemassaoloa.

torstai 6. helmikuuta 2025

Penkkarit 2025, ikkuna nuorten elämään

Penkkareista  voi kurkistella aikuisuuden ovia kolkuttavien nuorten elämään.

Tänä vuonna tamperelaisissa  julisteissa eniten esillä ollut nimi oli odotetusti Donald Trump. Eräs lukio julisti mahdollisuuksia päästä ylioppilaiksi, koska rikollisestakin voi tulla presidentti. Myös Kamala Harris oli päässyt mukaan, lähinnä suomalaisia huvittavan nimensä takia. Muuten olivat esillä Petteri Orpo (hänkin nimensä takia), Riikka Purra (ja myös hän samalla perusteella) ja Alexander Stubb.

Heikki Silvennoista muistettiin. Kaikista julisteista minua ehkä eniten huvitti se, jossa oli Silvennoisen naama sketsistä Tonnin seteli. Kuvatekstissä ilmeen kerrottiin olevan siitä tilanteesta, kun sukulaiset näkevät todistuksen.

Ajan ilmiöistä huumoria olivat synnyttäneet ruokarobotit, Afrikan tähti, irronneet ankkurit ja faktantarkistus. 

Paikallista huumoria oli kaksoistutkintoa suorittavien julisteessa: "Yhdestä koulusta valmistuminen olisi liian helppoa."

Kaksi vuotta sitten minua hätkähdytti se, kuinka paljon nuorten mielenterveysongelma oli esillä. Tänä vuonna teema oli väistynyt. Ehkä maailma on vielä hullumpi.


tiistai 4. helmikuuta 2025

Mölyämisen auktoriteetti

Teologi ja filosofi Paul Tillich on kirjoittanut siitä, että auktoriteettejä on kahta lajia. Toinen on periaatteellinen. Se perustuu virkaan, hierarkiaan tai asemaan. Kenraalilla on valta luutnanttiin, ja luutnantilla on valta korpraaliin riippumatta siitä, kenen tiedot ovat oikeita ja kuka osaa soveltaa niitä viisaimmin. Vanhassa siviilimaailmassa pormestarit, opettajat ja papit saattoivat luottaa siihen, että pelkällä tittelillä saattoi hallita ihmisiä. Tämä asemaan perustuva valta on suurelti mennyt.

Toiseksi on olemassa faktinen auktoriteetti. Se perustuu siihen, että jollakulla on osaamiseensa, taitoonsa tai ymmärtämiseensä perustuvaa valtaa. Tämä auktoriteetti ei ole kadonnut maailmasta ainakaan kokonaan. Kyllä nuoret yhä tunnistavat lähellään elävistä aikuisista, kuka on pätevä ja kenellä on myötätuntoinen asenne. Työelämässäkin vankkumattomin vaikutusvalta on niillä, jotka osaavat ja ovat perillä.

Julkisessa keskustelussa on jäänyt huomaamatta, että eniten auktoriteetteja ei romuteta koulussa vaan ehkä yllättäen aikuisten maailmassa. Siellä on alkanut hallita vaikutusvallan laji, jota Tillich ei vielä osannut nimetä, eli mölyämisen auktoriteetti. Sen välineitä ovat metelöinti, tutkijoiden vaientaminen, varmennetun tiedon kyseellistäminen ja piittaamattomuus numeroista. Sen perustana ovat seuraajien määrä, pöyristämisen kyky, tykkäämiset, ansaitut eurot ja dollarit. 

Siinä maailmassa totta on se, mikä siltä vain tuntuu. Pitää huutaa, päivitellä ja kohkata. Sydämen sivistyksellä tai sielunpohjan viisaudella ei ole väliä, nehän ovat vain hidasteita nopeiden reaktioiden maailmassa.

sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Kynttilöiden teemapäivä

On erikoista, että nykyäänkin on kynttilänpäiväksi nimetty teemapäivä. Keskiajalla juuri tänä sunnuntaina tuotiin koko vuoden kynttilät siunattaviksi.

Kynttilä on jotain kukkasen ja esineen välimailta. Hentoudessaan se vaatii suojelua. Sitä on varjeltava sateelta, tuulelta ja kaatumiselta.

Toisaalta siinä on voimaa ja se saa aikaan suuria. Kun pimeässä illassa sytyttää kynttilän, voi hämmästellä, kuinka niin pieni valo voi pyyhkäistä tieltään niin paljon pimeyttä. Se karkottaa pilkkopimeän aivan tykkänään. Jos kyntilöitä on paljon, ne voivat saada kivenkin halkeamaan.

Kynttilän ympärille syntyy tarinoita. Monesti olen muistellut seuraavaa tapausta:

Perhe oli muuttanut jouluksi uuteen kotiin, ja oli se ilta, kun kaikki paistoivat kinkkuja. Asuinalueen muuntaja paukahti ja koko alue pimeni, niin myös tämä koti. Mistään ei löytynyt taskulamppua, mutta vihdoin syntyi idea, että onhan esikoisen kastekynttilä. Se kaivettiin esille, ja sen valossa oltiin joulukuun iltaa.

Kysyin kertomusta kuullessani, näkyikö yhden kynttilän valossa kuitenkin kaikki se, mikä lopulta piti näkyä. Minulle vastattiin, että kyllä... oikeastaan kaikki tarpeellinen näkyi.

Kysyin edelleen, näkyikö kynttilän valossa oikeastaan enemmän kuin olisi näkynyt suuremmassa valossa. Pian sain vastauksen että... kyllä vain. Tuli ymmärretyksi jotain, mikä muuten olisi jäänyt ymmärtämättä.