On erikoista, että nykyäänkin on kynttilänpäiväksi nimetty teemapäivä. Keskiajalla juuri tänä sunnuntaina tuotiin koko vuoden kynttilät siunattaviksi.
Kynttilä on jotain kukkasen ja esineen välimailta. Hentoudessaan se vaatii suojelua. Sitä on varjeltava sateelta, tuulelta ja kaatumiselta.
Toisaalta siinä on voimaa ja se saa aikaan suuria. Kun pimeässä illassa sytyttää kynttilän, voi hämmästellä, kuinka niin pieni valo voi pyyhkäistä tieltään niin paljon pimeyttä. Se karkottaa pilkkopimeän aivan tykkänään. Jos kyntilöitä on paljon, ne voivat saada kivenkin halkeamaan.
Kynttilän ympärille syntyy tarinoita. Monesti olen muistellut seuraavaa tapausta:
Perhe oli muuttanut jouluksi uuteen kotiin, ja oli se ilta, kun kaikki paistoivat kinkkuja. Asuinalueen muuntaja paukahti ja koko alue pimeni, niin myös tämä koti. Mistään ei löytynyt taskulamppua, mutta vihdoin syntyi idea, että onhan esikoisen kastekynttilä. Se kaivettiin esille, ja sen valossa oltiin joulukuun iltaa.
Kysyin kertomusta kuullessani, näkyikö yhden kynttilän valossa kuitenkin kaikki se, mikä lopulta piti näkyä. Minulle vastattiin, että kyllä... oikeastaan kaikki tarpeellinen näkyi.
Kysyin edelleen, näkyikö kynttilän valossa oikeastaan enemmän kuin olisi näkynyt suuremmassa valossa. Pian sain vastauksen että... kyllä vain. Tuli ymmärretyksi jotain, mikä muuten olisi jäänyt ymmärtämättä.
1 kommentti:
Oikeasti kynttilä on turvallinen ja terveydelle vaaraton ikkunan ulkopuolella lyhdyssään.
Lähetä kommentti