Kauneinta, kaikkein kauneinta

Aamuyöllä puoli viiden aikaan heräsin, onneksi. Kapeasta salmesta lipui valkea joutsen. Se kulki lähellä rantaa ja kaarsi laituria väistäen keskemmälle järveä ja katosi kuvaruutuni reunan taakse näkymättömiin.

Tämä on kesäni kaunein näky, kauniimpi kuin Kap Verden pelaajan tekemä ylänurkkamaali.

Kaikki tapahtui täydessä hiljaisuudessa.

Päivällä sama joutsen näyttäytyi uudestaan keskellä järveä, mutta ei tullut yhtä lähelle. Siellä se liikuskeli puolisonsa kanssa tekemättä mitään silmin havaittavaa. Puolisot ovat toisilleen elinikäisesti uskollisia. 

Myös kevään ensimmäiset, korkealla taivaalla lentävät joutsenet ovat uljas näky. Jos ne ilmoja halkoessaan laulaisivat Sibeliuksen Finlandiaa, oltaisiin niin lähellä taivasten valtakuntaa kuin maankamaraa tallustavalle ihmiselle on mahdollista.

Joskus joutsenten pitää mennä.

Luulin tekoälyllä tehdyksi ihmisentappovideoksi

Ihmisiä tapetaan monen televisiokanavan voimalla, ja netissä on lisää. Säilyttääkseni mielenterveyden olen oppinut katsomaan ohi ja hyppäämään väkivallan yli.

Niinpä en aluksi kiinnittänyt viikonlopun kohuvideoon mitään huomiota. Päättelin nopeasti, että siinä oli taas yksi ihmisentappovideo, jossa auto kiilaa moottoripyörää tien oheen ja kuolemaan. Näitähän on netti täynnä.

Kun videosta alkoi nousta kohua, tarkistin mitä olin oikein nähnyt, ja toden totta: tämähän ei ollutkaan tekoälytuotos vaan oikeaa elämää Suomesta ja Tuusulasta. Kiilaavaa autoa ei kuljettanut paatunut palkkamurhaaja, vaan koulutuksen saanut suomalainen poliisi. 

Uhria ei epäilty vasikoinnista FBI:lle, vaan hän oli keskenkasvuinen mopopoika, melkein lapsi vielä. 

Varmaan hän oli tehnyt jotain hölmöä, josta hän ansaitsee järjestykseen laittamisen. Sellaisen ihmistaimen kanssa pitää kuitenkin olla varovainen, ettei vain tule virantoimituksessa surmanneeksi - oikein Amerikan malliin.

Eppu Normaali huoltsikalla metrin päästä

Tuttuni oli tankkaamassa ylöjärveläisellä huoltamolla autoa, kun hän huomasi, että viereisestä autosta tuli ulos... Martti Syrjä.

Tuttuni kertoi olevansa aran sorttinen ihminen, mutta jostain syystä hän tällä kertaa rohkaistui ja sanoi Syrjälle olevansa tulossa Eppu Normaalin jäähyväiskeikalle päivää myöhemmin.

Syrjän mielestä tämä oli oikein mukavaa. Siinä he juttelivat tovin keskenään niin kuin vanhat tutut. 

Erotessa Syrjä lupasi, että voisi vilkuttaa lavalta. 

Tapauksesta kuultuani muistin, kuinka Eppu Normaali oli kerran esiintynyt Roskilden rockfestivaaleilla, vaikka ei koskaan kuvitellut valloittavansa ulkomaita.

Siellä tanskalaisyleisön edessä Martti Syrjä oli kuvaillut bändiään: "In Finland we call this reilu meininki."

Avattu salaisuus on pilalla

Monien mielestä suurinta ystävyyttä on se, että ihmiset kertovat salaisuutensa toisilleen. Ehkä totuus on päinvastainen. Kenties todellisen läheisyyden merkki on se, ettei edes halua kuulla toisen salaisuutta, vaan antaa hänen olla rauhassa oman intiimiytensä keskellä.

Milan Kundera kertoo olleensa kävelyllä islantilaisen Elvar D:n kanssa, jonka ystävän kuolemasta ei ollut vielä vuottakaan. Tällä ystävällä oli ollut jokin salaisuus, joka leimasi hänen yksityiselämäänsä. Elvar D:n vaimo ja tutut vaatimalla vaativat häntä paljastamaan sen. Uteliaisuudesta pakahtuneena vaimo väitti, ettei mies luottanut häneen.

Elvar D piti pintansa. Hän kertoi Kunderalle: "En pettänyt salaisuutta. Ei ollut mitään mitä pettää. En koskaan halunnut tietää ystäväni salaisuuksia enkä niitä tunne."

Kundera summasi vierellään kävelleen islantilaisen ajatukset: "Ystävyys on sitä, että varjellaan ovea, jonka takana piilevät yksityiset asiat; ystävä on se, joka ei milloinkaan avaa tuota ovea eikä salli kenenkään muunkaan sitä avata."

Kirkollista kuluttajavalistusta: perisynti

Jotkin kristilliset käsitteet alkavat tuntua käyttökelvottomilta, minkä vuoksi ne hylätään. Ne saattavat olla unohdettuina vuosisatojen ajan, kunnes ne tuoreesti tulkittuina toimivat taas.

Perisynti on tällainen hyljeksitty sana, joka ansaitsisi taas huomiota. Juuri se voi ilmaista nykyihmisen moraalisia umpikujia. Elämme maailmassa, jossa ei voi olla hetkeäkään aiheuttamatta tuhoa ja turmelusta.

Päällimmäisenä on ympäristökriisi.

Jo hengittämällä me aiheutamme hiilidioksidipäästöjä, ja ruokailu tuottaa niitä lisää. Ruoka kääritään miljooniin muoveihin, ja WC:ssä käyminen on ympäristöhaitta. Yleensä ihminen rakentaa talonsa entisten marjamaiden päälle. Autolla mennään, maanteitä tehdään ja asfaltoidaan. Koti täyttyy tavaroista, joita kukaan ei tarvitse, mutta luonnonvaroja niihin kuluu.

Osaltamme olemme mahdollistamassa sotia, kun iloitsemme puolustusteollisuuden työpaikoista. Pommeja ei olisi, ellei joku valmistaisi niitä.

Kun saa työpaikan, samalla joku toinen jää ilman. Kahden nuoren ihmisen yhteinen onni on kolmannen lemmensuru.

Kun kodinhoitaja viipyy vanhuksen luona tavallista pitempään, jonkun toisen luona on hutiloitava, jotta säästäisi aikaa. Työnteon ja omien lasten välillä on loputon ristiriita. Mummoakin olisi muistettava, mutta päivät loppuvat kesken.

Joka kasvaa ihmisenä, tekee sen todennäköisesti kolhimalla muita tai peräti tallomalla heikompia jalkoihinsa.

Lista on loputon. Olemme liisterissä ja pääsemättömissä. Tätä se perisynti on.

Kaikenlaista tavaraa.

Kaikkea roinaa ei halua heittää pois

Vanhan takkini taskusta löysin rypistyneen paperin, jossa oli tämä sanaluettelo: 
jugurtti, viilit, rasvaton maito, muu maito, mehu, margariini, nakit, lihatuotteet, karjalanpiirakat, pulla, leipä, kirsikkatomaatit, banaanit, mandariinit tai klementiinit, viinirypäleet, perunat, pakastekeitot, kahvi, suodatinpussit, hiutaleet, makeiset, vessapaperi. 

Se ei ollut minun käsialaani.

Päätin säilyttää.

Kun vainajat ovat menneet, he eivät tule takaisin.

Eivätkä kuolleet enää kirjoita. 

Ei uskovainen vaan enemmin myöntyväinen

Moni kristillisen vakaumuksen ihminen vierastaa sitä, että häntä kutsutaan uskovaiseksi. Sanaan liittyy merkillinen, vaikeasti selitettävä sivuvivahde, ikään kuin ajatus, että olisi niin kuin amerikkalainen fundamentalisti, jolle maapallo on 6000 vuoden ikäinen.

Joskus sanat kuluvat niin, että ne on vanhentuneina vedettävä käytöstä. Uskovainen on sitä.

Mikä olisi pätevämpi sana? - Joku käyttää sanaa uskova. Se on kenties hieman parempi. Ainakaan se ei kelpaa yhtä hyvin haukkumasanaksi.

Kristitty tuntuu jo kohtalaisen hyvältä, vaikka siinäkin on ongelmansa. On epäselvää, mitä sillä lopulta tarkoitetaan. Ovathan ne amerikkalaiset fundamentalistitkin kristittyjä, vaikka uskovat suomalaisten mielestä kovin oudolla tavalla.

Olen sympannut sanoja luterilainen tai evlut. Se kertoo pohjoisesta, graniitin harmaasta ja vakaasta elämänasenteesta, joka ei lupaa kohtuuttomia eikä määrittele ihmistä liian tarkasti. Vaikeutena voi olla sanan liiallinen avaruus. Jopa suomalaiset ateistit ovat ainakin jollain prosentilla luterilaisia, kun ovat kerran tässä kulttuurissa eläneet.

Viime aikoina olen miettinyt keksimääni uudissanaa myöntyväinen. Olisikohan siitä laajempaan käyttöön? Sopisiko se kuvaamaan positiivisen asenteen ihmistä, jolle uskovaisuus tuntuu liian aktiiviselta sanalta? Myöntyväinen saattaisi kertoa siitä, ettei oikein muuta voi, kun oma epäusko on ruvennut horjumaan liian usein.

Toistaiseksi en tiedä, mitä mieltä olen. Mietin tässä vielä.