Saarnoja on verrattava todellisuuteen

Kun Oscar Romero valittiin Salvadorin arkkipiispaksi, hänestä odotettiin rauhallista keskitien kulkijaa. Hän arvosti järjestystä ja oikein toimitettua messun liturgiaa. Häntä kiinnostivat  perhearvojen ohella huumeiden ja pornografian vastustaminen. Rehelliseksi hänet kyllä tunnettiin. 

Hallitus oli kiristämässä otettaan. Sen joukot ampuivat kovilla tuhansien ihmisten väkijoukkoa kohti. Sitten tapahtui jotain. 

Järkyttyneet ihmiset tulivat uuden, 59-vuotiaan arkkipiispan puheille. Eivät he ihmeitä odottaneet, mutta Romero alkoi kuunnella heitä. Hän käänsi katseensa messun käsikirjasta sorrettuihin ja vainottuihin. Keskitien kulkijasta tuli maahan painettujen ääni. 

Kun hänen sunnuntaisaarnojaan radioitiin, puolet kaupunkiväestä asettui niitä kuuntelemaan, ja maaseudun prosentit olivat vieläkin suurempia. Saarnat kestivät pitkään, saman ajan kuin jalkapallo-ottelu väliaikoineen. 

Romero mainitsi saarnoissaan nimeltä ihmisiä, joita oli surmattu tai muuten vainottu. Pitkin viikkoa hänelle koottiin tietoja siitä, mitä maassa tapahtui. Kaiken tämän hän julkisti sunnuntaina kirkossa. Hänen saarnansa olivat Salvadorissa ainoa uskottava uutislähetys, jota seuraamalla pysyi selvillä siitä, mitä tapahtui. Samalla hän yhdisti todellisuuskuvaukseen evankeliumin sanoman. Ihmiset tunsivat, että kerrankin he kuulivat oikeaa Jumalan Sanaa.

Saarnoilla oli myös kaunokirjallista arvoa, ja niitä on julkaistu suomeksi kirjassa Ihmisen tie. Valikoima Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta.

Romeron puheet ovat esimerkkejä siitä että parhaita saarnoja verrataan todellisuuteen, ei toisiin saarnoihin. Hän maksoi totuuden puhumisesta hinnan, kun hänet surmattiin vuonna 1980.

Alle sekunnin pätkiin pilkottu maailma

Tuttuni opiskeli aikoinaan media-alaa ja erikoistui videoiden leikkaamiseen. Painoin mieleen hänen koulusta saamansa opin, että ihminen ei kykene omaksumaan alle seitsemän sekunnin leikkauksia. Noudatin tätä rajaa leikatessani vaatimattomia videofilmejäni.

Meneillään olevat jalkapallolähetykset rikkovat seitsemän sekunnin sääntöä. Monet otokset eivät kestä epilepsiavaarassaan edes kokonaista sekuntia.

Ihmisten elämänrytmi on tietysti nopeutunut, ja nykyään ollaan kärsimättömiä kestämään hitautta. Kirjat lyhenevät ja elokuvissa pitää tapahtua koko ajan. Viidenkymmenen kilometrin kilpahiihdot ovat väistyneet, ja tilalle ovat tulleet sprinttihiihdot.

Tuttuni opinnoista on kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta. Tässä ajassa ihmisen biologia ei ole kuitenkaan muuttunut niin paljon, että kuvien silppuuntuminen olisi perusteltavissa. Silmä on edelleen vain ihmisen silmä, eikä tulkitsemiseen tarvittavan älyn nopeus ole voinut moninkertaistua. Meillä on edelleen aivot, jotka on luotu kävelynopeuksiin.

Jalkapallolähetysten silppuuntumisen vuoksi koosteista ei saa selvää, mitä niissä oikein tapahtuu. Monesti varsinainen maalilaukaus on toisarvoinen sen syntyprosessin kanssa. Siksi pitäisi näyttää muutakin kuin viimeinen potku.

Aivan kuin oltaisiin luotijunassa, jossa maailmaa vilisee silmissä paljon ja nopeasti. Todellisuudessa puut, talot, vedet, vuoret ja sillat ovat yhtä ja samaa puuroa. Mikään ei erotu.

Kielipoliisit eivät yleensä ole kielitieteilijöitä

Kielitieteitä opiskellut toimittaja Maxim Fedorov osuu oikeaan havainnossaan, että hän ei ole tavannut ketään, joka olisi yhtä aikaa kielitieteilijä ja kielipoliisi. Heidän eronsa Fedorov määrittelee niin, että kielipoliisia kiinnostavat virheet ja kielitieteilijää ilmiöt niiden takana.

Ammattilaisten on luonnollisesti tiedettävä, miten päivämäärät kirjoitetaan ja luvut taivutetaan. Amatööreille on kuitenkin sallittava monenlaista, koska kieli kuuluu kaikille ja sitä on voitava käyttää, vaikka ei olisikaan ammattilainen.

Eniten minua kiusaa koukeroinen kieli, josta ei saa selvää. Monesti se on viranomaiskieltä. Sivistyssanojen käyttöä pitäisi välttää, ellei osaa käyttää niitä. Olen juuri törmännyt sanaa glopaali, ja minua se hieman huvittaa , mutta onko silläkään loppujen lopuksi suurta väliä, jos asia tulee ymmärretyksi?

Monilla ihmisillä ei ole ärsytykselleen muita perusteluita kuin, että koulussa on joskus opetettu toisin. Tästä oli kyse, kun nousi kieliraivoa muodon alkaa tulemaan hyväksymisestä.

Kieli muuttuu. Joskus ekaluokkalainen ei oikein sopinut aikuisten suuhun, mutta nykyään sen voi huoleti kirjoittaa koulun tiedotteisiin. Jossain kuulemani eppuluokkalainen tuntuisi kuitenkin asiatekstin keskellä tyylirikolta, toistaiseksi.

Muotisanat kyllästyttävät, mutta elämässä on monenlaista muutakin kiusaa, jota on vain kestettävä. Maailma ei ole koskaan pilkulleen minun toiveideni mukainen. Silti olen iloinen, että huikea on alkanut korvautua uskomattomalla. Onhan se vaihtelua.

Sillat, lossit ja aikasilppu

Hailuodon ja Oulunsalon välille on valmistunut yli kahdeksan kilometrin pituinen silta. Pitkät lossijonot poistuvat, ja hälytysajoneuvot pääsevät paremmin perille. Toisaalta asukkaat pelkäävät, että koulu ja terveyskeskus lopetetaan, kun mantereelle pääsee entistä helpommin. Tilalle tulee lisää roskia ja päiväturisteja.

Korpilahdelle valmistunut Kärkisten silta oli toisenlainen tapaus. Vilkkaamman maailman toisella puolen ei ollut kouluja menetettävinä. Siellä oli vain rantoja, metsiä ja peltoja. 

Kysyin lossin takaiselta asukkaalta, miten silta on muuttanut elämää. "Kiireet ovat tulleet tännekin", hän sanoi. Kirkonkylälle mennessä ei voinut enää turvautua siihen selitykseen, että myöhästyminen johtui lossista.

On kummallista, että täysin ilmeinen ajansäästö tuo todellisuudessa kiireitä.

Puhelimet ja modernit viestimet ovat siltoja, jotka yhdistävät ihmistä maailmaan. Ne ovat tuoneet elämään samanlaisia muutoksia kuin lossien poistumiset.

Monet arjen asiat ovat sujuvoituneet, ja uudet palvelut ovat tulleet saavutettaviksi. Toisaalta perinteinen kanssakäynti on heikentynyt. Elämä on täynnä roskaa, kuten mainoksia, tarjouksia ties millä alennusprosentilla ja öyhöttäviä mielensäpahoittajia.

Ehkä ihmismielen kannalta tuhoisinta on jatkuva keskeytetyksi tuleminen. Aika on pirstoutunut, kun tekemisistä ja tekemättä jättämisistä on tullut aikasilppua.

Lossin korvannut silta toi maalaiskyläänkin kiireet.

Uutuuksien vääjäämätön eteneminen

Tuntuuko siltä, että uudet ajattelumallit ja käytännöt etenevät aina saman mallin mukaan? Ensin ne täysin torjutaan, mutta vähitellen ne tuntuvat mahdollisilta, kunnes ne ovat lopulta ainoa sallittu totuus.

Amerikkalaisen politiikantutkijan Joseph Overtonin mallia voi soveltaa seuraaviin ilmiöihin ja niiden asteittaiseen hyväksymiseen: Suomi Naton jäsenenä, Suomi ydinsodan mahdollistajana, Suomi EU:n jäsenenä, naispappeus, homoseksuaalisuus, samansukupuolisten avioliitto, tupakoinnin kieltäminen, kannabiksen laillistaminen, turvavöiden käyttöpakko ja ilmastotietoisuus.

Overtonin mukaan ilmiöt vahvistuvat seuraavien askelmien kautta: 
1 Ilmiö on ennenkuulumaton (unthinkable)
2 Ilmiö on radikaali (radical)
3 Ilmiö on hyväksyttävä (accetable)
4 Ilmiö on järkevä (sensible)
5 Ilmiö on suosittu (popular)
6 Ilmiöstä tulee voimassa oleva asiaintila (policy).

Päättelen, että jonkin askelman kohdalla on niin sanottu keikahduspiste, jonka jälkeen kehitystä on mahdotonta pysäyttää. Veikkaan, että useimmiten se on jossain kohtien 3 tai 4 tienoilla, joskus vasta askelmalla 5.

Kehitys voi kulkea myös käänteisessä järjestyksessä. Esimerkkinä olkoon vapaa ja rajoittamaton tupakointi. Kaikkialla leijuvasta hajusta ollaan kulkemassa siihen, että tupakointi on täysin kiellettyä.

Myös helsinkiläisillä on murteensa

Jalkapallon MM-kisoissa on yksi selostaja, jonka kieli eroaa ratkaisevasti muista. Hän on MTV:n Tero Karhu.

Karhun käyttämiä sanoja ovat futis, jengi, passi, duuni, taiminki, matsi, tatsi, häkki, boksi ja tiketti. Vastaavia yleiskielen sanoja ovat jalkapallo, joukkue, syöttö, työ, ajoitus, ottelu, kosketus, maali, rangaistusalue ja kortti.

Karhun sanavarasto ei lainkaan kiusaa minua, hieman huvittaa vain. Se ei ole ainakaan suuri ongelma, koska hänen sanojensa luulisi olevan laajasti ymmärrettyjä ainakin asiayhteydessä.

Joskus kyllä mietin, mikä olisi kansan reaktio, jos selostaja käyttäisi kieltä, jota puhutaan Iisalmen takana. Jaliksesta puhuminen voisi jo tuottaa paheksuvia somekommentteja. Valtakunnallisessa lähetyksessä olisi varminta, että puhuttaisiin hyvää yleiskieltä. Tämä periaate pätee myös sivistyssanoihin.

Kenties Karhu ei ole edes huomannut poikkeavansa avoimella helsinkiläisyydellään muiden selostajien linjasta. Ihmisen on monesti vaikea nähdä lähelle. Kuplan sisällä ei välttämättä huomaa, että ulkopuolella puhutaan eri kieltä.

Monet tamperelaiset nuoret ovat opiskelukaupunkeihin lähdettyään yllättyneitä siitä, että heidät tunnistetaan tamperelaisiksi heidän kielestään, eikä kaikille helsinkiläisille ltule edes mieleen, että he puhuvat murretta. 

Kivittämiset ja musta silmä

Istuin vanhan tutun kanssa kahvilla, kun mustasilmäinen poika tuli vanhempiensa seurassa ovesta sisään.

Silloin sain kuulla koulumuiston:
Olin ekalla tai tokalla luokalla. Oltiin koulun pihalla, ja poikamerkkinen luokkakaveri ryöväsi tytöltä keinun. Minä huusin, ettei niin saa tehdä. Jos jollain on keinu, pitää vain odottaa vuoroa. Ja vielä enemmän. Rupesin ilkkumaan poikaa, että hän vei keinun tytöltä, siis tytöltä. Se oli erityisen raukkamaista.
Silloin poika otti maasta kiven ja heitti minua kohti. Musa osui silmän seudulle. Ei mennyt näkö, mutta mustan silmän siitä sain.
Eikös sitä jossain maassa ole jopa teloitettu ihmisiä kivittämällä? Joten siinä oli hyvä alku. Pienestä kaikki alkaa.

Sanoin lukeneeni, että ainakin Afganistanissa ja Iranissa kivittämällä surmaaminen olisi mahdollista. Kuka tahansa pääsee osallistumaan tuomion toteuttamiseen ilman, että olisi varsinainen pyöveli.

Ja sitten oli se Jeesuksen ja syntisen naisen tapaus.