Jäät ovat lähteneet liikkeelle

Sain pitkään odottamani viestin: "Jäät ovat lähteneet liikkeelle." Se on kuin romaanin alku tai elokuvan nimi, voimaa täynnä. 

Pakkasin autoon välttämättömät tavarani ja lähdin ajamaan Suomen halki kohti Tornionjokea. Se on minun elämäni joki. Äiti ja hänen sukunsa ovat sieltä kotoisin ja sitä myötä jollain tavoin myös minä, vaikka en ole ikinä asunut siellä. En osaa puhua sikäläistä kieltä, mutta kummallisesti murre tuntuu tutulta. Kertomukset keväisestä jäiden lähdöstä ovat vaikuttaneet. 

Joskus imelimmät mainoslauseet ovat totta, ja niin tällä kertaa. Tornionjoki eli Väylä ei tosiaankaan erota kahta maata toisistaan. Se päinvastoin yhdistää Suomen ja Ruotsin toisiinsa. Tällä joella ei ole sodittu. Sen sijaan on haettu puoliso toiselta puolen virtaa. Minunkin isomummuni on näitä virran yli tulleita eli poikkinaituja.

Nyt keväällä jäät ovat taas liikahtaneet. Kunpa samaa tapahtuisi Ukrainan ja Venäjän välillä ja Hormuzin salmella. Kunpa rajajoet eivät erottaisi vaan yhdistäisivät. Kunpa toisiaan vihaavat tunnustaisivat, että jäät ovat alkaneet liikkua.

Synnynnäinen tarve kuulla tarinoita

Kahden vuoden pituinen retkeni Pentti Haanpään maailmaan on vahvistanut ajatusta, että ihmisellä on synnynnäinen tarve kuulla tarinoita. Isäni oli 1920-luvulla syntyneitä. Sen sukupolven porukoissa juttuja kerrottiin paljon enemmän kuin nykyään.

Pikkupoikana istuin pitkiä aikoja tupakansavuisissa huoneissa kuuntelemassa miesten juttuja. Jossain vaiheessa komennettiin nukkumaan, ehkä vain sen takia, että oli nukkuma-aika, mutta saattoi olla muitakin syitä. Hyvien juttumiesten kyläilyjä muisteltiin monta päivää.

Nykyään tarinoiden kertominen on ulkoistettu tusinafilmeille, videonpätkille ja meemeille. Ne ovat jonkun muun kertomia, ne eivät ole omasta porukasta. Siksi niiden vaikutus on ohuempi. Ne huvittavat hetken, mutta ne eivät ole syviä elämänkuvia.

Yksi Jeesuksen salaisuus oli hänen kyvyssään kertoa muutamalla lauseella tarina. Hän ei luonut ainuttakaan käsitettä, mutta hän jäi kertomuksillaan mieleen. Joskus ne olivat vain muutaman lauseen mittaisia: Mies löysi pellosta aarteen. Hän meni ja osti sen pellon, ja siinäpä se oli, ei muuta.

Haanpään juttujen juoni menee vaikkapa näin: Reppuselkäinen mies näki tiensivussa hevosen, nälästä laihan. Hän valitti omistajalle hevonen surkeaa kuntoa, muttei tullut ymmärretyksi. Niinpä hän otti setelit esiin ja osti hevosen. Kaupat tehtyään hän kaivoi repusta aseen ja ampui hevosen siihen paikkaan. Sitten hän jatkoi matkaansa. 

Että sellainen tapaus.

Lukija saa vapaasti päätellä, miten jutun moraalia pitäisi arvioida. 
 

Ammatit joissa syntyy näkemystä

Aamun Helsingin Sanomissa oli juttu toimittajasta, joka pestautui muuttomieheksi. Siinä työssä näkee paljon elämää aikuisuuden ensihetkistä kuolinsiivouksiin. Olen miettinyt muita ammatteja, joissa elämännäkymät ovat laajat. Tässä on esimerkkejä:

Terveyskeskuslääkäri tapaa ainakin suurten kaupunkien ulkopuolella alueensa väen läpikotaisin.

Seurakuntapastori on mukana ihmisten huolissa, ilossa ja surussa. Kaiken ikäiset tulevat kohdatuiksi ja kuulee myös asioita, joita ei kerrota kenellekään muulle. 

Alakoulun opettaja saa perusteellisen kattauksen vähintään lapsista. Vanhemmat ehkä yrittävät antaa siloitellun kuvan elämästään, mutta lapset vuotavat totuutta esiin. 

Kassatyöntekijä tietää sen, mitä ihmiset ostavat.

Ruumisautonkuljettajaa tarvitsee jokainen ihminen joskus. Näkymä on synkähkö, mutta se on aito ja paljastava.

Asunnonvälittäjälle ihmiset kertovat, mitä he toivovat elämältään.

Paikallislehden toimittaja ei voi erikoistua tietynlaisiin aiheisiin. Kaikkea on ymmärrettävä ainakin vähän ja on osattava kirjoittaa mistä tahansa. 

Tilausliikenteen kuljettajien yleistietämys on havaintojeni mukaan hämmästyttävän laaja. Monenlaista väkeä on ollut kyydissä, ja pitkillä bussimatkoilla on ollut aikaa jutella.

Vastaväite: unohdit vaikka mitä. - Niin unohdin.

Ei se ole eläinten vika

Andrei Tarkovskin yli kolmetuntisessa Andrei Rublevissa vaellettiin brutaalin Venäjän halki. Elettiin 1400-lukua.

Elokuvan jälkeen kävelin vanhan tutun vierellä torin poikki kotia kohti. Puhuimme siitä, kuinka erityisesti yhden hevosen kohtalo oli koskettanut. Jossain mellakassa hevonen putosi hädissään portaita alas.

Siinä kulkiessamme muistelin Norman Mailerin romaania Alastomat ja kuolleet. Se kertoo amerikkalaisesta kaukopartioryhmästä, joka operoi syvällä japanilaisten selustassa. Yksi sotilas oli haavoittunut ilmeisen kuolettavasti.

Raastavan vaelluksen keskellä joku miehistä havaitsi siipirikon linnun ja otti sen hellästi käteensä. Ryhmän varajohtaja otti linnun häneltä ja hetken kuluttua rutisti sen kuoliaaksi. Tappoi! Noin vain ja ilman syytä! Muut miehet raivostuivat maanisesti.

Tätä kirjoittaessani käsissäni on kirja, jossa on kolmas esimerkki samaa teemaa. Pentti Haanpää kertoo suomalaismiehistä, jotka olivat nähneet sotaretkellään kaikki mahdolliset kauheudet, kuten ruumiskasan, jossa oli sikin sokin heiteltyjä, kaikenkaltaisiin asentoihin jäätyneitä vainajia.

Järkyttävämpää oli kuitenkin tiedossa. Miehet osuivat autiotaloon, josta asukkaat ovat lähteneet äkisti. Navetta oli täynnä lehmiä, jotka olivat ensin nääntyneet nälkään ja sitten jäätyneet niille sijoilleen. 

Tämä näkymä oli miehille liikaa, enemmän kuin mikään muu. Ihmiskunta on hullu, muttei se ole viattomien eläinten vika. 

 

Valikoima latokuviani on klikkauksen takana.

Olisipa muitakin perusteluja kuin raha

Olen poiminut islantilaiselta nobelkirjailija Halldór Laxnessilta tekstin, joka on vuodelta 1970:
Kaikki elämä tässä maassa määriteltiin silloin kuten tänäkin päivänä suhteessa lammaskarjaan. Kun esimerkiksi puhuttiin ilmoista, ainoana vallitsevana näkökantana oli se, miten ne vaikuttivat lampaisiin. Hyvä sää oli sää, joka oli hyvä lampaille. Hyvä vuosi oli se, kun lampaille kasvoi ruohoa. Kauniina maisemana pidetään Islannissa sitä, missä on lampaille hyvät laitumet. Ihmisten toimeentulon ja elämännäkemykset määräsi tämä elikko.

Suomessa ei ole paljonkaan lampaita, mutta ajattelun logiikka on sama. Pienellä viilailuilla Laxnessin teksti pätee nykyelämään:
Kaikki elämä tässä maassa määritellään suhteessa bruttokansantuotteeseen (bkt). Kun esimerkiksi puhutaan ilmoista, niin ainoana vallitsevana näkökantana on se, miten ne vaikuttavat bruttokansantuotteelle. Hyvä sää on sää, joka on hyvä bruttokansantuotteelle. Hyvä vuosi on se, kun bruttokansantuotteen nimissä valmistetaan paljon tavaroita. Kauniina maisemana pidetään sitä, missä on bruttokansantuotteelle hyvät maisemat. Ihmisten toimeentulon ja elämännäkemykset määrää tämä yksi ja ainoa mittari.

Bruttokansatuote kelpaa perusteluksi mihin tahansa, vaikka ongelmat tiedetään. Bkt:n kieroutuneisuus näkyy siinä, että se nousee, kun kansalainen törmää autollaan lyhtypylvääseen  ja kun joku sitten oikoo pellit ja maalaa auton. 

Kaipaan elämään muitakin perusteluja kuin raha. Juuri kukaan ei sano, että se on hieman kalliimpaa, mutta...

 BKT, suomalainen lammasrotu.

Mestariksi 30 vuoden tauon jälkeen

Nelinkertainen suomenmestari Johanna Paasikangas on juuri voittanut 52-vuotiaana naisten shakin suomenmestaruuden pidettyään kisoissa 30 vuoden tauon. Tulosta voi pitää jonkinlaisena maailmanennätyksenä.

Shakin kilpapelien seuraaminen vaatii kohtalaista osaamista, mutta jos siihen kykenee, tiedossa on enemmän jännitystä kuin missään muussa lajissa. Viisikin tuntia kestävän ottelun häviämiseen riittää vain yksi ainoa löysä siirto.

Shakista voi kiinnostua pelkästään hyvien tarinoiden takia. Erikoinen tapaus on esimerkiksi Pertti Lehikoinen, joka voitti kirjeshakin maailmanmestaruuden kuusi ja puoli vuotta kestäneessä finaalissa. Ponnistelut veivät hänet jopa hengenvaaraan.

Koko maailma seurasi amerikkalaisen Bobby Fischerin ja neuvostoliittolainen Boris Spasskin välistä MM-kamppailua, joka oli myös yhteiskuntajärjestelmien välinen kisa. Ottelu oli jo keskeytymäisillään, mutta Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissingerin puuttui onneksi asiaan.

Suurin osa shakinpelaajista on ns. tavallisia, yhteiskuntakelpoisia ihmisiä, mutta Fischer oli rajatapaus. Ensimmäinen maailmanmestari Wilhelm Steinitz oli hänkin erikoinen persoona. Hän oli valmis haastamaan Jumalan ja antamaan hänelle tasoitusta yhden sotilaan verran.

Shakki on vaikuttanut paljon tekoälyn kehittymiseen. Pelissä on myös psykologinen puolensa, ja shakkinappulat ovat kauniita esineitä, joiden koristearvoa voi ihailla. 

Shakkia koskeviin peruskysymyksiin olen vastaillut täällä.

Paulo Freire ja huussin tyhjennys

Tänään olen lukenut brasilialaista pedagogia Paulo Freireä. Hänen ideansa eivät ole minulle täysin uusia, koska ne ovat tuttuja eräiden Latinalaisen Amerikan teologien ansiosta. Silti ne tuntuvat raikkailta, koska hän sanoo ne taas omalla tavallaan. 

Freiren mukaan luku- ja kirjoitustaito on sorrettujen vapauttamisessa ensiarvoisen tärkeää. Kirjassa ääneen päässyt maalaistyöläinen sanoo, että ennen lukemaan oppimistaan hän pelkäsi kaikkea, kaupunkia, työkalujen hankkimista ja huijatuksi tulemista. Lukutaito poisti pelot. 

Freiren tapa lähestyä ihmisiä oli erilainen kuin monien akateemisten ihmisten. Luennoimisen ja opettamisen sijasta hän pyrki vuoropuheluun. Tämä ihmisläheisyys hämmästytti ihmisiä. Chilen maaseudulla häneltä kysyttiin: "Miksi te ette itse puhu, vaikka te tiedätte? Vain me olemme äänessä, vaikka emme tiedä teidän rinnallanne juuri mitään."

Freirelle oli tärkeää, että ihmisten kohtaamisissa opettajan ei täyttänyt hiljaisuutta omilla puheillaan eikä korostanut tietämystään. Hän tavoitteli vuoropuhelua, koska juuri siitä syntyy uusia näkökulmia.

*  *  *

Lähdenkin tästä kesämökille huussin tyhjennykseen. Se homma pitää tehdä jo keväällä. Silloin se on helppoa, ja siitä voidaan sitten kulkea vapain mielin kohti kesää.