tiistai 5. maaliskuuta 2024

Kirjoittamattomat säännöt

Kirjoitan kaukaisista ajoista, jolloin Suomessa ei ollut maahanmuuttajia käytännössä ollenkaan. Kukaan heistä ei aiheuttanut torjuntaa, vaan ainoastaan sympaattista uteliaisuutta. Liian pitkälle ei saanut kuitenkaan mennä.

Tuttuni tuli maailmalta kotiin uuden ystävänsä kanssa, joka oli Libanonin druuseja. Suomalaisiin tapoihin ei ollut helppo opastaa, koska monet säännöt olivat kirjoittamattomia ja vaikeasti perusteltavia.

Punaisiin valoihin pysähtyminen oli kansainvälinen käytäntö, joten se ei ollut ongelma. Vielä saattoi selittää sen, miksi kerrostalon pihamaalle ei saanut mennä tekemään nuotiota omin päin.

Sen sijaan oltiin mahdottoman äärellä, kun piti kertoa, keneltä sai lainata sokeria sen ollessa loppu. Kerrostalon seinänaapuri ei ollut ongelma. Oli luvallista mennä muidenkin samassa portaikossa ja samalla tasanteella asuvien luo. Sallittuja olivat kenties myös ne naapurit, jotka asuivat suoraan ylä- tai alapuolella, mutta ainakaan ei saanut enää mennä ovelle, joka oli vinoittain eri kerroksessa.

Niin että miksi ei saa mennä? No, kun ei vain saa. 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Kun kisa meni ihan hyvin

Olen lumoutunut nuorten tamperelaisnaisten Saga Vannisen ja Reetta Hurskeen tyylistä. Tietysti tavallisuus ja vaatimattomuus voivat olla myös tyylikeino ja silkkaa pröystäilyä. Minun mielestäni he ovat kuitenkin vain sellaisia kuin ovat.

Poimintoja Vannisen mitalihaastattelusta:
Kisakokonaisuus: ”Meni ihan hyvin. Kisa vähän sytytti!”
Aitajuoksu: ”Sain todella huonon lähdön. Pää ei ollut riittävästi mukana.”
Kuulantyöntö: ”Tein ihan hyvän perustuloksen, mutta tuntui, että olisi ollut varaa pidempäänkin.”
Pituushyppy: ”Meni hyvin. Merkki ei osunut ihan parhaiten, mutta se oli hyvä silleen.”
800 metriä: ”Se ei mennyt ihan putkeen." 
Ensimmäinen aikuisten arvokisamitali: ”Hieno juttu. Kukaan ei voi sanoa, ettei tullut uralla yhtään aikuismenestystä. Ei jäänyt menestys pelkästään junnusarjoihin.”
Mitalijuhlat: ”Menen varmaan syömään ja sitten nukkumaan.”

Saga Vannisen menestys on saanut minut huomaamaan, kuinka hienoja lajeja yleisurheilun moniottelut ovat. Ne ovat tervettä vaihtelua yhden ihmeen spesialistien maailmassa.

perjantai 1. maaliskuuta 2024

Tarvitaan myös varapelaajia

Mieleeni on jäänyt Liisa Tavin laulu, jonka sanat ovat Bertolt Brechtiä: "Caesar löi gallialaiset. Kai hänellä ainakin kokki oli mukanaan?" Samassa laulussa kysytään, että kuka lisäksi voitti, kun Fredrik II:n sanotaan voittaneen seitsenvuotisen sodan. 

Menestyjän takana on hierojia, miksaajia, sihteereitä, välinehuoltajia, tulkkeja ja autonkuljettajia. Kukaan ei voita yksin, sillä jokainen voitto syntyy ryhmätyönä. Yleensä on myös isä ja äiti.

Havahduin tähän asiaan pelatessani Football Manager -nimistä tietokonepeliä, jonka alussa saa vastuulleen jonkin olemassa olevan jalkapallojoukkueen pelaajalistoineen ja rahavaroineen. Sen jälkeen manageri valitsee joukkueen kokoonpanot ja taktiikat, mutta otteluita hän vain seuraa kentän laidalta. Vaihtoja voi tehdä ja taktiikkaa voi muuttaa kesken pelin, mutta muuten ei voi puuttua itse otteluihin. Lisäksi pelaajia ostetaan ja myydään ja heitä yritetään pitää tyytyväisinä. Se on vaikeaa varsinkin silloin, kun he loukkaantuvat tai heille ei riitä kylliksi peliaikaa. Välillä on tarjottava lepoa.

Eniten yllätyin tajutessani vaihtopelaajien merkityksen. Reaalimaailman huippujoukkueissa vaihtopenkki onkin väärällään maajoukkuepelaajia. Kun kausi etenee tammikuulle, loukkaantuneita ja väsähtäneitä on niin paljon, että jokaiselle pelipaikalle pitäisi olla kaksi laatupelaajaa. Noutaja tulee, jos mukana on yksikin puulaakipotkija.

Tilannetta havainnollistaa se, että tänä vuonna Valioliigassa jokainen joukkue oli käyttänyt tammikuun loppuun mennessä vähintään kahtakymmentäkolmea pelaajaa. Se on iso määrä vaihtomiehiä, kun vain yksitoista mahtuu kentälliseen. 

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Paraati tuodaan keskelle kylää

Hiljattain sotaväki marssi kylän läpi antamaan valaansa. Jonkun mielestä rivistöt kertovat maan rajojen turvaamisesta, kun taas joku toinen tykkää, että siinä sitä tykinruokaa viedään.

Minun kiinnostaa se, miksi sotilaat tuodaan valaa varten ihmisten ilmoille, vaikka saman asian voisi hoitaa kätevimmin varuskunnan alueella. Vastaus on varsin yksinkertainen: vallitseva paraatikäytäntö on paraatiesimerkki kansalaisuskonnosta.

Kansalaisuskonto (civil religion) on amerikkalaisen sosiologin Robert Bellahin luoma käsite, jonka hän toi yleiseen keskusteluun 1960-luvulla. Bellah määritteli kansalaisuskonnolle viisi tunnuspiirrettä. Hieman yksinkertaistaen ja käsitteitä kansanomaistaen ne ovat tällaisia:
1) Kansanuskonto ja amerikkalaiset arvot, jotka nousevat amerikkalaisten elämästä.
2) Universaali uskonnollisuus, joka ilmenee kansakunnan ja valtion elämässä.
3) Uskonnollinen kansallisuusaate, joka nostaa johtajat ja poliitikot kunniaan.
4) Yleinen demokratiausko, joka näkee amerikkalaisuuden demokratian korkeimmaksi ilmentymäksi.
5) Protestanttinen kansanhurskaus, joka samastaa toisaalta Amerikan ja toisaalta protestanttisen moraalin, yksilöllisyyden ja työn etiikan.

Suomalainen versio kansalaisuskonnosta tiivistyy tunnetusti kolmeen sanaan "koti, uskonto ja isänmaa". Kristinusko on vain sukulaiskäsite.

maanantai 26. helmikuuta 2024

Kontrollifriikkien vaarallisuus

Joskus sain rippileirin isosilta kritiikkiä siitä, että ohjeeni olivat liian hämärät tai epäselvät. Ehkä ne joskus olivatkin "liian", mutta monesti jätin paljastamatta, että jätin ne tarkoituksellisesti epämääräisiksi. – Jotta he oppisivat eivätkä heti läsähtäisi kasaan, kun poistun paikalta.

Kieltämättä joskus tarvitaan tarkkoja ohjeita. Lentokonemekaanikkoja ei voi kouluttaa mutisemalla siitä, milloin säädöt ovat suunnilleen kohdallaan. Siinä maailmassa mutteri ei voi olla puoliksi kiinni. Se on tai se ei ole.

Elämä on kuitenkin suurimmaksi osaksi muuta kuin lentokonemekaniikkaa tai aivokirurgiaa. Opiskelijan virheet ovat harvoin kohtalokkaita, ja siksi hapuilu on sallittua, jopa hyväksi. Ehdottomat säännöt eivät ohjaa omaan ajatteluun, eikä linnunpöntössä voi opetella lentämään.

Pahimmillaan kontrolli näivettää ihmisen. Runoilija Aila Meriluoto kertoi siitä, että hänen miehensä Lauri Viidan taipumus kontrolloida ja neuvoa sammutti hänestä käytännöllisyyden. "Omituista, että heti eromme jälkeen pystyin hoitamaan 5-henkisen perheen kaikki käytännön hommat ilman sen kummempia vaikeuksia."

lauantai 24. helmikuuta 2024

Kolme erilaista ryöstöä

Sorkkala-nimisen sivukylän postitoimistoon tuli ryöstäjä, jonka aseen saattoi heti tunnistaa leikkipyssyksi. Rosvo hämmentyi tilanteesta ja kysyi, kuinka virkailija tunnisti aseen. Tämä kertoi nähneensä oikeita pyssyjä sodassa. Hämmentynyt rosvo hiihti suksilla kotiinsa, ja poliisin oli helppo seurata latua.

Ryöstäjä oli 17-vuotias kunnalla töissä ollut nuorimies, joka sai tempauksensa jälkeen vain "päänsilitystä". Valitettavasti kertojana ollut mummo ei tiennyt, mitä miehelle sittemmin on tapahtunut.

Kahta vuotta myöhemmin samaan postiin hyökkäsi kolmen miehen joukko, joka mukiloi postivirkailijan huonoon kuntoon. Häneltä murtui ryöstössä leukaluu, ja vielä kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän kärsi kivuista.

Ensimmäiselle tapaukselle on helppo hymyillä, mutta jälkimmäisessä tapauksessa hymy hyytyy. Kolmas tarinani on moniselitteisempi. Sekin tapahtui syrjäkylillä, Jämsänkosken Koskenpäällä.

Tälläkin kertaa ryöstettävänä oli posti. Rosvo pakeni saaliinsa kanssa mopolla metsiin, eikä Koskenpäällä juuri muuta olekaan. Poliisilta kului paikalle ainakin varttitunti, ja siinä ajassa pääsi mopolla pitkälle, jos tunsi metsät.

Moraalisesta näkökulmasta tämä kolmas ryöstö on moitittava, koska ihmisen on hankittava elantonsa toisella tavoin. Mieli on kuitenkin merkillinen. Vaikka oman pään virallinen moraali moittii, jollain kummallisella tavalla metsien mopoilija herättää myötätuntoa. Pakosti se on myönnettävä.

Kaikki kolme ryöstöä ovat kovin erilaisia. Niissä voi huomata todeksi sen filosofisen periaatteen, että totuus on lauseiden ominaisuus, ei sanojen. Pelkkä otsikko ei paljon kerro. On luettava teksti niiden alta.

torstai 22. helmikuuta 2024

Norsua kuristamassa

Oman kodin kirjahylly on nautinto, joka toimii aikakoneena ja jonka avulla voi avata ikkunoita toisiin maailmoihin. Lukemiinsa kirjoihin voi palata ja uudistaa ajatuksensa, jotka on kerran ajatellut mutta sittemmin kadottanut.

W:n kohdalta osui silmiini kaksi Klaus Weckrothin kirjaa. Joskus viisaat ihmiset puhuivat niistä paljon, mutta sittemmin ne ovat unohtuneet.

Avasin kirjan Minä ja se toinen. Sieltä osui silmiini lainaus: "Luonnon, maailmankaikkeuden näkökulmasta ihminen kaikkine tuhoaseineen ja teollisuuksineen muistuttaa laajimmillaankin muurahaista, joka norsun selkään pudottuaan huutaa kavereilleen 'Mä sain sen, mä sain sen' näiden kannustaessa alhaalta 'Kurista se, kurista se'."

Ajatus ei ole kovin omaperäinen, olenhan nähnyt siitä myös piirrosversion. Se sopi kuitenkin hyvin tähän päivään, kun olen juuri lukenut avaruuden kaukaisesta kohteesta, joka nielaisee yli auringon verran massaa joka päivä. Toisaalla on otsikko, jonka alta selviää, että Uniikki ja Sandra Rinta-Panttila ovat ilmoittaneet kihlautumisestaan.