Mihin kaikkea koulussa opittua lopulta tarvittiin?

Kouluvuosina opettajat joutuivat vastaamaan minulle ja kaltaisilleni, mihin ihmeeseen tulisin tarvitsemaan vaadittuja tietoja ja taitoja. Useimmiten opettajat olivat selityksissään oikeassa. Koulun opit ovat osoittautuneet tarpeellisiksi yllättävän usein, ja harvoin olen tiennyt jostain asiasta liikaa. 

Kaikki kieliopinnot ovat olleet hyödyllisiä. Jo pelkästään vieraskielisestä tervehtimisen taidosta on ollut iloa. Ainoa poikkeus on ollut teologisessa tiedekunnassa opiskelemani heprea, koska sitä oli juuri sopimaton määrä. Siitä oli kohtuuttomasti vaivaa, ja hyötyihin päästäkseen olisi pitänyt opiskella huomattavasti enemmän.

Pahin järjettömyys oli lukion kemian opiskelussa. Opettaja vaati opiskelemaan ulkoa alkuaineiden jaksollisen järjestelmän. Hän ei ottanut huomioon sitä asiallista perustelua, että yo-kokeissakin järjestelmän sai luvallisesti luntata taulukkokirjasta. Oli päntättävä vain. Alakoulussa ulkoa opitut laulunsanatkin ovat auttaneet enemmän. 

Jotkin taidot ovat hukkuneet maailman kehitykseen, kuten laskutikun käyttö. Sitä voisi kyllä esitellä lapsille, mutta tikku ei enää ole tallessa.

Historian vuosiluvut ovat olleet kaikesta huolimatta tarpeellisia. Ilman niiden osaamista menettää kykyään arvioida historian tapahtumista, mikä on syy ja mikä on seuraus.

Joistakin oppiaineista on ollut välillistä hyötyä. Esimerkiksi matematiikkaa kenties opiskelin elämänurani kannalta liian pitkälle. Koulun jälkeen en ole tarvinnut derivointia, mutta uskon matematiikan opiskelun kehittäneen ajattelua; ja kai siitä virkkuukoukulla tuhertamisesta on ollut se apu, että se kehitti motoriikkaa. 

Nautinnollista sanailua

Näppärää sanailua on mukava seurata, onpa kyseessä sanaleikkien keksiminen tai jokin syvällisempi ajatus.

Alansa klassikon on laukaissut kirjailija Mark Twain. Taustalla on se, että Twainin serkku oli kuollut Lontoossa ja lehdistö oli sekoittanut miehet keskenään. Twainin vastaus on jäänyt elämään tällaisena: "Uutiset kuolemastani ovat ennenaikaisia ja huomattavasti liioiteltuja."

Myös kielellisesti poikkeuksellisen lahjakas runoilija Pentti Saarikoski osasi tarvittaessa kommentoida nasevasti. Hänen kenties heikoin kokoelmansa on En soisi sen päättyvän. Saarikoski itsekin tunnustaa sen olleen vaatimaton teos.

Kirja otettiin nihkeästi vastaan, ja sen ohkaisuus ja niukkasanaisuus huomattiin. Ilta-Sanomissa joku jopa laski, kuinka paljon maksoi yksi kokoelman sana. Saarikoski vastasi kysymällä, kuinka monta penniä ja ihmishenkeä on tullut maksamaan yksi Jumalan Sana. 

Finlandia-ehdokkaana ollut kirjailija Tommi Kinnunen on siviilityönään äidinkielen opettaja. Hän kertoi oppitunnilla käymästään keskustelusta:
- Opettaja, sun nimi oli yhden lehden tietovisassa. 
- Ai jaa. Hauskaa.
- Joo. Sä olit väärä vaihtoehto. 

Tämän tapauskertomuksen alla joku muisteli toisen kirjailijan eli Tommi Liimatan kadonneen perheeltään lentokentällä. Turhautunut vaimo sanoi myöhemmin, että hän oli harkinnut kuuluttaa "Finlandia-häviäjä Tommi Liimattaa lentokentän infopisteelle".

Vanhat autot kaipauksen kohteina

Nykyajan autot piipittävät liikaa, ja niissä on turhia härpäkkeitä. Pahinta on, että ne ovat möhkälemäisiä miehistönkuljetusajoneuvoja tai pyörille nostettuja arkkupakastimia. Haluaisin vanhan harrasteauton, joka tuo muistoja poistuneista ihmisistä. 

Kuplasta en välittäisi. Sain lapsuudessa tarpeekseni sen onnettomista tavaratiloista, jotka tekivät mökkimatkoista ahtaita. Amerikkalaisista miellyttävät vain alkupään Ford Mustangit. Ne tuovat mieleen myös Lee Iacoccan, jolta olen oppinut johtajuudesta enemmän kuin keneltäkään muulta.

Yleensä minua innostavat tavallisen kansan autot. Jos pitäisi kuitenkin valita jokin urheiluauto, valitsisin englantilaisen MGB:n. Olin noin yhdeksän ikäinen, kun alemman luokan opettaja hyppäsi siihen joka lauantai miehen tullessa hakemaan viikon päätteeksi.

Hintavista mutta melko yleisistä autoista ykkönen olisi Citroen ID/DS. Se on hyvä ehdokas maailman kauneimmaksi sarjavalmisteiseksi autoksi. Sitikoissa olisi muitakin hyviä, mutta Rättäri olisi minulle liikaa hipsteri.

Ensimmäisessä Toyota Coronassa oli tyyliä. Muistan aina, kuinka naapurin mies esitteli sitä heti ostamisensa jälkeen. Lämpimiä tunteita on myös C-mallin Kadettiin, jolla jäin pahassa pyryssä rekan jyräämäksi. Se oli ensimmäinen auto, jota ajoin kortin saatuani. Se on kaikkien aikojen tyylikkäimpiä perheautoja.

Mutta minulla ei ole autotallia, ei sopivia työkaluja eikä kenties riittäviä remonttitaitojakaan. Tyydyn bongailemaan kameran kanssa. Tässä on isosta kuvamäärästäni pienehkö valikoima.

Alfa Romeo

Minne Jeesuksen isä katosi?

Sivuutan tässä spekulaatiot neitseestäsyntymisestä.  Toisaalta nekin kertovat siitä, että Jeesuksen isäsuhteessa oli jotain hämmentävää. 

Joulukertomuksen jälkeen Joosef mainitaan evankeliumeissa vain silloin, kun 12-vuotias Jeesus katosi pääsiäisjuhlilla vanhemmiltaan. Kun hän vihdoin löytyi opettajien seurasta, hänen äitinsä moitiskeli: "Miksi teit meille tämän? Olemme isäsi kanssa huolestuneina etsiskelleet sinua." 

Jeesuksen vastaus omille vanhemmille oli outo: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" - Mitähän Joosef tuumasi vastauksesta?

Tämän jälkeen Joosef katoaa Uuden testamentin sivuilta jälkiä jättämättä. 

Vielä on kertomus siitä, kuinka aikuinen Jeesus tuli kotikaupunkiinsa. Siellä kyseltiin epäluuloisina, eikö hän ollut Marian poika. Siis Marian. Poikiahan kutsuttiin isänsä pojiksi. Ilmeisesti kotikulmilla ei tiedetty mitään Joosef-nimisestä isästä.

Tämä ei voinut olla vaikuttamatta kasvavaan poikaan. Kun muut isät opettivat pojilleen rakennushommia tai aasin valjastamista, Jeesuksen isää ei näkynyt missään.

Elämässä oli aukko, ja aukossa lymysi ikävä. 

Ehkä jokin pohjaton kaipaus vaikutti siihen, että uskontojen historiassa juuri Jeesus Nasaretilainen on kutsunut Jumalaa isäkseen.

Satoja hartauksia ja niistä yksi

Olen pitänyt elämäni aikana satoja iltahartauksia, enimmäkseen nuorille. Tämä seuraava on parhaimpiani, mutta harva sen muistaa. Jutut menevät ohi.

Olen ottanut havaintomateriaaliksi shakkinappulat. 

Ensimmäisenä ole esitellyt niistä vähäarvoisimman eli sotilaan, jota kutsutaan myös moukaksi. Sitten on ratsu. Vain sen sallitaan loikkia muiden yli. Sanotaan, että se vastaa voimiltaan kolmea sotilasta. Lähetti on suunnilleen tasavahva sen kanssa. Niitäkin voimakkaampi on torni, joka vastaa peräti viittä sotilasta.

Tämän jälkeen olen poiminut esiin kuningattaren, joka on kahdeksan tai yhdeksän sotilaan arvoinen. Se on niin arvokas, että mestaripelaaja pitää siitä huolen niin kuin henkirievustaan.

Viimeisenä olen pidellyt kädessäni kuningasta. Olen sanonut, että sen arvo on miljoona triljoonaa sotilasta, se on niin paljon kuin on tähtiä taivaalla. Shakkipelin kuningas on kuin Jumala. Kaikki ratkeaa sen mukana; kun se on hävitty, peli on lopullisesti hävitty, ja kun se on jäljellä, niin vielä on toivo. Shakkipelissä on kyse yksinomaan siitä, säilyttääkö kuninkaansa vai menettääkö. 

Lopuksi olen asettanut vierekkäin suurimman ja pienimmän, kuninkaan ja sotilaan niin kuin Jumalan ja ihmisen. Nyt luulisi, että kuningas olisi kaikki ja sotilas ei olisi mitään, mutta eipä se niinkään ole. Kun on hävinnyt yhden sotilaan, niin silloin on se kuningaskin menotiellä, sillä usein kuninkaan tappioon riittää, että alkuaan on menettänyt yhden sotilaan. 

Kun yhtä pientä ihmistä aletaan halveksia, silloin on Jumalakin hukassa.

Vieraanvaraisuus on kauneinta

 Jotkut duunarit ovat kertoneet, että kun menee huusholliin korjatakseen jotain tai tehdäkseen pientä remonttia, kaikki eivät ymmärrä, että duunarillakin on ruoansulatus ja pitäisi joskus käydä vessassa. Ihmistä katsotaan läpi niin kuin häntä ei näkyisi lainkaan. 

Saati, että kutsuttaisiin mukaan, kun isäntäväki itse asettuu pöydänantimille.

Erityisesti karjalaiset ovat olleet tunnettuja vieraanvaraisuudestaan. Lapsuuteni karjalaismökistä ei päässyt lähtemään ilman kotiinviemisiä. Ainakin osittain tämä vieraanvaraisuus nousee rajamaiden kristillisestä perinteestä.

Läntisen kirkon Benedictus Nursialainen kirjoitti luostarisäännössään 500-luvulla: "Köyhien ja pyhiinvaeltajien vastaanotossa tulee osoittaa suurta huolellisuutta ja vaivaa, koska erityisesti heissä Kristus otetaan vastaan."

Edelleenkin on ihmisiä, joista vieraanvaraisuus huokuu.

Tuttu sähköasentaja kertoi Teiskon keikastaan. Maatila oli ilman sähköjä. Hän ajoi pihaan, ja isäntä ja emäntä olivat vastassa. Asentajan lähtiessä metsään vikaa selvittämään isäntä huusi perään, että pitäisi tulla kahville ennen kuin lähti pois. Vian korjaamiseen meni tunnin verran. Puu oli katkaissut linjan. 

Kun asentaja kokoili tavaroita autoon, talon emäntä juoksi ulos ja kutsui sisälle. Puuhellassa oli tulet, ja pakastimesta oli otettu hirvenlihaa pataan. 

Ihmismäinen elämä ei ole tämän kummallisempaa eikä vaikeampaa. Tähän ei tarvita kurssien käymistä.

Mitä valmennuskieli vaikuttaa tuloksiin?

Olli Jokisen valmennusura HIFK:n jääkiekkojoukkueen valmentajana oli katastrofi. Ei sujunut viime vuonna eikä tänäkään vuonna. 

Kun Jokinen vaihtui Tommi Miettiseen, vaihtui myös koppikieli englannista suomeen. Samalla joukkue alkoi menestyä aivan heti.

Jo aikanaan Mikkelin Jukurien valmentajana Jokinen hylkäsi suomen kielen. Heti alkajaisiksi hän julisti hoitavansa englanniksi valmennuksen, harjoitukset ja otteluihin valmistautumiset. Seitsemän ulkomaalaisen näkökulmasta kielivalinnan ymmärsi, mutta vähintään seuraava lausuma tuntui merkilliseltä: "Henkilökohtaiset palaveritkin pidän englanniksi. Jos on nuori pelaaja, voidaan vaihtaa muutama sana suomeksi."

Huonon alun jälkeen Jokisen ura oli Mikkelissä kuitenkin menestys. Tämä kertoisi siitä, että vieraskielisyydestä ei olisi haittaa.

Olen merkinnyt muistiin myös tapahtumat lokakuulta 2003. Kahdeksan ottelun tappioputkeen ajautunut Espoo Blues vaihtoi valmentajaa, ja samalla pukukopin kieli muuttui englannista suomeksi. Tappioputki katkesi heti. Kauden päättyessä joukkue oli viides. - Kovin kapean otokseni perusteella suomen kieli voittaisi 2 - 1.

Niin kuin ajatteleva lukija heti oivaltaa, faktani ovat kieltämättä kallellaan toiseen suuntaan, mutta ovat myös ristiriitaiset. Näin hataralta pohjalta ei tosiaan voi esittää päteviä johtopäätöksiä, ehkäpä ei yhtään mitään. Tulosten muuttumiseen on taatusti muitakin syitä kuin koppikieli. Mutta alustukseksi ja kysymysten herättäjäksi tässä on mielestäni ainesta.