tiistai 23. heinäkuuta 2024

Isän ja äidin kotiintuloajat

Ilta-Sanomat on selvittänyt lukijakyselyssään suomalaisten mielipiteitä siitä, mikä on lasten ja nuorten sopiva kotiintuloaika. Ihmisten käsitykset eivät vaihtele paljonkaan, ja poliisi on samoilla linjoilla suuren yleisön kanssa.

Kaksitoistavuotiaan pitäisi olla kyselyn mukaan kotona iltakahdeksalta. Iän mukana vastuuta tulee lisää. Yläkoululaiselle luvataan lisäaikaa noin kaksi tuntia ja yli viidentoista ikäiselle noin kolme. Viikonloppuisin poliisi sallisi viipyä ulkona puolelle öin, jos ikää on enemmän kuin viisitoista.

Kyselystä puuttuu kokonaan yksi tärkeä näkökulma. Perheessä elämiseen kuuluu nimittäin se, että kaikki perheenjäsenet ja yleensä samassa taloudessa elävät ihmiset ovat perillä toistensa menemisistä. Niinpä olisi pitänyt selvittää myös sitä, mikä on vanhempien kotiintuloaika. Ei käy päinsä, että isä ja äiti eivät kerro menoistaan eivätkä siitä, milloin kotiutuvat: "Ehkä tulen jo illalla tai vasta sitten aamuyöstä. Voi olla, että menee ensi viikkoon."

Ainakin toisen vanhemmista pitäisi olla kotona, kun lapset tai nuoret menevät nukkumaan. Harvat poikkeukset sallittakoon, mutta vain harvat. Poissaolon sallimiseksi ei riitä, että "kyllä se jo pärjää". Ei ole kyse pärjäämisestä, vaan perusturvallisuudesta, sillä koti on se paikka, jossa isä ja äiti ovat tai ainakin toinen heistä on.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Jumalanpilkkaa republikaanien puoluekokouksessa

Pöyristyminen olisi melkoista, jos sunnuntaipiknikille kokoontuneet nuoret levittäisivät nurmikolle suomenlipun, latoisivat eväänsä siihen ja lopuksi istahtaisivat itse eväiden viereen. Kun istuma-alustalle kaatuisi juomaa, siitä ei sen kummemmin välitettäisi; läikäthän lähtevät pesussa.

Samanlaisia tunteita elää minussa, kun luen Trumpin julistusta siitä, että Jumala on hänet pelastanut. On kertakaikkisen kiusallinen olo.

Myös Donald Trumpilla on oikeus uskonnollisiin tunteisiin. Niinpä en moittisi häntä, jos jostain kumman syystä kuuluisin hänen lähipiiriinsä ja hän kertoisi takkatulen ääressä minulle hiljaa pelastuksen tunteestaan. Sallisin senkin, että hän puhuisi kokemuksestaan perheillallisella. 

Jumalanpilkaksi hänen kokemuksensa muuttuu silloin, kun hän puhuu siitä puoluekokouksen puhujankorokkeella. Joistakin asioista on puhuttava hiljaa, tai ne menevät julkisuudessa pilalle.

Tällaisia Jumalan vohkijoita varten on käsky: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä."

Trumpilaisen julistuksen koko mielettömyys paljastuu ajatuksessa, jonka olen poiminut Pasi Ilmari Jääskeläiseltä: "Heinäkuun 20. päivään 1944 saakka suhtauduin Hitleriin kriittisesti, mutta kun hänet tuolloin yritettiin salamurhata ja hän ihmeellisesti selviytyi, ymmärsin että itse Jumala oli valinnut hänet johtamaan maailmaa."

perjantai 19. heinäkuuta 2024

Vastustamaton ulkonäkö

Joskus vastaantulijan ulkomuoto herättää huomion niin, että haluaisin pysähtyä katsomaan tai vilkaista taakseni, kun hän on mennyt.

Niin kuin sitä ihmistä, joka eilen tuli sinisissä hiuksissaan vastaan jalkakäytävällä. Tatuointeja oli käsissä ja kaulassa, mutta ei kasvoilla. Ne olivat vahvasti meikatut, silmät kuin mustan luolan suu.

Halusiko hän peittää persoonallisuuttaan vai tuoda sen esiin? Oliko hän omien pienpiiriensä massaihminen vai omintakeinen, valtavirroista vapaa kulkija?

Mielestäni molemmat tulkinnat ovat mahdollisia. Pitäisi päästä kysymään, mutta kadulla se ei onnistu.

Kaikilla on syynsä ja tarinansa. Saarikosken sanoin: Jokaisella on tästä lähtien tämänsä / johon hän täällä on sidottu.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Joskus käytän perinteistä kynää

Tietokoneiden alkuaikoina muuan nuori arkkitehti kertoi, että heidän toimistollaan oli sanonta: "Tehdäänkö koneella vai onko kiire?" Kun itse sain ensimmäistä kertaa PC:n käsiini, oli heti selvää, että kirjoituskone sai lähteä romuläjään, vaikka muutama vuosi myöhemmin muuan alakoululainen kommentoi vastaavaa laitetta: "Juma! Printtaa reaaliajassa!"

Kuvittelin aluksi, että en voisi ikinä kirjoittaa vakavaa tekstiä koneella. Ajattelin, että laite olisi minun ja tekstini välissä keskellä intiimiä tapahtumaa. Pian huomasin, että tekstin rajattomat muokkausmahdollisuudet olivat paljon suurempi etu kuin intiimiys, joka sitä paitsi tuli takaisin, kun totuin koneeseen. 

Muitakin hyötyjä oli. Enää minun ei tarvinnut kärsiä vaikeaselkoisesta käsialastani, jota oli nopea kirjoittaa, mutta sivullisen lähes mahdotonta lukea. Jotkut pedagogit sanovat, että käsin kirjoittaminen olisi avuksi muistamisessa. Enpähän tiedä. Varmaan on, mutta hyödyn hinta on kallis. Koneella kirjoitettu on myöhemmin helposti löydettävissä ja hyödynnettävissä monin tavoin. Lasten näkökulmasta asia voi olla toinen.

Kaikesta huolimatta en ole hylännyt myöskään kyniä. Kotioloissa niitä on aina oltava käden ulottuvilla. Rajattuihin tarkoituksiin kynän käyttöliittymä on hyvä. Kynällä voi merkkailla kirjojen marginaaleja, ja joitakin asioita kirjoitetaan edelleen paperille tai lomakkeelle. 

Kouluvuosien jälkeen en ole ratkonut matematiikan yhtälöitä, mutta arvelen kynän ja paperin sopivan niihin erinomaisesti. Kun lähden kaupungille mielessäni jokin osoite, kirjoitan senkin kynällä muistiin, en tosin paperilapulle vaan kämmeneeni. Siitä se ei huku.

maanantai 15. heinäkuuta 2024

Kesäloman lukuvinkki

Juuri kesälomalla on hyvä paneutua syvällisiin asioihin, joihin talven ruuhkaviikoissa ei kykene. Siihen tarkoitukseen sopii parikymmentä vuotta sitten julkaistu ja loppuun myyty Dietrich Schwanitzin Sivistyksen käsikirja. Kaikessa pätevyydessään se on rennosti kirjoitettu. Sitä lukiessa voi laskea oman tietämyksensä aukkoja.

Itse yleissivistyksen käsitteen Schwanitz määrittelee näin:  "Sivistys on kykyä keskustella kultivoituneiden ihmisten kanssa ilman, että herättäisi huomiota kielteisessä mielessä." "Yleissivistys koostuu tiedoista, joita ei saa kysellä."

Parhaiten tuntemani kirjallisuuden puolella Schwanitzin sankari on Shakespeare. Muita paikkansa laajasti ansainneita nimiä ovat Goethe, Dante, Cervantes, Petrarca, Boccaccio, Moliére, Defoe, Swift, Schiller, von Kleist, Stendahl, Dickens, Bronten sisarukset, Flaubert, Tolstoi, Dostojevski, Mann, Proust, Joyce ja Beckett. Kafka jää valitettavasti vain maininnan varaan.

Taiteen aloista yleissivistykseni on heikoimmillaan musiikissa. Tunnen kohtalaisesti musiikin tärkeitä nimiä, mutta musiikin teorian suhteen olen aivan hukassa, ja tähän vaivaan kirjasta on oikeata hyötyä. Siinä sanotaan mutkikkaat asiat kiitettävän ymmärrettävästi.

Samalla kiinnittyy huomio siihen, että Suomi ei miltään osin kuulu Schwanitzin arvoissa saksalaiseen yleissivistykseen. Historian kuvauksissa Suomea ei mainita ollenkaan. Ei puhuta edes talvisodasta, eikä yksikään suomalainen nouse nimilistoille. Edes Sibeliusta ei noteerata. Tosin on aina tiedetty, että saksalaisessa maailmassa Sibelius ei ole milloinkaan ollut yhtä kova nimi kuin Englannissa.

lauantai 13. heinäkuuta 2024

Mitä sanoin tänään

Lopulta rakkaus on jotain sellaista, minkä tähden on oltava valmis menettämään, menettämään mielenrauhansa, täyden itsenäisyytensä, monet henkilökohtaiset oikeutensa, ne oikeudet jotka ovat itsestään selviä sellaiselle, joka on päättänyt elää yksin.

Rakkaus on elämistä sen vanhan Fransiscus Assisilaisen rukouksen mukaan, että ihminen antaessaan saa. Se on sen jumalallisen kutsun kuulemista, että tämän ihmisen, juuri tämän rakkaan ihmisen, juuri hänet on meidän Jumalamme sinulle antanut ja hänen tähtensä sinun on oltava valmis menettämään, niin kuin Kristus meille esimerkin antoi. 

On oltava valmis luopumaan ilman taka-ajatuksia ja laskelmia, ja sitten kun siihen luopumisen uhkayrityksen ryhtyy, vasta sen jälkeen kun on siihen ryhtynyt, niin vasta sitten voi nähdä sen siunauksen mikä siihen liittyy. Voi nähdä sen ihmeen, että kun eväät jaetaan tasan niin viidestä leivästä ja kahdesta kalasta riittää molemmille ja riittää kaikille.

torstai 11. heinäkuuta 2024

Polkupyöräilyn äkillinen tyssääminen

En juuri koskaan julkaise tekstejäni kahdessa paikassa, mutta tällä kertaa poikkeuksen. En pitänyt paikallislehden kolumniani kummoisenakaan, mutta yllättäen ihmiset ovat puhuneet siitä paljon, joten tulkoon se julki täälläkin, hieman lyhennettynä ja muokattuna. Ehkä kokemukseni on yleisempi kuin arvasinkaan.

Ostin uuden polkupyörän, joka ei ollut halvin tarjouspyörä. Siinä oli laadukkaat rattaat, polkimet ja vaihteet.

Saatuani pyörän kotiin hyppäsin oitis sen päälle. Ensimmäiseksi kävin vain kuntakeskuksessa, ja se ajelu sujui hyvin. Olin rennosti liikkeellä ja välillä pysähdyin katsomaan niityllä laiduntavia hevosia.

Toisella reissullani uskaltauduin jo lähemmäksi kaupunkia. Se oli vaikeampaa, vaikka koko matka oli pyörätietä eikä autoja tarvinnut pelätä. Liikenne oli muuttunut julmemmaksi. Mietin, johtuiko se Helsingin läheisyydestä. Pyöräilijät viuhahtivat ohi sellaista menoa, että minä melkein huusin niiden perään, mikseivät olleet lähteneet aiemmin, kun oli tuollainen kiire.

Kolmannella kerralla otin kohteekseni nokialaisen kesäkahvilan. Järven ylittävällä vanhalla Rajasalmen sillalla kaikesta tuli loppu. Joku sukkahousumies vilahti varoittamatta ohitseni suunnilleen ääntä nopeammin. Melkein hipaisi minua. Tajusin, ettei hidas, leppoisa ihminen sovi tähän maailmaan. 

Siihen tyssäsi pyöräilyni, ja nyt laatuhankintani nojailee toimettomana keittiön ikkunan alla seinälautoja vasten. Siinä on kestävät rattaat, polkimet ja vaihteet.