Mustajärven Paten arkinen ylistys

Pate Mustajärven kappale Loput päivät on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Se on vaikuttavimpia lauluja, joita on tehty elämän viimeisinä päivinä tietoisena kuolemansa läheisyydestä. 

Ensimmäisiä kuulohavaintojani Patesta oli Popedan versiointi vanhasta lastenlaulusta Mörri Möykky. Kaverini soitatti sen jonkin kuppilan levyautomaatista. Ympärillä istuneet miehet jaksoivat hyvin kolme soittokertaa, mutta viides oli jo liikaa.

Samoihin aikoihin kaveripiiriini kuulunut 19-vuotias tyttö oli liftannut Popedan keikkabussin kyytiin. Hän kertoi koko bändin olleen mukavia ihmisiä. 

Mustalahden Juhan version Popedan Yöstä saan soimaan päässäni milloin tahansa. On ollut helppo sanoa, että Kuuma kesä on maailman paras kesäbiisi. Kaikki muut tulevat kaukaa perässä.

Uudemmassa tuotannossa on paljon hyviä kappaleita, mutta menisi tylsäksi, jos alkaisin luetella niitä. Joukossa on myös muutama laulu, joka saa vaihtamaan äkkiä radiokanavaa. Kersantti Karoliina on yksi niistä.

Olen nähnyt Paten livenä vain kerran. 

Vaikuttavinta hänessä on hänen juurevuutensa. Hän on aina ollut kotoisin Tampereen Ikurista. Koskaan hän ei ole kuvitellut itseään suuremmaksi kuin on. Popeda on pysynyt Popedana, kokoisenaan. Aitous on juuri tätä.

Suomalaisista rocktähdistä olisin varmaankin tullut parhaiten toimeen juuri Pate kanssa. Olisimme ymmärtäneet toisiamme jo pelkästä katseesta. Meillä olisi ollut hyvät jutut.

Nuoruuden ystävien ikävä

Tulee surullinen olo, kun katselen lakkiaisaamuna koulun pihalla toisiaan halailevia nuoria. Heillä on edessään koko ihmiselämän vaikuttavin neutronipommi. Kuluu kaksi vuotta, ja he ovat pyrähtäneet eri suuntiin, jopa ulkomaille saakka. Ilman kymmenen vuoden kuluttua koittavaa luokkakokousta he eivät tiedä edes toistensa sijaintia.

Näin he menettävät ihmiset, jotka ovat tunteneet heidän aidoimman persoonansa, kun ammatit ja urat eivät vielä ole leimanneet sitä tapaa, jolla ihminen nähdään.

Koko nuoruuden piiriä ei vain voi kuljettaa mukanaan. On tehtävä tilaa uusille asioille ja ihmisille. Kaksi tai kolme tai ehkä muutaman voi pitää kyydissään. Joillakuilla harvoilla on jokin yhteinen, säännöllisesti kokoontuva kaverijoukko, mutta välttämättä hekin hukkaavat tärkeitä ihmisiä.

Kotona käydessä isä ja äiti vievät aikaa. Myös sisaruksia on ikävä. Ei siinä ehdi rampata kaikkien haluamiensa luona. Kun tavataan aivan sattumalta, sanotaan että nähdään. Tuskin nähdään.

Työelämä vaatii omansa, ja kun tuntee olevansa omien lasten seurassa liian vähän, heidän luotaan ei ilkeä lähteä kavereitaan katsomaan. Kummisuhteet lievittävät, koska ne tarjoavat näkemiselle hyviä ja jopa mukavan pakollisia syitä.

Tšekkiläinen kirjailija Bianca Bellová sanoi sen näin: "Olen aina niin hämmentynyt, kuinka läheisiä ihmiset voivatkaan olla, kuin yhden olennon kaksi puolikasta, ja sitten heidän tiensä erkanevat ja yhtäkkiä, aivan kuin sitä läheisyyttä ei olisi koskaan ollutkaan, heistä tulee kaksi ihmistä eri kohtaloilla."

Pakanoista ja alkujorinoista

Helsingin Sanomien toimittaja Sanna Ihalainen kirjoitti suorastaan ylistävän puheen virsien tärkeydestä. Hän kiitti esimerkiksi sitä, millainen kulttuurihistoriallinen aarre ne ovat. Suurimman sanomalehden toimittajalta tämä oli harvinainen teksti.

Sen sijaan on enemmän kuin normaalia, että jokainen uskontoon liittyvä positiivinen havainto aloitetaan selittelemisellä. Ihalainen kirjoittaa: "Sanottakoon alkuun, etten ole mikään äärikristitty fundamentalisti. Käyn kirkossa häissä ja hautajaisissa, joskus jouluisinkin. Olen pesunkestävä pakana, kyyninen ateisti ja kaiken tuputuksen sekä pakotuksen kyseenalaistava anarkisti."

Miksei voi mennä suoraan asiaan ilman alkujorinoita? Toisaalta moni aloittaa myös alkoholiin liittyvän puheenvuoronsa: "En ole mikään absolutisti mutta..."

Ihalainen julistautuu myös pakanaksi. Se sopii hyvin, sillä me kaikki suomalaiset olemme pakanoita.

Pakana tulee latinan kielen sanasta paganus, joka tarkoittaa maalaista. Uudessa testamentissa se ei ole haukkumasana, vaan lähinnä tekninen termi, jolla tarkoitettiin ei-juutalaisia erotukseksi juutalaisista. Pakanakristityn käsitteellä viitattiin ennen muuta kreikkaa puhuviin kristittyihin. 

Nykyään pakana on hävinnyt kristillisestä kielestä lähes kokonaan. En kuule sitä missään, en ainakaan niin, että sillä viitattaisiin lähitienoon ihmisiin. 

Kun suomalaisissa kristillisissä piireissä puhutaan omien joukkojen ulkopuolella olevista ihmisistä, käytössä on muita sanoja, joista tavallisimpia lienevät ei-kristitty, ei-uskovainen tai ateisti.

Niin hitaasti kuin mahdollista

 Saksalaisessa Halberstadtin kaupungin eräässä kirkossa esitetään paraikaa yhtä musiikkihistorian erikoisinta kappaletta. Se on amerikkalaisen säveltäjän John Cagen teos ORGAN²/ASLSP. Merkillisen nimen viisi viimeistä kirjainta viittaavat englanninkielisiin sanoihin "niin hitaasti kuin mahdollista".

Teos on nimensä veroinen. Sen soittaminen aloitettiin erikoisvalmisteisilla uruilla syyskuussa 2001. Esityksen on määrä kestää 639 vuotta, joten se tulee loppuun soitetuksi vuonna 2640. Koska kappaletta soitetaan mahdollisimman hitaasti, sama sointu saattaa soida keskeytyksettä useita vuosia. 

Omissa rippikouluissani esitin niin ikään John Cagen musiikkia, mutta helpommin toteutettavaa kappaletta. Sen nimi 4'33" tulee sen pituudesta, neljästä ja puolesta minuutista.

Muuten täysin soittotaidottomana kykenin tähän esitykseen, koska tässä kappaleessa sen esittäjä ei tee mitään, on vain hiljaa ja aloillaan. Ensimmäisen kerran se soitettiin konserttisalissa pianolla, ja se on myös levytetty. Omaa versiotani toteutin luonnossa, pyytämällä ihmisiä kuuntelemaan neljän ja puolen minuutin ajan tuulta ja metsän puita.

Talvella kappale toimii parhaiten järven jäällä, kun yllä on tähtitaivas. Siinä ovat maailman parhaat valotehosteet.

Erehtymättömiä tuomareita ei ole

Äkkiä voisi luulla, että juuri Raamatussa Jumala toteuttaa absoluuttisen tarkasti oikeutta. Tarkemmin katsoen ei siltä vaikuta. 

Raamatun tunnetuimpia veljespareja ovat Jaakob ja Eesau. Heistä nuorempi Jaakob käytti törkeästi hyväkseen vanhan isänsä sokeutta ja huijasi omakseen vanhemmalle veljelle kuuluneen siunauksen.

Kun virhe tai melkeinpä rikos huomattiin, sitä ei koskaan korjattu. 

Eesaun kannalta tilanne oli voi voi, mutta tällä tavoin historia menee. Viipuri on menetetty lopullisesti, eikä intiaaneille voi enää palauttaa kaikkia heidän menettämiään maita. Ei vain voi.

Meneillään olevien jalkapallokisojen keskustelu on typerämpää kuin koskaan ennen.

Tuomiot ovat osuneet kohdalleen paremmin kuin ikinä. Jälkitarkastusten ansiosta täydet kohtuuttomuudet ovat ainakin vähentyneet. Paitsiot tulkitaan aina oikein, kun taas parikymmentä vuotta sitten vääriä tulkintoja saattoi mahtua yhteen otteluun useita.

Somepalstoilla jauhetaan juuri tuomareista, vaikka absoluuttinen totuus ei kuulu pallopeleihin. 

Erityisen kiivaasti väitellään rankkareista, vaikka niistä tulkinnanvaraisia on vähintään puolet. Joku tuomari antaa, joku toinen ei. Sellaista elämä on. Jos tämä sattumanvaraisuus ei miellytä, kannattaa keskittyä matematiikan harrastamiseen. Siellä kolme plus neljä on aina ja ikuisesti seitsemän.

Sitä paitsi jalkapallokentän vääriin tuomioihin on helppo ratkaisu: pitää vain tehdä yksi maali lisää. Siihen on aikaa vähimmilläänkin yhdeksänkymmentä minuuttia.

Se suurenmoinen psykologi

Ihmisen on helppo kertoa itsestään, että on epämusikaalinen tai liikunnallisesti lahjaton. Sen sijaan en muista juuri ketään, joka tunnustaisi olevansa huumorintajuton tai huono ihmistuntija. Ihminen määrittelee huumorin itse, ja oma ihmistuntemus vastaa parhaiten sitä, millaiseksi elämän näkee.

Seuraavassa on kertomus omista psykologisista kyvyistäni tai niiden puutteesta. Kyse on nuoruudenmuistosta, joka liittyy vanhaan kotikaupunkiini.

Tulin tuntemaan jonkin verran tätä perhettä. He asuivat omakotitalossa miellyttävällä asuinalueella. Parhaiten tunsin perheen tytärtä, joka oli suunnilleen ikäiseni. Pysähdyin monesti jutulle hänen kanssaan, vaikka ikinä emme menneet edes kahville. 

Tämän tyttären pikkuveli oli rippikoululaisena opiskeluvuosieni aikaisella leirillä, jossa olin kesätyöntekijänä. Rippijuhlissa kaikki näytti olevan hyvin. Punaisessa tiilitalossa asuivat isä, äiti ja viisitoistavuotias, hyvätapainen poika. Tytär oli jo muuttanut kotoa.

Kukaan ei vihjannut mitään, enkä ainakaan minä huomannut erityisiä.

Kaksi vuotta myöhemmin he olivat juuri se perhe, josta sanomalehti kertoi, että perheenisä oli ampunut ensin vaimonsa ja sitten itsensä.

Tapauksesta on nyt kulunut yli neljäkymmentä vuotta. Olen varma, että nykyiselläkään ymmärrykselläni en olisi aavistanut mitään.

Saarnoja on verrattava todellisuuteen

Kun Oscar Romero valittiin Salvadorin arkkipiispaksi, hänestä odotettiin rauhallista keskitien kulkijaa. Hän arvosti järjestystä ja oikein toimitettua messun liturgiaa. Häntä kiinnostivat  perhearvojen ohella huumeiden ja pornografian vastustaminen. Rehelliseksi hänet kyllä tunnettiin. 

Hallitus oli kiristämässä otettaan. Sen joukot ampuivat kovilla tuhansien ihmisten väkijoukkoa kohti. Sitten tapahtui jotain. 

Järkyttyneet ihmiset tulivat uuden, 59-vuotiaan arkkipiispan puheille. Eivät he ihmeitä odottaneet, mutta Romero alkoi kuunnella heitä. Hän käänsi katseensa messun käsikirjasta sorrettuihin ja vainottuihin. Keskitien kulkijasta tuli maahan painettujen ääni. 

Kun hänen sunnuntaisaarnojaan radioitiin, puolet kaupunkiväestä asettui niitä kuuntelemaan, ja maaseudun prosentit olivat vieläkin suurempia. Saarnat kestivät pitkään, saman ajan kuin jalkapallo-ottelu väliaikoineen. 

Romero mainitsi saarnoissaan nimeltä ihmisiä, joita oli surmattu tai muuten vainottu. Pitkin viikkoa hänelle koottiin tietoja siitä, mitä maassa tapahtui. Kaiken tämän hän julkisti sunnuntaina kirkossa. Hänen saarnansa olivat Salvadorissa ainoa uskottava uutislähetys, jota seuraamalla pysyi selvillä siitä, mitä tapahtui. Samalla hän yhdisti todellisuuskuvaukseen evankeliumin sanoman. Ihmiset tunsivat, että kerrankin he kuulivat oikeaa Jumalan Sanaa.

Saarnoilla oli myös kaunokirjallista arvoa, ja niitä on julkaistu suomeksi kirjassa Ihmisen tie. Valikoima Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta.

Romeron puheet ovat esimerkkejä siitä että parhaita saarnoja verrataan todellisuuteen, ei toisiin saarnoihin. Hän maksoi totuuden puhumisesta hinnan, kun hänet surmattiin vuonna 1980.