Paulo Freire ja huussin tyhjennys

Tänään olen lukenut brasilialaista pedagogia Paulo Freireä. Hänen ideansa eivät ole minulle täysin uusia, koska ne ovat tuttuja eräiden Latinalaisen Amerikan teologien ansiosta. Silti ne tuntuvat raikkailta, koska hän sanoo ne taas omalla tavallaan. 

Freiren mukaan luku- ja kirjoitustaito on sorrettujen vapauttamisessa ensiarvoisen tärkeää. Kirjassa ääneen päässyt maalaistyöläinen sanoo, että ennen lukemaan oppimistaan hän pelkäsi kaikkea, kaupunkia, työkalujen hankkimista ja huijatuksi tulemista. Lukutaito poisti pelot. 

Freiren tapa lähestyä ihmisiä oli erilainen kuin monien akateemisten ihmisten. Luennoimisen ja opettamisen sijasta hän pyrki vuoropuheluun. Tämä ihmisläheisyys hämmästytti ihmisiä. Chilen maaseudulla häneltä kysyttiin: "Miksi te ette itse puhu, vaikka te tiedätte? Vain me olemme äänessä, vaikka emme tiedä teidän rinnallanne juuri mitään."

Freirelle oli tärkeää, että ihmisten kohtaamisissa opettajan ei täyttänyt hiljaisuutta omilla puheillaan eikä korostanut tietämystään. Hän tavoitteli vuoropuhelua, koska juuri siitä syntyy uusia näkökulmia.

*  *  *

Lähdenkin tästä kesämökille huussin tyhjennykseen. Se homma pitää tehdä jo keväällä. Silloin se on helppoa, ja siitä voidaan sitten kulkea vapain mielin kohti kesää. 

200 metrin katujuoksulla on syynsä

Olympiakisojen turhin juoksumatka on 200 metriä. Se on vain lohtumahdollisuus niille, jotka eivät menestyneet satasella. Täyden ratakerroksen 400 metriin verrattuna siinä jäädään puolimatkaan. Kisa on suurelta osin merkillistä kaarrejuoksua niin, että siinä mennään epäsymmetrisesti vinossa.Kaikesta huolimatta myös kahdellasataa jaetaan palkintoja, ja jokaisella juoksijalla on kultamitali mielessään.

Mutta kun ollaan kirkkopuistossa ja nainen säntää äkisti juoksuun tähdätäkseen kahden sadan metrin päässä olevalle bussipysäkille, niin minkä puolesta hän kamppailee? Haluaako hän vain säästyä kymmenen minuutin turhalta norkoilulta?

Bussiin kiipeävien jono on pitkä. Niitä on melkein kymmenen ihmistä.

Onko kiire työpaikalle? Odottaako jossain asiakas? Jospa pitäisi ehtiä junalle.

Jono lyhenee. Vielä on viisi ihmistä nousemassa autoon. Hän kirii, kirii.

Pitäisikö hakea lapsi jostain? Onko lääkärinaika vaarassa mennä ohi?

Vielä on kolme ihmistä bussin ulkopuolella, sitten kaksi ja lopulta enää yksi.

Minkä menetyksen pelosta hän juoksee niin kiivaasti kuin ikinä pääsee?

Kaikilla on syynsä ja tarinansa. Saarikosken sanoin: Jokaisella on tästä lähtien tämänsä / johon hän täällä on sidottu.  

Miljardi on tuhat miljoonaa

Joskus Barack Obama ilmaisi ajankohtaa, että se on "Super Bowlin aikaan". Amerikkalaisille se oli selvemmin sanottu kuin puhe helmikuun toisesta sunnuntaista.

Metri on varmaan parhaiten osattu SI-järjestelmän yksikkö, mutta siitä johdettu hehtaari on vaikea, ellei ole kotoisin maatalosta. Niinpä on ruvettu puhumaan jalkapallokentistä (0,7 hehtaaria). Tätäkin käytäntöä joku on keksinyt paheksua, vaikka se on hyvin ymmärrettävä. Jalkapallokenttä löytyy jokaisesta kohtuullisen kokoisesta taajamasta.

Pystysuunnassa metrit ovat hankalia. Kun korkeutta on paljon, käteviä mittoja ovat Näsinneula ja nelikerroksinen kerrostalo.

Metristä johdetun maitolitran ymmärtää helposti, mutta muuten lusikallinen, kupillinen, lasillinen, pullollinen ja ämpärillinen ovat erinomaisia mittoja.

Grammat ovat todella vaikeita. Sen sijaan kaikki ymmärtävät hyppysellisen, kourallisen ja lapiollisen.

Vaarallisinta on suurten rahayksiköiden sotkeminen. Jopa ammattimaiset uutistoimittajat saattavat kiireessä sekoittaa keskenään miljoonat ja tuhat kertaa suuremmat miljardit. Havainnollistamiseen sopii Suomen valtion budjetti, joka on vähän alle 90 miljardia euroa.

Jalkapalloilijoiden hinnat pätevät hieman pienempiin rahasummiin. Kummasti tulisi suhteellisuudentajua, jos 200 miljoonan säästön tai kustannuksen sijasta ajateltaisiin, että rahaa menee tai tulee yhden Haalandin, Mbappen tai Yamalin verran.

Epäuskoni horjuu

Pääsiäisenä, ylösnousemuksen päivänä, minun on nöyrästi tunnustettava, että luonnontieteellinen maailmankatsomukseni horjuu. Tänään epäuskoni järkkyy, enkä välitä pätkääkään siitä, mikä tässä maailmassa on koetulosten mukaan mahdollista.

Naisten käynti tyhjällä haudalla koskettaa, ja tunnen kummallisesti olevani paikalla, kun Kristus ilmestyy oppilailleen lukittujen ovien takana.

Älkää huolestuko rationalistit ja epäilijät. Viimeistään kahden päivän kuluttua tai ainakin lähiaikoina olen taas teidän kannallanne. Mutta pääsiäisenä on tämä. Lipsahtaa toisenlaisen vakuuttumisen puolelle.

Etsin oikeita sanoja, ja on pakko tyytyä lainaukseen. 

Siihen tarpeeseen nämä sveitsiläisen Kurt Martin sanat:
mutta tulee ylösnousemus
aivan muuta kuin mitä luulimme
tulee ylösnousemus joka on 
Jumalan nouseminen herroja vastaan
ja kaikkien herrojen herraa kuolemaa vastaan.

Kuva berliiniläisestä kirkosta.

Hymyilen nuoruuteni ristin teorioille

Muistelen nuorta itseäni hyväntahtoisesti hymyillen. Rippileireillä kesätöissä tyhjensin kaiken osaamani ja oivaltamani rippikoululaisiin. Jäi vaikutelma, että he seurasivat opetustani hyvin. Tosin epäilen, että he vakuuttuivat enemmän tyylistäni kuin varsinaisesta asiasta. 

Olin vain joitakin vuosia vanhempi ja tiesin asiat heitä paremmin. Nuorethan helposti lumoutuvat ylempiluokkalaisten osaamisesta. 

Kun vuorossa olivat pitkäperjantain asiat, selvitin lunastuksen ja sovituksen käsitteet. Kävin läpi myös Anselm Canterburylaisen loogiset päätelmät. Luultavasti nuoret olivat hetken aikaa ymmärtävinään sen, minkä he myöhemmin tykkänään unohtivat. 

Vuosien kuluessa väsyin teorioihini. 

Oli kaksi mullistavaa löytöä. Ensin brasilialainen teologi Leonardo Boff kysyi, miksi Jumalan pojan piti syntyä maailmaan ja elää täällä yli kolmekymmentä vuotta, jos vain yksi päivä oli ratkaiseva. Eikö pelkkä perjantaivierailu olisi riittänyt tai pidennetty viikonloppu pääsiäisen saamiseksi mukaan? Oliko hänen muu elämänsä vain rekvisiittaa?

Toinen löytö oli se, että kokonaiskirkko ei ole koskaan määritellyt ristinkuoleman merkitystä. Sen on sallittu jäädä avoimeksi. Niinpä aloin siirtyä johonkin sellaiseen ajatukseen, että ristinkuolema on ratkaisevan tärkeä ja että enempää ei tarvitse sanoa. Tyhjentävä selitys vain riistäisi ristiltä sen varsinaisen merkityksen. Jumalalla on salaisuutensa.

Mitä vähemmän ymmärtää, sitä tärkeämpää tärkeä on.

Heikki Marilan maalaus.

Hiljaisen viikon huudot

Hiljainen viikko ei ole niin hiljainen kuin sen otsikko kertoo. Sopivasti yllytettynä kansa valitsi huutoäänestyksessä Kristuksen sijasta Barabbaan. Puhuttelevin huuto kuullaan ristiltä, kun Jeesus elämänsä viimeisiksi sanoiksi huusi kovalla äänellä.

 

Ihmisen alkuhuuto on kaikilla kielillä yhteinen. Kiinalainen ja grönlantilainen tunnistavat vastasyntyneen ensimmäisen rääkäisyn samalla tavoin.

Myöskään ihmisen tuskanhuuto ei vaihtele kielestä toiseen. Yksin jäädessä taustat, lähtökohdat ja kulttuurit menettävät merkityksensä. Äidinkielellä ei ole väliä. 

Alkuhuuto kouraisee lähellä olevia ja jättää elämän pituisen jäljen. Kärsivän huuto yössä syöpyy kuulijan muistiin. Joskus huuto voi olla myös vaikenemista. Jos on koettanut repiä virran tempaamaa ihmistä vedestä ylös, tuskin voi milloinkaan unohtaa otteesta kirvonnutta kättä. 

Joka sattui olemaan Golgatalla todistamassa Jeesuksen kuolemaa, muisti ikuisesti hänen huutonsa. Myös hänen kasvonsa jäivät mieleen. Ei ole ihme, miksi Edvard Munchin taulu tekee niin vahvan vaikutuksen. Sen näkeminen on riittävä syy matkustaa Osloon, jonka maisemat näkyvät maalauksen taustalla.

Yhden kerran ihmisen alkuhuuto on tavallaan myös sävelletty. Se avaa Jaakko Löytyn levyn Sinisen syvyys.

 

Edvard Munch: Huuto

Kuinka vakavasti uskontunnustus on otettava?

Uskontunnustus kuuluu jokaiseen kastetoimitukseen.  

En ole tavannut epäasiallista protestointia, mutta kaikki muut vaihtoehdot ovat olleet käytössä. Joku on vain mykkänä hiljaa. Joku toinen liikuttelee äänettömästi huuliaan, ja joku kolmas mutisee epämääräisiä. Pappi on tyytyväisin, kun ollaan aidosti äänessä. 

Käytetyimpiä kuvia uskontunnustuksesta on ymmärtää se kuuta osoittavaksi sormeksi. Se ei ole uskomisen kohde, vaan se ainoastaan osoittaa uskon suuntaan. Sen sisältönä on kieltämättä joukko asioita, mutta se ei ole samanlainen listaus kuin luettelo Euroopan pääkaupungeista.

Uskontunnusta voi verrata Maamme-laulu toiseen säkeistöön. Hyvällä omallatunnolla voi laulaa "sun kukoistukses kuorestaan kerrankin puhkeaa" riippumatta siitä, mitä ajattelee valtionvelasta. Se on myötätunnon ilmaus sille uskon perinteelle, jonka mukaan kirkoissa on eletty. Yksityiskohdat kuuluvat enempi spesialisteille, mutta maallikko voi olla suurpiirteisempi.

Uskontunnustus voidaan myös laulaa. Siihen tarkoitukseen on kaksi virttä (167 ja 171). Ehkä lauluversioon olisi helpompi liittyä. Monesti tutun virren kohdalla vaitonainenkin osallistujajoukko ikään kuin ryhdistäytyy. 

Uskontunnustuksessa on tietysti myös se piirre, että sen avulla vanhain aikain viisaat ovat erottaneet oleellisen vähemmän tärkeästä. Jos jotain asiaa ei mainita, se ei sitten ole kovin keskeistäkään. Monet nykyajan kiista-asiat ovat sieltä tykkänään poissa viittaamassa siihen, että unohtakaa ne.