Satoja hartauksia ja niistä yksi

Olen pitänyt elämäni aikana satoja iltahartauksia, enimmäkseen nuorille. Tämä seuraava on parhaimpiani, mutta harva sen muistaa. Jutut menevät ohi.

Olen ottanut havaintomateriaaliksi shakkinappulat. 

Ensimmäisenä ole esitellyt niistä vähäarvoisimman eli sotilaan, jota kutsutaan myös moukaksi. Sitten on ratsu. Vain sen sallitaan loikkia muiden yli. Sanotaan, että se vastaa voimiltaan kolmea sotilasta. Lähetti on suunnilleen tasavahva sen kanssa. Niitäkin voimakkaampi on torni, joka vastaa peräti viittä sotilasta.

Tämän jälkeen olen poiminut esiin kuningattaren, joka on kahdeksan tai yhdeksän sotilaan arvoinen. Se on niin arvokas, että mestaripelaaja pitää siitä huolen niin kuin henkirievustaan.

Viimeisenä olen pidellyt kädessäni kuningasta. Olen sanonut, että sen arvo on miljoona triljoonaa sotilasta, se on niin paljon kuin on tähtiä taivaalla. Shakkipelin kuningas on kuin Jumala. Kaikki ratkeaa sen mukana; kun se on hävitty, peli on lopullisesti hävitty, ja kun se on jäljellä, niin vielä on toivo. Shakkipelissä on kyse yksinomaan siitä, säilyttääkö kuninkaansa vai menettääkö. 

Lopuksi olen asettanut vierekkäin suurimman ja pienimmän, kuninkaan ja sotilaan niin kuin Jumalan ja ihmisen. Nyt luulisi, että kuningas olisi kaikki ja sotilas ei olisi mitään, mutta eipä se niinkään ole. Kun on hävinnyt yhden sotilaan, niin silloin on se kuningaskin menotiellä, sillä usein kuninkaan tappioon riittää, että alkuaan on menettänyt yhden sotilaan. 

Kun yhtä pientä ihmistä aletaan halveksia, silloin on Jumalakin hukassa.

Vieraanvaraisuus on kauneinta

 Jotkut duunarit ovat kertoneet, että kun menee huusholliin korjatakseen jotain tai tehdäkseen pientä remonttia, kaikki eivät ymmärrä, että duunarillakin on ruoansulatus ja pitäisi joskus käydä vessassa. Ihmistä katsotaan läpi niin kuin häntä ei näkyisi lainkaan. 

Saati, että kutsuttaisiin mukaan, kun isäntäväki itse asettuu pöydänantimille.

Erityisesti karjalaiset ovat olleet tunnettuja vieraanvaraisuudestaan. Lapsuuteni karjalaismökistä ei päässyt lähtemään ilman kotiinviemisiä. Ainakin osittain tämä vieraanvaraisuus nousee rajamaiden kristillisestä perinteestä.

Läntisen kirkon Benedictus Nursialainen kirjoitti luostarisäännössään 500-luvulla: "Köyhien ja pyhiinvaeltajien vastaanotossa tulee osoittaa suurta huolellisuutta ja vaivaa, koska erityisesti heissä Kristus otetaan vastaan."

Edelleenkin on ihmisiä, joista vieraanvaraisuus huokuu.

Tuttu sähköasentaja kertoi Teiskon keikastaan. Maatila oli ilman sähköjä. Hän ajoi pihaan, ja isäntä ja emäntä olivat vastassa. Asentajan lähtiessä metsään vikaa selvittämään isäntä huusi perään, että pitäisi tulla kahville ennen kuin lähti pois. Vian korjaamiseen meni tunnin verran. Puu oli katkaissut linjan. 

Kun asentaja kokoili tavaroita autoon, talon emäntä juoksi ulos ja kutsui sisälle. Puuhellassa oli tulet, ja pakastimesta oli otettu hirvenlihaa pataan. 

Ihmismäinen elämä ei ole tämän kummallisempaa eikä vaikeampaa. Tähän ei tarvita kurssien käymistä.

Mitä valmennuskieli vaikuttaa tuloksiin?

Olli Jokisen valmennusura HIFK:n jääkiekkojoukkueen valmentajana oli katastrofi. Ei sujunut viime vuonna eikä tänäkään vuonna. 

Kun Jokinen vaihtui Tommi Miettiseen, vaihtui myös koppikieli englannista suomeen. Samalla joukkue alkoi menestyä aivan heti.

Jo aikanaan Mikkelin Jukurien valmentajana Jokinen hylkäsi suomen kielen. Heti alkajaisiksi hän julisti hoitavansa englanniksi valmennuksen, harjoitukset ja otteluihin valmistautumiset. Seitsemän ulkomaalaisen näkökulmasta kielivalinnan ymmärsi, mutta vähintään seuraava lausuma tuntui merkilliseltä: "Henkilökohtaiset palaveritkin pidän englanniksi. Jos on nuori pelaaja, voidaan vaihtaa muutama sana suomeksi."

Huonon alun jälkeen Jokisen ura oli Mikkelissä kuitenkin menestys. Tämä kertoisi siitä, että vieraskielisyydestä ei olisi haittaa.

Olen merkinnyt muistiin myös tapahtumat lokakuulta 2003. Kahdeksan ottelun tappioputkeen ajautunut Espoo Blues vaihtoi valmentajaa, ja samalla pukukopin kieli muuttui englannista suomeksi. Tappioputki katkesi heti. Kauden päättyessä joukkue oli viides. - Kovin kapean otokseni perusteella suomen kieli voittaisi 2 - 1.

Niin kuin ajatteleva lukija heti oivaltaa, faktani ovat kieltämättä kallellaan toiseen suuntaan, mutta ovat myös ristiriitaiset. Näin hataralta pohjalta ei tosiaan voi esittää päteviä johtopäätöksiä, ehkäpä ei yhtään mitään. Tulosten muuttumiseen on taatusti muitakin syitä kuin koppikieli. Mutta alustukseksi ja kysymysten herättäjäksi tässä on mielestäni ainesta.

Jääkiekkoliitto venkoilee ja kiemurtelee

Venäjä on pääsemässä jääkiekon MM-kisoihin. Hetken tyrmistyttää, mutta viime aikoina on joutunut tyrmistymään niin monta kertaa, että niistä kaikista tyrmistyksistä on turtana.

Sen sijaan voi nauttia Jääkiekkoliiton venkoilusta: 
"Venäjän hyökkäyssota jatkuu Ukrainaan, jonka me jyrkästi tuomitsemme." [Korrelaattivirhe, mutta se on sivuasia.]
"Tämä [pääsylupa MM-kisoihin] tuntuu aivan käsittämättömältä päätökseltä."
"Mutta toisaalta meidän täytyy sitoutua myös näihin juridisiin päätöksiin, mitä kansainvälisesti tehdään."

"Emme ole miettineet boikottia sillä tavalla. Sehän tavallaan suosisi Venäjää tässä tilanteessa."

Jääkiekkoliiton lausunnot ovat suora syöttö Jukka Kekkosen lapaan. Hän kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Mureneeko oikeusvaltio?: "Vallanpitäjälle kelpaavat oikeudellisesti puolivillaiset, heiveröiset tulkinnat, jos niiden avulla voidaan oikeuttaa omia ratkaisuja."

Saa nähdä miten käy. Näkyvissä on se mahdollisuus, että sarjajärjestelmien takia joudutaan poistamaan Venäjän tieltä yksi maa, ja rankingien perusteella se näyttäisi olevan jääkiekkojohtajien kiusaksi juuri Ukraina.

Viimeistään silloin taitaa olla kiekkokansan mitta täysi ja johtajien olisi venkoiltava käännöksensä tueksi uudet perustelut.

Pyöreä viini ja soikea viini

Kielen rajat ovat kiehtovia. Ne tulevat äkkiä vastaan, kun puhutaan Jumalasta ja jumalakokemuksesta. Myös aivan arkisissa asioissa sanat tuppaavat loppumaan kesken.

Hajuaistimuksille on adjektiiveja tuskin ollenkaan, eikä ole makujenkaan kanssa helppoa. Jossain testissä sanottiin jonkin viinin maistuvan pyöreältä. Ehkäpä niin, mutta minä en lainkaan ymmärtänyt, mitä eroa olisi pyöreällä ja esimerkiksi soikealla viinillä.

Myös Pentti Saarikoski mietti puuttuvia sanoja. Hänen aikanaan matkaliput leimattiin rei'ittämällä ne tarkoitukseen suunnitellulla laitteella. Hän ihmetteli, miten pitäisi kutsua paperiroskaa, joka syntyy rahastajan napsauttaessa reiän lippuun ja joka sitten putoaa lattialle.  

Tällä viikolla olen puolestani miettinyt hierottavana olemisen kokemusta. Kun käsi osuu tarkasti varsinaiseen kipupisteeseen ja alkaa möyhiä sitä, syntyy vaikeasti sanoitettava tunne. Se on läheistä sukua kivulle, muttei ole aivan sitä. Ja nautinnolliseltakin se tuntuu. 

Mutta miten sen sanot?

Välimaastoa tarvitaan

Minulla ei ole sisäistä tarvetta kirjoittaa julkisesti politiikasta eikä ainakaan puoluepolitiikasta. En usko kenenkään kaipaavan äänestyskopissa suosituksiani.

Joskus kuitenkin osun mielestäni johonkin tärkeään, joka ansaitsisi miettimistä.

Kun Trump ei vielä ollut noussut ensimmäistäkään kertaa valtaan, luin artikkeleita siitä, että Yhdysvallat oli kohtalokkaasti jakautunut kahtia. Sekä senaatista että kongressista puuttuivat edustajat, jotka olisivat tarvittaessa suostuneet yhteistyöhön toisen leirin kanssa. Rakennettiin siltojen sijasta muureja. Tiedämme seuraukset.

Poliittisen historian professori (emeritus) Kimmo Rentola muistutti hiljattain Weimarin Saksan vielä vapaista vaaleissa vuodelta 1932. Natsien kannatus kasvoi, mutta niin myös kommunistien suosio. Nämä kaksi puoluetta saivat yhteensä 52 prosenttia äänistä, eikä välimaastosta ollut enää koottavissa vahvaa tai edes repaleista valtablokkia.

Tiedämme seuraukset.

Ymmärtääkseni tämä tarkoittaa sitä, ettei saa sylkeä niiden päälle, joiden kanssa ei voi olla täysin samaa mieltä, mutta jonkin verran voi. On hyväksyttävä nekin, jotka ovat vain osittain samaa mieltä. Sen sijaan kaikkien istuessa äärimmäisillä laidoilla keikkuu vene.

Toisaalta on tarvittaessa sanottava ehdoton ei, niin kuin Saksassa olisi pitänyt osata kieltäytyminen. - On tässä miettimistä, mikä on kulloinkin viisasta.

En sano, millaisia äänestyspäätöksiä tästä pitäisi seurata. Sanon vain sen, että tässä on elämän ja kuoleman kysymys.

Aamuyöllä juoma lorahti väärään lasiin

Tapahtui aamuyöstä. 

Lapsi oli syntynyt tai ei ollut syntynyt, mutta joka tapauksessa isällä oli sellainen väli, että hän saattoi lähteä hetkeksi sairaalasta vaikkapa syömään jotain. Vähän yli neljän aamuyöstä hän käveli sairaalan alakertaan. 

Sämpyläautomaatti oli tyhjä. Nälkä muljahteli vatsassa. Mä pyörryn tähän ellen nukahda.

Sanotaan, että valvottu yö vastaa lähes promillen humalaa. Mies ei ollut ehkä täydessä ajokunnossa, mutta väsymys ei näy alkometrissä. Oli pakko mennä.

En tiedä minne se isä tai isäkokelas lähti. Jollekin yöasemalle kuitenkin. Ulkona huurusi.

Hän meni huoltamon ovesta sisään, pääsi tiskille ja aikoi ostaa mehun, sämpylän ja jugurtin. Sitten hän otti kahvikupin ja juomalasin.

Näin hän muisteli: "Otin tiskillä olevasta kahvipannusta kahvia ja kaadoin sen... kaadoin sen kahvin siihen... juomalasiin. Olin kai niin surkean ja repaleisen oloinen, kun kahvi meni kupin sijasta mehulasiin, että se kassalla ollut viisikymppinen nainen antoi uuden juomalasin ja kaatoi ostamani mehun siihen. Sitten se otti kupin kädestäni ja kaatoi taas kahvin siihen ja sanoi että... olisko parempi näin päin." 

Ei se armo tämän kummempaa ole. Jumalankaan.

Aamuyön näkymä.