tiistai 20. huhtikuuta 2021

Muista kysyä roskakuskilta

Vain kerran elämässäni olisin voinut vaikuttaa siihen, millainen roskakatos pihanperälle rakennetaan. Siinä neuvonpidossa ei tullut kenellekään mieleen, että voisi kysyä myös roskakuskin mielipidettä; hänen työhönsä katos ennen muuta vaikuttaa.

Roskakuskina työskentelevä tuttuni Ari Mäenpää tarttui erääseen nettikeskusteluun ja kertoi tärkeimmät näkökulmat. Olen tiennyt hänet erinomaiseksi kirjoittajaksi, ja sitä hän oli tälläkin kertaa. Välimerkit ovat tietysti sivuasioita, mutta siitä huolimatta on kuvaavaa, että nekin olivat kohdallaan.

Mäenpää sanoo, että yhdeksässä katoksesta kymmenessä astia on vaikeasti kaivettavissa esiin. Jätepisteen olisi hyvä olla kadunvarressa niin, että auton tarvitsee vain pysähtyä kohdalle. Ei ole hyvä, että raskaalla kalustolla koetellaan pihojen kantavuutta ja peruutellaan ahtaisiin paikkoihin. Turvallisuus kasvaa peruutuksien vähetessä, koska mikään kamera tai peili ei korvaa tuulilasia.

Katoksessa ei saisi olla pientäkään kynnystä. Jos jokaisen kuljettajan ei-niin-rakastama ovi on aivan pakko rakentaa, oviaukon on oltava kyllin suuri. Sama pätee koloon, jossa itse astia on. Tiukka on hyvä, mutta ei ole väljän voittanutta.

Kirjoitus päättyy sanoihin: "Älä tee 'jonkinmoista', jos et oikeasti tiedä mitä olet tekemässä. Kysy vaikka edes siltä omalta roskakuskiltasi ensin. Paras jätekatos on yleensä se, jota vielä suunnitellaan."

Viisaus voi olla yllättävän lähellä ja yllättävässä suunnassa. Se voi olla vaikkapa roska-auton hytissä.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Kun vain lampailla on väliä

Kolmenkymmenen vuoden takaiselta Islannin matkalta jäi mieleen paljon, kuten se että vasta kolmantena päivänä näimme saarella ensimmäisen puun. Ruokalistat olivat erilaisia kuin Suomessa. Jos halusi lihaa, tarjolla oli vain lammasta.

Lampaiden tärkeydestä kertoo kirjailija Halldór Laxness teoksessaan Pitäjänkertomuksia. Vanhoina aikoina kaikki elämä määriteltiin suhteessa lammaskarjaan niin kuin vielä Laxnessin omana elinaikanakin. Kun puhuttiin ilmoista, ainoana näkökantana oli se, miten ne vaikuttivat lampaisiin. Hyvä sää oli sää, joka oli hyvä lampaille, ja hyvä vuosi oli se, joka kasvatti niille ruohoa. Maisema ei voinut olla kaunis, ellei se taannut lampaille hyviä laitumia. 

Entäs Suomessa ja nykyään? - Myös täällä on omat lampaat, eri ihmisillä hieman eri lampaaat; kuitenkin sillä tavoin samat, että millään muulla ei ole väliä. Voi niitä ihmisiä, jotka ovat muuttuneet yhden asian liikkeiksi.


torstai 15. huhtikuuta 2021

Äärimmäinen kansanvalta ei toimi

Edustuksellinen demokratia sopii minulle. Pidän siitä, että valitsen vaaleissa jonkun pätevältä vaikuttavan ihmisen päättämään puolestani. En jaksa ottaa koko ajan kantaa kaikkeen, mitä maailmassa on. Monet asiat vaativat niin paljon perehtymistä, ettei minulla riittäisi siihen aikaa. Vain erityisen painavissa asioissa toivon, että minun ja muiden kansalaisten mielipidettä erityisesti kuullaan.

Ei ole takeita siitä, että kansa tietäisi yksittäisissä kysymyksissä, mikä on viisasta. Brexit on mallitapaus.

Toinen esimerkki on vuoden 1974 jalkapallon MM-kisat, joihin Argentiina valitsi hyökkääjänsä kansanäänestyksellä. Ensimmäisessä alkulohkon pelissään se hävisi Puolalle, pelasi tasan Italian kanssa ja voitti Haitin. Näillä tuloksilla Argentiina pääsi välisarjaan, jossa se hävisi Hollannille ja Brasilialle ja pelasi Itä-Saksan kanssa tasan. Sen jälkeen oli lähdettävä kotiin.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Hollantilainen kysyi kerrostalojen tarpeellisuudesta

Pari vuotta sitten keskustelin nuoren hollantilaisen kanssa, joka oli lentänyt Helsingistä Tampereelle. Hän kertoi, että ilmasta Suomi näytti erilaiselta kuin hänen oma kotimaansa. Metsää oli paljon, ja oikeastaan metsän lisäksi ei mitään muuta ollutkaan.

Hän kiitteli näkymien kauneutta ja kysyi: "Miksi teillä rakennetaan kerrostaloja?"

En osannut sanoa mitään.

Tulipahan vain tämäkin kysymys mieleen, kun luin, että Tampereelle olisi tulossa talo, jossa olisi korkeutta 32 kerrosta.

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Hälläväliä ja kerrostalokyttäämistä

Tämän ajan moraalisia kysymyksiä on, kuinka pitkälle ihmisen on ryhdyttävä aikuisiinkin ulottuvan Koko kylä kasvattaa -periaatteen toteuttajaksi. Millaiset ovat vaihtoehdot täyden hällävälin ja kerrostalokyttäämisen välissä?

Oma periaatteeni on korona-asioissa melko selvä. Huolehdin siitä, että seurakunnan tiloissa noudatetaan sovittuja periaatteita. Kotien yksityistilaisuuksia en kuitenkaan rupea valvomaan. Jos tuntisin tämän valvonnan vastuualueekseni, olisin mennyt poliisikouluun.

Mieleeni on jäänyt, mitä tunnettu puolalainen elokuvaohjaaja Krzysztof Kieslowski kirjoitti viimeiseksi jääneestä dokumenttifilmistään Asema.

Filmin tekeminen keskeytyi, kun poliisi tuli paikalle ja takavarikoi kaiken Varsovan rautatieasemalla kuvatun materiaalin. Muuan tytär oli murhannut äitinsä, paloitellut ruumiin ja vienyt sen matkalaukuissa rautatieaseman aseman säilytykseen. Poliisi arveli selvittävänsä rikoksen Kieslowskin filmimateriaalin avulla, mikä sittemmin paljastui turhaksi toiveeksi.

Kieslowski päätti, ettei hän enää jatkaisi dokumenttien tekemistä. Hän ei halunnut toimia poliisin kätyrinä edes siinä tapauksessa, että olisi ollut selvittämässä murhaa. "On ihmisiä, joiden tehtävänä on pidättää murhaajia ja heidän on työnsä tehtävä", kirjoittaa Kieslowski. "Mutta minä en kuulu heihin."

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Jälkisanat: armahdus ja Málagan vanki

Oli toinen peräkkäinen Aamulehden kolumni, johon en ollut täysin tyytyväinen. Tunsin velvollisuudekseni jotenkin kirjoittaa pääsiäisestä, mutta se on vaikea aihe kääntää sanoiksi. Jos on avoinna maailmalle, kärsimystä on silmät suut täynnä, mutta ylösnousemus pakenee silmiltä.

Málagan kaupungin tapa vapauttaa aina hiljaisella viikolla yksi vanki ansaitsi tulla kerrotuksi, mutta en saanut yhdistetyksi sitä kyllin hyvin suomalaiseen keskusteluun, joka on koskenut presidentin armahdusoikeutta. Jälkimmäisessä aiheessa oli muutenkin syytä pysyä viittausten tasolla, koska siitä on aivan hiljattain ilmestynyt erinomainen juttu Suomen Kuvalehdessä.

Kolumnin nettiversio oli parempi kuin printtilehden. Paperiversion taitto oli kummallinen. Teksti oli lehdessä matala ja, se oli levitetty koko sivun levyiseksi. Otsikko oli mielestäni huono, ja sillehän kirjoittaja ei voi mitään, koska se on aina lehden vallassa.

Keskustelua kolumnini ei käsittääkseni aiheuttanut paljonkaan, minkä arvasin jo ennalta. Kolumni saisi olla räväkämpi, ja hyvin toimiessaan se saisi herättää enemmän vastaväitteitä kuin tämä Málaga-tekstini.

 

Kolumnini on luettavissa täällä.

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Ateismit liukuvat pois

Pääsiäisenä olin hämmentynyt uskonnollisten tunteideni äärellä. Täysin selittämättömästä syystä olin huojentunut, kun oli päästy Golgatan kärsimyksestä lankalauantain kautta pääsiäiseen ja Kristuksen ylösnousemukseen. Niin kuin vapaus olisi vihdoin koittanut. Ikkuna oli auki. Saatoin hengittää. Joentapaisella joutsenpari valmistautui perhe-elämään.

Elämässäni ei ollut kuitenkaan tapahtunut mitään: samat seinät, sama vihreyttä huutava pihamaa, samat koronaa täynnä olevat uutiset.

Eikä Kristuksen ylösnousemuksella tuntunut olevan mitään suhdetta esimerkiksi siihen, mitä ajattelen kuolemanjälkeisestä elämästä. Uskoni siihen ei ollut lisääntynyt eikä vähentynyt. Oli vain selittämätön tunne, että olin voittajan puolella.

Oli pakko mennä kirjahyllylle ja kaivaa sieltä esiin Dostojevskin Idiootti ja ruhtinas Myškinin sanat: "Uskonnollisen tunteen olemus ei mahdu mihinkään järkeilyyn, ei mihinkään hairahduksiin eikä rikoksiin eikä mihinkään ateismiin; tässä on jotakin muuta ja tulee ikuisesti olemaan jotakin muuta; tässä on jotakin sellaista, jonka pinnalta ateismit ikuisesti liukuvat pois ja ikuisesti tulevat puhumaan muusta."