Niin hitaasti kuin mahdollista

 Saksalaisessa Halberstadtin kaupungin eräässä kirkossa esitetään paraikaa yhtä musiikkihistorian erikoisinta kappaletta. Se on amerikkalaisen säveltäjän John Cagen teos ORGAN²/ASLSP. Merkillisen nimen viisi viimeistä kirjainta viittaavat englanninkielisiin sanoihin "niin hitaasti kuin mahdollista".

Teos on nimensä veroinen. Sen soittaminen aloitettiin erikoisvalmisteisilla uruilla syyskuussa 2001. Esityksen on määrä kestää 639 vuotta, joten se tulee loppuun soitetuksi vuonna 2640. Koska kappaletta soitetaan mahdollisimman hitaasti, sama sointu saattaa soida keskeytyksettä useita vuosia. 

Omissa rippikouluissani esitin niin ikään John Cagen musiikkia, mutta helpommin toteutettavaa kappaletta. Sen nimi 4'33" tulee sen pituudesta, neljästä ja puolesta minuutista.

Muuten täysin soittotaidottomana kykenin tähän esitykseen, koska tässä kappaleessa sen esittäjä ei tee mitään, on vain hiljaa ja aloillaan. Ensimmäisen kerran se soitettiin konserttisalissa pianolla, ja se on myös levytetty. Omaa versiotani toteutin luonnossa, pyytämällä ihmisiä kuuntelemaan neljän ja puolen minuutin ajan tuulta ja metsän puita.

Talvella kappale toimii parhaiten järven jäällä, kun yllä on tähtitaivas. Siinä ovat maailman parhaat valotehosteet.

Erehtymättömiä tuomareita ei ole

Äkkiä voisi luulla, että juuri Raamatussa Jumala toteuttaa absoluuttisen tarkasti oikeutta. Tarkemmin katsoen ei siltä vaikuta. 

Raamatun tunnetuimpia veljespareja ovat Jaakob ja Eesau. Heistä nuorempi Jaakob käytti törkeästi hyväkseen vanhan isänsä sokeutta ja huijasi omakseen vanhemmalle veljelle kuuluneen siunauksen.

Kun virhe tai melkeinpä rikos huomattiin, sitä ei koskaan korjattu. 

Eesaun kannalta tilanne oli voi voi, mutta tällä tavoin historia menee. Viipuri on menetetty lopullisesti, eikä intiaaneille voi enää palauttaa kaikkia heidän menettämiään maita. Ei vain voi.

Meneillään olevien jalkapallokisojen keskustelu on typerämpää kuin koskaan ennen.

Tuomiot ovat osuneet kohdalleen paremmin kuin ikinä. Jälkitarkastusten ansiosta täydet kohtuuttomuudet ovat ainakin vähentyneet. Paitsiot tulkitaan aina oikein, kun taas parikymmentä vuotta sitten vääriä tulkintoja saattoi mahtua yhteen otteluun useita.

Somepalstoilla jauhetaan juuri tuomareista, vaikka absoluuttinen totuus ei kuulu pallopeleihin. 

Erityisen kiivaasti väitellään rankkareista, vaikka niistä tulkinnanvaraisia on vähintään puolet. Joku tuomari antaa, joku toinen ei. Sellaista elämä on. Jos tämä sattumanvaraisuus ei miellytä, kannattaa keskittyä matematiikan harrastamiseen. Siellä kolme plus neljä on aina ja ikuisesti seitsemän.

Sitä paitsi jalkapallokentän vääriin tuomioihin on helppo ratkaisu: pitää vain tehdä yksi maali lisää. Siihen on aikaa vähimmilläänkin yhdeksänkymmentä minuuttia.

Se suurenmoinen psykologi

Ihmisen on helppo kertoa itsestään, että on epämusikaalinen tai liikunnallisesti lahjaton. Sen sijaan en muista juuri ketään, joka tunnustaisi olevansa huumorintajuton tai huono ihmistuntija. Ihminen määrittelee huumorin itse, ja oma ihmistuntemus vastaa parhaiten sitä, millaiseksi elämän näkee.

Seuraavassa on kertomus omista psykologisista kyvyistäni tai niiden puutteesta. Kyse on nuoruudenmuistosta, joka liittyy vanhaan kotikaupunkiini.

Tulin tuntemaan jonkin verran tätä perhettä. He asuivat omakotitalossa miellyttävällä asuinalueella. Parhaiten tunsin perheen tytärtä, joka oli suunnilleen ikäiseni. Pysähdyin monesti jutulle hänen kanssaan, vaikka ikinä emme menneet edes kahville. 

Tämän tyttären pikkuveli oli rippikoululaisena opiskeluvuosieni aikaisella leirillä, jossa olin kesätyöntekijänä. Rippijuhlissa kaikki näytti olevan hyvin. Punaisessa tiilitalossa asuivat isä, äiti ja viisitoistavuotias, hyvätapainen poika. Tytär oli jo muuttanut kotoa.

Kukaan ei vihjannut mitään, enkä ainakaan minä huomannut erityisiä.

Kaksi vuotta myöhemmin he olivat juuri se perhe, josta sanomalehti kertoi, että perheenisä oli ampunut ensin vaimonsa ja sitten itsensä.

Tapauksesta on nyt kulunut yli neljäkymmentä vuotta. Olen varma, että nykyiselläkään ymmärrykselläni en olisi aavistanut mitään.

Saarnoja on verrattava todellisuuteen

Kun Oscar Romero valittiin Salvadorin arkkipiispaksi, hänestä odotettiin rauhallista keskitien kulkijaa. Hän arvosti järjestystä ja oikein toimitettua messun liturgiaa. Häntä kiinnostivat  perhearvojen ohella huumeiden ja pornografian vastustaminen. Rehelliseksi hänet kyllä tunnettiin. 

Hallitus oli kiristämässä otettaan. Sen joukot ampuivat kovilla tuhansien ihmisten väkijoukkoa kohti. Sitten tapahtui jotain. 

Järkyttyneet ihmiset tulivat uuden, 59-vuotiaan arkkipiispan puheille. Eivät he ihmeitä odottaneet, mutta Romero alkoi kuunnella heitä. Hän käänsi katseensa messun käsikirjasta sorrettuihin ja vainottuihin. Keskitien kulkijasta tuli maahan painettujen ääni. 

Kun hänen sunnuntaisaarnojaan radioitiin, puolet kaupunkiväestä asettui niitä kuuntelemaan, ja maaseudun prosentit olivat vieläkin suurempia. Saarnat kestivät pitkään, saman ajan kuin jalkapallo-ottelu väliaikoineen. 

Romero mainitsi saarnoissaan nimeltä ihmisiä, joita oli surmattu tai muuten vainottu. Pitkin viikkoa hänelle koottiin tietoja siitä, mitä maassa tapahtui. Kaiken tämän hän julkisti sunnuntaina kirkossa. Hänen saarnansa olivat Salvadorissa ainoa uskottava uutislähetys, jota seuraamalla pysyi selvillä siitä, mitä tapahtui. Samalla hän yhdisti todellisuuskuvaukseen evankeliumin sanoman. Ihmiset tunsivat, että kerrankin he kuulivat oikeaa Jumalan Sanaa.

Saarnoilla oli myös kaunokirjallista arvoa, ja niitä on julkaistu suomeksi kirjassa Ihmisen tie. Valikoima Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta.

Romeron puheet ovat esimerkkejä siitä että parhaita saarnoja verrataan todellisuuteen, ei toisiin saarnoihin. Hän maksoi totuuden puhumisesta hinnan, kun hänet surmattiin vuonna 1980.

Alle sekunnin pätkiin pilkottu maailma

Tuttuni opiskeli aikoinaan media-alaa ja erikoistui videoiden leikkaamiseen. Painoin mieleen hänen koulusta saamansa opin, että ihminen ei kykene omaksumaan alle seitsemän sekunnin leikkauksia. Noudatin tätä rajaa leikatessani vaatimattomia videofilmejäni.

Meneillään olevat jalkapallolähetykset rikkovat seitsemän sekunnin sääntöä. Monet otokset eivät kestä epilepsiavaarassaan edes kokonaista sekuntia.

Ihmisten elämänrytmi on tietysti nopeutunut, ja nykyään ollaan kärsimättömiä kestämään hitautta. Kirjat lyhenevät ja elokuvissa pitää tapahtua koko ajan. Viidenkymmenen kilometrin kilpahiihdot ovat väistyneet, ja tilalle ovat tulleet sprinttihiihdot.

Tuttuni opinnoista on kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta. Tässä ajassa ihmisen biologia ei ole kuitenkaan muuttunut niin paljon, että kuvien silppuuntuminen olisi perusteltavissa. Silmä on edelleen vain ihmisen silmä, eikä tulkitsemiseen tarvittavan älyn nopeus ole voinut moninkertaistua. Meillä on edelleen aivot, jotka on luotu kävelynopeuksiin.

Jalkapallolähetysten silppuuntumisen vuoksi koosteista ei saa selvää, mitä niissä oikein tapahtuu. Monesti varsinainen maalilaukaus on toisarvoinen sen syntyprosessin kanssa. Siksi pitäisi näyttää muutakin kuin viimeinen potku.

Aivan kuin oltaisiin luotijunassa, jossa maailmaa vilisee silmissä paljon ja nopeasti. Todellisuudessa puut, talot, vedet, vuoret ja sillat ovat yhtä ja samaa puuroa. Mikään ei erotu.

Kielipoliisit eivät yleensä ole kielitieteilijöitä

Kielitieteitä opiskellut toimittaja Maxim Fedorov osuu oikeaan havainnossaan, että hän ei ole tavannut ketään, joka olisi yhtä aikaa kielitieteilijä ja kielipoliisi. Heidän eronsa Fedorov määrittelee niin, että kielipoliisia kiinnostavat virheet ja kielitieteilijää ilmiöt niiden takana.

Ammattilaisten on luonnollisesti tiedettävä, miten päivämäärät kirjoitetaan ja luvut taivutetaan. Amatööreille on kuitenkin sallittava monenlaista, koska kieli kuuluu kaikille ja sitä on voitava käyttää, vaikka ei olisikaan ammattilainen.

Eniten minua kiusaa koukeroinen kieli, josta ei saa selvää. Monesti se on viranomaiskieltä. Sivistyssanojen käyttöä pitäisi välttää, ellei osaa käyttää niitä. Olen juuri törmännyt sanaa glopaali, ja minua se hieman huvittaa , mutta onko silläkään loppujen lopuksi suurta väliä, jos asia tulee ymmärretyksi?

Monilla ihmisillä ei ole ärsytykselleen muita perusteluita kuin, että koulussa on joskus opetettu toisin. Tästä oli kyse, kun nousi kieliraivoa muodon alkaa tulemaan hyväksymisestä.

Kieli muuttuu. Joskus ekaluokkalainen ei oikein sopinut aikuisten suuhun, mutta nykyään sen voi huoleti kirjoittaa koulun tiedotteisiin. Jossain kuulemani eppuluokkalainen tuntuisi kuitenkin asiatekstin keskellä tyylirikolta, toistaiseksi.

Muotisanat kyllästyttävät, mutta elämässä on monenlaista muutakin kiusaa, jota on vain kestettävä. Maailma ei ole koskaan pilkulleen minun toiveideni mukainen. Silti olen iloinen, että huikea on alkanut korvautua uskomattomalla. Onhan se vaihtelua.

Sillat, lossit ja aikasilppu

Hailuodon ja Oulunsalon välille on valmistunut yli kahdeksan kilometrin pituinen silta. Pitkät lossijonot poistuvat, ja hälytysajoneuvot pääsevät paremmin perille. Toisaalta asukkaat pelkäävät, että koulu ja terveyskeskus lopetetaan, kun mantereelle pääsee entistä helpommin. Tilalle tulee lisää roskia ja päiväturisteja.

Korpilahdelle valmistunut Kärkisten silta oli toisenlainen tapaus. Vilkkaamman maailman toisella puolen ei ollut kouluja menetettävinä. Siellä oli vain rantoja, metsiä ja peltoja. 

Kysyin lossin takaiselta asukkaalta, miten silta on muuttanut elämää. "Kiireet ovat tulleet tännekin", hän sanoi. Kirkonkylälle mennessä ei voinut enää turvautua siihen selitykseen, että myöhästyminen johtui lossista.

On kummallista, että täysin ilmeinen ajansäästö tuo todellisuudessa kiireitä.

Puhelimet ja modernit viestimet ovat siltoja, jotka yhdistävät ihmistä maailmaan. Ne ovat tuoneet elämään samanlaisia muutoksia kuin lossien poistumiset.

Monet arjen asiat ovat sujuvoituneet, ja uudet palvelut ovat tulleet saavutettaviksi. Toisaalta perinteinen kanssakäynti on heikentynyt. Elämä on täynnä roskaa, kuten mainoksia, tarjouksia ties millä alennusprosentilla ja öyhöttäviä mielensäpahoittajia.

Ehkä ihmismielen kannalta tuhoisinta on jatkuva keskeytetyksi tuleminen. Aika on pirstoutunut, kun tekemisistä ja tekemättä jättämisistä on tullut aikasilppua.

Lossin korvannut silta toi maalaiskyläänkin kiireet.