Ihmisen kannattaisi opetella joitakin lauseita ulkoa, jotta muistaa ne silloinkin, kun herätetään keskellä yötä. Pahimmassa tilanteessa ne voivat helpottaa oloa ja näyttää ratkaisevasti suuntaa.
Eräät raamatunkohdat toimivat tällaisina avainlauseina. Suurimman epävarmuuden keskellä sopii sanoa: "Jumalan armosta olen mikä olen." Kun pelko on valtaamassa mielen, saa voimaa lauseesta: "Hän levittää siipensä sinun yllesi."
Sitten on ajatus, jota olen pitänyt omatekoisena, vaikka tuskin se sitä on. Melkein aina tai täysin aina joku toinenkin on lausunut ideamme jossain toisessa paikassa tai ajassa. Mutta mitäpä siitä, kenelle tekijänoikeudet kuuluvat.
Vastoinkäymisten sattuessa olen nimittäin kysynyt, onko kyseessä harmi vai murhe. Melkein joka kerta vastaan, että harmihan tämä on, vain harmi. Sen tähden alakuloon ei pidä juuttua. Ennen pitkää harmitus menee kuitenkin ohi ja unohtuu, ja parhaimmillaan se tuottaa henkistä kestokykyä. Niinpä harmit on syytä viskata pikaisesti tunteidensa roskakoriin.
Sen sijaan murheiden äärellä on sallittava kohtuullinen määrä suremista ja jopa itsesääliä. Silloin ihminen ansaitsee myös lähimmäistensä myötätunnon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti