sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Raamattu on pyttipannu

Tarkoitukseni oli kirjoittaa Aamulehden uusimmassa kolumnissani ennen muuta raamatuntulkinnan peruskysymyksistä. Kun teksti oli valmis, huomasin tekstin käsittelevän kirjallisuutta laajemminkin.

Tampereen yliopiston nyt edesmenneeltä professorilta Yrjö Hosiaisluomalta poimin tekstiini ajatuksen, jonka mukaan Raamattu on "melkoinen pyttipannu". Kolumnin 2500 merkkiä ei sallinut kielikuvan pohtimista, ja siksi laajennan ajatusta tässä.

Pyttipannu on lempiruokani. Siitä tulee mieleen sekä isäni että mummoni. Siihen on koottu edellisten päivien aterioista kaikki käyttökelpoinen, ja vielä on kenties lisätty kananmuna.

Pyttipannun maku tulee sen kokonaisuudesta, mutta kaiken mössäännyttävä muhennos se ei ole. Yksittäiset ainekset erottuvat, vaikka niitä ei erikseen syödäkään. Kokonaisuuden mukana menee sellainenkin alas, josta ei yksinään välittäisi. Jos jonkin ruoka-aineen syöminen on täysin mahdotonta, sen voi poimia erikseen ja törkätä sivuun; se saa olla siinä lautasen reunalla, vaikka en sitä omaan suuhuni pistä.

lauantai 27. lokakuuta 2018

Rajat ovat arjen mystiikkaa

Lapsuudesta on jäänyt mieleen, kuinka pihan toisella puolen satoi ja tosella puolen pihaa pysyi täysin kuivana, kun pilven reuna kulki siinä keskellä. Mieleen on jäänyt myös nuoren miehen kertomus, kuinka hän istui laiturinnokassa ja pysyi muuten kuivana, mutta käsi kastui, jos hän ojensi kätensä järven suuntaan.

Eilen oli saman kokemuksen maantieteellisesti laajempi kokemus. Jämsän seudulla lunta tuli liikenneongelmaksi saakka, mutta sadan kilometrin päässä Tampereella maa pysyi paljaana.

Tuo kaikki on helposti selitettävissä. Johonkin rajat asettuvat, ja joskus ihminen vain sattuu siihen kohdalle. Matematiikan ja todennäköisyyslaskennan lakien mukaan jokaiselle ihmiselle osuu vuoro.

Ja siitä huolimatta rajalla oleminen on aina mystinen kokemus. Siinä ihminen näkee hetken aikaa jotenkin toisin. Ilmestyy toinen ulottuvuus ja syntyy kokemus, että elämä voi olla vain askeleen päässä toisin kuin se yleensä on.

torstai 25. lokakuuta 2018

Sateista maanantaita - sori, en toivo

Entistä useammin olen törmännyt toivotuksiin "Sateista maanantaita!" tai "Tuulista tiistaita". Olen hämmästellyt, eivätkö kaikki enää erota, milloin jokin ilmaisu on toivotus. Vai luuleeko joku, että minä todella nauttisin maanantain sateesta tai tiistain tuulesta?

Toivotustaan kannattaa muutenkin miettiä. "Hyvää huomenta!" on paljon enemmän kuin pelkkä "Huomenta!", joka ei ole aivan tyhjä sana sekään. Suomen kielen sanat vain painavat niin paljon, että niiden lausuminen vaatii työtä. "Good" on helposti lisätty englanninkieliseen huomenen toivotukseen, mutta sanassa "hyvää" on jo kaksi tavua.

Suomen kielen tarkoittavuus tiivistyy lauseeseen "Minä rakastan sinua". Se sanominen vaatii ponnistelua ja totista tunnetta. Englannin ailavjuu taas putoaa suusta vahingossa kuin leualle valunut puuro.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Pappejakin vihataan ammatin tähden

Lääkäreitä, juristeja, puhelinmyyjiä, parkkipirkkoja, entisen maailman pyöveleitä, opettajia, tuomareita, poliitikkoja, toimittajia ja autokauppiaita vihataan heidän ammattinsa tähden. Näin kirjoitetaan tuoreessa Hesarissa.

Listalta unohtuivat papit. Ei senkään tittelin kanssa aina ole helppoa.


Joskus on viisainta valehdella

Opiskeluajoilta muistan liftaamista harrastaneen luennoitsijan.. Tämä nuori pappi oli päässyt rekka-auton kyytiin. Kuljettaja alkoi kertoa edellisestä viikonlopustaan. Vaimo oli ollut matkoilla, ja mies oli poiminut kyytiinsä nuoren tytön. Yhdessä päädyttiin kesämökille, ja siellä tapahtui juuri sitä, mitä siellä sitten tapahtui.

Nuori pappi vain odotti ratkaisevaa kysymystä. Vihdoin kuljettaja sanoi: "Mikäs sinä sitten olet miehiäsi?" Ei siihen voinut vastata: "Minä olen pappi." Liftaaja ei keksinyt hätäpäissään parempaa ratkaisua kuin valehdella ammattinsa.


Omalla kylällä hyvä, muualla hankalaa

Omalla kylällä, tuttujen kesken en juuri ole havainnut, että papin roolista olisi jotain haittaa. Kenties siitä on ollut jopa enemmän hyötyä kuin harmia. Olen saanut hyvää palvelua, ja joskus epäilen, että minut on hoideltu jonon ohi, vaikka sitä ei ole minulle kerrottu.

Vierailla seuduilla ammattini on yleensä rasite. Se saa ihmiset varovaisiksi tai toisinaan liian tuttavallisiksi. Sairaana ja sairaalassa pappeus on sietämätöntä. Jos olen siihen taloon joutunut, en ole riittävän hyväkuntoinen kuulemaan muiden murheita.

Jos joku pappi tyrii jossain, se on olevinaan minunkin vikani, ja jos haluaa tekstilleen huomiota, ammattiaan ei kannata korostaa. Autoillessa otan monesti sokeripalan pois. Jos mokaan jossain risteyksessä, ei siitä kannata koko pappisväkeä syyttää. Se on minun vikani, ei ammatin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Elämänvaiheet ennen ja jälkeen harhanäköisyyden

Nuorten kanssa oli aikaa jutella pitkällä bussimatkalla. He kysyivät mielipidettäni rakkauden asioista.

Sanoin, että kyllähän minulla sellainen on: Ensin ihminen ei vielä tiedä. Sitten hän ei enää tiedä, ja siinä välissä on lyhyt harhanäköisyyden hetki.

Heidän mielestään teoriani saattoi hyvinkin olla totta.

Omasta puolestani olisin valmis laajentamaan elämään muutenkin koskemaan melkein mitä tahansa.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Oikein valittu hetki 2/2 (koko neuvottelua ei tarvitse olla hereillä)

Aamulehden toimittaja Matti Mörttinen mainitsi tuoreessa syntymäpäivähaastattelussaan ihmisiä, jotka ovat tehneet häneen vaikutuksen. Yksi heistä oli Suomen ensimmäinen EU-suurlähettiläs Antti Satuli. Mörttinen kertoi oppineensa häneltä EU-asioita, mutta myös jotain sellaista, jolla on merkitystä, vaikka ei hoitelisikaan ammatikseen Eurooppa-asioita.

Satuli on sanonut, että edes yöllisissä neuvotteluissa ei tarvitse olla koko aikaa hereillä. Kokouksen viisitoista viimeistä minuuttia riittävät, kunhan vain tietää, milloin ne viimeiset minuutit ovat.

Jälleen kerran kyse on oikeasta ajoituksesta. Tämä on sitä maalintekijän vainua.

Valitettavasti suuri osa kokouksista menee ohi ilman, että ne jättävät maailmaan jälkeä tai muuttavat sen suuntaa millään tavoin. Monesti ratkaisevan tärkeä vartti on ollut jo ennen kokousta tai tulee vasta sen jälkeen.

Oikein valittu hetki 1/2 (maalivainu)

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Oikein valittu hetki 1/2 (maalivainu)

Supercupin finaali on huippuammattilaisten puolitosissaan pelaama ottelu, jolla avataan jalkapallokausi. Siinä kohtaavat Mestareiden liigan ja Eurooppa-liigan voittajat. Höntsymäisyydestään huolimatta tämäkin peli kannattaa monesti katsoa.

Erityisesti muistan sen, kuinka kentällä oli brasilialainen Jardel, joka oli edellisellä kaudella voittanut Euroopan sarjojen parhaan maalintekijän palkinnon eli Kultaisen kengän.

Pelattiin jo pitkällä toista puoliaikaa, ja tilanne pysyi sitkeästi nollanollana. Mitä enemmän minuutteja kului, sitä useammin selostaja toisti ajatustaan, että suurenmoinen maalintekijä Jardel oli kentällä täysin huomaamaton rivipelaaja.

Vihdoin tuomari vihelsi rangaistuspotkun, jonka Jardel ampui onnistuneesti maaliin. Selostajan puheet muuttuivat: ”Yhtä rankkaria lukuun ottamatta Jardel ei ole saanut mitään aikaan.”
Peliaika oli jo käymässä vähiin. Jardel sai takaviistosta pitkän syötön, pisti jalkansa väliin ja teki maalin.

*  *  *

Maalivainu on ihmeellinen asia, eikä se ole kenellekään opetettavissa. Sitä voi kenties jonkin verran kehittää, mutta enimmälti kyse on synnynnäisestä lahjakkuudesta.  Hyvä hyökkääjä ei aiheuta vaarallisia tilanteita, vaan hiipii, vaanii ja lopulta iskee, kun hänet on unohdettu.

Oikein valittu hetki 2/2 (koko neuvottelua ei tarvitse olla hereillä)


perjantai 5. lokakuuta 2018

Che kuvitteli itsestään liikaa

Aamun lehdessä kerrottiin siitä, kuinka Martin Luther King, Mahatma Gandhi, Che Guevara ja Nelson Mandela oli rinnastettu toisiinsa. Yksi heistä ei kuitenkaan kuulu joukkoon, ja hän on Che Guevara. 

Argentiinassa syntynyt Che Guevara sairasti lapsesta alkaen vakavaa astmaa. Hänen maailmankatsomuksensa syntyi halki Etelä-Amerikan suuntautuneiden moottoripyörävaellusten aikana. Meksikossa hän törmäsi Fidel Castroon ja lähti hänen kanssaan tekemään Kuuban vallankumousta.

Vallankumouksen jälkeen Guevara opiskeli yksityisesti taloustieteitä ja toimi sitten ministerinä ja Kuuban valtiopankin johtajana. Pitkätukkainen ja -partainen ja Che ei viihtynyt ministerikokouksissa, vaan halusi kentälle tekemään vallankumousta, ensin Kongoon. Afrikkalaisista ei ollut hänen ankaruutensa ja ihanteellisuutensa toteuttajiksi. Hän pettyi, kun kaikesta marxilaisuudestaan huolimatta joutui palkkaamaan noitatohtorin hoitamaan afrikkalaisten taikauskoa, kun he uskoivat enemmän taikajuomaan kuin aseisiin.

Che vaihtoi Afrikan Boliviaan. Sielläkään hänen joukkonsa eivät saaneet paikallisen väestön tukea. Armeija saartoi hänet ja teloitti Kristukselta näyttäneen sankarin.

Chen elämäkerta on paikoitellen oksettavaa luettava. Toisaalta hän oli tinkimättömän ihanteellinen ihminen, joka tarkasti vartioi sitä, ettei hän eikä kukaan hänen läheisistään hankkinut itselleen vähimpiäkään ylimääräisiä etuja. Samalla tässä ihanteellisuudessa oli jotain vaarallista. Hän kykeni helposti tuomitsemaan vastustajansa kuolemaan ja surmaamaan joukoistaan sen sotilaan, joka oli harkinnut karkaamista tai ollut muutoin kuriton. Hän teki sen viileästi ja vakuuttuneena oikeudestaan.

Merkillisesti moraalinen ehdottomuus ja totuudellisuus saivat hänet kuvittelemaan itsestään liikaa. Hän ei myöskään ymmärtänyt, että Kuuban menestystä ei voinut toistaa muualla.

Professori Markku Ojasen sanoin: "Kun ihminen vahvasti uskoo olevansa hyvän puolella, hän saa tehdä muille mitä tahansa. Suunnaton määrä pahaa on tehty hyvien asioiden nimissä. Idealistit ovat erityisen häikäilemättömiä. Heiltä ei liikene sääliä toisin ajattelevia tai edes sivustakatsojia kohtaan."



keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Olen heikkona dieselin katkuun

Ihmisten huonoilla elämänvalinnoilla on toisinaan kummalliset syynsä.

Ilmaston lämpeneminen huolestuttaa minua todella. Olen vaatimassa radikaaleja muutoksia, joiden jälkeen elämämme ei ole enää samanlaista kuin ennen.

Pitää vähentää kaikkea fossiilisten polttoaineiden käyttöä, ja tämä tarkoittaa muutoksia sekä liikkumisemme määrään että laatuun.

Minun ongelmani on se, että linnut, kasvit ja yleensä monet luonnonilmiöt kiinnostavat kuitenkin vain periaatteellisella tavalla. Oikeasti minua kiehtovat paljon enemmän koneet ja varsinkin vanhat, savuttavat autot.

Erityisen heikkona olen dieselin katkuun. Se tuo mieleeni lapsuuden ja korjaamojen pihat. Muistan siitä isäni ja lokakuun kirpeät aamut, lapsuuteni kultaisimmat hetket.