On erilaista kirjoittaa kaverinsa romaanista kuin jonkun tuntemattoman tekijän. Ei kannata edes yrittää normaalia kirja-arvostelua. Tosin en ole aivan varma, tohdinko sanoa Mörttisen Valtteria aivan kaverikseni, koska hän on pikemminkin poikieni kaveri. Hyvin kuitenkin tunnemme toisemme, ja olen varma, että olisimme osuneet juttusille samoihin illanistujaisiin, jos olisimme syntyneet samaan sukupolveen toistemme lähitienoille.
Mutta suurin niistä on raha on määritelty satiiriseksi dekkariksi. Tämä vaikeuttaa kirjoittamistani edelleen. Jotta satiirista voisi kirjoittaa pätevästi, olisi tunnettava satiirin kohde. Olen lukenut elämässäni dekkareita ja nähnyt muitakin rikosfilmejä kuin Columbot, mutta tuntemukseni ei riitä kaikkien esiin nostettujen kliseiden tunnistamiseen.
Uskallan kuitenkin sanoa, että tahallisten juonipaisuttelujen jälkeen kertomus pysyy koossa. Toisin kuin monet nykykirjailijat, kuten Sofi Oksanen, Valtteri ei tahallisesti vaikeuta lukijan mahdollisuutta pysyä perillä tapahtumista. Tämä on kirjailijan ammattitaitoa. Hänen tehtävänsä on kirjoittaa tekstiä, joka on luettavissa kohtuullisella vaivalla.
Kielellisesti Valtteri on nokkela, lystikäskin niin kuin monet nuoret kirjailijat. Iän myötä kieli yksinkertaistuu, kun sisältö alkaa painaa. Tosin Valtteri osaa luoda kuvan myös siitä, miltä yhteiskunta näyttää, kun sitä katselee huumeiden näkökulmasta. Elävän kielen mukana Valtterin kirjaan tulee mukavasti huumoria.
Romaanin vaatima taustatyö on välttämättä ollut suuri, koska Valtteri ei ole viettänyt nuoruuttaan Helsingin alamaailmassa. Kerran jo luulin saaneeni kirjailijan kiinni väärästä yksityiskohdasta. Hän nimittäin kertoi vuoden 1995 mallisesta Toyota Tercelistä, vaikka siihen aikaan Terceliä ei meillä myyty. Pian selvisi, että kyseessä oli Japanista hankittu erikoismalli, siellähän Tercel oli kaupan paljon pitempään kuin Suomessa.
Minun ja Valtterin yhteinen tuttu kirjoitti, että hänelle kirjan päähenkilö on täysi mulkvisti ja että hän inhosi melkein kaikkia muitakin kirjan henkilöitä. Minulle kirjan hahmot eivät olleet kokonaisia mulqvisteja, vaan ihmisiä vain sellaisina kuin ihmiset ovat, kun sattuvat tekemään vääriä asioita väärässä paikassa.
Tietysti bongailin kirjasta tuttuja jälkiä. Valtteri on tehnyt viisaasti sijoittamalla tapahtumat Helsinkiin vanhojen kotikulmien ulkopuolelle. Näin ne vapautuvat mielikuvituksen käyttöön. Yhtä tapahtumaa kuitenkin epäilen Pirkkala-lähtöiseksi: täälläkin on muuan sankari tunkeutunut auki olleeseen baariin heittämällä polkupyörärallin ikkunasta sisään.
Valtteri lupaa kirjoittaa sarjaa. Antaa tulla vain!