Olen kuullut, että jossain Ruovedellä olisi ollut sisällissodan
veteraani, joka olisi halunnut ostaa itselleen kolme vierekkäistä hautapaikkaa varmistaakseen
sen, ettei väärän puolen mies olisi häirinnyt hänen
hautarauhaansa. En ole varma tämän tarinan totuusarvosta, mutta mahdollisessa
paikkansapitämättömyydessäänkin se kertoo suomalaisesta historiasta. On
nimittäin oireellista, että tuollaista tarinaa voi kertoa ilman valehtelijaksi
leimautumista. Sota jätti katkerat jäljet.
Jakaantuneet leikit
Seuraavan sukupolven tilanne oli jo parempi, sillä sisällissotaa
käyneiden lapset eivät enää uhanneet toistensa henkeä. Kahtiajako oli tosin
selvä. Oli sopimatonta, että punikkien lapset leikkivät lahtarien lasten kanssa
ja toisin päin.
Leikittiin yhdessä, urheiltiin erillään
Seuraavassa sukupolvessa jo leikittiin sopuisasti, mutta samalla
oltiin hyvin tietoisia siitä, kumman puolella isovanhemmat olivat taistelleet.
Elämää rajoittivat kummalliset säännöt, kuten se, että oli tiedettävä, kumpaa
paikkakunnan kahdesta urheiluseurasta kuului edustaa sukutaustansa mukaisesti.
Myös päivittäisen ruokakaupan valinnalla oli yhteiskunnallista merkitystä,
koska entiset punaiset olivat ryhmittyneet kauppaketjuissa E-kirjaimen suojiin.
Vastapuolen tunnuksena oli kirjainyhdistelmä SOK.
Rippikoululaiset eivät enää tiedä vanhoja rintamia
Neljännen sukupolven kanssa oli aivan toisin. Kun siihen
kuuluvat nuoret olivat rippikouluiässä ja joskus vuonna 2010 olivat
hautausmaakierroksella vuoden 1918 hautamuistomerkin äärellä, heistä vain harva tai tuskin kukaan tiesi, keiden puolella isoisovanhemmat olivat taistelleet. Minä pidin tästä
havainnostani.
Nyt tuntuu siltä, että koko sotakin on unohtunut.
Unohdus on suuri saavutus
En välittäisi herätellä nuorten tietoisuutta, sillä sisällissodan
autuasta unohtamista pidän suomalaisen yhteiskunnan suurimpana saavutuksena.
Onkohan mikään muu maa kyennyt yhtä hyvin unohtamaan veritekoja yhtä nopeassa
ajassa?
Tämän vuoksi kohu teloitusta kuvaavasta juhlarahasta ei ole
turhaa somekiehuntaa. Hyllytetty, teloitukseen liittynyt juhlaraha tiivisti
liian paljon autuaasti unohdettuja asioita yhteen kuvaan ja oli siksi
eräänlaista hautarauhan rikkomista. Jos joku haluaa tutustua historiaan,
lukekoon vaikka Väinö Linnan romaanin Täällä Pohjantähden alla. Sieltä saa
käsityksen, kuinka suurenmoisen rauhan olemme onnistuneet rakentamaan. Linnan
kertomus on niin moniulotteinen, ettei se lietso uusia vihanpitoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti