Vuosi vuodelta ymmärrän entistä paremmin, että elämäni
loppuu kesken. En onnistu lukemaan edes pientä osaa välttämättä luettavista
kirjoista. Tuntuu siltä kuin etenisin tähtisumuissa hevosvaljakon nopeudella.
Jopa klassikoissa on merkittäviä aukkoja. Shakespearelta
olen lukenut vain Hamletin ja nähnyt teatterissa Othellon. Marcel Proustin
moniosaiseen romaaniin Kadonnutta aikaa etsimässä en ole edes koskenut.
Faulkner on vieras. Vaikka olen tehnyt Saarikoskesta väitöskirjan, lyriikan
tuntemisessa olen todella heikko.
Tätä ahdistustani mietin, kun näin Prahan pääkirjaston
aulassa kirjoista rakennetun taideteoksen. Se ylsi lattian alta korkealle kattoon saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti