Hyvinkäätä ohittaessa

Maanantai-iltana menin junalla Hyvinkään ohi hieman ennen iltakahdeksaa.Eräässä radanvarren talossa oli lippu vedettynä puolitankoon.

Mietin, oliko se lippu vain jäänyt siihen asentoon yleisen suruliputuksen jäljiltä vai oliko sille muita syitä.

Ujot miehet, pyssyleikit, kuolema

Uutinen uutiselta kasvaa vastenmielisyyteni kaikkia ammuskeluleikkejä kohtaan, käydäänpä niitä tietokoneruudulla tai aidoilla ihmisillä, jotka maastopuvussa ampuvat värikuulilla toisiaan.

Vastenmielisyyteni periytyy jo lapsuudesta. Täysin normaalisti armeijan käynyt isäni jaksoi aina muistuttaa, että toista ihmistä ei saa ikinä osoittaa aseella, ei sittenkään vaikka kädessä olisi leikkipyssyn virkaa toimittava puun oksa.

Isäni tiesi, ettei onnistunut lopettamaan kaikkia meidän leikkejämme, mutta aina ollessaan paikalla hän toisti saman opin, ja se jäi kyllä mieleen.

Jos muistuttaa pelien ja ammuskeluleikkien epäilyttävyydestä, niiden harrastajat rientävät sanomaan, että olkaa kukkahattutädit hiljaa. Joukkosurmista alkaa kuitenkin olla niin paljon materiaalia, että on pakko tehdä jotain päätelmiä. Kauhajoen, Jokelan, Utöyan ja Hyvinkään tekijöillä on kieltämättä yhteisiä taustatekijöitä: he kaikki ovat innostuneet ammuskeluleikeistä, luonnossa tai tietokoneella.

Erityisen alttiita näiden leikkien vaikutukselle tuntuvat olevan ujot, hiljaiset ja mahdollisesti kiusatuiksi tulleet nuoret miehet.

Perinteisiä kouluhäiriköitä tappajien joukossa ei ole ketään. Kyseessä eivät myöskään ole kriminaalityypit.

Tietysti on tunnustettava, ettei yksinkertaisia selityksiä ole. Ammuskeluleikit eivät väistämättä aiheuta yksittäisiä mielipuolen tekoja samaan tapaan kuin avotuli räjäyttää ruudin. Ei niistä kaikille ole selvää haittaa.

Vahvasta altistuksesta alkaa kuitenkin olla näyttöä. Jotain täytyy tehdä.

Tyhmä kysymys pysäköinnin valvonnasta

Yksityiset valvontafirmat ilmeisesti (ja myös toivottavasti) menettävät oikeutensa määrätä rangaistuksia väärästä pysäköinnistä. Sittenkin päättäjissä on myös niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät, että asioilla on periaatteelliset puolensa.

Julkista vallankäyttöä ei saa milloinkaan yksityistää. Viranomaiset ovat viranomaisia, ja yksityiset firmat ovat yksityisiä firmoja. Näiden kahden sekoittaminen aiheuttaa hämmennystä, kun ihmiset eivät enää tiedä, millaiseen vallankäyttöön heidän saamansa määräykset ja uhkaukset oikein perustuvat.

Yhteiskunnan perusasiat on pidettävä niin yksinkertaisina, että arjen asioista selviytyy ilman juristin koulutusta.

Samanlainen periaatteellinen ongelma jää edelleen voimaan autojen katsastuksessa.

Tavallista tallaajaa mietityttää myös se tyhmä kysymys siitä, miksi kaupungit ja kunnat eivät lisää omaa valvontaansa. Syntyneiden firmojen olemassaolo todistaa, että parkkisakkojen kirjoittaminen on tuottavaa toimintaa. Niitä maksamaan joutunut taas tietää hintatasosta sen, ettei lappuliisan tarvitse kirjoittaa tunnissa kovin monta maksumääräystä, kun hän on ansainnut ainakin oman palkkansa verran rahaa.

Oikea lounasseura ja viisaat bonukset

Lukiessani ruotsalaisen jalkapallotähden Zlatan Ibrahimovicin elämäkertaa olen yllättynyt siitä, että tämä toisinaan oikukkaaksi primadonnaksi moitittu kuuluisuus on myös sosiaalinen lahjakkuus - niin kuin tietysti jokainen huippujalkapalloilija. Ei riitä, että hallitsee pallon. Menestyäkseen on osattava syöttää ja olla syötettynä. On aavistettava muiden pelaajien liikkeet.

Siirtyessään Juventuksesta Milanin Interiin Ibrahimovic tuli mahtiseuraan, joka oli rämpinyt kokonaisen vuosikymmenen. Ensisilmäyksellä hän havaitsi joukkueen sisäiset klikit. Brassit istuivat yhdessä nurkassa, argentiinalaiset toisessa ja muut jossain keskellä. Zlatan sanoi, että lounasseuran valitseminen vaikuttaa siihen, millä tavoin joukkue menestyy kentällä. Hän vaati klikkien purkamista, näytti itse esimerkkiä ja kiersi pukuhuoneessa puhumassa kaikkien kanssa. Ongelmien korjaamista auttoi se, että seurajohto oli hänen takanaan. Vihdoin erillisistä pelaajista tuli joukkue.

Klikkiytymisen lisäksi Zlatan valitti seurajohdolle siitä, että pelaajat saivat aiheettomia bonuksia. Niitä maksettiin yksittäisten, jopa merkityksettömien otteluiden voittamisesta. Hän sanoi, ettei sinänsä vastustanut bonuksia. Ne olivat hyvä asia, mutta niitä piti maksaa vain mestaruuden voittamisesta.Zlatan oivalsi, että bonuksia kannattaa antaa vain suurten ja samalla yhteisten päämäärien saavuttamisesta. Yksittäinen voitto ei auta vielä mitään.

Zlatanin opeilla Inter voitti vihdoin sen kaivatun mestaruuden. Hänen oma pelinsäkin kulki.

Epäonnistumisen tarve

Tapasin vanhaa tuttua, joka oli tullu monen vuoden tauon jälkeen. Tuolla ulkomailla hän oli saavuttanut menestystä ja jonkin verran myös kuuluisuutta.

Innokkaasti hän kertoi kuulumisistaan. Suomen tapahtumisista hän ei välittänyt kuunnella. Minusta tuntui, että kotimaata hänelle ei enää ollut. Se oli liian pieni, syrjäinen ja menestyksetön.

Erotessamme hän kuitenkin toivotti minulle hyvää jatkoa. En osannut vastata edes, että kiitos samoin.

Hänen poistuessaan ajattelin: "Jonkinlainen epäonnistuminen saattaisi olla se asia, jota sielusi tarvitsisi eniten juuri nyt."

Viisas ei paini

Tapasin muuatta tuttuani monen vuoden tauon jälkeen. Hän on toiminut muutamia vuosia poliisina Helsingin seudulla.

Tällaisissa pitkää taukoa seuranneissa keskusteluissa pääsee monesti syvälle, ja niin pääsimme tälläkin kertaa.

Mieleen jäi, kuinka hän kertoi nuoruuden harhailujen, hutipotkujen ja tyrimisten tuottaneen hänelle sitä pääomaa, jota hän tarvitsee työssään. Ihmistuntemus, monipuolinen elämänkokemus ja hyvä puhetaito ovat poliisin työssä avuksi.

Erityisesti hänen sanomisistaan jäi mieleen tämä: "Niin olen katsellut noita poliisikavereita, että samat miehet sitä aina joutuu painimaan."

Tokkopa sentään varastamista

Kun joku suomalainen on kiertänyt netin estojärjestelmiä ja katsonut meiltä evättyjä Kansainvälisen jääkiekkoliiton Youtube-kanavan kisalähetyksiä, kyseessä on MTV:n edustajan mukaan varkaus.

Tuskinpa sentään. Varkautta se ei ole ainakaan laillisuuden näkökulmasta ja tuskinpa myöskään moraalin.

Varastaminen ei ole ikinä ollut aivan yksiselitteinen ilmiö. Käskyt sisältävässä Vanhassa testamentissa sanottiin esimerkiksi näin: "Kun tulet jonkun viinitarhaan, voit syödä rypäleitä mielin määrin kunnes olet kylläinen, mutta astiaan et saa niitä kerätä."

Informaation muututtua sähköiseksi ja samalla helposti muokattavaksi koko varastamisen käsite on hämärtynyt. Lait horjuvat, koska lainlaatijat eivät täysin ymmärrä, mitä on tapahtunut ja mitä on tapahtumassa. Moraalikäsitykset ovat ehtineet ajan hermolle vielä hitaammin.

On vaikeaa perustella, miksi yleiseen jakeluun laitettua ohjelmaa joku toinen saisi katsoa ja joku toinen ei; aivan kuin jotain maantietä kulkeminen kiellettäisiin mielivaltaisesti puolalaisilta, espanjalaisilta ja porvoolaisilta.

Ainakin on varmaa, että tässä nimenomaisessa tapauksessa ei ole varastettu köyhältä.

Joku nyt kuolee joskus jossain

Iltapäivälehtiin on viime aikoina syntynyt uusi juttutyyppi. Siinä kerrotaan joko siitä, että joku on kuollut jossain, tai siitä, että joku on löytänyt jostain ruumiin.

Erityisinä paikkoina mainitaan esimerkiksi ikämiesjääkiekkopeli, juoksutapahtuma, näytelmän harjoitukset, huoltoaseman vessa tai metsä.

On luonnollista, että ruumiin satunnainen löytäjä järkyttyy nähdessään kuolleen. Hän ei ole osannut varautua siihen, ja muutenkin toisen ihmisen kuolema saa miettimään perimmäisiä kysymyksiä. Joku ruumiin löytäjä ei ole koskaan aiemmin nähnyt kuollutta ihmistä.

Siitä huolimatta ei ole mitenkään kummallista, että joku kuolee kesken jääkiekkopeliä tai juoksutapahtumaa tai vetää viimeiset henkäyksensä huoltoaseman vessassa. Ne ovat paikkoja ja tilanteita siinä missä jotkin muutkin.

Vuosittain väestöstä poistuu noin yksi prosentti. Tämä tarkoittaa sitä, että joka viikko kuolee yli tuhat suomalaista, eikä kaikkia kuljeteta sairaalaan.

Jokainen ihminen saa varautua siihen, että ensimmäisenä löytää ruumiin tai että suuren massatapahtuman keskellä joku kuolee. Ei siinä sen ihmeellisempää ole. Ei se ole kelvollinen otsikoiden aihe, eikä sen pitäisi aiheuttaa psykiatrista häiriötilaa.

Vähän rempallaan on helpompi olla

Ehkä elämä on helpompaa, jos asiat ovat vähän rempallaan. Kun kaikki on tiptop, taso saattaa nousta kohtuuttoman korkeaksi ja pienetkin muotovirheet alkavat häiritä.

Huomasin tämän jokunen vuosi sitten, kun tuttavan tuttu ilmoitti, että heiltä sai hakea ilmaiseksi sähköhellan, koska se ei sopinut "uuden keittiön värisävyihin". Luopumisen syy hieman huvitti ja sai kyselemään ihmisten elintasokilpailua, kun pelkkä värisävy sai hylkäämään ehjän laitteen.

Kahteen mieheen lähdimme hakemaan hellaa, jonka ajattelimme viedä kesämokille. Perille päästyämme tajusimme, että hellastaan luopujat olivat kuin olivatkin oikeassa. Hella riiteli uuden talon uudessa keittiössä kaiken ympärillään olevan kanssa. En minäkään olisi sitä katsellut siinä ympäristössä.

Nostettiin hella vanhan auton perään (uusimman korimallin Opel Kadett vm. 1986). Siinä autossa moni yksityiskohta ritisi ja helisi. Ei se haitannut, koska niin siinä ritisi ja helisi kaikki muukin.

Pelkkä kuva ilman selityksiä

Tällä kertaa pelkkä kuva ilman selityksiä. Sapienti sat.