tiistai 19. lokakuuta 2021

Historiallisilla paikoilla tarvitaan tilannetajua

Ylen tuoreiden uutisten mukaan 50- ja 52-vuotiaat suomalaismiehet olivat tehneet  natsitervehdyksiä Dachaun keskitysleirillä muistomerkin edessä. Kuviakin olivat ottaneet. Poliisin mukaan miehet sanoivat tarkoittaneensa tervehdykset vitsiksi. Humala selitti, tai sitten ei. Ei sinne pitäisi kännisssä lähteä.

Olen ollut Dachaussa yhden kerran. Keskitysleiriin tutustuttiin pienissä ryhmissä. Minun ryhmässäni oli lisäkseni kaksi turistia Uudesta Seelannista ja kaksi Australiasta. Amerikkalaisia oli kolme. Opas oli Englannista.

Vaitonaisina käveltiin ja kuunneltiin oppaan kertomuksia. Hiljaisia olivat muutkin paikalla olleet. Retkelle oli pyydetty ottamaan omat eväät. Kun oli niiden aika, niiden syöminen hävetti. Toivon, ettei kukaan uhri katsellut taivaiden periltä itselleni sallimaani eväshetkeä.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Avaimenperään voi soittaa

Olen vuosikausia odottanut, että tulisi jonkinlaisia nappeja, jotka voisi kiinnittää avainnippuun ja joiden avulla voisi löytää hukassa olleet tavarat. Kesällä ilmestyneessä Tekniikan maailmassa näitä nappeja vihdoin esiteltiin. Niitä on sekä Androidille että Applelle. 

Oitis riensin kauppaan ja ostin neljä kappaletta. Yhden kiinnitin avainnippuuni, toisen vanhemman automme ja kolmannen uudemman automme avaimiin. Kunhan vain saan hankituksi sopivan lompakon, sijoitan neljännen sinne. Napit näkyvät tabletin kartalla, ja niihin voi soittaa bluetoothilla.

Napit maksoivat 35 euroa kappale. Kun avaimet ovat hukassa, 35 euroa tuntuu pieneltä summalta.

Samalla mielikuvitus löytää sekä ongelmia että positiivisia käyttötarkoituksia. Voi vakoilla, jäljittää varkaita ja valvoa muistisairaan vanhuksen kulkemisia. Nautin avainnipusta, ja samalla hieman arveluttaa.

tiistai 12. lokakuuta 2021

Mitäpä jos kokeilisi suomen kieltä?

Mikkelin Jukureiden päävalmentajana aloittanut entinen NHL-pelaaja Olli Jokinen on itsekin sanonut, ettei ujous ole hänen ominaisuuksiaan.

Kauden alkajaisiksi Jokinen julisti, että hän hoitaa englanniksi  valmennuksen, harjoitukset ja otteluihin valmistautumiset. Joukkueessa pelaa seitsemän ulkomaalaista, joten heidän osaltaan kielivalinnan ymmärtää, mutta seuraava ajatus voi olla jo liikaa: "Henkilökohtaiset palaveritkin pidän englanniksi. Jos on nuori pelaaja, voidaan vaihtaa muutama sana suomeksi.”

Tällä hetkellä Jukurit on sarjataulukon viimeinen.

Tuli vain mieleeni, mitä tapahtui lokakuussa 2003. Kahdeksan ottelun tappioputkeen ajautunut Espoo Blues vaihtoi valmentajaa, ja samalla pukukopin kieli muuttui englannista suomeksi. Tappioputki katkesi heti. Kauden päättyessä joukkue oli viides.

Tuli vain mieleen.

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Elokapinallisia ei pitäisi ainakaan pilkata

Enimmälti myötätuntoni on elokapinallisten puolella. En keksi perusteluita sellaiselle näkökannalle, että he olisivat syvimmältään väärässä. Vanhojen ei pitäisi pilkata nuorten huolta, nuorethan lopulta perivät vanhojen rakentaman maailman.

Lisäksi elokapinalliset ovat laittaneet itsensä peliin, ja sekin on kunnioitettavaa. Kenties he ovat lievästi rikkoneet lakeja, mutta Suomi ei olisi koskaan itsenäistynyt, jos olisi aina toimittu lakien mukaan. He ovat periaatteineen hyvässä seurassa, sillä monet ihmiskunnan hyväntekijät ovat harjoittaneet kansalaistottelemattomuutta: Martin Luther King, Mahatma Gandhi, Nelson Mandela ja Vaclav Havel.

Valitettavasti elokapinallisia on liian vähän. Jalkapallo on suositumpaa, sillä lauantaina oli 30 000 ihmistä Olympiastadionilla. Sellaisella ihmismäärällä olisi jo vaikutusvaltaa, mutta elokapinallisilla ei täytetä stadioneita, ei ainakaan vielä.

Jonkinlainen helsinkiläisyyden tuoma suhteellisuudentajun puute hieman häiritsee. Mannerheimintie ei ole ihan niin merkittävä paikka kuin kuvitellaan. Tietysti sieltä voi aloittaa, mutta se alku on parhaimmillaankin vain alku.

Jonkin vuoden takaa muistan lukeneeni, että sevettijärveläisellä on yhtä pitkä matka

– lähimpään apteekkiin kuin helsinkiläisellä on matkaa Haminaan

– lähimpään sairaalaan kuin helsinkiläisellä on matkaa Pietarsaareen

– lähimmälle rautatieasemalle kuin helsinkiläisellä on matkaa Iisalmeen.

Jostain on kuitenkin aloitettava – vaikkapa syrjäisestä etelärannikon kaupungista. Ja jottei käsitettäisi väärin: minä olen aina pitänyt Helsingistä.

torstai 7. lokakuuta 2021

Paheksu pappia, tai heitä molempia

Kirkon sisällä oli jokin tilaisuus, kun kotiin lähtiessäni huomasin kirkon pihalla tutun miehen. En tiedä, mistä syystä hän siinä oli, sillä tämä ei ollut hänen normaaleja reittejään. Hän oli niitä ulkoilmakavereita, jotka ovat kevään merkkejä kuin moottoripyörät. Auringon alkaessa lämmittää he ilmaantuvat koloistaan ja käyvät istumaan kaupan ikkunalaudalle.

Moikattiin, ja hän kysyi oliko minulla tulta. Ei ollut. Sanoin että kun en polta, en ole koskaan polttanut. Että sori kun ei ole. Tai no...

Odotas vähän.

Menin kirkkoon, ja siinä eteispöydällä oli tikkuaski, jolla sytytellään kynttilöitä. Palasin ja tarjosin tulta. Hän kiitteli ja jatkoi menemisiään.

Mietin, että joku voisi paheksua, meitä molempia.

maanantai 4. lokakuuta 2021

Tunnustan, että välillä tieteen tuloksia on korjattava

Uskon vahvasti tieteeseen. Se on paras käytettävissä oleva pohja, jonka varaan maailmankuvaa voi rakentaa. Siksi ajattelevan ihmisen velvollisuutena on ajatella sen mukaan kuin tiede ohjaa. Toisaalta ei pidä uskoa tieteen absoluuttiseen totuuteen eikä siihen, että se aina tuottaisi ikuisia ja ehdottomia totuuksia. Matematiikka lienee poikkeus. 

On varauduttava siihen, että ilmenee vakiintuneen tieteen vastaisia tosiasioita, jotka kumoavat sen, mitä aiemmin on mukamas tiedetty eli todellisuudessa vain luultu.

Tuore esimerkki on jalanjäljet White Sandsin kansallispuistossa löytyneet jalanjäljet. Ne vahvistavat, että ihminen tuli Amerikan mantereelle ainakin kymmenentuhatta vuotta aiemmin kuin pitkään uskottiin. Löytö on Amerikan varhaisen historian kannalta mullistava.

On helppo löytää lisäesimerkkejä siitä, kuinka tiede on korjannut itseään ja vääriä käsityksiään. Mainitaanpa vielä kaksi:  

Vasta Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria kumosi oletuksen Vulkanus-nimisestä planeetasta, jolla oli selitetty Merkuriuksen radassa ilmenneitä poikkeamia. Einsteinin suhteellisuusteoria vei pohjan myös siltä, että maailmankaikkeus olisi ollut täynnä eetteriksi kutsuttua alkuainetta. Sanaa elää yhä kansanomaista elämäänsä radiotoiminnassa, kun ohjelmia sanotaan lähetettävän eetteriin.


lauantai 2. lokakuuta 2021

Syyskuuni vavahduttavin lause

Kuluneen syyskuun aikana olen lukenut paljon. Kuun alussa sain valmiiksi oudon keskitysleirikirjan Mies joka murtautui Auschwitziin. Sen jälkeen totesin, että minun oli syytä palauttaa mieleeni Pentti Saarikosken tekstejä ja elämää. Luin ensin sen, mitä itse olen kirjoittanut aiheesta. Eero Huovisen sanoin oman tekstin lukeminen on samaa kuin koira palaisi oksennukselleen, mutta tällä kertaa tämä viisaus ei pätenyt; varmaan siitä syystä, että se teksti pysyi Saarikoskessa eikä liittynyt persoonaani eikä omaan elämääni, ei ainakaan suoranaisesti. Tosin esipuhe oli poikkeus, mutta se oli lyhyt.

Sen jälkeen hyppäsin Pekka Tarkan kaksiosaisen Saarikoski elämäkerran kimppuun. Vaikutuin siitä työmäärästä, jonka Tarkka on kirjansa syntymiseksi tehnyt.

Tämän kaiken keskellä koko syyskuun ajalta riipaisevin lause on tämä jossain muualta lukemani ajatus: "Tänään poikani täyttäisi 27 vuotta." Sitä ei voi selittää, ei täydentää eikä kommentoida. Siinä on sanottuna kaikki.

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Elämä ei ole jana, se on sipuli

Ihmisen elämänkulku hahmotellaan usein kaareksi, jossa eri aikakaudet seuraavat toisiaan. Lapsuuden jälkeen tulee nuoruus, sitten keski-ikä, sitten vanhuus. Ajatellaan, että ihminen jättää aina yhden ikäkauden taakseen ja aloittaa uuden. 

Elämänkulun voi ajatella toisinkin: elämä rakentuu niin kuin sipuliin tulee uusia kerroksia. Kukaan ei jätä lapsuutta taakseen, vaan ainoastaan kätkee sen sisäänsä. Mennyt kulkee aina mukana, vaikka sen päälle kasvaa uusia kerroksia.

Sipulimalli auttaa ymmärtämään, mitä Kristus mahtaa tarkoittaa kehottaessaan seuraajiaan tulemaan lapsen kaltaisiksi. Hän ei neuvo palaamaan ajassa taaksepäin eikä haikaile kultaisen lapsuuden tai kadotetun paratiisin perään. Sen sijaan hän ohjaa etsimään elämän ydintä, joka on kaiken aikaa läsnä, kunhan vain kuorii sipuliaan ja riisuuntuu siitä, millä varsinaista sisintä on peitetty. Pitää unohtaa omat ryhmittymät, ammattikunnat ja siviilisäädyt. Ei välitä omaisuuksistaan tai itsetunnon pönkeistä. 

Apokryfisessä Tuomaan evankeliumissa on lyhyt keskustelu, joka kenties perustuu Jeesuksen aitoihin sanoihin. Tässä varsinaisen Raamatun ulkopuolelle jääneessä tekstissä oppilaat kysyvät, milloin Jeesus ilmoittaa itsensä. Hän vastaa: "Silloin kun riisuudutte ilman häpeää, kun riisutte vaatteenne, panette ne jalkojenne alle kuin pienet lapset ja poljette niitä, niin silloin teistä tulee elävän Jumalan lapsia eikä teidän tarvitse pelätä."

maanantai 27. syyskuuta 2021

Suomen kielestä irvailtiin

Harva kirjailija on kouraissut minua niin syvältä kuin äsken kuolleeksi kerrottu Antti Jalava.

Jalava syntyi vuonna 1949 Lappeenrannan lähistöllä. Kymmenen ikäisenä hän muutti perheensä mukana Ruotsiin. Hänestä tuli siirtolainen ja tukholmalainen.

Ei ollut helppoa olla Suomesta tullut elintasopakolainen, ei sittenkään vaikka ihonväri oli tarkalleen sama kuin aidoilla ja alkuperäisillä ruotsalaisilla. Pientä poikaa kiusattiin sekä kotipihalla että koulussa, ja erityisesti hänen käyttämänsä kummallinen kieli oli irvailun kohde. Hän joutui turvautumaan ainoaan keksimäänsä keinoon: hän kielsi aktiivisesti menneisyytensä ja unohti tarkoituksellisesti suomen kielen ja opetteli ruotsin. Kielen mukana katosivat lapsuudenmuistot.

Vasta aikuisena Antti Jalava opetteli uudestaan suomen kielen. Taito jäi kuitenkin heikoksi, eikä hän pystynyt kirjoittamaan lapsuutensa kielellä. Omaelämäkerrallisen Asfalttikukan hän kirjoitti ruotsiksi eli kielellä, jota hän inhosi, koska hän oli joutunut sen väkisin opettelemaan.

Suomen kielestä Jalava sanoi näin: "Suomen kieli on ihoni, ilmani, lumisateeni, raivoni ja suruni, se on kieli, jossa parannan syvimmät haavani ja siinä muovaan ja istutan tunteeni. Suomen kieleni on itse alkuperä ja perusta minuudelleni."

lauantai 25. syyskuuta 2021

Pessimismissä ei ole muuta vikaa kuin sen käyttökelvottomuus

Ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisten fyysiseen elinympäristöön niin, että elämästä tulee vaivalloista ja vaarallista. Se jäytää ihmistä myös sisältä. Aletaan julistaa, että katastrofin partaalla olevaan maailmaan ei mukamas kannattaisi synnyttää lapsia.

Pohjaton pessimismi on ristiriidassa ihmisen perimmäisen olemuksen kanssa.

Kalle Achté muistutti tärkeistä näkökulmista kirjassaan Kun lääkäri sairastuu. Hän kertoi teoksen Optimism: The Biology of Hope kirjoittaneesta Lionel Tigeristä, jonka mukaan ihmislaji on valikoitunut jäämään henkiin juuri optimististen ajatustensa ansiosta. Miten muuten olisi voinut kehittyä laji, joka kylvää siemeniä huhtikuussa ja odottaa niiden satoa lokakuuhun asti? Tai miten muuten olisi voinut syntyä olento, joka ryhtyy rakentamaan katedraalia, vaikka sen valmistuminen kestää monta sukupolvea? 

Winston Churchill sanoi puolestaan näin: "Olen optimisti. Toisenlaisella asenteella ei taida olla käyttöä."

Minä puolestani uskon todellisuudentajuiseen optimismiin. Se ei lamaannu, se ei tuudittaudu.

tiistai 21. syyskuuta 2021

Maailma syntyi hyvällä tuurilla

Alussa Hyvä Tuuri loi taivaan ja maan. 

Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Hyvän Tuurin henki liikkui vetten yllä. 

Hyvä Tuuri sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli, ihan säkällä. 

Hyvä Tuuri näki, että valo oli hyvä. Hyvä Tuuri erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä, ihan säkällä.

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

On todennäköistä, että epätodennäköisiä tapahtuu 3/3

Yhden kerran elämässäni olen shokeerannut ihmiset. Kyse oli puhtaasta onnesta, ja varmaan lähes kuka tahansa osaa kertoa elämänsä varrelta vastaavan sattumuksen. 

Olen ollut vuoden verran alkoholistien hoitolaitoksen pappina. Minulla oli vapaus ajoittaa tekemiseni mihin vuorokauden aikaan tahansa, ja aamu-unisena painotin iltaa. Papin työajaksi ilta sopi senkin takia, että silloin ihminen miettii enemmän jumalakysymyksiä kuin aamuisin. Dostojevski antaa erään henkilöhahmonsa ihmetellä, miksi Jumala on läsnä aina iltaisin, mutta aamuksi hän häviää jonnekin. 

Eräänä iltana kiertelin vapaa-ajan tiloissa. Osuin erääseen kahvihuoneeseen, jossa viisi tai kuusi ihmistä pelasi yatzya. Seisahduin heidän pöytänsä ääreen ja kysyin pelin sääntöjä. He kertoivat pelaavansa viidellä nopalla ja tavoittelevansa erilaisia pistemääriä. Vaikeinta oli saada tulos, jossa kaikissa nopissa oli sama luku.

Sanoin, ettei vaikuttanut kovin vaikealta ja että minäkin voisin kokeilla. He antoivat nopat, ja minä heitin kertalaakista pöydälle täydet viisi kuutosta. Todennäköisyys tälle tulokselle on 1/7776. Se on kovin vaatimaton tulos, jos sitä vertaa vaikkapa loton päävoittoon, jonka vastaava luku on 1/18643560. Siinä kahvihuoneessa tulokseni kuitenkin shokeerasi. Epäilemättä ammattini lisäsi tilanteen maagisuutta.

Sen verran minulla oli tilannetajua, että ymmärsin olla kommentoimatta tapausta. Kehotin jatkamaan peliä ja poistuin saman tien paikalta.


perjantai 17. syyskuuta 2021

On todennäköistä, että epätodennäköisiä tapahtuu 2/3

Brittiläinen toimittaja Jack Fairweather on kirjoittanut puolalaisen Witold Pileckin elämätarinan. Kirjan nimi on Mies joka murtautui Auschwitziin.

Puolan tultua miehitetyksi syntyi ajatus lähettää tiedustelija huonosti tunnetulle Auschwitzin leirille. Hänen tehtävänään oli kerätä tietoja, perustaa vastarintasoluja ja mahdollisuuksien mukaan nostattaa leirillä kapina. Pilecki jättäytyi saksalaisten vangiksi ja niin sanotusti pääsi leirille. Hän pysyi Auschwitzissa pitkään elossa ja onnistui vielä pakenemaankin.

Siinä oli kolme lottovoittoa peräkkäin: leirille soluttautuminen, hengissä säilyminen ja pako. Fairweatherin kirja on niin vahvasti dokumentoitu, ettei minulla ole järkisyitä epäillä sen kuvaamia tapahtumia.

Jossain mielen pohjalla kuitenkin epäilyttää, ei paljon mutta pikkuriikkisen. En voi sille mitään. Ei tällaista normaalisti tapahdu.

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

On todennäköistä, että epätodennäköisiä tapahtuu 1/3

On hieman epäuskottavaa kuulla kertomus siitä, että Pohjanmaalla iäkkäät kaksoset olisivat kuolleet tunnin välein kahdessa eri liikenneonnettomuudessa. Vaikeasti uskottavalta tuntuu sekin, että pälkäneläinen liikennöitsijä olisi voittanut kahdesti loton päävoiton. Molemmista tapauksista olen kuitenkin lukenut sanomalehden arkisen, paisuttelemattoman lehtiuutisen. 

Elämässä sattuu kummallisia. On erittäin todennäköistä, että joskus tapahtuu jotain äärimmäisen epätodennäköistä

Nämä kaksi uutista tulivat mieleeni, kun luin Lempäälässä asuvan kirjailijan Vilja-Tuulia Huotarisen haastattelun. Hänen nuortenkirjastaan Valoa valoa valoa on juuri ruvettu tekemään elokuvaa. Itse romaani ajoittuu Tshernobylin jälkeiseen lama-Suomeen. Kirjailija kertoi, että hänen koulussaan ja lähipiirissään oli joskus niin paljon kuolemantapauksia, että uskottavuuden takia niitä oli jätettävä romaanista pois. Huotarinen sanoi: "Fiktion täytyy olla uskottavaa, elämän ei."

maanantai 13. syyskuuta 2021

Tätä on vahva itseluottamus

Tämän jutun pitäisi huvittaa sellaisiakin, jotka eivät muuten välitä jalkapallosta:

Yksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista on hollantilainen Johan Cruyff. Pelaajauransa jälkeen hän valmensi FC Barcelonaa, jossa pelasi Brasilian paidassa maailmanmestaruuden voittanut Romario.

Erään kerran Romario tuli kysymään valmentajaltaan, saisiko hän olla poissa seuraavista harjoituksista, jotta hän voisi mennä Brasiliaan seuraamaan karnevaaleja. Cruyff antoi luvan sillä ehdolla, että Romario tekisi seuraavan päivän ottelussa kaksi maalia. Peli oli Real Madridia vastaan, ja Romario teki vaaditut maalit jo ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin aikana. Sen jälkeen hän pyysi päästä vaihtoon: "Kone kun lähtee tunnin kuluttua."

Jutun todenperäisyyttä en takaa, mutta moni hyvä tarina menisi pilalle, jos ne kaikki annettaisiin faktantarkistajien käsiin.

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Korruption tuoksahdus ei häviä 18 vuodessa

Ranskaa vastaan pelatussa jalkapallomaaottelussa Teemu Pukki kaadettiin ottelun viime hetkillä, mutta rankkaria ei vihelletty. Se ei ollut suuri vääryys, mutta Markku Kanerva sanoi oikein, että vihellys olisi tullut, jos Ranskan pelaaja oli kaadettu vastaavasti. Tunnetusti tuomarit suosivat vahvempana pidettyä joukkuetta. Tilastot kertovat, että myös kotijoukkue saa tuomareilta apua, mutta suomalaiskatsomo ei taida olla niin kiihkeä, että vaikuttaisi merkittävästi tuomarien päätöksiin.

Olen nähnyt monta huonoa tuomaria, mutta vain kerran olen ollut ottelun jälkeen varma, että hänet olisi lahjottu. Kyseessä oli vuonna 2003 Helsingissä pelattu Suomen ja Italian välinen karsintaottelu, jonka Suomi hävisi 2–0. Litmasen, Hyypiän ja Forssellin Suomi pelasi hyvin, mutta Italia teki maalit.

En ollut ainoa kroatialaistuomarin toimintaa ihmetellyt. Ottelua seuranneena aamuna Helsingin Sanomat kirjoitti, kuinka katsomo oli viheltänyt tuomarille ja kuinka tämä oli sallinut italialaisten häiritä Suomen vapaapotkuja. Pelin jälkeen Sami Hyypiä kommentoi tuomaria sanomalla, että hän vihelsi niin kuin Italia olisi ollut kotijoukkue.

Tunnen ottelun huonon hajun vielä kahdeksantoista vuotta myöhemmin. Mitään ei voi todistaa, mutta urheilussa on tehty suurempiakin huijauksia. Noihin aikoihin Italiassa oli todistettavasti jalkapallokorruptiota. Torinolainen Juventus järjesteli vuosina 2004—05 erotuomarivalintoja siihen tapaan, että se tuomittiin menettämään vuosien 2005 ja 2006 mestaruudet ja putoamaan sarjaporrasta alemmaksi Serie B:hen.

Olisivatko italialaiset harjoitelleet Helsingissä?

torstai 9. syyskuuta 2021

Tähdet tulivat syliin

Kesämökkimme lähin kaupunki on Hämeenlinna. Sinnekin on niin pitkä matka, että valosaaste ei ratkaisevasti haitannut alkuviikolla. Syyskuun yö oli lämmin, ja taivaalle tarkeni katsella.

Laiturilla muistin matkani Bolivian Cochabambasta pääkaupunki La Paziin. Olin Andeilla. Linja-auto kulki enimmillään neljän kilometrin korkeudella merenpinnasta. Ilma oli niin ohutta, että suurista tulipaloista ei ollut pelkoa, koska hapen puutteessa liekki kyti vaivalloisesti.

Maan ja linnunradan välillä oli niukalti ilmaa. Tähdet tulivat syliin, niitä saattoi koskea. Niin lähellä muistan niiden olleen. Jossain ylhäällä loisti Etelän risti.

Varhain aamulla La Pazissa oli kylmä. Menin johonkin kirkkoon lämmittelemään, ja sen seinältä kopioin muistikirjaani rukouksen, joka on parhaita mitä on eteeni tullut.

tiistai 7. syyskuuta 2021

Jälkikirjoitus: lähimmäisenrakkauden kriisi

Uusin Aamulehden kolumnini käsitteli lähimmäisenrakkauden kriisiä, joka syntyy, kun toisen ihmisen hengitys ja läheisyys aletaan nähdä elämää uhkaaviksi vaaroiksi. Olen välttänyt kirjoittamasta aiheista, joista kaikki oleellinen on jo sanottu. Valitsin kuitenkin aiheekseni koronan, koska minun nähteni kukaan ei ole ottanut tätä näkökulmaa esille.

Jos tilaa olisi ollut enemmän, olisin kirjoittanut lisää siitä, kuinka etäisyys tekee ihmisestä kylmän. Pommikoneen lentäjä voi pudottaa taivaalta kuolemaa kymmenientuhansien päälle, vaikka samalle miehelle voisi tuottaa tuskaa kissanpoikasten surmaaminen maan tasolla.

Vaikuttaa siltä, että tuore tekstini herätti enemmän reaktioita kuin elokuinen, joka oli ladottu sivulle hankalasti. Keskustelun taso ei tosin kaikilta osin vakuuta. Pohjanoteerauksena oli se Aamulehteen kirjoittanut kommentoija, joka vaati kirkon erottamista valtiosta ja väitti Raamattua satukirjaksi. 

Kommenttien vähimmäisvaatimuksena on, että ne liittyisivät jollain tavoin kommentoitavaan aiheeseen.

-----

Aamulehden kolumnini on täällä.

lauantai 4. syyskuuta 2021

Piirrä saatana!

Piirrä saatana! Piirrä paha! Kun tällaisen työtilauksen esittää sarjakuvien tekijälle,  piirtäjän kynästä syntyy mielikuvitusolento, joka on jonkin verran ihmisen näköinen mutta vain jonkin verran. 

Sarjakuvissa ja pilapiirroksissa saatana ja paha tavataan kuvata sarvipäiseksi pikkupiruksi, jolla on hiilihanko kädessä. Taustalla loimottaa tulinen pätsi, ja siellä korkeat lieskat kärventävät helvetin vankeja. Tehosteina on liskoja ja käärmeitä. 

Tällä tavoin kuvattu paha on aika vaaraton asia. Tiedämme ettei sillä ole mitään tekemistä sen elämän kanssa mitä me elämme. Se on satujen maailmaa eikä siitä tarvitse välittää.

Kristillisellä uskolla ja Raamatulla on hyvin vähän tekemistä sellaisen opin kanssa, että olisi olemassa jokin persoonalliseksi pahaksi eli saatanaksi kutsuttava yliolento, joka olisi hyvän Jumalan lähes tasaveroinen kiistakumppani. 

Hyvän Luojan rinnalla ei ole mitään pahaa luojaa, ja mitä tahansa saatanasta ikinä opetetaankin, varmaa on, että Raamatussa paholainen on aina osa luotua maailmaa. Hänellä ei ole itsenäistä asemaa Luojamme rinnalla, ei ole eikä ole koskaan ollut.

Ja hyvä on tietää ehkä sekin, että oppi persoonallisesta pahasta eli paholaisesta ilmestyi Raamatun sivuille melko myöhään. Se tavataan vasta Vanhan testamentin nuorimmissa osissa ja vaikutteet ovat selvästi nähtävissä. Saatanasta alettiin puhua vasta silloin kun jouduttiin tekemisiin persialaisten valloittajien kanssa. 

Tästä huolimatta täytyy myöntää, että saatana kuuluu Uuden testamentin sanastoon ja myös Jeesuksen puheisiin. Evankeliumeissa sanat "paholainen" ja "saatana" mainitaan yhteensä noin neljäkymmentä kertaa. Kaikkein tunnetuin Uuden testamentin kertomus on luonnollisesti se, kun Jeesus ennen julkista toimintaansa vietti neljäkymmentä päivää erämaassa ja taisteli kiusauksia vastaan. 

Tässäkin kertomuksesta ilmenee, että ratkaistessaan suhdettaan perimmäiseen pahaan ihminen joutuu ottamaan kantaa hyvin arkipäiväisiin asioihin, kuten kunnian-, tai rahanhimoon tai väärään itseluottamukseen. 

Niinpä todellinen paha ei näyttäydykään sarvien ja hiilihangon kanssa. Todellisuudessa se ilmestyy arkipäiväisyyteen pukeutuneena. Se ei houkuttele ainakaan aluksi suuriin julmuuksiin, vaan pieniin askeliin ja laiminlyönteihin, ei mihinkään sen kummempaan kuin että poimi tuo yksi ainoa omena puusta ja kokeile miltä se maistuu, kokeile vain; tai ethän sinä nyt Jerusalemiin lähde, ethän; mitä sinne kuolemaan. Kierrä se kaupunki, sillä kantakoon ristinsä joku toinen. Kulje köyhän ja onnettoman ohi, älä välitä, varmaan joku toinen on jo soittanut puhelimellaan apua.

maanantai 30. elokuuta 2021

Tietamättömyyden ilo

Kirjaston lehtilukusalissa kuulin naisasiakkaan kysyvän, mahtoiko Englannissa olla vuonna 1971 kesäaika. Virkailija oli ilmeisesti tottunut tällaisiin kysymyksiin. Hän vain tuumasi hetken ja alkoi sitten kertoa, mistä sellaista tietoa voisi etsiä. 

Myöhemmin minua alkoi vaivata, mihin ihmeeseen tuo nainen tarvitsi kysymäänsä tietoa. Oliko hän astronomi, joka oli juuri tuona kesänä tehnyt Englannin nummilla tärkeän tähtitieteellisen havainnon ja nyt halusi tarkistaa laskelmiensa pitävyyden? Vai oliko hän kirjailija, jonka dekkarin loppuratkaisu perustui aikavyöhyke-eroihin? 

Tai ehkäpä en tarkkaan ottaen halunnutkaan tietää. Vastaus olisi ollut hyvin todennäköisesti jotain arkipäiväisen latteaa. Olisin menettänyt salaisuuden, jossa ei olisi eteenpäin kertomista.

Elämässä on muutakin mitä en halua tietää. En halua tietää kuolinpäivääni, en ylipäänsä tulevaisuuttani. En halua kuulla seuraamieni jalkapallo-otteluiden tuloksia etukäteen. Jumalasta en haluaisi tietää kaikkea, minulle riittää minun hento aavistukseni. Minulle sopii hyvin sanonta "Kolmiyhteinen Jumala". Se on vähän niin kuin Jumalamme nimi, jotenkin arvoituksellinen ja tulkinnoille avoin.

perjantai 27. elokuuta 2021

Äidinkielen opettajat ymmärtävät vähän enemmän

Monilta nuorilta olen kysynyt, olisivatko juuri äidinkielen opettajat niitä, jotka syvällisimmin ymmärtävät nuoria tai ainakin olisivat niin sanottuja hyviä tyyppejä. Joskus minulle on vastattu, ettei ainakaan tietty nimeltä mainittu, mutta monesti olen saanut hyväksyvää myhäilyä.

Äidinkielen opettajien syvällisyys ei johdu suomen kielestä eikä kieliopista. Syyt ovat muualla, ja syitä on kaksi.

Ensinnäkin äidinkielen opettajat tutustuvat oppilaisiin heidän kirjoitustensa ansiosta. He näkevät asioita, jotka eivät tule muissa oppiaineissa esiin. He huomaavat, että jollakulla pilkut eivät ole kohdallaan, mutta hänellä voi olla muuta osaamista ja intohimoa, jonka varaan voi rakentaa tulevaisuutta. Joku nuori voi paljastaa kirjoituksissaan oman rauhattomuutensa syyn.

Toiseksi äidinkielen opettajat tuntevat kaunokirjallisuutta. Ihmisen ymmärtämiseksi ei tarvita psykologian opintoja, mutta hyvän kirjallisuuden lukeminen vie ihmismielen salaisuuksiin. 

Mitähän minäkin raukka olisin luullut ihmisestä, ellei Dostojevski olisi osunut tielleni? Tai mitä tietäisin zimbabwelaisten elämästä, ellen juuri olisi lukenut Petina Gappahin romaania Muistojen kirja?

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Intohimo siihen mitä ei kuulla kokonaan

Kuuntelen musiikkia kausittain. Neil Youngin kausi on menossa aina. Tuomari Nurmioon en tarvitse edes soitinta, koska korvamatoni herättää milloin tahansa mielikuvat, joissa "intiaanit ratsastaa aavaa preeriaa" eikä "ajatuksen säteellä ole yhtään ystävää".

Tom Waitsin kuuntelemisessa minulla on ollut muutaman vuoden tauko, mutta viime aikoina olen taas palauttanut mieleen, miltä esimerkiksi Bone Machine kuulostaa.

Waits ei muistuta ketään muuta. Hän on aivan omansa. On kauniita melodioita, joita hän kähisee persoonallisella äänellään, mutta on myös kolinaa ja outoja sivuääniä. Tunnelma on jäljittelemätön.

Jossain haastattelussa Waits on sanonut, että häntä kiehtoo musiikki, jota hän ei kunnolla kuule. Hän eläytyy musiikkiin, jota soitetaan toisaalla kerrostalossa, jota seinät vaimentavat, ilmastointilaite peittää ja jota liikenteen äänet sekoittavat. Sellaisesta musiikista on pakko kuvitella suurin osa.

Minulla on samanlainen kirjallinen maku. Pidän tarinoista, joita ei kerrota kokonaan.

maanantai 23. elokuuta 2021

Juice Leskisellä ja K-kaupoilla samat konstit

Suomen K-marketit ovat julistautuneet kiusaamisesta vapaiksi vyöhykkeiksi. Ellei liikeketjulle tule tästä imagohyötyä, kampanjalla ei ole vaikutuksia.

On suorastaan vaarallista luoda mielikuvaa, että tällaisilla julistautumisilla voitaisiin puuttua koulujen ihmissuhteisiin. Kiusaaminen haavoittaa ihmistä pahimmillaan vuosikymmeniksi. Sillä ei pidä leikkiä eikä sitä saa valjastaa kaupallisiin tarkoituksiin. Monimutkaisiin ongelmiin voidaan tarjota yksinkertaisia ratkaisuja, mutta yleisistä konsteista syntyy vain yleistä puhetta. Ulkopuolisten mahdollisuudet vaikuttaa koulujen sisällä ilmenevään kiusaamiseen ovat minimaaliset. Kouluille voidaan antaa resursseja, mutta niiden tekemää työtä ei voi ulkoistaa.

Tavallisen asiakkaankin on vaikea löytää marketista myyjää. Mistä mahtaisi löytyä pienelle tai isommalle koululaiselle se kaupan työntekijä, joka toisi hänelle avun?  Avainasemassa ovat opettajat, rehtorit, kuraattorit, ehkä myös vanhemmat ja ennen kaikkea oppilaat itse. Kauppias tekee viisaimmin, kun keskittyy vaikkapa ruokajonojen purkamiseen.

Aikanaan Juice Leskinen julisti tonttinsa ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Siinä julistuksessa oli sentään se vahvuus, että hän saattoi milloin tahansa tarkistaa, oliko pihalle ilmestynyt ohjuksia.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Kallis lukko hillapurkin suojana

Monesti huvittaa, kun ihmiset suojaavat sitä, missä ei ole mitään suojaamista. Huvittuneisuuteni sai lisäpontta keskustelusta, jonka kävin erään lukkosepän kanssa. Hän asuu pienkerrostalossa ja kertoi, ettei ikinä lukitse kotiovea, koska sisään pääsee, jos haluaa päästä.

Minä puolestani en ikinä lukinnut kahdenkymmenen vuoden ikäistä Corollaamme. Pahin mahdollinen tapaus olisi ollut, että joku olisi tyhjentänyt siihen roskansa.

Eniten olen ihmetellyt sitä, kuinka innokkaita ihmiset ovat lukitsemaan tiloja, joiden sisällä ei ole mitään arvokasta. Jos kylmäkellarissa on vain perunoita ja jokunen hillopurkki, sietää harkita kannattaako niiden suojaksi ostaa lukkoa. Tai kuinka todennäköistä on, että joku murtautuisi halkovajaan?

Pieniä vakuutuksia en hanki koskaan. Ne ovat vakuutusyhtiölle liian helppoa tuloa.

perjantai 20. elokuuta 2021

Haitilaisten järistykset eivät kiinnosta

Afganistanin ja koronan lisäksi etusivuille ei mahdu kolmatta aihetta. Siksi ei ole noussut ihmisten puheisiin, että Haitiin on jälleen kerran iskenyt massatuho. Eräiden arvioiden mukaan maanjäristyksessä on kuollut 2 200 ihmistä. Uhreja on lähes kolme kertaa enemmän kuin esimerkiksi Estonian uppoamisessa. Lisäksi ovat loukkaantuneet ja orvoiksi jääneet lapset.

Aineellisia tuhoja vähentää se, että Haiti on valmiiksi köyhä maa. Kymmenen vuoden takaisen maanjäristyksen jäljiltä ei paljon jäänyt taloja korjailtaviksi. Varovaisimpien arvioiden mukaan kuolleita oli silloin 85 000 eli sata Estoniaa.

Jostain syystä Haitista puuttuu paljon puhuttu mediaseksikkyys. Länsimaalaiset turistit eivät lomaile siellä, eikä ole mitään talibania, jota voisi paheksua. On vain loputon lohduttomuus. Kun jotain saadaan korjatuksi, uusi katastrofi on jo ovella. Haiti on parhaimmillaankin kuin lapsi häkkisängyn reunalla. Sieltä nähtynä syli on aina ulottumattomissa.

Jaa niin. Missä se semmoinen Haiti on? – Karibianmerellä, Kuuban naapurissa.


torstai 19. elokuuta 2021

Urissa ajateltua

Vuosi sitten lomareissulta palatessa sain käytännön esimerkin siitä, kuinka vaikeaa on hypätä ajattelutapojensa ulkopuolelle.

Kadotin kotiavaimen. Minulla oli siitä kaksi varmana pitämääni muistikuvaa. Ensinnäkin tiesin, etten ollut avannut sillä kotiovea. Toiseksi olin muistavinani, että olin laittanut avaimen reppuni sivutaskuun. Siellä sitä ei kuitenkaan ollut, eikä sitä ollut myöskään tietokonesalkussa, jonne olin sen voinut niin ikään lykätä. Olin ymmälläni. En tiennyt, mistä olisin voinut etsiä, koska kaikki muut paikat tuntuivat yhtä mahdottomilta.

Erehdykseni oli, että etsin kateissa ollutta avainta niin kuin avainta etsitään. Mieleeni ei tullut, että avainnipussa oli myös muistitikku. Vasta pitkän ja ahdistavan hakemisen jälkeen löytöpaikaksi tuli tietokoneen usb-väylä, koska olin siirtänyt tikulla matkakuvia koneelle.

Samanlaista ajattelukaavoihin kangistumista on myös kysymyksessä, miksi numerot 8 2 3 6 4 7 5 9 ja 1 ovat juuri siinä järjestyksessä kuin ovat. Kyseessä on tietysti aakkosjärjestys.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Turistina Tampereen ratikassa

Kulkuvälineistä kiehtovin on yöjuna. Kuin pimeässä hohkaava lintu se tulee kaukaisista paikoista, halkaisee yön ja kiitää tulevaisuutta kohti nukkuvat ihmiset sisällään. Se on lähes elävä olento.

Toiseksi kiehtovin on raitiovaunu. Jos Prahassa yllättää sade, voi kiivetä vaunuun ja kierrellä kaupunkia kokonaisen iltapäivän. Budapestissa voi laskea suutelevat nuoretparit ja todeta, että keskimäärin jokaiseen vaunuun riittää yksi.

Turistina kiipesin Pyynikintorilla Tampereen uuteen ratikkaan, ajoin Hervantaan ja takaisin, ja miten tasaisesti se kulkikaan ja miten kaunis olikaan sen ikkunoista avautuva kaupunki. En tiedä, oliko ratikka taloudellinen ratkaisu joukkoliikenteen ratkaisemiseksi, mutta tuollaisesta ilosta olen valmista jotain maksamaan.

tiistai 10. elokuuta 2021

Kolumnin jälkikirjoitus: pieni, mieletön teko

Viime lauantaina julkaistu kolumnini on epäilemättä kaikkein vähiten huomiota herättäneitä Aamulehden tekstejäni. Sen lähtökohtana oli nuorehkon naisen tarkoituksettomalta ja järjettömältä vaikuttanut teko, jota satuin todistamaan. Se sai minut ymmälleni ja vei muistelemaan Dostojevskia, joka on kirjoittanut siitä, että ihminen voi tehdä tietoisesti tekoja, jotka ovat hänelle itselleen haitaksi.

Aamulehden sivulla kirjoittanut kommentoija ja hänen tykkääjänsä eivät selvästikään ymmärtäneet, mitä tarkoitin.

Lomakauden tekstit ovat aina vähiten luettuja. Rippikoulukiireideni takia en myöskään mainostanut sitä etukäteen. Tällä kertaa kolumnini julkaistiin poikkeuksellisesti lauantaina sunnuntain sijasta. Se oli taitettu leveäksi tekstiksi sivun alalaitaan, mikä on luettavuuden kannalta huono ratkaisu.

-----

Aamulehden blogiteksti on täällä.

maanantai 9. elokuuta 2021

Voittoja ei selitetä ylemmyydentunteella

Olen oppinut vuorikiipeilystä, että vaarallisinta ei ole kiivetä tuntematonta vuorenseinämää pitkin huippua kohti. Enimmät onnettomuudet sattuvat laskeutumisvaiheessa, kun hyvänolontunne on karkottanut valppauden.

Urheilusta en tiedä ainuttakaan tapausta, jossa menestystä olisi selittänyt ylemmyydentunne. Kun hallitseva maailmanmestari Ranska putosi kesällä EM-kisojen jatkopeleistä, tappion syynä ei ollut puolustuspään virhe, vaan liian itsevarmat tuuletukset voittomaaliksi luullun maalin jälkeen. Mestaripelaaja Pogban lanneliikkeissä piili romahdus, vaikka niiden piti olla voittojuhlien alku.

torstai 5. elokuuta 2021

Kiinnostus lopahti olympialaisiin

Olympialaiset eivät enää kiinnosta. En tiedä, mikä minuun on mennyt. Hajamielisesti vilkuilen otsikoita, mutta television kisalähetyksiä seuraan enintään iltapäivisin saadakseni unta, kun on tirsojen aika.

Osittain syy on taannoisissa Lahden MM-hiihdoissa, joissa suomalaiset paljastuivat huijareiksi. Kun kerran on tullut petetyksi, luottamus ei palaudu noin vain. Lahden skandaali vei ensin kaiken kiinnostukseni hiihtoon, ja vähitellen homesieni on levinnyt päässäni muihinkin lajeihin.

En voi mitään epäluulon tunteille, kun norjalainen Karsten Warholm juoksee 400 metrin aidat kovempaa kuin yksikään suomalainen 30 vuoteen ilman aitoja. Jos joku uskoo, että tämä olisi mahdollista ilman apteekin palveluja, tulkoon uskollaan autuaaksi. Ehkä trampoliinitossut selittävät jotain, mutta eivät kaikkea.

Möhköolympialaiset ovat liian kalliit, ja lajeja on liian paljon. Turhinta on siellä miesten jalkapallo, jossa maailman parhaita suorastaan kielletään osallistumasta. Uinnissa voisi tyytyä eripituisiin matkoihin ja luopua monista eri tyyleistä. Eihän juoksuissakaan ole takaperin juoksua eikä pussihyppelyä. Kävely tietysti on, ja se onkin kaikista urheilulajeista keinotekoisin. Monenlaisilla pyssyillä pääsee olympiavoittajaksi, ja purjehdukseen voi valita veneen isosta valikoimasta. Naisten nyrkkeilyä en ilkeä katsoa ollenkaan. Niin pahaa tekee.

Lajeja ovat myös kiipeily, lainelautailu, softball, baseball, rugby, rullalautailu ja taitouinti. Ehkä ne kaikki eivät ole tarpeettomia, mutta pari kolme olisin valmis poistamaan. Yleisurheilun sekaviestejä en kaipaa ollenkaan, mutta suopotkupallo olisi kiva lisä, niin myös mökkitikka.

Olympialaisissa on kuitenkin hyvä perusidea. Raha on vain pilannut senkin.

tiistai 3. elokuuta 2021

Salakuuntelua ja tupakansavuisia huoneita

Muistelen lämpimästi lapsuuteni tupakansavuisia huoneita, joissa miehet kertoivat tarinoita. Televisio pysyi kiinni, eikä kukaan vilkuillut kännykkää. Puhuttiin sodasta ja muisteltiin vainajia. Seudun paria kylähullua ei ollut toimitettu hoitokotiin eikä ollut lääkitty hitaiksi ja vaitonaisiksi. He kiersivät talosta taloon ja laskivat hyväksytyn ihmisen pisterajat aivan alas. Heidätkin laskettiin kylän asukkaisiin.

Ei vain sodassa ollut tapahtumia. Arjessa osui välillä pahasti, kun ei ollut keltaisia liivejä, turvavaljaita eikä kypäriä. Autoilla kaahattiin hullusti, ja kolarin sattuessa tyynyt eivät lauenneet. Naapurin nuori tyttö tuli raskaaksi ennen aikojaan, eikä isästä voinut erehtyä, jos tiesi kylänmiesten kasvonpiirteet. Tunnustamatta se lapsi kuitenkin jäi.

Elämän rosoisuutta ei ollut siivottu pois. Taitavimmat kertojat osasivat vääntää asiat syrjälleen niin, että kaikki nauroivat, surulleenkin. Minä kyyhötin nurkassa, ja jossain vaiheessa joku keksi, että kaikki kerrottu ei sopinut lapsen korville. Minun oli lähdettävä pois ja mentävä nukkumaan. Hetken kuluttua olin taas ovella ja kuuntelin salaa.

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Päätalon jaarittelut eivät kiinnosta, itse persoona kyllä

Jollain junamatkalla vilkuilin sivusta naapurimatkustajan lukemaa kirjaa. Ihmettelin jaarittelua, jota en mitenkään olisi jaksanut lukea. Matkustaja jäi ennen minua junasta, ja kun hän nousi ylös, paljastui että Kalle Päätalonhan romaani se oli siinä.

Ymmärsin heti, ettei Päätalo ole minun kirjallisuuttani. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt arvostamasta häntä. Ainakin hän on kerännyt talteen merkittävän kansanperinteen. Lukijakuntakin on niin suuri, ettei hän voi olla kokonaan väärässä.

Muutama päivä sitten ostin taivalkoskelaisesta Jalavan kyläkaupasta Ritva Ylösen Päätalo-elämäkerran, ja arvelen sen kiinnostavan minua. Päätalo ei ole ainoa kirjailija, jonka persoona puhuttelee minua, vaikka kirjat ovat jääneet vieraiksi. Mikään ei saa minua tarttumaan Taruun sormusten herrasta, mutta kirjailija Tolkienista kertovan teoksen olen lukenut. Myöskään Narnia-kirjat eivät ole minua varten, mutta niiden tekijä C. S. Lewis on osoittautunut tutkimisen arvoiseksi persoonaksi.

Samaan sarjaan kuuluu osittain myös Mika Waltari. Häntä olen sentään lukenut, vaikka hänenkään romaaneihin en ole syttynyt. Kuitenkin itse Waltarissa on jotain kiehtovaa. Jokin vaikutuksensa on sillä, että asuin Töölön Tunturikadulla viisi vuotta vinottain häntä vastapäätä. Joka ilta nukkumaan mennessä tarkistin, vieläkö Waltarilla paloivat valot. Kerran hivuttauduin hänen kotiovelleen, mutta rohkeus ei riittänyt kellon rimputtamiseen.


lauantai 24. heinäkuuta 2021

Breivik on matkalla unohdukseen

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun norjalainen Anders Breivik surmasi ensin oslolaisen virastotalon edessä autopommilla kahdeksan ihmistä ja sen jälkeen nuorisojärjestön kesäleirillä Utøyan saarella 69 nuorta.

Norjalaiset tuskin ovat tapahtumaa unohtaneet, mutta suomalaisten rippikoululaisten mielessä se ei enää ole. Breivikin tekojen aikaan he olivat viiden vanhoja. 

Ehkä on hyväkin, että teko on unohdettu ainakin täällä naapurimaassa. Se on oikein Breivikin kaltaiselle sekopäälle. Ei hän ansaitse tulla kirjatuksi historiaan.

torstai 22. heinäkuuta 2021

Sotaromaani melkein ilman sotaa

Katsellessani oman kodin kirjahyllyä silmäni osuu monesti Norman Mailerin romaaniin Alastomat ja kuolleet. Selkämys on leveä, ja siihen on painettu sekä kirjan että kirjailijan nimet suurella fontilla. 

Aikanani tartuin Alastomiin ja kuolleisiin epäluuloisesti. Arvelin jo lukeneeni riittävän määrän sotakirjoja. Tässä olisi taas yksi lajinsa edustaja. Kun kuitenkin ryhdyin romaaniin, jouduin pian tarkistamaan kantaani. Alastomat ja kuolleet on kieltämättä sotaromaani, mutta sotimisesta se ei kerro juuri ollenkaan. Sen sijaan se tutkii, millaisista aineksista ihminen on tehty.

Erityisesti yksi kohtaus on jäänyt kirjasta mieleeni. Eräänlainen kaukopartioryhmä on syvällä japanilaisten puolella. Se on joutunut tulitaisteluun, jossa yksi oma sotilas on haavoittunut kuolettavasti. Ryhmä perääntyessä muuan mies havaitsee siipirikon linnun ja poimii sen hellästi käteensä. Ryhmän varajohtaja ottaa häneltä linnun ja hetken kuluttua rutistaa sen kuoliaaksi omassa kourassaan. Sitä miehet eivät hyväksy, vaan raivostuvat perin juurin. Ihmisiä kuolee mielettömässä sodassa, mutta linnunpojan tarkoitukseton surma on heille liikaa.

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Sodan aikana teloitettu Arndt Pekurinen

Vielä ehtisi katsomaan elokuvateatterissa Ville Suhosen dokumentin Ikuiseen rauhaan, joka kertoo Arndt Pekurisesta. Hän on suomalaisen rauhanliikkeen veteraaneja, jonka puolesta jopa Albert Einstein aikanaan vetosi. 

Alkuaan Pekurinen oli innostunut Raamatusta ja tolstoilaisuudesta. Lopulta hänen ainoa rikoksensa oli, ettei hän suostunut tarttumaan aseeseen eikä osallistumaan asevoimia tukevaan toimintaan. Viimeisinä aikoinaan hän edusti aatteellisesti tavallaan lieventynyttä kantaa luvatessaan osallistua taisteluihin, jos "ihmislihaa käytettäisiin ravinnoksi". Pekurinen oli lujan aatteensa keskellä myös humoristi.

Pekurinen maksoi aatteestaan kovan hinnan. Vankilat tulivat hänelle tutuiksi, ja vihdoin hänet teloitettiin. Näin kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin on pakko kysyä, oliko tosiaan pakko.

Minulla on Pekuriseen myös elämänhistoriallinen suhde. Vanhempani tunsivat hänen leskensä. Elokuvassa näytettiin taloa, joka oli lapsuudenkotini lähin naapuri. Siellä leski ja Pekurisen lapset olivat sotaa paossa.

Jos elokuviin ei pääse, Pekurisen tarinaan voi tutustua lähemmin myös lukemalla hänestä kertovan Erno Paasilinnan kirjan Rohkeus.

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Kuinka hyvin ns. asiantuntijat ennustivat jalkapallokisoja?

Olen ennenkin kirjoittanut jalkapalloturnausten jälkeen sitä, kuinka kohdalleen ns. asiantuntijat ovat osuneet ennustuksissaan. MM-kisoissa on usein menty pahasti vikaan. Afrikan ja Latinalaisen Amerikan joukkueet ovat sekoittaneet tuloksia niin paljon, että kaikkitietäville on jäänyt paljon seliteltävää. Euroopan taso tunnetaan paremmin, ja niinpä tuloksia on arvattu varsin hyvin. Tänäkään vuonna Ilta-Sanomien kisaoppaan ennustuksia ei tarvitse hävetä.

Voittajajoukkue Italiaa kutsuttiin mustaksi hevoseksi, mutta tämä oli liian varovaisesti sanottu. Omissa kaavailuissani Italia oli ensisijainen voittajasuosikki alusta saakka. Englantiin en uskonut, ja yhtä vähän siihen uskottiin Ilta-Sanomissa. Finaaliin päässeen Englannin uskottiin pysähtyvän viimeistään välieriin. Hieman flopanneesta Ranskasta sanottiin, että se pääsisi ainakin neljän joukkoon. Ei päässyt, kun Sveitsi katkaisi siltä mestaruusjahdin heti lohkovaiheen jälkeen. Myös Belgian mahdollisuuksia yliarvioitiin, mutta Saksan vaisuus nähtiin hyvin. Pahimmin menivät vikaan Portugalista ja Turkista tehdyt arviot. Portugali ei ollut lähelläkään ennustettua menestystä, ja Turkista kirjoitettiin: "Turkki on kovassa lohkossa altavastaaja, mutta ei missään tapauksessa heittopussi. Taistelee realistisesti ainakin kolmossijasta. On todella vaikea voitettava." Turkki hävisi kaikki pelinsä melko selvästi.

Suomen mahdollisuuksia Ilta-Sanomat kuvaili hyvin. Jatkopaikan arveltiin olevan kiven alla, mutta samalla Suomen sanottiin olevan vaikeasti voitettava joukkue, josta ei tulisi lohkonsa heittopussia.

torstai 15. heinäkuuta 2021

Kannattaa lukea Hemingwayn novelleja

Jalkapallokisat ovat ohi, ja nyt voi keskittyä vaikkapa lukemiseen.

Vähintään kerran elämässä luettavia novellikokoelmia on Ernest Hemingwayn 49 ensimmäistä kertomusta. Siellä on vaikkapa se nerokas lause, joka aloittaa novellin Francis Macomberin lyhyt ja onnellinen elämä: "Oli lounasaika ja kaikki istuivat ruokailuteltan kaksinkertaisen vihreän ovivaatteen alla sen näköisinä kuin mitään ei muka olisi tapahtunut." Näissä sanoissa ei varsinaisesti paljasteta mitään, mutta vihjataan niin vahvasti, että samalla jo paljastetaankin. Lukijassa herää uteliaisuus, mitä on oikein tapahtunut.

Samassa kokoelmassa on Kilimanjaron lumet. Se on onnettoman avioliiton pidättyväisyydessään nerokas kuvaus. Samalla se on vaikuttavin kuolinhetken kuvaus, mitä olen kirjallisuudesta löytänyt. Tekstin luettuaan on pakko panna kirja hetkeksi sivuun ja levätä hetken.

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Kun on pakko suostua

Viime sunnuntain konfirmaatiossa kerroin vuonna 1958 valmistuneesta Stanley Kramerin elokuvasta Kahle. Se tuotti kahdeksan Oscar-ehdokkuutta. Se voitti parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen ja parhaan mustavalkokuvauksen Oscarit.

Ihmiskunnan suurten ongelmien keskellä elokuva on kenties ajankohtaisempi kuin koskaan.

Tarinan alussa kaksi vankia on kiinni samoissa raudoissa. Heitä kuljettava auto ajaa ojaan ja kaatuu, ja miehet saavat kolarin ansiosta tilaisuuden paeta. Mutta minne he lähtisivät? 

Toisiinsa kytketyistä vangeista toinen on musta ja toinen on valkoinen. Kumpikin haluaisi omiensa luo. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä he tarvitsevat yhteisen suunnitelman. Jos he jäävät paikoilleen riitelemään, ainakin silloin he joutuvat kiinni.

torstai 8. heinäkuuta 2021

Kännykkäriippuvuustestin tuloksia

Rippikoululaisten jäljiltä löysin seuraavan kännykkäriippuvuustestin. En väitä, että tämä olisi tieteellisesti todistettava 15-vuotiaan nuoren keskimääräinen vastaus, mutta hyvin tyypillinen tämä on.

Vastauspaperin täyttänyt nuori vastasi positiivisesti seuraaviin kysymyksiin: Jos puhelin on hukassa, olen aivan sekaisin. Kuljen usein puhelin kädessäni. Puhelimen räplääminen vie liikaa aikaa ja harmittaa itseänikin. Vilkaisen puhelintani vähintään tunnin välein. Vietän enemmän aikaa puhelimeni seurassa kuin kavereideni kanssa. Vietän enemmän aikaa puhelimeni seurassa kuin perheeni kanssa. Kun kavereita on koolla, räplään silloinkin puhelintani. Puhelimen häiritsee yöunen saamista. Puhelimen liikakäytöstä tulee jonkun kanssa riitaa. Otan puhelimen mukaan myös ruokapöytään. En kestä, ellen heti näe, keneltä olen saanut viestin. Käytän puhelinta myös silloin, kun ajan jotain kulkupeliä. Kun on vähänkin joutoaikaa, otan puhelimen heti esiin.

Ennen älykännyköiden valtaannousua aiheesta ei käyty vähintäkään yhteiskunnallista keskustelua. Nuoret vain jätettiin markkinoiden armoille.

Nuoria en syytä. Useimmat laitteet ovat aikuisten heille ostamia. Kaikki ovat aikuisten heille myymiä.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Suomen kielen kaksi kauneinta sanaa

Mikä mahtaa olla suomen kielen kaunein sana? Ensimmäisenä tulee mieleen säätiedotuksen keskeltä kuulemani alavilla mailla hallanvaara. On väitetty, että se olisi jossain kansainvälisessä äänestyksessä valittu maailman kauneimmaksi lauseeksi. Se on kuitenkin sanayhdistelmä eikä täytä kisasääntöjä.

Jossain on kuulemma kannatettu äitiä. Minun mielestäni se ei ole äänteellisesti lainkaan kaunis, ja niin asetun Nobel-kirjailija F. E. Sillanpään kannalle, jonka mielestä suomen kielen kauneimmat sanat ovat suvi ja ehtoo.

Ainakaan minä en osaa olla eri mieltä. Niissä on erityistä lumoa. Suvi on enemmän kuin kesä, ja ehtoo tuntuu kauniimmalta kuin tavallisempi ilta. Olisi peräti mahdotonta kuvitella, että ehtoollisen sijasta alettaisiin puhua illallisesta tai että Suvivirsi olisi Kesävirsi. Näissä kahdessa sanassa kieli horjahtaa jonkin sellaisen puolelle, jossa on jotain pyhää.

Suviehtoota Sillanpää kuvaa Ihmiset suviyössä -romaanin alkulauseessa: "Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäänkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa."

torstai 24. kesäkuuta 2021

Muistatko mistä sateenkaaren symboliikka tulee?

Sateenkaari on nykyään melkeinpä päivittäistä uutisaineistoa. Jalkapallokisojakaan ei voi seurata törmäämättä siihen. Vanhan testamentin tuntijoille sen symboliikka on tuttua, mutta monilta ihmisiltä tieto on kadonnut muun sivistyksen mukana. Niinpä muistuttelen tässä, mistä alkuaan on kyse. Olen joskus ottanut kantaa seksuaalisiin vähemmistöihin, mutta tällä kertaa rajoitun kirjoittamaan vain itse sanan symboliikasta.

Fysikaalisena ilmiönä sateenkaari on tuttu ympäri maapalloa. Sen vuoksi se ei ole minkään kansan tai kulttuurin yksityisomaisuutta. Kreikan mytologiassa sateenkaarijumalatar Isis kulki välittämässä Zeuksen ja Heran käskyjä. Kiinan kulttuurissa se on kuvannut jinin ja jangin yhteyttä. Eurooppalaisissa kansanuskomuksissa se on viitannut rikkauteen, kun sen toisesta päästä on voinut löytää aarteen.

Fysikaalisesti sateenkaari syntyy, kun auringon eri aallonpituuksia sisältävä valo osuu vesipisaran kaarevaan pintaan. Veden optinen tiheys toimii prismana niin, että valkoinen valo hajoaa eri väreiksi.

Kaikesta monikulttuurisuudesta huolimatta sateenkaaren symboliikka viittaa länsimaisessa maailmassa ennen kaikkea Raamattuun. Siellä sen voi löytää vedenpaisumuksen jälkeistä aikaa kuvaavasta tekstistä (1. Moos. 9). Se on merkki liitosta, jonka Jumala solmii ihmisten ja luomakunnan kanssa. Jumala lupaa, ettei hän milloinkaan salli tuhotulvan hukuttaa kaikkea elävää: ”Asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa.”

maanantai 21. kesäkuuta 2021

Kolumnin jälkikirjoitus: netissä jaetut koulumenestykset

Tuorein Aamulehden kolumnini syntyi Facebook-keskustelusta, jota käytiin seinälläni koulujen päättäjäisviikonloppuna. Aiheena olivat vanhempien päivitykset, joissa he jakoivat iloa lastensa hyvistä koulutodistuksista. Eräistä blogini ajatuksista olen velkaa keskustelussa mukana olleille. 

Otin hyväntahtoisen suopean kannan ja sanoin, että on sopivaa jakaa riemuaan maailmalle. On murheellista, jos ilostaan aivan hengiltä pakahtuu. Kyllä ihmisen pitää kestää sen verran, että jaksaa lukea lähimmäistensä ilosta. Vielä parempi on, jos osaa olla siinä aidosti mukana ja sillä tavoin osoittautuu oikeaksi ystäväksi.

Rehvastelu on tietysti kiusallista. Lapsiaan ei pidä kehua siinä ajatuksessa, että ähäkutti, meidän jälkikasvu on parempaa kuin teidän ja kaikkien muiden. Näitä rehvastelijoita on kuitenkin pieni vähemmistö.

Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että koulutodistuksista ei voi paljonkaan päätellä sitä, kuinka elämä pitkän päälle onnistuu. Menestys on vaikeasti tulkittava käsite, ja sen saavuttaminen on monesta kiinni.

-------

Aamulehden blogini on täällä

lauantai 19. kesäkuuta 2021

Nollanollat eivät riitä

Olen tutkinut eurooppalaisia jalkapallosarjoja saadakseni selville, kuinka viisasta on pelata aina varman päälle. Pistetaulukoiden matematiikka on armotonta: tasapeleillä säilyttää niukin naukin sarjapaikkansa pitkässä sarjassa, mutta mitalisijat ovat toivottoman kaukana.

Näin jalkapallohuuman päivinä kuka tahansa voi havaita, että EM-kisojen alkulohkoissa toimii sama logiikka. Jos joukkue on lähtenyt pelaamaan aina tasuria ja on myös onnistunut tavoitteessaan, kolmella tasapelillään se on suuressa vaarassa pudota jatkopeleistä. Nollanollatuloksilla välttyy yksittäisten tappioiden häpeältä, mutta jää todennäköisesti alkusarjaan. Huomattavasti vahvemmalla on, jos on pelannut kärjekkäämmin eli on hävinnyt kerran, voittanut kerran ja ottanut yhden tasapelin.

Ei tämä minua niin kiinnostaisi, ellen näkisi näillä laskelmilla olevan yhteyksiä elämään yleensä. Jotain riskiä on suostuttava ottamaan, jos aikoo tavoitella edes kohtuullista menestystä.

PS. Lähetän tässä terveisiä verrattomille agnostikkoystävilleni. Erästä näin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Oli hieno tavata.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Lapsuuteni suosikkikirja

Toukokuussa kerroin Pikku jättiläisestä, joka oli lapsuuteni tärkein kirja. Monesti nukahdin sen lukemiseen. Minulla oli kirjoja kaksikin kappaletta. Aloitin vuoden 1944 painoksella, ja myöhemmin sain vuoden 1964 laitoksen. 

Pikku jättiläinen oli yksiosainen tietosanakirja kaikesta, mitä ihmisen tarvitsi tietää. Sitä ei ollut jäsennelty aakkosten vaan eri aiheiden mukaan. Sivuja oli yli 1 500. Kirja alkoi lähes viidenkymmenen sivun pituisella artikkelilla, jonka aiheena oli ajanlasku. Seuraavaksi kirja käsitteli tähtitiedettä, jonka jälkeen seurasivat geologia, maantiede, historia, uskonto, fiilosofia, Suomenmaa, kansatiede, maatalous, kasvitiede, eläintiede, antropologia, biologia, ilmatiede, fysiikka, kemia, matematiikka, numerot ja kirjaimet, kielet, estetiikka, kirjat ja kirjastot, kirjallisuus, taidehistoria, musiikki, yhteiskuntaoppi, lakitiede, sotalaitos, vaakunat ja sinetit, mitat, painot ja rahat, talouselämä, posti ja lennätin, kulkuneuvot, merenkulku, rautatiet, moottoriajoneuvot, ilmailu, keksinnöt, radio, lääketiede, metsästys ja kalastus, ulkoilu, partioliike ja shakkipeli.

Listassa minua kiinnosti melkein kaikki, mistä olen edelleen iloinen. Ei haittaa, jos ihmisellä on perustiedot asiasta kuin asiasta. Vain kirjan lopussa olleet metsästys, kalastus, ulkoilu ja partioliike eivät lapsena juuri innostaneet. Eniten perehdyin sotalaitokseen, historiaan, uskontoon, tähtitieteeseen ja maantieteeseen.

Kaikki kirjan tiedot eivät ole kestäneet nykyaikaa. Siitä esimerkkinä on vuoden 1944 laitoksen historiakäsitys

Ajankohtaisesti vilkaisin, mitä Pikku jättiläisessä kirjoitettiin jalkapallosta vuonna 1944: "Kansainvälisiä voittoja arvosteluperusteena käyttäen maamme jalkapalloilu oli parhaimmillaan 1912, jolloin joukkueemme Tukholman olympialaisissa yllättäen voitti Italian ja Venäjän häviten välierissä mestariksi tulleelle Englannille 4 - 0 ja sijoittuen 4:nneksi. – Nykyään Suomi ei tällä alueella kykene kilpailemaan Etelä- ja Keski-Euroopan maitten kanssa. Pohjoismaittenkin väliset maaottelut ovat päättyneet useimmiten Suomen häviöön."

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Käsikirjoittaja rällästi Tanskan ja Suomen pelissä

Puolivakavasti sanon, että Tanskan ja Suomen kaltaisia pelejä tulee, kun taivaallisten voimien vakinainen käsikirjoittaja lähtee ennenaikaiselle kesälomalle ja sijaiseksi hankitaan joku tumpelo, joka eläessään sai aina pakit. Tuotantoyhtiö kun oli sitä mieltä, että hänen keksimänsä juonenkäänteet olivat liian epäuskottavia.

Kesäsijaiseksi palkattu käsikirjoittaja näki mahdollisuutensa siinä, että Suomen jalkapallomaajoukkue oli päässyt epäuskottavasti jonkun pukukopista löydetyn Markun johdolla arvokisoihin. Edes sen ei pitänyt olla mahdollista. Moni oli valmis sanomaan, että Suomi "ei koskaan minun aikanani" ole kisoissa. Vähäisenä sivujuonteena oli se, että jokin virus pakotti siirtämään kisoja kokonaisella vuodella.


Mahdottomuuksia mahdottomuuksien perään

Käsikirjoittajan sijainen päätti, että sekoitetaan jalkapalloon oikeaa elämää kaikkein karmeimmillaan. Niinpä kentän merkittävin tähtipelaaja saa sairauskohtauksen ilman näkyvää syytä. Tämä käänne on taiteellista varkautta vuodelta 2003, kun kamerunilainen Marc-Vivien Foé kuoli Suomessakin nähdyssä ottelussa pelikentälle. Elvytysdraaman keskellä kaikki ymmärtävät, että jalkapallo on sittenkin elämän sivuasioita, ja vain ihmishenki on tärkeää. On ihan sama, miten pelissä käy, vaikka juuri tätä peliä on odotettu vuosikausia. (Minä olen odottanut vuodesta 1966.)

Katsomossa joukkueiden fanit huutavat yhteistä iskulausetta ja taputtavat toisilleen. Ei sen pitäisi olla mahdollista. Esimerkiksi Real Madridin fanit kunnioittivat seisaaltaan Barcelonan Ronaldinhoa, mutta Kööpenhaminan yhteenkuuluvuus ei enää pysy realismin rajoissa. Suomen lippu on kerrankin hyötykäytössä, kun se on peittämässä kentältä kannettavaa tähtipelaajaa.

Käsikirjoittaja jättää yleisönsä epävarmuuden varaan. Kun tähtipelaaja kuljetetaan pois, ei kerrota edes sitä, onko hän elossa vai ei. Pian tulee ilmoitus, että peli on keskeytetty. Toinen tuotantokausi tulee kuitenkin saman tien. Kuolleeksi epäilty tähtipelaaja ottaa vain tunnin tai kahden kuluttua sairaalasta videoyhteyksiä ja pyytää jatkamaan peliä. Ei muuta kuin uudestaan kentälle ottamaan vastaan toisen joukkueen aplodeja.

Käsikirjoittaja rällästää edelleen sydämensä kyllyydestä. Suosikkijoukkue painaa päälle koko yhdeksänkymmentä minuuttia ja saa aikaan kaksikymmentäkaksi maalintekoyritystä, muttei yhtään tilannetta, josta jalkapallokielellä "olisi pitänyt tehdä maali". Sen sijaan altavastaaja käy toisessa päädyssä yhden ainoan kerran ja onnistuu. Maalin tekee kahdesta hyökkääjästä se, jota kukaan ei mainitse peliä edeltävissä ennakkospekulaatioissa. Käsikirjoittaja lisää näytelmäänsä yhden loogiselta tuntuvan yksityiskohdan – sellainenkin pitää olla. Maalintekijä ymmärtää olla tuulettamatta maaliaan.

Jännitys viedään äärimmilleen, kun kertomus uhkaa pilata koko draaman. Suosikkijoukkue saa olemattomasta tilanteesta rangaistuspotkun, niin kuin erotuomari haluaisi lohduttaa muutenkin kolhiintuneita. Laukaus on kelvoton. Maalivahdista tulee ottelun sankari, vaikka hänen tarvitsee vain kaatua oikeaan suuntaan.


Ehkä sittenkin oikein jopa pelitilanteisiin nähden

Lopulta altavastaaja saa pelistä kolme pistettä. Jotenkin tuntuu siltä, että tilastonumeroista huolimatta tulos on pelitilanteisiin nähden oikeudenmukainen – jollain kummalla tavalla ja kvanttifysiikan logiikalla. Suomi ei ole koskaan hävinnyt arvokisoissa, ei jäänyt edes tasapeliin. Ikinä se ei ole epäonnistunut maalintekoyrityksessään. Yhtäkkiä se onkin menossa alkulohkosta pudotuspeleihin.

Miten näin epäuskottava käsikirjoitus eteni tuotantoon saakka? – Vakinainen käsikirjoittaja oli kesälomalla, ja tuotantoyhtiön johto oli päättänyt miettiä linjauksiaan vasta kuntavaalien jälkeen.


Tärkeintä on elämä

Mutta mitä väliä tällä kaikella? Kunhan vain Christian Eriksen elää.

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Luotan Kuplavolkkarin kaltaiseen uudistumiseen

Kuplavolkkaria mainostettiin aikanaan sillä, että vain kaksi osaa oli säilynyt entisellään auton syntyajoista lähtien. En muista, mikä se toinen oli, mutta toinen alkuperäinen osa sijaitsi jossain vaihdekepin alapäässä.

Mainos jäi pikkupojan mieleen ilmeisesti sen takia, että se niin suurenmoisesti onnistui selittämään legendaarisen automallin salaisuuden. Tunnistettavuus säilyi koko ajan, mutta siitä huolimatta autoa uudistettiin koko ajan. Hienovaraisesti viilattiin ulkonäköä ikkunoiden kokoa muotoa muuttamalla. Sähköjärjestelmä vaihdettiin ja lamppujen asettelua muutettiin. Moottoria suurennettiin ja uusia turvaominaisuuksia kehitettiin. Uuden vuosimallin muutokset herättivät intohimoa pikkupojissa ja varmaan heidän isissäänkin, mutta kaiken aikaan oltiin varmoja siitä, että Kupla oli aina Kupla. 

Kun automalli oli kuitenkin lopulta haudattava, uuden suunnittelijat julistivat halunneensa säilyttää vanhasta mallista sen hengen, vaikka muoto oli eri.

Kuplavolkkari on ollut minulle sillä tavoin esikuva, että samalla tavoin toivoisin kirkkoa uudistettavan: pikkuhiljaa, mutta tunnistettavuus säilyttäen. Rauhallisessa, poukkoilemattomassa kehityksessä on myös jalkapallon suosion salaisuus.





keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Kreikan tarustossa oli pilkan ja moitteen jumala

Vaarallisinta ateismia on se, kun Jumala pilkotaan moniksi jumaliksi ja niitä kaikkia palvotaan ja niille kannetaan uhreja. Kreikan jumaltarustossa Momos on kaikkein ajankohtaisimpia jumalia. Hän oli pilkan ja moitteiden jumala, jolle tuotti mielihyvää löytää jumalista ja ihmisistä vikoja.

Momos valittiin tuomariksi, kun kolmen muuta jumalaa kilpailivat taiteen tekemisen paremmuudesta. Ensimmäinen teki härän, toinen talon ja kolmas ihmisen. Momoksen mielestä härän sarvet olisi pitänyt istuttaa vähän enemmän otsalle, jotta härkä olisi pystynyt taistelemaan paremmin. Toisen jumalan olisi pitänyt tehdä talo liikuteltavaksi, jotta sen paikkaa olisi voitu muuttaa, kun naapurit ryhtyivät hankaliksi. Ihmisen rintaan olisi taas pitänyt tehdä ikkuna, jotta hänen ajatuksensa olisi voitu nähdä.

Arvostelu inhotti näitä kolmea niin paljon että he ajoivat Momoksen pois taivaasta. Hän kuoli suruun sen takia,ettei pystynyt löytämään rakkauden jumalattaresta yhtään puutetta.

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Onneksi finaalissa tuli köniin

Suhteellisuudentaju ei ole ihmisen vahvoja ominaisuuksia. Ihminen ei ole myöskään mestari arvioimaan, mikä hänelle on lopulta voitoksi ja mikä tappioksi. Yleisellä tasolla hän tietää, että hän oppii juuri häviöistä ja että ilman niitä hänestä ei tule mitään merkittävää. Samalla hän kuitenkin pelkää ja väistelee tappioita tunnistamatta niihin kätkeytyvää hyvää.

Kukapa ei kiittelisi, että tulossa on lämmin ja kaunis juhannus? Kiittelijöiden joukossa on myös niitä, jotka aattoiltana putoavat veneestä kuin kivi ja tulevat naaratuiksi keuhkot täynnä vettä.

Kapteeni Marko Anttila saattoi erehtyä pahasti sanoessaan jääkiekon MM-finaalista, että joukkue hävisi väärän pelin. Päinvastoin juuri tämä oikea-aikainen tappio saattoi pelastaa koronasta vapaan kesän. Tätä voi kutsua vaikkapa Varjelukseksi.

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Niistä ei tule ylioppilaita, ne valmistuvat ylioppilaiksi

Kieli on muuttunut. Aiemmin puhuttiin ylioppilaaksi tulemisesta, mutta nykyään ylioppilaaksi valmistutaan. En tiedä, milloin ilmaisut ovat vaihtuneet tai kuka on muutosten takana. Noin kahden vuoden ajan olen kuitenkin kiinnittänyt asiaan huomiota.

Ylioppilaaksi valmistuminen hieman huvittaa. Jos ammattikoulut tekisivät mitä niiden pitäisi tehdä, voitaisiin puhua putkiasentajaksi tai kokiksi valmistumisesta. Ei muuta kuin työelämään ja ammattiin, jossa voi hyvällä tuurilla olla koko loppuikänsä.

Ylioppilaana oleminen on sen sijaan täydellistä keskeneräisyyttä. Valkoinen lakki vasta auttaa saamaan opiskelupaikan, josta voi joskus valmistua johonkin.

Tosin kaikki valmiiksi tuleminen on syvimmältään huijausta. Valmiita ovat vain matkansa keskeyttäneet. Siteeraan omaa vanhaa tekstiäni:

Varjele minut täysi-ikäisyydeltä / siltä etten koskaan katsoisi elämään / ja sanoisi että valmista on /Ettei ihoon kasvaisi teflonia / niin että vesi vain helmeilee / en perustelisi tekojani / elämän kovilla / tosiasioilla / en sanoisi että tämä on ainoa vaihtoehto / en vastaisi sujuvasti joka kysymykseen / en keskustelisi viisaasti kenen kanssa tahansa / vaan juoksisin paljain varpain pellolle / heittäisin mutapaakkuja / huutaisin en tule en tule / minua ette kiinni saa / ja linkkarilla veistäisin / sydämen kuvat uimakopin seinään /Tätä rukoilen Kristuksen tähden


maanantai 31. toukokuuta 2021

Kone voittaa shakissa muttei välttämättä kirurgiassa

Shakin maailmanmestari Garri Kasparov voitti vuonna 1996 parhaan tietokoneohjelman melko selvästi, mutta vuotta myöhemmin hän jo hävisi. Nykyään ihmisellä ei ole mahdollisuuksia konetta vastaan.

Tekoäly on uusin mestari. Kolme vuotta sitten shakkimaailmaa järkytti AlphaZero -niminen tekoäly, joka oppi pelin itsekseen muutamassa tunnissa. Sille opetettiin vain säännöt, ja sitten se pelasi harjoituspelejä parhaita shakkiohjelmia vastaan. Se oppi kerta kerralta lisää, kunnes alkoi voittaa shakkiohjelmat ylivoimaisesti.

Melko yllättävissä asioissa ihminen on kuitenkin parempi. Luulisi, että kone olisi kirurgin kättä tarkempi, mutta viime vuonna ilmestyneen Tekniikan maailman mukaan robottikäsiä ei voi käyttää aivoleikkauksissa, koska niiltä puuttuu tuntoaisti. Kirurgille on olennaista aistia, miten kudos käyttäytyy leikkauksen aikana. On tunnettava esimerkiksi se, kuinka kovaa ainetta kasvain on, ja siksi tarvitaan perinteistä sormituntumaa, joka välittyy ihmiskädessä olevien herkkien instrumenttien kautta.

Vielä pitempi matka on siihen, että kone voisi lohduttaa itkevää lasta.

lauantai 29. toukokuuta 2021

Citymaasturi, housuhame ja voileipäkakku

Olen kerran kokeillut Hummeria, amerikkalaista autoa, joka on lähinnä maastoauton ja panssariauton sekasikiö. Kyseessä oli hääauto, ja häihin sopivat monenlaiset hullutukset, ei siinä mitään. Joku on kuitenkin hankkinut Hummerin ihan siviilikäyttöön. Sitä en ymmärrä. Epäilen, että syyn paljastumiseen tarvitaan pään magneettikuvausta. Jokin suuruudenhulluuden loinen on luikerrellut korvakäytävää pitkin ihmisen sisään.

Huvittavia yhdyssanoja ovat valashai, tiikerihai, kissakala, poliisikoira, kalasääski, muurahaiskäpy, kalakukko ja jäniskoira. Niiden huvittavuus on lähinnä kielellistä.

Asiapohjaltaan koomisia ilmiöitä ovat taas housuhame ja voileipäkakku. Kun housut ja hameen yhdistää, syntyy jotain, minkä ei luulisi miellyttävän kenenkään silmää. Voi ja leipä kuuluvat yhteen, mutta kakkua niistä ei tule. Sitä mieltä minä olen.

Entäs sitten citymaasturi? Se on kuin Hummer mutta paljon pienempi. Sekään ei kuulosta viisaalta. Kulkupelin voi suunnitella joko kaupunkiin tai maastoon muttei molempiin, niin kuin jalkineista tennarit kuuluvat kaduille ja saappaat metsään. Tennarisaappaat olisivat pöhkö idea.


Hummer H2


torstai 27. toukokuuta 2021

Jumala ei ole jokin lisäolio

Olen samalla kannalla kuin D. Z. Phillips -niminen uskonnonfilosofi. Hänen mukaansa Jumalan olemassaolosta keskusteleminen ei ole keskustelua siitä, kuinka monta oliota on maailmassa. Ei niin, että minun maailmankuvassani olisi yksi olio enemmän kuin ateistilla

Sen sijaan Jumalan olemassaoloon uskominen tarkoittaa sitä, että näen todellisuuden erilaiseksi kuin se olisi ilman Jumalaa. Uskon ansiosta universumi ei olekaan enää kylmä eikä persoonaton, vaan se on lämmin syli, jonka varaan voi heittäytyä. Voi suorastaan hypätä sen syvyyteen, niin kuin Kierkegaard ajattelee.

Vähän niin kuin on isäkäsitteen kanssa. Kun maailmaan tulee syntyvän lapsen myötä yksi isä lisää, maapallon väestö ei kasva kahdella ihmisellä, vaan ainoastaan yhdellä; lisäksi maailmassa on yksi uusi suhde.


maanantai 24. toukokuuta 2021

Potilaalta amputoitiin väärä jalka

Itävallassa on amputoitu 82-vuotiaalta potilaalta väärä jalka. Näin kertoo tuore uutinen. Yhtään vähemmän kiinnostava ei ole tekstin lopussa ollut lause, että potilaalle on tarjottu psykologista apua; sentään sitä, vaikka jalkaansa se ihminen kaipaa.

Voi kuvitella, millaista on lääkärinä mennä potilaan luo selittämään, että meille sattui pieni vahinko.

Minua hävettää, että uutista lukiessa ensimmäiseksi vähän naurahdin, vaikka olisi pitänyt ajatella aivan jotain muuta.

Juttu on hyvä esimerkki siitä, että kun onnettomuuden tapahtumapaikalta mennään riittävän kauas, tragedia muuttuu kummasti komediaksi. On helppo naureskella, kun tapahtumaan on etäisyyttä ja uhrit ovat vento vieraita. Potilasta tai hänen omaisiaan tapaus ei huvita ollenkaan. Päinvastoin epätoivo raastaa mieltä. Jossain päin Itävaltaa nukutaan paraikaa unettomia öitä ja etsitään kiivaasti syyllisiä. Ainakin potilaan ja häntä hoitaneiden ihmisten elämä on pilalla.

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Totuudentorvet ja liian valovoimaiset

Ei mahtunut helluntain saarnaan, joten julkaistaan tässä:

Perimmältään sekä totuus että valo ovat jumalallisia ominaisuuksia. Ihmiseen mahtuu niitä vain kohtuullinen määrä. Syntyy onnettomuutta, jos hän ottaa ne täysimääräisesti käyttöön.

Kukaan ei kaipaa totuudentorvia, jotka aina ajattelevat ääneen. Välillä on viisasta olla hiljaa. Kenelle tahansa ihmiselle ei kannata paljastaa, mitä ajattelee hänen uusimmasta hiustyylistään. Uusista tatuoinneista järjestelmällisesti olen vaiennut, vaikka minun silmissäni ne ovat ihottumaa. Aivan jokaisessa ruokapöydässä ei kannata tunnustaa, että ruokalajin nieleskeleminen on työlästä.

Totuus ei ole kristillisessä mielessä yksinään hyve. Kiitoksen aihe siitä tulee vasta sitten, kun sitä käytetään yhdessä rakkauden kanssa.

Elämä voi olla vaikeaa myös täydelliseltä vaikuttavan ja kovin valovoimaisen ihmisen lähellä. Hän tulee vastaan ikään kuin pitkät valot päällä. Ne eivät valaise tietä, koska häikäistyneenä ei näe mitään.

perjantai 21. toukokuuta 2021

Lasten selityksiä tavallisille sanoille

Vuosien varrella olen talletellut tiedostoihini monenlaista, sekä viisasta että hauskaa, jota joku on ajatellut tai sanonut tai  jota jossain on tapahtunut. Niissä arkistoissa on kiinnostavaa toisinaan seikkailla. Tällä kertaa silmiini osui kokoelma lasten selityksiä, kun heiltä oli kysytty sanojen merkityksiä. - Jutun lähdettä en enää muista, mutta epäilen Helsigin Sanomia; elämä menee tylsäksi, jos kaikelta ja aina vaatii tieteellistä tarkkuutta.

Äiti: huolehtii kun iskä on aina vapaapäivänäkin töissä.

Isä: se hoitaa lapsia kun äiti on kaupungilla.

Eläke: Mun mummit on eläkkeellä, paitsi toinen on nyt Espanjassa.

Aamu: silloin heräillään ja ollaan vihaisia äidille.

Epätoivoinen: Sellainen joka mököttää kaapin päällä. Se luulee ettei sillä ole kaveria.

Humalainen: kävelee hiljaa, törmäilee, unohtelee sateenvarjojaan ja syyttelee siitä toisia.

Pappi: se ei ole humalainen.

Armeija: Tarvitaan kypärät, pyssyt, sotavaunut, sotasuojia, sotalääkäri, pommit, pommisuojat ja tykki. Sitten tapetaan toisia.

Periaate: mun äiti puhuu siitä koko ajan puhelimessa.

Hellyys: ettei purista kättä vaan pitää löysästi.

Jumala: Jeesuksen määrääjä, joka loi ehkä maata. Minä olen miettinyt, että mikä oikeastaan on esimerkiksi jalka. Mihin sitä tarvitaan? Ja nyt pitäisi vastata, että mikä on Jumala vaikkei tiedä edes mikä on jalka.

Jeesus: semmoinen parantaja joka voi kävellä veden päällä.

Uskonto: sitä kun tottelee aikuisia.

Keski-ikäinen: kun on ensin ollut lukiossa.

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Ylioppilaslahjaksi jotain mikä tekee antajalle kipeää

Olen koruista ja astioista tietämätön mies, joten olin kummityttöni ylioppilaslahjan äärellä pulassa. En halunnut antaa rahaa, vaan mieluummin pysyvän muiston. Lievässä ahdistuksessa aloin kehitellä ajatusta, että en antaisikaan jotain ylimääräistä tai helppoa, vaan jotain sellaista, josta luopuminen kirvelisi pitkään ja lisäksi harmittaisi.

Menin kirjahyllylleni, eikä minun tarvinnut miettiä pitkään. Papalagit oli juuri se kirja. Se ilmestyi alkuaan vuonna 1920, ja esipuheensa mukaan se kertoo samoalaisen alkuasukaspäällikön Euroopan matkan kokemuksista. Kirjan esipuheen syntytarinaan ei ole luottamista, mutta se on siitä huolimatta viisas kirja ja minulle rakas.

Papalagit oli loppuun myyty enkä ollut nähnyt sitä antikvariaattien hyllyillä. En välttämättä näkisi kirjaa enää missään. Tuumani oli kuitenkin niin pitkällä, etten osannut siitä luopua. Juhlapäivänä annoin kirjan, ja luopuminen teki kipeää.

Tapahtuman loppunäytös oli kesällä, kun törmäsin kirjakaupassa kirjan uusintapainokseen, joka oli tietämättäni kaiken aikaa ollut olemassa. Ostin kirjoja saman tien kolme kappaletta. Jo kaupan ovella muistin, että tämä juttu oli kuin kertomus viidestä leivästä ja kahdesta kalasta: kun laittaa vähänsä käyttöön, saakin lopulta yllin kyllin.

Samalla tunsin, että henkilökohtainen ihmiskokeeni oli epäonnistunut. Ikään kuin minua olisi näpäytetty ja joku olisi sanonut: "Älä ikinä enää erehdy luulemaan, että sinä ihmislapsi voisit omavaltaisesti luopua elämässäsi jostain. Sitä valtaa sinulle ei ole annettu. Sen minkä annat mukamas suurena hyväntekijänä, tulee sinulle kolminkertaisesti takaisin."

maanantai 17. toukokuuta 2021

Kolumnin jälkitunnelmat: kiittelin jalkapalloa

Kahteen edelliseen Aamulehden kolumniini en ollut täysin tyytyväinen, mutta tällä kertaa sain kirjoitukseni rullaamaan. Siinä auttoi tiukka yhteen asiaan keskittyminen. Kirjoitin vain siitä, kuinka jalkapallo ainutlaatuisella tavalla yhdistää kansakuntia ja aivan erilaisia ihmisiä. Yleismaailmallisuudessa mikään toinen laji ei pääse sen haastajaksi. Tietysti ihminen voi elää ilman jalkapalloa, mutta kapeasti.

Kirjallisena lajina kolumni vaatii kärjistämistä ja tietynlaista yksisilmäisyyttä. Urheiluaiheeseen sitä oli helppo saada mukaan. Asiantuntemustakin minulla on pitkältä ajalta, vuodesta 1966.

Vastaväitteitä kolumni ei juuri ole herättänyt, ja mitäpä sitä kinaamaan - selvästä asiasta. On kyllä hienoa lukea tekstin synnyttämää sivistynyttä väittelyä, mutta se jäi tällä kertaa puuttumaan. Toisaalta en välittänyt yhtään törkkiä jääkiekkoihmisiä, onhan heillä paikkansa. Onneksi olkoon Rauman Lukko! On hienoa, että pienet menestyvät.

*  *  *

Aamulehden blogini on täällä.


torstai 13. toukokuuta 2021

Lyhyt selostus helatorstain merkityksestä

Mikä onkaan helatorstain merkitys?

Selityksen sopii aloittaa havainnosta, että kaikkiin kysymyksiin ei saa vastausta Raamatun sivuilta: Onko oikein rakentaa ydinvoimaloita? Olisiko viisaampaa ehdotella treffejä tuolle pitemmälle vaaleahiuksiselle vai tummalle ja lyhyemmälle siinä vieressä? Miten on EU:n elpymispaketin kanssa?

Epävarmuuden keskellä olisi mukava kysyä suoraan joltakulta kaikkitietävältä Jeesukselta, mitä pitää kulloinkin tehdä.

Elämä taitaisi kuitenkin olla pelkkää Jeesuksen sanojen taakse menemistä, jos hän yhä olisi meidän keskellämme. Nykykäytännöllä meillekin jää jotain ajateltavaa. 

Helatorstai on tämä vastuun siirtämisen päivä. Kuolleista heräämisensä jälkeen Kristus viipyi oppilaidensa seurassa vain neljäkymmentä päivää. Se oli riittävä aika uskon syntymiseen ja tiettyihin tarkentaviin vastauksiin. Sitten hän karkasi tuonilmaisiin, ja sitä matkaan lähtöä ollaan tänäänkin juhlimassa. 

Joitakin aikoja sitten helatorstain vietto oli siirrettynä lauantaille. Silloin sen nimi oli ”Kristuksen taivaaseen astumisen päivä”. Se oli täsmällistä mutta kankeaa.

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Historia on aina oman aikansa historiaa

Olen selaillut vuoden 1944 Pikku jättiläistä, jonka taannoin ostin ja joka oli epäilemättä lapsuuteni tärkein kirja. Siinä oli kaikki, mitä pienen ihmisen tarvitsi tietää maailmasta. Öisin säilytin sitä tyynyni alla, mikä ei tehnyt kirjalle hyvää. Kannet irtosivat.

Kirja on julkaistu kolmetoista vuotta ennen syntymääni. Se heijastaa oman aikansa historiallista tilannetta. Esimerkiksi Belgian esittelyssä kerrotaan, että maa on miehitetty. Saksa on kirjan tekijän suosiossa ja Neuvostoliitto epäsuosiossa. Värillisellä, maiden lippuja esitelleellä sivulla ei ole Neuvostoliittoa ollenkaan. Sen sijasta punalipun alla lukee Venäjä. Saksalla on hakaristilippu. 

Kirja kutsuu bolshevismia aasialaiseksi ruttotaudiksi, joka "tahtoo hävittää kunnon kansalaiset, poistaa ihmisoikeudet, orjuuttaa työväestön ja saattaa vallan harvojen valittujen puolueen jäsenten käsiin". Tuo oli tietysti propagandaa, vaikka eihän Stalinin valta kovin kauas kuvauksesta jäänyt. 

Kirja meni pahasti tapahtumien edelle kertoessaan, että Saksan kesäkuussa 1941 aloittama "kansojen ristiretki, johon Suomikin on menestyksellisesti osallistunut, paljasti Stalinin tuhoamisaikeet ja aiheutti Neuvosto-Venäjän täydellisen kukistumisen".

Tuosta kirjasta minä imin historiankäsitykseni perusteet, mutta eivät ne ole minun maailmankatsomuksessani näkyneet. Välillä tuntuu, että lapsiin kaahdetut opit eivät taida sittenkään olla niin merkittäviä asioita kuin niistä luullaan. Mitähän hulluutta tänään julistetaan totuutena?

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Huonoin ikinä lukemani kirja

Olen Facebook-ryhmässä, jonka nimi on "Kirjallisuuden ystävät". Muutama päivä sitten avautui ketju, jossa kysyttiin huonointa ikinä kokonaan lukemaasi kirjaa. Eniten ääniä on saanut Paulo Coelhon Alkemisti, ja se onkin huono kirja, tekosyvällistä höpinää. Toiseksi taisi tulla Dan Brownin Da Vinci -koodi, joka on myös oma valintani. Se oli idealtaan hölynpölyä, eikä se toiminut edes jännärinä. Luin sen pelkästään velvollisuudesta. Huonoja ja loppuun luettuja kirjoja on muuten aika vähän, sillä kelvottomimmat jäävät yleensä kesken.

Seuraavassa kommentoin sellaisia ketjussa mainittuja kirjoja, jotka eivät huonoimpien listalle kuulu. Jokin teos saattaa tulla väärin arvioiduksi sen takia, että lukijan kirjallinen sivistys ei vain riitä tai kirja tulee luettavaksi väärään aikaan väärässä elämäntilanteessa. Muutamista kirjoista olen blogannut ennenkin. Kirjat ovat tekijänsä mukaan aakkosjärjestyksessä.

Paul Auster: New York -trilogia. Kirjassa on vaikeasti kuvattava ja vahvan jälkimaun jättämä tunnelma. Kutsuisin sitä läpikuultavaksi arjen mystiikaksi.

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. Suomenkielinen nimi on paljon raflaavampi kuin alkuperäinen. Nimi on vaikuttanut jonkinlaiseen kulttimaineeseen. Turhasta hehkutuksesta huolimatta lukemisen arvoinen.

Albert Camus: Sivullinen. Sivullisuuden tunteesta on vaikea puhua, ellei ole lukenut tätä. Kirja kertoo ihmisestä, jota "ei vain kiinnosta".

Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys. Suurenmoinen kirjailija onnistuu rakentamaan loputtomista kertomuksistaan vaikuttavan kokonaisuuden.

Nikolai Gogol: Kuolleet sielut. Jos lukija pitää Gogolin romaania yhtenä huonoimmista, olisi syytä olla edes hiljaa. Klassikoilla on aina syynsä.

Antti Hyry: Uuni. Onhan se kieltämättä työläs luettava, mutta iso homma on uuninkin tekemisessä.

Franz Kafka: Oikeusjuttu. Tähän tiivistyy kolmannes 1900-luvun tragedioista. Kafka kuuluu yleissivistykseen ja jättää lukijaansa jäljen.

Katekismus. Riippuu siitä, mitä tarkoitetaan. Suomen ev.lut. kirkon nykyinen katekismus on valitettavan puiseva, mutta Lutherin katekismukset ovat hauskoja ja viisaita. Toivottavasti kommentoija ei tarkoita minun kirjoittamaani Nuorempaa katekismusta.

Ilmari Kianto: Punainen viiva. Olin varmaan kolmentoista, kun luin tämän koulussa. Kirjan kuvaamien ihmisten köyhyys riipaisi, ja loppuratkaisu järkytti.

Volter Kilpi: Alastalon salissa. Ymmärrän, että teos ei avaudu kaikille. Se on siitä huolimatta suomalaisen kirjallisuuden merkittävin teos. Valitettavasti sen rikasta kielimaailmaa ei voi kääntää muille kielille.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Romaani on täynnä kaunista kieltä, jota osaan pitkät pätkät ulkoa. Se on myös syvällinen kasvutarina.

Norman Mailer: Alastomat ja kuolleet. Hiljattain lukemani ja vaikutuksen tehnyt sotaromaani, joka ei kerro sodasta juuri ollenkaan, mutta mukaan joutuneet miehet se avaa ja paljastaa, mistä ihminen on tehty.

Sofi Oksanen: Puhdistus. En minäkään suuresti innostunut, muttei se silti huono ole.

Amos Oz: Juudas. Ei ehkä parasta Ozia, mutta Ozin parhaat ovat niin hienoja teoksia, että tämäkin yltää lukemisensa ansaitseviin teoksiin.

Raamattu ei oikeastaan kuulu tänne, koska se ei ole kirja, vaan kirjakokoelma. Siitä huolimatta on pakko lainata Jouko Turkkaa. Häneltä kysyttiin hänen lempikirjaansa: ”Olen pahoillani, mutta lempikirjani on Raamattu."

Pentti Saarikoski: Aika Prahassa. Yksittäisenä teoksena ei kovin merkittävä, mutta on kuitenkin oleellinen osa Saarikosken kirjailijakuvaa.

Leo Tolstoi: Anna Karenina. Parikymppisenä ajattelin, että Anna Karenina kertoo rakkaudesta kaiken. En ole muuttanut käsitystäni.

Patrik Süskind: Parfyymi. Kun Parfyymin lukee, kokonainen aisti herää eloon ja lukija arvostaa nenäänsä uudella tavalla.

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja. Vankiloissa eniten luettu kirja ei voi olla kokonaan huono.

torstai 6. toukokuuta 2021

Avaruudesta ei löydy mitään vaikka kuinka etsisi

Amerikkalainen tiedemiesryhmä on ilmoittanut löytäneensä tähän asti vakuuttavampia merkkejä siitä, että maailmankaikkeudessa on elämää myös maapallon ulkopuolella. Australiaan viime vuonna pudonnut meteoriitti sisälsi näet 17 erilaista aminohappotyyppiä. Näistä kuutta esiintyy tavallisesti elävissä soluissa ja ne ovat elämän alku ja juuri. Havainto tukee voimakkaasti teoriaa, jonka mukaan meteorin kotiplaneetalla elämä oli saanut alkunsa ikivanhasta kemikaaliseoksesta, joka oli olemassa jo maankuoren kovetuttua.

Onko tämä lupaava uutinen siltä kannalta, että maan ulkopuolella olisi elämää? – Ehkä olisi, ellei uutinen olisi jo vuodelta 1970. Tavan takaa näitä melkein-uutisia tupsahtelee. Saadaan lähes todistetuksi jotain muka, ja kuitenkin ollaan yhtä kaukana lopullisesta vakuuttavuudesta kuin 50 vuotta sitten.

Elämän olemattomuudesta minulla ei ole tietoa saati todisteita, mutta vielä vähemmän on luottoa noihin kemikaalimössöihin.

Viisaimmin on sanonut kirjailija Markku Lahtela: "Mitä ne hullut avaruuteen lähettävät signaaleja, että täällä on järjellisiä olentoja, kun eivät osaa viestittää sitä edes toisilleen. Ja jotkut odottelevat ufo-ihmisiä. Vaikka itse olemme tuntemattomia olentoja avaruudessa, avaruudesta, avaruuteen."

maanantai 3. toukokuuta 2021

Britanniassa virheellinen ohjelmisto vei syyttömiä vankilaan

Britanniasta kertova ilkeä uutinen on jäänyt melkein huomiotta. Havaintojeni mukaan siitä ovat kirjoittaneet vain Tietoviikko ja Tekniikka & Talous.

Britanniassa postilaitos on käyttänyt kahdenkymmenen vuoden ajan ohjelmistoa, joka näytti työntekijöiden varastaneen kymmeniätuhansia euroja, vaikka kukaan ei ollut varastanut mitään.

Ohjelman virheiden perusteella ihmisiä on jopa tuomittu vankilaan. BBC:n mukaan jotkut työntekijät ovat ottaneet lainoja tai käyttäneet omaa rahaansa yrittääkseen paikata aukkoja. Avioliittoja on särkynyt, ja eräs työntekijä teki itsemurhan nähtyään, että ohjelmiston mukaan hän oli hukannut yli satatuhatta euroa. Kaikkiaan rikoksista syytettiin yli seitsemääsataa ihmistä.

Postilaitoksen valheellisten väitteiden perusteella ongelmat eivät johtuneet ohjelmistosta. BBC:n mukaan on kuitenkin todisteita, joiden mukaan ohjelmiston olisi tiedetty tuottavan vääriä tuloksia jo silloin, kun tuomioita oltiin panemassa toimeen. Postilaitoksen maineen ja tuoton säilyttäminen ohitti ihmisten elämän ja vapauden.

Näitä uutisia luettuani menen kirjahyllylleni ja tarkistan, miten Kafkan Oikeusjuttu alkaa. Kirja on edelleen ajankohtainen. Avauslause kuuluu: "Joku oli varmasti panetellut Josef K:ta, sillä eräänä aamuna hänet pidätettiin ilman että hän olisi tehnyt mitään pahaa."

torstai 29. huhtikuuta 2021

Neil Young, Tuomari Nurmio ja Arvo Pärt

Neil Youngia ja Tuomari Nurmiota kuuntelen varmaan elämäni loppuun saakka. Niiden lisäksi on virolainen Arvo Pärt, joka muutti suhteeni musiikkiin. Löysin hänen teoksistaan aivan uuden instrumentin, hiljaisuuden. Suurin suosikkini on levy Miserere. Sen vaikuttavin kappale on lähes puoli tuntia kestävä Sarah Was Ninety Years Old. Nimensä mukaisesti se on musikaalinen kertomus lähes loputtomasta ja kuitenkin iloon päättyvästä odotuksesta.

Puhuttelevia ovat myös levyn kansitekstit. Niiden kirjoittaja Hermann Conen sanoo, että hänen mielestään Pärtin on täytynyt tuntea Tarkovskin elokuva Uhri. Tässä filmissä kriisiä elävä intellektuelli istuttaa puuta ja kertoo pojalleen seuraavaa tarinaa: "Olipa kerran vanha munkki, joka eli ortodoksisessa luostarissa. Hänen nimensä oli Pamve. Kerran hän istutti kuihtuneen puun vuorenrinteelle niin kuin me tässä. Sitten hän kertoi nuorelle munkkioppilaalleen nimeltä Johannes Kolov, että tämän pitäisi kastella puu joka päivä kunnes se alkaisi elää. Niin Johannes teki työtä käskettyä. Hän kiipesi joka aamu vuorelle, teki tehtävänsä ja palasi luostariin illan pimeässä. Hän teki tätä kolme vuotta. Ja lopulta, eräänä suurenmoisena päivänä, hän kiipesi taas vuorelle ja näki koko puun peittyneen kukkiin. Sano poika mitä sanot, mutta tällä metodilla ja tällä systeemillä on hyvät puolensa. Joskus minäkin sanon itsekseni, että jos sinä joka päivä samaan kellonaikaan teet saman yksityisen teon niin kuin rituaalin, mitään muuttamatta ja järjestelmällisesti, joka päivä samaan aikaan, niin jonain päivänä maailma muuttuu. Jokin muuttuu. Jonkin täytyy muuttua."

Uskon tähän kertomukseen, vaikka toisaalta tiedän sen olevan jännitteessä sen kanssa, että ihmisen ei pitäisi etsiä itsestään sen suurempaa uskonnollisuutta kuin hänessä oikeasti on. Eikö tuollaisen kastelemisen voi nähdä myös pakonomaisena hengellisyytenä? Eikö olisi viisaampaa mennä luostarista maailmaan ja kastella vaikka voimansa menettäneiden mummojen puutarhat?

Mutta kun ihmisessä on tämäkin puoli.

tiistai 27. huhtikuuta 2021

Rajojaan voi kokeilla monella tavoin

Olen nähnyt TV-dokumentin miehestä, joka oli kiipeillyt Andeilla ja harrastanut syvän meren sukellusta. Hän oli kiertänyt kuusi maanosaa, vaeltanut sekä viidakossa että jäätiköillä ja testannut kaikki mahdolliset kulkuneuvot. Ilmailussa hän oli panostanut ultrakevyisiin lentokoneisiin. Benjihyppynsä hän sivuutti lyhyellä maininnalla.

Ihailinko? - En oikein tiedä.

Yksi asia oli häneltä kokematta. Hän ei ollut testannut, kestäisikö tavallista elämää, esimerkiksi sitä, että marraskuun aamussa nousisi ylös puoli seitsemän aikaan, herättäisi kolme alle kouluikäistä lasta kesken unien, syöttäisi, pukisi, veisi päivähoitoon ja sen jälkeen menisi itse työhön ja illansuussa sama rumba toisin päin.

Extremen voi elää monella tavoin.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Suomalainen Normandia

Pohjanmaan reissulla päätin koukata Kauhajoen kirkon kautta nähdäkseni alueen, joka muistuttaa lukuisine risteineen Normandiassa sijaitsevaa amerikkalaisten sotilaiden hautausmaata. Kauhajoen kirkon edustalla on 306 ristiä muistuttamassa sodan aikana kuolleista miehistä. Tuollainen määrä vainajia on osunut jonnekin maalaispitäjän ydinhermoon.

Kirkkotietä reunustavat ristit ovat kenties tuoneet elämän tasapainoa ja vaikeuksien sietokykyä, joka näkyi esimerkiksi Kauhajoen koulusurman aikoihin. Helsingin Sanomien toimittaja huomasi, että Kauhajoella ei ollut samaa hysteriaa kuin toisella koulusurmapaikkakunnalla Tuusulan Jokelassa.

Kauhajokelaisia on koeteltu muulloinkin. Kauhajoella on useita hautausmaita. Kirkolta jokusen kilometrin päässä Vuorenmaalla on toisella tavoin pysäyttäviä hautoja. Niissä lukee: "Kuoli nälkään."