lauantai 27. kesäkuuta 2020

Pimeys on tarpeellista

Olemme menettämässä pimeän, tai olemme sen jo menettäneet. Kun pimeään syventyy, huomaa pian, että se on tarpeellisempaa kuin osaamme kuvitella.

Enää alle viidennes maapallon ihmisistä näkee tähtitaivaan, jota valosaaste ei ole lainkaan pilannut. Eurooppalaisista vain 60 prosenttia näkee Linnunradan.

Kyse on myös luonnon monimuotoisuudesta, sillä yöeläimet kuolevat valon hallitessa maailmaa. Yön pimeys tarjoaa suojan monille lajeille. Kun ihmiset vetäytyvät nukkumaan, muille lajeille jää enemmän tilaa ja rauhaa. Led-lamppujen lyhytaaltoinen keinovalo on biologisilta vaikutuksiltaan kaikkein voimakkainta.

Vaarassa ovat erityisesti lepakkolajit ja melkein kaikki sammakkoeläimet, koska ne ovat pimeäaktiivisia. Monet hyönteiset tanssivat kuolemantanssia katulampun ympärillä, ja kaikessa erinomaisuudessaan keinovalo sotkee ihmisen luonnollista elämänrytmiä.

Tähtitaivaan ja pimeän puute vaurioittaa myös jumalasuhdetta. Dostojevski antaa erään henkilöhahmonsa ihmetellä, minkä tähden Jumala tuntuu olevan iltaisin paikalla, mutta aamulla hän häviää jonnekin. Tähtitaivaan kadotessa näkyvistä ihminen menettää äärettömyyden kokemuksen. Sen puutteessa voi vapaasti piehtaroida omassa itteminässään ja kuvitella itsestään liikoja.

Ei kommentteja: