Kesällä lupasin tarkentaa ajatuksiani siitä, miten niin sanotut uusateistit ymmärtävät uskonnollista kieltä ja mitä mahdollisia ongelmia heidän käsityksissään on. Blogikirjoituksen kohtuullinen koko rajoittaa esitystäni ja tekee vääryyttä sekä uusateisteille että noin neljänkymmenen sivun pituiselle tutkielmalleni. Tässä tekstissä joudun tyytymään yksinkertaistuksiin ja siihen, että vain nostan esiin tiettyjä näkökulmia.Jos joku jaksaa erityisesti paneutua aiheeseen, hän voi lukea 40 sivun pituista analyysiani täältä.
Keitä uusateistit ovat?
Uusateisteilla tarkoitetaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä esiin nousseita ateistisia kirjoittajia Richard Dawkinsia, Daniel C. Dennettiä, Sam Harrisia ja myös Christopher Hitchensiä, jonka kirja on lähinnä pamfletti. Sen tasoa kuvaa tähtitieteen professori Esko Valtaojan kommentti, että kirjan luettuaan hän melkein harkitsi kirkkoon liittymistä. Kolmen muuta kirjaa ovat lähtökohdiltaan angloamerikkalaisia, minkä kirjoittajat itsekin tunnustavat. Kirjoissa on yllättävän paljon asiavirheitä, joiden olisi luullut jäävän osaavan kustannustoimittajan siivilään. Niihin on kiinnitetty huomiota myös ateistien omassa joukossa. En kuitenkaan keskity näihin virheisiin vaan siihen, mitä uusateistit ajattelevat uskonnollisesta kielestä.
Uusateistit eivät ota kantaa olemassaolon käsitteen ongelmallisuuteen
Jo alkukesän blogissani kiinnitin huomiota siihen, että ennen kuin vakavasti puhutaan Jumalan olemassaolosta, olisin ensin kerrottava, mitä olemassaolon käsitteellä tarkoitetaan. Ymmärretäänkö sillä ihmisen, kissan vai jonkin historian tapahtuman kaltaista olemassaoloa? Onko Hämähäkkimies olemassa? Ehkä ei ole, mutta hän lienee kuitenkin enemmän olemassa kuin Talitinttimies. Onko matematiikan lause "3+3=6" olemassa? Entäpä "3+3=7"?
Uusateistien pitäisi kyetä sanomaan jotain siihen ajatukseen, että Jumalan olemassaolo on kokonaan jotain muuta kuin olioiden olemassaolo. Tämän oleellisen kysymyksen he sivuuttavat. Yleensäkään he eivät ole vahvoilla, kun puheeksi tulevat filosofiset ongelmat.
Uusateistit välttelevät oppineita vastustajia
Uusateistien kanssa käytävä vakava keskustelu on vaikeaa siitä syystä, että heidän kirjansa tähtäävät suurten massojen uskoa vastaan, mutta jättävät oppineen uskonnollisuuden rauhaan. He sanovat, etteivät ole kiinnostuneita esimerkiksi Paul Tillichistä. Näin he muistuttavat nyrkkeilijämestaria, joka karttelee parhaita haastajiaan ja tyytyy ottelemaan ennalta huonoiksi tiedettyjä vastaan. Sillä tavoin tulee voittoja ja julkisuutta, mutta todellinen taso jää mittaamatta.
Uusateistit unohtavat, että kaikkea ei voi arvottaa luonnontieteiden varassa
Uusateisteille totuus tarkoittaa lähinnä luonnontieteellistä totuutta.
Raamatussa on kuitenkin paljon materiaalia, joka ei ole vastoin luonnontieteitä, mutta ei ole niiden puolellakaan. Aineisto ei vain ole missään suhteessa luonnontieteisiin. Siihen kuuluvat esimerkiksi psalmirunous, enin osa Uuden testamentin kirjeiden sisällöstä ja Jeesuksen vertaukset.
Jos nykyajan luonnontieteen tulosten tunteminen asetetaan hyväksyttävän kirjallisuuden ja filosofian ehdoksi, kirjahyllyyn tulee paljon tyhjää tilaa. Fyysikot uskoivat vielä 1800-luvulla eetterin olemassaoloon, mutta tämä usko ei tee entisaikain fyysikkojen kaikesta tieteellisestä työstä hylättävää, eikä Goethen arvo kumoudu sillä, että hänen värioppinsa ei ole tieteelliseltä kannalta totta.
Ja mitä pitää ajatella sellaisen kirjan arvosta, joka monissa kohdin ymmärtää asioita väärin, mutta kuitenkin jossain ihmisen kaikkein tärkeimmässä kysymyksessä tuottaa ratkaisevan tiedon?
Raamattu voi hyvinkin olla tällainen kirja.
Uusateistit ottavat huomioon vain yliluonnollisen Jumalan ja uskonnon
Ei Jumala välttämättä ole yliluonnollinen. On ajateltavissa, että luonnonlait ovat jumalallisia lakeja, jotka on kerran ikuisiksi säädetty.
Toisin kuin esimerkiksi Dawkins antaa ymmärtää, ollenkaan kaikki uskonnolliset ihmiset eivät ole vakuuttuneet Jumalasta yliluonnollisten syiden, kuten ihmeiden tai ilmestysten perusteella. Käsittääkseni hyvin harvat ovat. Sen sijaan monet ihmiset vakuuttuvat arkisista jumalakokemuksista, joissa ei sinänsä ole mitään epänormaalia tai selittämätöntä. He liittävät uskonnollisia merkityksiä sinänsä tavallisiin asioihin, kuten rakkauteen, lasten syntymään ja kasvamiseen, läheistensä menettämiseen tai siihen, että ylipäänsä tuntevat selviytyvänsä elämässä. Niissä he näkevät Johdatusta, jonka he päättävät kirjoittaa isolla alkukirjaimella.
Uusateistit eivät ymmärrä vertauskuvallista kieltä
Uusateististen kirjojen lopussa olevista laajoista sanahakemistoista puuttuvat lähes kokonaan sanat ”symboli”, ”kuva”, ”vertauskuva” ja ”metafora”. Kuitenkin suoranaisen hokeman mukaan metaforat ja symbolit ovat uskon äidinkieltä.
Uusateistit väittävät, että ei-kirjaimellinen kieli on vain pakopaikka, jonne uskonnolliset ihmiset ovat paenneet, koska ovat jääneet luonnontieteellisen jyrän alle. Väite ei pidä paikkansa. Tämän voi kuka tahansa todeta tutkimalla Jeesuksen opetusmetodeja. Juuri vertaukset olivat hänen tapansa opettaa. Ei-kirjaimellisella kielellä on juurensa varhaiskristillisen teologian aikakaudella, kun luonnontieteellistä kieltä ei ollut olemassa; kirkkohistorian eri vaiheissa raamatuntulkinperinteet ovat sitten vaihdelleet.
Uusateisteilta sopii kysyä, miksi uskonnolliselta tekstiltä pitäisi kieltää ne keinot, joihin kaunokirjallisuus on aina turvautunut. Tuntematon sotilas on fiktiota, mutta se on puhuttelevin ja todeksi koettu kuvaus jatkosodasta.
Jopa luonnontieteet turvautuvat ei-kirjaimelliseen kieleen. Dawkins itsekin puhuu biologiaan kuuluvasta "Golgin laitteesta", joka ei kuitenkaan ole laite. Vielä enemmän ei-kirjaimellisia käsitteitä on ydinfysiikassa. Sana ”kvarkki” tulee James Joycen romaanista Finnegans Wake. Edelleen kvarkkien yhteydessä puhutaan niiden väristä ja mausta. Erilaisia kvarkkimakuja kutsutaan sanoilla ylös, alas, outo, lumo, kauneus ja totuus. Näillä sanoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä yleensä ajatellaan väriksi, mauksi tai esimerkiksi totuudeksi. Kun puheeksi tulevat todella vaikeat asiat, ihmisellä ei ole juuri muuta keinoa kuin turvautua ei-kirjaimelliseen kieleen.
Uusateistit eivät ymmärrä paradoksaalista kieltä
Sam Harris sanoo luettelee ison määrän raamatunkohtia, joiden välillä on ristiriita. Onhan niitä, minä voisin luetella vielä lisää. Mutta entäs sitten, elämähän on sellaista? Välillä on täysin oikein ajatella toisaalta ja toisaalta -periaatteen mukaan. ”Joka härillä ajaa, se häristä puhuu” ja ”siitä puhe mistä puute” ovat sisällöltään toistensa vastakohtia, mutta kummankin lauseen voi ajatella olevan totta. Ydinfyysikotkin ovat ristiriitaisia. Heidän mukaansa valo on välillä aaltoja ja välillä hiukkasia. He vain valitsevat teorian, joka sattuu kulloiseenkin valoilmiöön parhaiten sopimaan.
Edelleen Harris sanoo vastaansanomattomasti, että sama äiti ei voi syntyä sekä Roomassa että Nevadassa. Tämä on ihmiskielestä kuitenkin vain puolitotuus. Kun Juuso ja Markus sanovat kumpikin omasta äidistään, että hän on maailman paras äiti, he eivät valehtele eivätkä ole keskinäisessä ristiriidassa. Molemmat äidit ovat maailman parhaita äitejä. Välillä kieli ottaa logiikasta lomaa ja toimii silti.
Loppuhuomautuksia
Kannattaa huomiota, että tämä kritiikkini kohdistuu nimenomaan näihin muodikkaisiin uusateisteihin, ei välttämättä ateismiin yleensä. Heidän teksteihinsä ovat epäilemättä vaikuttaneet myös kaupalliset syyt: on pakko kärjistää ja yksinkertaistaa, jotta laaja yleisö ostaisi kirjoja. Huomattavasti pätevämpää ateismia edustaa vaikkapa suomalainen kärkifilosofi Ilkka Niiniluoto.
Tässä blogikirjoituksessani jää varsin vähälle painotukselle se, että uskonnollinen kieli ei voi olla kokonaan ei-kirjaimellista puhetta. Siihen kuuluu luonnollisesti myös historiallinen ja empiirisesti vahvistettava ulottuvuutensa. Esimerkiksi Jeesuksen viimeiset päivät Jerusalemissa kuvataan evankeliumeissa sellaisella tavalla, että kriittisinkään ajattelija ei voi niitä historiallisessa mielessä täysin sivuuttaa.
Himmeä blogi: "Ilman kummituksia" 29.8.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti