Kuulin radiotoimittajan ylistävän sitä, että
kehitysvammaisten määrä on ratkaisevasti vähentynyt viime vuosina. Odotin hänen
kysyvän, kuinka paljon väheneminen johtuu sikiödiagnostiikan kehittymisestä ja lisääntyneestä abortoinnista. Ei tullut sitä oleellista kysymystä.
Väki vähenee, kun sen ei anneta syntyäkään.
Samalla viikolla luin CP-vammaisen (ei siis
kehitysvammaisen) Jukka Sariolan kolumnista, kuinka hän oli käynyt katsomassa
elokuvan Kerro minulle jotain hyvää. Filmi kertoo neliraajahalvaantuneen ja
hänen avustajansa romanttisen tarinan.
Elokuvan mukaan on hyväksyttävää valita eutanasia
sellaisessakin tilanteessa, että päähenkilöllä on kaunis rakkaussuhde, pää
toimii hyvin ja taloudelliset asiat ovat kunnossa.
Sariola kertoo olleensa elokuvan jälkeen hyvin ahdistunut.
Hän sanoo, ettemme voi varmasti etukäteen tietää, mitä annettavaa elämällä on
itse kullekin.
1 kommentti:
Kyllähän se vähän kohtuuttomalta tuntuu, että neliraajahalvaantuneella ei ole mahdollisuutta eutanasiaan. Fyysisesti terve ihminen voi sentään aina tappaa itsensä.
Hiljan uutisoitiin, että parikymppiselle hollantilaisnaiselle oli myönnetty eutanasia psyykkisten ongelmien perusteella. Herää kysymys, miksi nainen ei vain tappanut itseään. Niinhän muutkin mielisairaat tekevät.
Lähetä kommentti