torstai 19. elokuuta 2021

Urissa ajateltua

Vuosi sitten lomareissulta palatessa sain käytännön esimerkin siitä, kuinka vaikeaa on hypätä ajattelutapojensa ulkopuolelle.

Kadotin kotiavaimen. Minulla oli siitä kaksi varmana pitämääni muistikuvaa. Ensinnäkin tiesin, etten ollut avannut sillä kotiovea. Toiseksi olin muistavinani, että olin laittanut avaimen reppuni sivutaskuun. Siellä sitä ei kuitenkaan ollut, eikä sitä ollut myöskään tietokonesalkussa, jonne olin sen voinut niin ikään lykätä. Olin ymmälläni. En tiennyt, mistä olisin voinut etsiä, koska kaikki muut paikat tuntuivat yhtä mahdottomilta.

Erehdykseni oli, että etsin kateissa ollutta avainta niin kuin avainta etsitään. Mieleeni ei tullut, että avainnipussa oli myös muistitikku. Vasta pitkän ja ahdistavan hakemisen jälkeen löytöpaikaksi tuli tietokoneen usb-väylä, koska olin siirtänyt tikulla matkakuvia koneelle.

Samanlaista ajattelukaavoihin kangistumista on myös kysymyksessä, miksi numerot 8 2 3 6 4 7 5 9 ja 1 ovat juuri siinä järjestyksessä kuin ovat. Kyseessä on tietysti aakkosjärjestys.

Ei kommentteja: