Olympialaiset eivät enää kiinnosta. En tiedä, mikä minuun on mennyt. Hajamielisesti vilkuilen otsikoita, mutta television kisalähetyksiä seuraan enintään iltapäivisin saadakseni unta, kun on tirsojen aika.
Osittain syy on taannoisissa Lahden MM-hiihdoissa, joissa suomalaiset paljastuivat huijareiksi. Kun kerran on tullut petetyksi, luottamus ei palaudu noin vain. Lahden skandaali vei ensin kaiken kiinnostukseni hiihtoon, ja vähitellen homesieni on levinnyt päässäni muihinkin lajeihin.
En voi mitään epäluulon tunteille, kun norjalainen Karsten Warholm juoksee 400 metrin aidat kovempaa kuin yksikään suomalainen 30 vuoteen ilman aitoja. Jos joku uskoo, että tämä olisi mahdollista ilman apteekin palveluja, tulkoon uskollaan autuaaksi. Ehkä trampoliinitossut selittävät jotain, mutta eivät kaikkea.
Möhköolympialaiset ovat liian kalliit, ja lajeja on liian paljon. Turhinta on siellä miesten jalkapallo, jossa maailman parhaita suorastaan kielletään osallistumasta. Uinnissa voisi tyytyä eripituisiin matkoihin ja luopua monista eri tyyleistä. Eihän juoksuissakaan ole takaperin juoksua eikä pussihyppelyä. Kävely tietysti on, ja se onkin kaikista urheilulajeista keinotekoisin. Monenlaisilla pyssyillä pääsee olympiavoittajaksi, ja purjehdukseen voi valita veneen isosta valikoimasta. Naisten nyrkkeilyä en ilkeä katsoa ollenkaan. Niin pahaa tekee.
Lajeja ovat myös kiipeily, lainelautailu, softball, baseball, rugby, rullalautailu ja taitouinti. Ehkä ne kaikki eivät ole tarpeettomia, mutta pari kolme olisin valmis poistamaan. Yleisurheilun sekaviestejä en kaipaa ollenkaan, mutta suopotkupallo olisi kiva lisä, niin myös mökkitikka.
Olympialaisissa on kuitenkin hyvä perusidea. Raha on vain pilannut senkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti