tiistai 29. syyskuuta 2026

Valikoima koeteltuja lohdutuksen sanoja

Valikoima käytössä koeteltuja lohdutuksen sanoja monenlaisiin elämäntilanteisiin:
* Autoaan kolhaisseelle: peltiä saa aina uutta.
* Jalkansa katkaisseelle: olisi voinut käydä pahemminkin.
* Selkävaivaiselle: minullakin oli kerran selkä kipeänä.
* Yleensä murheelliselle: minä tiedän, miltä sinusta tuntuu.
* Olympialaisissa epäonnistuneelle: neljän vuoden kuluttua on taas uusi mahdollisuus.
* Läheisensä menettäneelle: aika parantaa haavat.
* Ahdistuneelle 15-vuotiaalle: odota vähän niin tulet vanhemmaksi.
* Juhlapidoissa leninkinsä sotkeneelle: se lähtee pesussa.
* Perintömaljakon pudottaneelle: sirpaleet tietävät onnea.
* Rakkaussuhteessa pettyneelle: teitä ei varmaan ollut tarkoitettu toisillenne.
* Koliikkivauvan vanhemmille: muutamassa kuukaudessa vaiva on ohi.
* Kaksosten vanhemmille: siinähän niitä menee kaksi kerralla.
* Pääsykokeissa reputtaneelle: ensi vuonna voit yrittää uudestaan.
* Työpaikkansa menettäneelle: tämä voi avata sinulle uusia mahdollisuuksia.
* Elämän laajoihin sekasotkuihin ajautuneelle: asioilla on taipumus järjestyä.

Ja yleispätevä lohdutus tilanteeseen kuin tilanteeseen: mikä ei tapa, se vahvistaa.

Aika parantaa haavat.

sunnuntai 27. syyskuuta 2026

Kuulumme ihmiskunnan seitsemään prosenttiin

Maailman valtiot voi asettaa tällaiseenkin paremmuusjärjestykseen: 1. Norja, 2. Uusi-Seelanti, 3. Tanska, 4. Islanti, 5. Suomi, 6. Ruotsi, 7. Irlanti, 8. Sveitsi, 9. Luxemburg, 10. Kanada, 11. Hollanti, 12. Uruguay, 13. Australia, 14. Japani, 15. Taiwan, 16. Saksa, 17. Itävalta, 18. Britannia, 19. Costa Rica, 20. Portugali, 21. Mauritius, 22. Espanja, 23. Tšekki, 24. Viro, 25. Kreikka, 26. Ranska. 

Tässä listassa ovat kaikki maailman 26 täysdemokratioiksi laskettavat maat. Esimerkiksi USA ei mahdu mukaan, vaan on demokraattisuuslistan sijalla 34 maailman 167 maan joukossa. 

Maapallon väestöstä vain seitsemän prosenttia elää demokraattisissa maissa. Siksi suomalainen järjestelmä on poikkeuksellisen hyvä ainakin niin kauan kuin sen annetaan pysyä sellaisena. Puola, Unkari ja Slovakia ovat varoittavia esimerkkejä siitä, että demokratia voidaan myös rapauttaa.

Liian monien suomalaisten yhteiskunnalliset käsitykset perustuvat lähinnä oman somekuplaan ja hieman myös ilta-alkuisiin lehtiin. Ei seurata edes Yleä, Helsingin Sanomia ja Suomen Kuvalehteä, jotka ongelmistaan huolimatta ovat Suomen analyyttisimpia ja moniäänisimpiä tiedotusvälineitä.

Joskus olisi tärkeää sivistää itseään hyvällä kirjalla. Siihen tarkoitukseen sopii Matti Mörttisen ja Yannick Lahden tuore kirja Jäähyväiset demokratialle.

Kärjistän: Sanoakseen jotain yhteiskunnasta olisi joko tentittävä Mörttisen ja Lahden teos tai osoitettava, että on muuten hankkinut vastaavat tiedot. Tyhjästä päästä syntyy tyhjäpäisiä mielipiteitä.

perjantai 25. syyskuuta 2026

Jumala on syvyys

Saksasta natsivallan nousun jälkeen Amerikkaan muuttanut Paul Tillich on eniten ajatuksiini vaikuttaneita teologeja. 

Jo lukioiässäni osui Tillichin tapa ymmärtää Jumala syvyydeksi. Hänen mukaansa Jumalan kieltäminen olisi samaa kuin väittää, ettei elämässä ole mitään syvää. Edelleen olen sitä mieltä, että hän osui tässä johonkin oleelliseen, joka väistää joulupukiksi käsitetyn Jumalan ongelmat.

Voinko havainnollistaa tätä jotenkin? – Tottahan toki, sillä ajatukset jäävät usvaisiksi, ellei niihin liity tarinaa.

Olen muistellut ikivanhaa dekkaria, jota en ole koskaan lukenut. Se kertoo siitä, kuinka usko löytyy ihmisen syvistä kerroksista. Sitä ei ole tarpeen erityisesti korostaa, ja toisaalta se ei ole harjattavissa pois.

Muistan kirjan juonta huonosti, ja sen yksityiskohdat ovat tässä omaa keksintöäni. 

Dekkari sijoittuu Neuvostoliittoa edeltäneelle ajalle, kun Venäjä ja Englanti olivat vihollisia. Venäjältä lähetettiin Englantiin vakooja. Hänet koulutettiin juurta jaksain brittikulttuuriin. Kieli ei ollut ongelma, koska mies oli oppinut englanninkieliseltä isältään moitteettoman aksentin. Opiskeltavaa oli kuitenkin paljon, kuten ruokailutavat, puheenaiheet ja arjen pienet yksityiskodat.

Kaikki olisi mennyt hyvin, ellei mies olisi päätynyt kirkkoon. Siellä joku tarkkanäköinen huomasi, että hän teki ristinmerkin ortodoksiseen tapaan oikealta vasemmalle, kun taas lännessä se on tehty toisin päin.

keskiviikko 23. syyskuuta 2026

Intiaanit, syrjään sysätyt

Andien intiaanit eli inkat veivät minut mennessään, mutta jonkinlaisena sivujuonteena myös Pohjois-Amerikan intiaanit ovat kiinnostaneet. Ensimmäiseksi olivat tietysti länkkärit. Niiden näkemystä havainnollisti tätini lukema vuoden 1926 maantiedon oppikirja: "Intiaanit ovat verenhimoisia ja julmia." 

Tätä kuvaa pehmensivät ja kumosivat James Fenimore Cooperin romantisoidut kirjat, kuten Viimeinen mohikaani. Paljon myöhemmin olen täydentänyt ymmärrystäni tietokirjoilla. Tuorein kokemukseni on George Catlinin jo 1800-luvulla kirjoitettu Pohjois-Amerikan intiaanit.

Yhdysvalloissa intiaanit on sysätty sekä henkisesti että fyysisesti reservaatteihin. Mustia amerikkalaisia osaamme mainita kasapäin, mutta tunnetut intiaaninimet ovat harvassa. Jimi Hendrix oli jonkin prosentin intiaani, ja Palkkasoturin alkuperäinen esittäjä Buffy Sainte-Marie on kenties sukuperimältään cree, mutta asia on perin epäselvä. Sen sijaan The Bandin Robbie Robertsonin intiaanitaustaisuus on selvää.

Nykyajan akuutti kysymys on itse sana intiaani. Suomessa sitä ei voi pitää rasistisena, mutta Yhdysvalloissa käytetään mieluummin vaikkapa käsitettä Native Americans. 

Eniten olen kaivannut näkymää nykyintiaanien elämänkokemukseen. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää kaunokirjallisuus.

Kirjavalikoima on laiha. Vihdoin suomeksi on julkaistu kaksi Tommy Orangen romaania, joista Harhailevat tähdet luin juuri. Löysin sen viime kesänä ilmaiseksi raumalaisesta kirjojen vaihtokaapista. 

Ilmaiseksi bongaamani.

maanantai 21. syyskuuta 2026

Asentaja melkein koiran hampaissa

Viikko sitten kerroin sähköasentajasta, joka oli joutunut katkaisemaan pienen lapsen äidiltä sähköt. Se riipaisi sisältä. Myös seuraava tapauskertomukseni kertoo sähköasentajasta. Tällä kertaa ongelmana ei ole sisimmässä tuntuva kouraisu vaan ulkoinen väkivallan uhka.

Piti katkaista sähköt suuresta omakotitalosta, jossa oli iso saksanpaimenkoira. Mittariasentajat eivät uskaltaneet mennä taloon, ja niin tuntemani asentaja meni sähköpylväässä olevalle pääkeskukselle. 

Isäntä tuli koiransa kanssa ulos ja usutti koiran hänen päälleen. Asentaja muisti vaarivainaansa opin, ettei koiran edessä pidä perääntyä. Sen sijaan on kuljettava kohti.

Koira hämmentyi asentajan liikkeestä ja pysähtyi hänen eteensä, istui käskystä ja antoi tassuakin. 

Isäntä huusi, että mitä teit koiralleni! Se on nyt pilalla!

Sähkölaskut tulivat kuitenkin maksetuiksi.

lauantai 19. syyskuuta 2026

Paikalleen juuttumisen eduista

Muurahaiskeon äärelle kannattaa ehdottomasti seisahtua, sanoohan Raamatun sananlasku: "Mene laiska muurahaisen tykö." Kummasti piristää elämää, jos ei kaupungillakaan kulje kaiken ohi.

Niin kuin se mies, joka istui ostarin ikkunalaudalla. Siinä kävellessäni vilkaisin häneen, aivan lyhyesti niin kuin kehen tahansa kadulla olijaan, mutta hänelle se vilkaisu oli liikaa. Hän huusi, että mitä siinä tuijotat. 

Kävin keskustelemaan. Äkkiä hän kertoi Syyrian sotareissustaan, kunnes siirtyi Finlandia-hiihtoihin ja juostuihin maratoneihin. Ne olivat kelpo tarinoita. Kun vihdoin jatkoin matkoihini, hän sanoi että oli mukava jutella. 

Tuoreempi tapaus on viikon takaa. Ilta oli lempeä, hieman syksyinen, hieman kesäinen. Katu oli täynnä haalariasuisia opiskelijoita.

Tulin viiden tytön ja kahden nuorenmiehen kohdalle. He pysäyttivät ja pyysivät mielipidettä. Tytöt olivat kammanneet nuorellemiehelle poninhännän, joka sojotti keskeltä päälakea suoraan ylös. Anoin vähän miettimisaikaa ja sanoin sitten, että kampaus on ihan hyvä, sanotaan arvosanaksi kasi puoli. Tytöt kysyivät, miksei enemmän. Vastasin, että talvella pipon kanssa se on hankala. Tytöt olivat tyytyväisiä. Joku heistä kysyi, voisivatko tehdä minulle samanlaisen. 

Ei kuitenkaan minulle, ei oikein ole tyyliäni. Mutta nuorellemiehelle hyvä.

Lähtiessä toivottelin, että koettakaa pärjäillä. He kiittelivät iloisesti ja sanoivat samaa minulle. 

torstai 17. syyskuuta 2026

Tatuointien poisto on kelpo liikeidea

Kaksikymmenvuotiasta ihmistä voi pitää aikuisena, mutta tämä ei tarkoita sitä, että hän olisi lopullisen valmis. Vanhuudessakin voi kehittyä. Kun sellisti Pablo Casalsilta kysyttiin 95 vuoden iässä, miksi hän yhä harjoitteli kuusi tuntia päivässä, hän vastasi: "Koska tunnen edistyväni."

Kahdenkymmenen ikää välittömästi seuraavat vuodet ovat katsomusten kannalta ratkaisevan tärkeitä. Syntyy esimerkiksi ammatti-identiteetti. Kun näistä myllerryksistä kasvaa ulos, ihminen on todennäköisesti löytänyt peruskatsomuksensa, jotka kestävät koko elämän. Muutaman vuoden takaiset, tärkeiltä tuntuneet kuvat ja symbolit ovat silloin kuluneet ajatuksista pois. 

Ehkä tästä kehityksen vimmaisuudesta johtuu, että moni katuu nuorena ottamiaan tatuointeja. Käsivarren kuva kyllästyttää tai tuntuu peräti vieraalta, mutta ihoa ei vaihdetakaan pois yhtä helposti kuin huoneen tapetteja.

Ongelman yleisyydestä kertonee se, että Jyväskylässä osuin liikkeeseen, joka mainostaa näyteikkunassaan tatuointien poistoa. Kauppapaikka on keskellä kaupunkia, joten ilmeisesti palvelulla on kysyntää. 

Poistaminen on mahdollista laserin avulla, mutta se ei ole helppoa eikä halpaa.

Nettisivuillaan liike kertoo, että yksi käsittelykerta maksaa hoitopakettien koosta riippuen 127–160 euroa. Suurin osa tatuoinneista lähtee haalistumaan 3–5 kerran jälkeen ja poistumaan noin 8–12 kerran jälkeen. Joskus vaaditaan vieläkin enemmän hoitokertoja.

Katuvaisille tarkoitettu palvelu.

tiistai 15. syyskuuta 2026

Sähköasentaja oli pahassa paikassa

On harvoja yhtä autuaallisia tunteita kuin huojentuminen. Esimerkiksi sähköasentajat tuottavat tätä huojentumisen tunnetta. Heidän ansiostaan kotiin saadaan lämpöä ja valoa ja laitteet alkavat toimia.

Riittävä elämisen taso riippuu monenlaisten hilavitkutinten maailmassa melko harvoista asioista. Nokian vesikriisi osoitti, että kaikkein tärkeintä on vesihuolto. Lähes yhtä tärkeitä ovat sähkö ja kulkukelpoiset maantiet. Niillä pärjätään pitkälle.

Niin että tervetuloa sähköasentaja! Jokainen käyntisi on tuonut elämään jotain hyvää.

Sähköasentaja kohtaa työssään myös elämän päinvastaisen puolen. Joskus hänen tehtävänään on kytkeä sähköt pois.

Tuttu asentaja kertoi koskettavasta tapauksesta. Perheenäiti pyysi, että jos vähän viivyttelisit pois kytkemistä, niin saan valmistettua puuron lapselle.

Sellainen viivytys sallittiin.

sunnuntai 13. syyskuuta 2026

Satua ei ole tarkoitettu uskottavaksi

Monesti valehtelijaa syytetään satujen puhumisesta. Syytöksen esittäjä ei kuitenkaan välitä siitä, mitä sadulla oikeasti tarkoitetaan, tai hän ei edes tiedä.

On novelleja, romaaneja, vitsejä ja runoja. Satu on taas jotain muuta. Sillä ei ole mitään tekemistä valheen kanssa siitä nimenomaisesta syystä, että satuja ei ole koskaan kerrottu totena. Ehkä tämä on sadun kaikkein tunnistettavin piirre. Kukaan aikuinen ei edes kuvittele, että sen tapahtumat olisivat tapahtuneet reaalimaailmassa.

Eläinsadut ovat lyhyitä kertomuksia, joiden eläimet ilmentävät inhimillisiä ominaisuuksia, kuten viekkautta tai hyväuskoisuutta. 

Ihmesadut sijoittuvat epämääräiseen aikaan tai paikkaan. Niissä on nimeltä mainitsemattomia kuninkaita, prinsessoja, köyhiä poikia ja tyttöjä. Ne tapahtuvat olipa kerran -maailmassa. Henkilöillä voi olla yliluonnollisia ominaisuuksia, eläimet puhuvat ja taikaesineillä on tärkeä merkitys. 

Novellisadut ovat muuten ihmesatujen kaltaisia, mutta niistä puuttuvat fantasia-ainekset. Niissä on romanttisia rakkauskertomuksia, jännityskertomuksia rosvoista ja murhamiehistä, ja tarinoita nokkelasti selvitetyistä tilanteista.

Pilasadut kertovat kepposista, joita nokkelat lähimmäiset tekevät, tai kommelluksista, joita sattuu yksinkertaisille. Hölmöläissadut kuuluvat niihin niin kuin myös vitsiin huipentuvat kaskut.

Raamattu on kirjakokoelma ja laaja valikoima erilaisia tyylilajeja. Siellä on myös yksi satu eli kertomus siitä, kuinka puut lähtivät voitelemaan itselleen kuningasta.

perjantai 11. syyskuuta 2026

Arvoituksellista kannettavaa

Kaupungilla kävellessäni osuin nuoreen naiseen, joka istui kivirappusilla nuorehkon miehen seurassa. Naisella oli sylissään täysimittainen ihmisen luuranko. 

Ehkä olisi pitänyt heittäytyä jutulle ja kysyä, mistä hän oli saanut luurangon ja mitä hän sillä aikoi. Ei tarvitsisi tässä ihmetellä. 

Tai ehkä vastaus olisi ollut lattea ja olisin menettänyt sen myötä hyvän arvoituksen.

Pääsiäistä edeltävällä viikolla tuntemani mies kantoi kylänraitilla ihmisen kokoista puuristiä. Hän oli enemmän kaltaisiani, ja kummasti tunsin myötätuntoa hänen vastarintaliikkeelleen. Saman viikon torstaina joku tuli kaljakantamuksensa kanssa kaupasta ulos.

Takavuosina linja-autoasemaa vastapäätä oli kukkakauppa, joka oli avoinna kellon ympäri. Kun ovesta ulos tuli puoliyön jälkeen kukkapuskan ostanut mies, heräsi välttämättä kysymys, millaista ihmissuhdedraamaa siinä selviteltiin. Vai oliko kyse silkasta rakkaudesta?

keskiviikko 9. syyskuuta 2026

Taivaalle töllistelyä

Salama iski suuren puun säpäleiksi seurakuntamme kesäkodilla. Puun vieressä ollut enkeliveistos tärveltyi samalla niin pahasti, että se jouduttiin poistamaan.

Käsittääkseni enkeli oli muotoiltu moottorisahalla, ja siinä mielessä se oli käsityötaidon mestarinnäyte.

En ole väittänyt ihmisten enkeliuskoa vastaan. Minulle sopii, että se on jollekulle tärkeää, mutta itse en ole nähnyt enkeleille käyttöä. Uskon, että Jumala voi suojella ihmisparkoja muutenkin.

Veistos on kaikesta huolimatta mietityttänyt minua. On kiusannut, että enkelin katse ja ojennetut kädet olivat kohti taivasta. 

Jos ajatellaan, että enkeli on turvaamassa ihmisiä tai ilmoittamassa jotain tärkeää, katse ei voi olla pilvien suuntaan. Jos kädet viittilöivät taivaalle, ne ovat poissa apua tarvitsevasta ihmisestä. Lapset tarvitsevat taluttavia käsiä täällä alhaalla, ei korkeuksissa johon pienet eivät yllä. Jos enkeli kertoo ihmisille jotain tärkeää, hän ei voi samaan aikaan tuijotella aivan toisaalle. 

Mielessäni on ollut helatorstain raamatunteksti:  "Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: 'Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle?'"

Ehkä tuon voisi kääntää vielä terävämmin: "Mitä te siinä taivaalle töllistelette?"

maanantai 7. syyskuuta 2026

Maailman kaikki tyhjillään olevat purkit

Kävelin sunnuntaina Tampereen Keskustorin halki, joka oli täyttynyt peräkonttikirppiksestä. Ihmiset haluavat eroon tarpeettomista tavaroistaan, joten onhan se kauniimpaa yrittää toimittaa niitä eteenpäin kuin täyttää niillä kaatopaikkoja.

Minä en edes harkinnut ostaa mitään. En tarvitse mitään, minulla on mielestäni kaikki. Paitsi ehkä kirjoja mahtuu vielä. Monenlaista roinaa voisin heittää pois, kuten kelvottomat kuivamustekynät.

On monia muitakin ihmisiä, jotka eivät kaipaa lisää tavaroita. Bruttokansantuootteen kannalta se on turmiollista, sen välttämättömyydestähän koko ajan hoetaan. Se pelastaa meidät, se pelastaa Suomen!

En kuitenkaan ostanut mitään, minä, paikalleen juuttuneen kulutuksen ongelma. Autollakin ajaa vielä monta vuotta.

Torilta päästyäni mietin, onko merenrannalla enemmän hiekanjyviä kuin maailmassa on tavaroita. Ovatko maailmankaikkeuden tähdet lukuisampia kuin ihmisen valmistamat esineet? Riittäisivätkö edes valtameret siihen, että niiden vedellä täytettäisiin maailman kaikki tyhjillään olevat purkit? Missä ovat turistit, joiden paljous ostaa matkamuistomyymälät tyhjiksi?

Kuka ostaa tämän kaiken?

lauantai 5. syyskuuta 2026

Kansasta puolet terapiassa, puolet terapeutteina

Siviilielämään siirtyneitä huippupoliitikkoja kannattaa seurata puolueeseen katsomatta. He ovat olleet näköalapaikoilla. Politiikasta vapauduttuaan he ovat päässeet ajattelemasta seuraavia vaaleja ja puolueensa menestystä. Enää ei tarvitse puhua propagandaa omiensa puolesta.

Kun Annika Saarikko oli vielä politiikassa, hänen puheensa olivat korviini herttaista löpinää. En kannattanut, en vastustanut. 

Nykyään Saarikko on Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön johtaja. Hänen Helsingin Sanomissa julkaistu laaja haastattelunsa oli täynnä asiaa. Sen pääajatus oli, että nuorten ahdistusta ei voi ratkaista lisäämällä loputtomasti terapeutteja. Sen sijaan on puututtava ahdistuksen syihin.

Minunkin mielestäni terapeutteja tarvitaan, mutta he eivät tosiaan voi olla yleinen ratkaisu aivan kaikkeen. Sellaista maailmaa ei ole, että heitä riittäisi joka paikkaan. Niinpä olen muokannut Stanislaw Jerzy Lecin ajatelman uuteen muotoon: "Mikä hyvinvointivaltio onkaan se, jossa toinen puoli kansasta on terapiassa ja toinen puoli terapeutteina."

Saarikko ei jää pelkäksi valittelijaksi, vaan osoittaa yhden ratkaisun, joka vaikuttaa pätevältä. Hän kehottaa katsomaan opintojen laatuun, esimerkiksi siihen, että korkeakoulujen täytyy lisätä lähiopetusta. "Se on huomattavasti tehokkaampi keino kuin terapiapalveluiden lisääminen."

Taustalla on tosiasia, että korkeakoulut ovat lisänneet etäopetusta, vaikka samaan aikaan nuorten ahdistusongelmat ja yksinäisyys ovat kasvaneet.

torstai 3. syyskuuta 2026

Kitinäaiheiden maksimointia (hymiö)

Syyskuu on valmistautumista monenlaiseen surkeuteen. Niinpä kokosin yhteen kaikki mahdolliset valituksenaiheet. Ne on sitten käsitelty kertaheitolla. Hymiö. Tuli tällainen lista:

Synkkyys lisääntyy, ja taskulampusta ovat patterit lopussa. Puut pudottavat lehtensä, ja kynnöspellot ovat rumia. Aamuisin ei yhtään huvita. Sienestäessä hiukset ovat täynnä hirvikärpäsiä. Linnut muuttavat etelään, ja hirvet pomppivat tielle. Eihän täällä ole enää muita kuin variksia.

Sataa, sataa, satamistaan sataa. Ensin on kuraa ja sitten sohjoa. Ulkona ei tarkene teepaidassa, ja lopulta on puettava pitkät kalsarit. 

Jalkakäytävillä kaatuillaan ja autot törmäilevät. Tuulilasia täytyy raaputtaa. Talvirenkaat on laitettava alle, ja niiden rapinaa joutuu kuuntelemaan huhtikuulle saakka. Junat ovat myöhässä, ja bussipysäkillä on vilu.  

Pakkaset purevat, ja pikkulasten pukemisessa on hirveä vaiva. Talvi on liian pitkä. Taloa pitää lämmittää, ja sähkön hinta nousee. Joka tykkää hiihtämisestä, tulkoon kolaamaan ensin meidän pihalta lumet. Flunssat kiertävät nenästä nenään. 

Mopopoikien pärinöistä ei voi valittaa someen. Kaupallinen joulu alkaa liian aikaisin, ja halloween on Amerikan trendipösilöille. Isänpäivä on tavaratalojen keksintö, ja musta perjantai on älyttömintä mitä maailmassa on. Jouluna en syö lanttulaatikkoa.

Kaiken maailman kitisijät valittavat turhista asioista. Olisivat vain hiljaa, koska on lottovoitto syntyä Suomeen.

Tuoreita marjoja ei saa mistään. Seuraavaa kesälomaa joutuu odottamaan kokonaisen vuoden, ja sitten sekin on taas ohi.

tiistai 1. syyskuuta 2026

Ennakkoluulojen tarpeellisuudesta

Luostarissa pidetyn Saarikoski-seminaarin alkajaisiksi Valamon opiston rehtori kertoi luostarielämän periaatteista. Ne olivat kaikin puolin hyviä.

Yhdessä kohdin hymyilytti. Rehtori kertoi, että ihmisiin pitää suhtautua ennakkoluulottomasti. Ja meillä kun oli alkamassa Pentti Saarikoski-seminaari!

Saarikoski oli oman aikansa megajulkkis. Ihmisillä oli hänestä mielipide, vaikka häntä ei olisi lainkaan luettu. Hän oli yhtä kuuluisa kuin nykyään Käärijä tai Kimi Räikkönen. Saarikoski oli maineeltaan juopporenttu runoilija, ja tämä maine on seurannut häntä tähän päivään saakka. 

Seminaarin osallistujat tunsivat Saarikoskea paljon keskimääräistä enemmän. Siitä huolimatta ennakkoluulonsa oli heilläkin. Veikkaan vain harvan tienneen vaikkapa sitä, että Saarikoski oli aktiivinen penkkiurheilija, joka vielä viimeisinä vuosinaan harrasti maastohiihtoa.

Kukaan ei ole vapaa ennakkoluuloista. On jopa hyväksi, että meillä on poliisia, rehtoria, pappia tai runoilijaa koskevia ennakkokäsityksiä. Filosofi puhuisi esiymmärryksestä tai hermeneuttisesta kehästä. Ne ovat maailmassa elämiseksi välttämättömiä. Ne auttavat edes alkeellisesti suhtautumaan, kun vielä ei tiedä.

Kukaan ei ole vapaa edes rodullisista ennakkoluuloista. Vai kuka väittää, ettei Pariisin metrossa tunnu turvalliselta, jos vieruspaikalla on hieno madame, oikea dame âgée?

Ennakkoluulot ovat vaarallisia vasta sitten, kun ei uuden tiedon pohjalta suostu muuttamaan käsityksiään.