Andien intiaanit eli inkat veivät minut mennessään, mutta jonkinlaisena sivujuonteena myös Pohjois-Amerikan intiaanit ovat kiinnostaneet. Ensimmäiseksi olivat tietysti länkkärit. Niiden näkemystä havainnollisti tätini lukema vuoden 1926 maantiedon oppikirja: "Intiaanit ovat verenhimoisia ja julmia."
Tätä kuvaa pehmensivät ja kumosivat James Fenimore Cooperin romantisoidut kirjat, kuten Viimeinen mohikaani. Paljon myöhemmin olen täydentänyt ymmärrystäni tietokirjoilla. Tuorein kokemukseni on George Catlinin jo 1800-luvulla kirjoitettu Pohjois-Amerikan intiaanit.
Yhdysvalloissa intiaanit on sysätty sekä henkisesti että fyysisesti reservaatteihin. Mustia amerikkalaisia osaamme mainita kasapäin, mutta tunnetut intiaaninimet ovat harvassa. Jimi Hendrix oli jonkin prosentin intiaani, ja Palkkasoturin alkuperäinen esittäjä Buffy Sainte-Marie on kenties sukuperimältään cree, mutta asia on perin epäselvä. Sen sijaan The Bandin Robbie Robertsonin intiaanitaustaisuus on selvää.
Nykyajan akuutti kysymys on itse sana intiaani. Suomessa sitä ei voi pitää rasistisena, mutta Yhdysvalloissa käytetään mieluummin vaikkapa käsitettä Native Americans.
Eniten olen kaivannut näkymää nykyintiaanien elämänkokemukseen. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää kaunokirjallisuus.
Kirjavalikoima on laiha. Vihdoin suomeksi on julkaistu kaksi Tommy Orangen romaania, joista Harhailevat tähdet luin juuri. Löysin sen viime kesänä ilmaiseksi raumalaisesta kirjojen vaihtokaapista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti