Näkymätön mies (20/24)

Vankilassa hän oli oivaltanut näkymättömyytensä todellisen syyn. Häntä ei nähty, koska häntä ei haluttu nähdä. Hän oli näkymätön samalla tavoin kuin näkymättömiä olivat maakiistat, vääryydet ja valitukset.

Omien suomalaisteni jälkeen kaikkein eniten minussa sympatiaa herättänyt kansakunta on Andien intiaanit. Kun kuulen kadunkulmassa heidän rumpunsa äänen, tiedän, että sen päivän osalta aikatauluni joutuvat joustamaan. On jäätävä kuuntelemaan sitä alakulon musiikkia.

Myös Latinalaisen Amerikan kirjallisuus on jättänyt minuun ison jäljen. Syvimmin on vaikuttanut perulainen Mario Vargas Llosa, mutta yksittäisistä teoksista on nostettava esiin hänen maanmiehensä Manuel Scorzan romaani Garabombo, näkymätön mies.

Saattaisi ensin luulla, että näkymättömäksi muuttuneen Garabombon tarina olisi vain yksi esimerkki koko maanosaa leimanneesta maagisesta realismista, jossa esiintyy näkymättömiä miehiä, haamuja, enkeleitä, piruja ja elävien puolelle eksyneitä kuolleita.

Garabombon näkymättömyydellä on kuitenkin perin arkinen syy. Garabomboa ei nähdä, koska hän on niin köyhä. Täysin osatonta ei huomata. 

Tämän syvemmäksi köyhyys ei tule. Ei voi saada oikeutta eikä edes myötätuntoa, ellei ensin tule nähdyksi.  "Minun kansani osallistuu maailman talouteen vain kärsimyksellään", sanoo muuan intiaaniteologi. "Me olemme niitä ratakiskoja, joita pitkin hyvinvointi kulkee."

Manuel Scorza: Garabombo, näkymätön mies