Saksasta natsivallan nousun jälkeen Amerikkaan muuttanut Paul Tillich on eniten ajatuksiini vaikuttaneita teologeja.
Jo lukioiässäni osui Tillichin tapa ymmärtää Jumala syvyydeksi. Hänen mukaansa Jumalan kieltäminen olisi samaa kuin väittää, ettei elämässä ole mitään syvää. Edelleen olen sitä mieltä, että hän osui tässä johonkin oleelliseen, joka väistää joulupukiksi käsitetyn Jumalan ongelmat.
Voinko havainnollistaa tätä jotenkin? – Tottahan toki, sillä ajatukset jäävät usvaisiksi, ellei niihin liity tarinaa.
Olen muistellut ikivanhaa dekkaria, jota en ole koskaan lukenut. Se kertoo siitä, kuinka usko löytyy ihmisen syvistä kerroksista. Sitä ei ole tarpeen erityisesti korostaa, ja toisaalta se ei ole harjattavissa pois.
Muistan kirjan juonta huonosti, ja sen yksityiskohdat ovat tässä omaa keksintöäni.
Dekkari sijoittuu Neuvostoliittoa edeltäneelle ajalle, kun Venäjä ja Englanti olivat vihollisia. Venäjältä lähetettiin Englantiin vakooja. Hänet koulutettiin juurta jaksain brittikulttuuriin. Kieli ei ollut ongelma, koska mies oli oppinut englanninkieliseltä isältään moitteettoman aksentin. Opiskeltavaa oli kuitenkin paljon, kuten ruokailutavat, puheenaiheet ja arjen pienet yksityiskodat.
Kaikki olisi mennyt hyvin, ellei mies olisi päätynyt kirkkoon. Siellä joku tarkkanäköinen huomasi, että hän teki ristinmerkin ortodoksiseen tapaan oikealta vasemmalle, kun taas lännessä se on tehty toisin päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti