Kaksi Vara-Jeesusta ja Jouko Turkka

Facebook-seinälläni käyty keskustelu osoittaa, että pirkkalalaisia on koskettanut yllättävän syvältä kaksi tuttua hahmoa, joista toinen on Jouko Turkka ja toinen on niin sanottu Vara-Jeesus. Kummallista asiassa on se, ilmeisesti heissä molemmissa on monien ihmisten mielestä jotain samaa. Vielä oudommaksi asian tekee se, että Vara-Jeesuksia on ollut Pirkkalassa kaksi. Ollenkaan kaikki eivät ole selvillä tästä perusasiasta.

Ensimmäinen Vara-Jeesus: mies joka käveli

"Se on se mies, joka kävelee" oli tarkka kuvaus, jonka perusteella kuka tahansa Pirkkalassa vakituisesti asunut tunnisti, ketä tarkoitettiin. Juuri muuta hänestä ei tiedettykään, alkuperäisestä Vara-Jeesuksesta. Joskus joku sanoi jonkinlaista kunnioitusta äänessään: "Se on insinööri."

Hänen oikea nimensä oli Kalevi. Kun hän pitkässä parrassaan ja alhaalle ulottuvassa takissaan käveli kuntakeskustaa kohden tai sieltä takaisin, hänen olemuksessaan oli kieltämättä jotain sellaista, että nimi Vara-Jeesus oli ymmärrettävä. Hänestä näki hänen sivullisuutensa, mutta tuntui myös siltä, että hänellä oli jokin ajatus mielessään. Minulle hän muistutti sitä Dostojevskin kuvaamaa Kristusta, joka eräänä päivänä ilmaantui inkvisition aikaiselle Sevillan torille. Kaikki heti tunnistivat hänet sydän ilosta pakahtuen, vaikka hän ei sanonut mitään. Dostojevskin kertomuksessa sotilaat tulivat pian paikalle ja vangitsivat hänet eikä kukaan tehnyt elettäkään hyvin tunnetun vangin puolustamiseksi. Vankilassa hän sai vastata suur-inkvisiittorin kysymykseen: "Miksi olet tullut meitä häiritsemään?"

Vara-Jeesus vaihtui

Jossain vaiheessa alkuperäinen Vara-Jeesus katosi katukuvasta. Nimi ei kuitenkaan kadonnut puheista. Nuoret alkoivat kutsua Vara-Jeesuksen nimellä hänen veljeään, jossa kenties oli jotain samaa kuin alkuperäisessä. Heidän välillään oli kuitenkin se oleellinen ero, että ensimmäinen Vara-Jeesus vaikeni ja toinen puhui.

Toinen Vara-Jeesus ehkä näki jotain, mitä muut eivät nähneet

Surin aina sitä, että niin sanottu Vara-Jeesus eli Reijo ei oikein päässyt yhteisymmärrykseen Pirkkalan nuorten kanssa, vaikka juuri nämä olisivat voineet ymmärtää häntä paremmin kuin vanhat ihmiset, jotka ovat asuntolainojensa ja työuriensa pilaamia. Turhaan toivoin, että jonain päivänä nuoret olisivat alkaneet kertoa käyvänsä kahvilla hänen luonaan.

Ymmärtämättömyyttä oli kahteen suuntaan. En oikein tiedä, mistä se sai alkunsa, mutta joka tapauksessa aavistan, että kun Pirkkalan huumeongelma rehotti pahimmillaan 1990-luvun loppupuolella, Reijo näki oman kotinsa ikkunasta asioita, jotka saivat hänet aivan perustellusti epäilemään nuorten ihmisten tekoja ja moraalia.

Ehkä näiden kokemustensa pohjalta Reijo katsoi nuoria välillä hieman vinoon ja näki pahaa siellä, missä sitä ei todellisuudessa ollut. Silloin tällöin hän lausui käsityksiään julki, kun kohtasi nuoria, ja nämä taas vastasivat samalla mitalla. Toinen ymmärsi väärin toista, ja lopulta väärinymmärrys oli täydellinen.

Toinenkin Vara-Jeesus oli dostojevskilainen hahmo

Reijo oli helppo luokitella osastoon "toisenlaiset ihmiset".  Kotiaan hän oli koristellut suurilla symboleilla, jotka näkyivät kauas. Kylän keskustassa hänet saattoi nähdä rukoilemassa kädet kohti taivasta. Välillä hän oli pysähtynyt kadunkulmaan ja luki siinä rukousta niin kuin jotain loitsua. Vaatteisiinsa hän saattoi piirtää suurikokoisen ristin. Se ylitti selvästi ne mitat, jotka normaalikansan mielestä kuuluvat kohtuulliselle ristille.

Minun silmissäni hän edusti ortodoksiperinteestä tuttua käsitettä "Kristuksen tähden houkka”. Tämä ihmistyyppi tunnetaan ennen muuta Venäjällä (ven. jurodivyi), ja se on antanut nimensä kantajalle oikeuden puhua paradoksin muotoisia totuuksia jopa tsaareille turvallisuuttaan vaarantamatta.

Jos Reijon kanssa pysähtyi keskustelemaan, saattoi kuulla sanoja ja lauseita, jotka eivät ole tyypillisiä terveelle uskonnollisuudelle. Ajatukset tosin vaihtelivat tietyissä jaksoissa. Tuntuu siltä, ettei Reijo saanut milloinkaan ratkaistua, kuuluisiko kirkkoon vai ei. Käsittääkseni hän erosi ja liittyi useita kertoja. Ymmärsin hänen puheistaan, että jossain vaiheessa hän olisi kuulunut myös ortodoksiseen kirkkoon. Minä tunsin, että kaikesta huolimatta hän aina kuului meikäläisiin. Hän ilmaisi jotain, mitä mekin tunnemme sisällämme, kunhan vain sallimme sen tulla esiin.

Kaikkiaan Reijolle oli helppo naureskella ja häntä oli helppo käyttää varoittavana esimerkkinä siitä, kuinka ihmiselle voi käydä, jos rupeaa miettimään liian jumalisia.

Tämä on kuitenkin totuuden toinen puoli. Dostojevskia lukiessa voi törmätä ajatukseen, että perimmäinen totuus on tässä maailmassa täysin outoa. Suhteessa tämän maailman tapoihin ja käytäntöihin se on niin merkillinen ilmiö, että tavallinen ihminen ei voi puhua lainkaan uskottavasti tätä totuutta. Siksi totuus voidaan kuulla vain niiden ihmisten suusta, jotka muu maailma tuomitsee oudoiksi poikkeusihmisiksi tai peräti hulluiksi.

Toinen Vara-Jeesus kantoi miehen kokoista ristiä keskellä kylää

Eniten puhuttanut tapaus oli se, kun Reijo kulki pääsiäisviikolla miehen kokoista ristiä kantaen kylän keskustassa. Varmaan tämä oli kummallista ja normien vastaista, mutta samalla rohkea teko. Luultavasti hänestä ajateltiin vähän samanlaisia ajatuksia kuin alkuperäisestä Jeesuksesta. Ei hänenkään ristinkantamistaan seurattu ihaillen eikä ymmärtäen. Pikemminkin ympärillä olevat ihmiset olivat sitä mieltä, että hän sai hulluudestaan juuri sen palkkion, jonka ansaitsi.

Entistä enemmän tarvittaisiin juuri niitä ihmisiä, jotka ovat kyseellistämässä meidän aikamme menon niin kuin tämä oman kylämme ristinkantaja. Ajatellaanpa mitä kaikkea tässä maailmassa kannetaan: Jonain huhtikuun torstaina joku kantaa sakkolapun väärin pysäköidyn auton tuulilasin. Joku kantaa mäyräkoiran kaupasta autoon. Joku kantaa huolta siitä, onko tukka hyvin. Joku kantelee luokkatoveristaan opettajalle. Joku jättää petollisesti itse tekemänsä hölmöilyn vakuutusyhtiön kannettavaksi. Joku kantaa vettä kaivoon. - Tässä listassa ristin kantaminen ei ole lainkaan hassumpi valinta.

Eikä mitään pahaa kai ole siinäkään, että joku käyttää ristiä, jota ei vahingossa sekoita mihin tahansa kaulariipukseen.

Joulun aikoihin olen miettinyt myös sitä, mistä päin kyläämme Joosef ja Maria olisivat etsineet yösijaa. Veikkaan, että ensimmäiseksi heidän huomionsa olisi kiinnittynyt Teboilin viereiseen, sittemmin purettuun rakennukseen. Sinne yön kulkijat, muukalaiset, voisivat mennä kolkuttelemaan ovea. Veikkaan, että Reijo olisi ottanut heidät avosylin vastaan.

Jouko Turkka oli mies, joka juoksi

Kun nykypäivän paikalliset lapset muistelevat omille lapsilleen Jouko Turkkaa, he luultavasti kuvailevat häntä sanoilla: "Se oli mies, joka juoksi." ”Se oli se mies, joka ajoi polkupyörällä.” Vähän samaan tapaan kuin ensimmäistä Vara-Jeesusta sanottiin insinööriksi, Turkkaa kuvaillaan jonkinlaista kunnioitusta tai ylpeyttäkin äänessä: "Se oli teatteriohjaaja."

Aiheeni on herkkä. Kunnioittavasta sävystäni olen itse täysin varma. Toivon sitäkin, että tekstini on myös kyllin hienotunteinen. Ennen julkaisemista olen keskustellut kahden Vara-Jeesuksen omaisen kanssa, ja he ovat rohkaisseet minua tähän kirjoitukseen.