Tie tykkää siitä, että sitä käytetään

Lapsuuteni metsäteillä ei ollut ainuttakaan kylttiä kertomassa ajokiellosta. Missä oli tie, siitä sai ajaa ilman lupalappuja. Kulkuoikeutta varjeltiin niin kuin sitä, että kuka tahansa sai poimia marjoja ja sieniä mistä tahansa, kunhan ei tullut toisten pihaan. Sanomista tuli lähinnä siitä, että joku ajatti raskaita tukkikuormia kelirikon aikaan, mutta tästä valituksesta yksinkertaisesti pääsi sillä, että tien möyhijä kunnosti tien entiselleen.

Vuosien varrella metsäteille on alkanut ilmaantua ajokieltoja siitäkin huolimatta, että kukaan ei pysty valvomaan niiden noudattamista. Ne kaikki ovat ns. kaupunkilaisten pystyttämiä. Alkuperäiset maalaisihmiset tietävät, ettei kielloissa ole järkeä.

Tie nimittäin tykkää siitä, että sitä käytetään. Tukkikuormien lisäksi rallin ajaminen tekee tielle huonoa, mutta asiallinen ajo henkilöautolla vain tasoittaa pintaa. Meidän omalle mökkitiellemme erityisesti hevoset kärryineen olisivat tervetulleita. Ne tekisivät hyvää tien keskikaistalle, joka tuppaa ruohottumaan.

Samalla lähetän tässä terveisiä sille huutavalle päälle, joka valitti kolmannen kerroksen ikkunasta, kun minä koulumatkalla hieman oikaisin hänen asumansa kerrostalon pihan poikki. Ei se piha siitä kolmentoista vanhan kulkemisesta kulunut.

Yllättäen melkeinpä suosikkipyhäni

Yhdeksi kirkkovuoden suosikkipyhäkseni on tullut keskellä kesää oleva kirkastussunnuntai. Se ei ole ytimeltään minun tyyliäni, mutta ehkä juuri sen vuoksi se on alkanut kiehtoa.

Päivän tekstin mukaan Jeesus vei kolme oppilastaan vuorelle rukoilemaan. Siellä hän ja hänen seuraajansa kokivat merkillisen ilmestyksen, jonkinlaisen valoilmiön, jonka kuvaamisessa evankeliumin kirjoittajalla on ollut huomattavia vaikeuksia. 

Olen luonnontieteellisesti suuntautunut kristitty, mutta tämän verran mystiikkaa mahtuu minuunkin. Varsinaisesti minua kiinnostaa ne yhdeksän muuta oppilasta, jotka eivät tulleet kutsutuiksi vuorelle, vaan jäivät alarinteille toimittelemaan omiaan. 

Samaan aikaan vuorella koetun mystisen hetken kanssa nämä yhdeksän muuta oppilasta törmäsivät isään, joka pyysi heitä parantamaan sairaan pojan. Oppilaista ei siihen ollut, ja kaikesta päätellen tuloksena oli sekasotku ja kalabaliikki.

On se niin kotoisa tilanne, aivan niin kuin minäkin olisin ollut siellä alarinteillä ihmettelemässä, että mitenkäs tähän rauha saadaan.

Tekotaiteellinen Queen ja tekohieno "postmoderni"

Äskettäin Tampereella esiintynyt Queen on tekotaiteellista möhkömusiikkia. Olin tätä mieltä jo lukioikäisenä, eikä aikuisuus ole saanut luopumaan minua varhaiskypsästä mielipiteestäni.

Samanlainen ilmiö on sana postmoderni. Sitä käyttämällä ihminen ei sano mitään maailmasta vaan ainoastaan itsestään. Puhumalla postmodernista paljastuu tekoviisaaksi keikaroijaksi, varsinaiseksi ergenaatikoksi.

Tietysti myös postmoderni tarkoittaa jotain. Suomen kielellä sen merkitys on "sekava, ruma, ympäristöönsä sopimaton ja ikuisesti keskeneräinen." Alla on selitykseen liittyvä valokuva.

Hotelli Torni Tampereelta

Korona vei pummit ja lipaskerääjät

Koronan mukana käteinen raha muuttui harvinaiseksi. Yli kahteen vuoteen en ole maksanut mitään kolikoilla tai seteleillä. Aika vähän on mietitty, mitä kaikkea on kadonnut käteisen rahan mukana.

Ensimmäisenä ovat kadonneet pummit, jotka ovat pyytäneet rahaa bussilippuun, ruokaan tai "jos mä rehellisesti sanon niin kaljaan se menee". Toisaalta itsensä alamaihin juoneista pultsareista tai spurguista on muutenkin tullut harvinaisuuksia. Hieman kaipaan heitä, sillä he ovat kuuluneet kaupunkiin niin kuin pulut, lokit ja liikennevalot. Alkoholismi on entistä enemmän eliitin sairaus, kun kaduilla kulkee lähinnä narkkareita.

Katusoittoa ei kuule enää missään. Se katosi, kun sitä oli juuri opittu hyväksymään. Kerjäläistenkin ansiomahdollisuudet ovat kadonneet, mutta heitä minun ei ole ikävä. Lipaskeräykset hyvän asian puolesta eivät kannata, ellei ole tarjolla maksupäätettä.

Kirkkokolehdit ovat vaikeuksissa. Päätemaksua voidaan tietysti harkita, mutta alkuperäinen idea katoaa. Alkuaanhan kolehti oli sitä, että elämäntarpeita kannettiin alttarille jaettaviksi köyhille ja sairaille.

Saako rallikuskista lumoutua?

Julkaisin Facebook-päivityksen: "Älkää toimittajat liittäkö Kalle Rovanperästä kertovaan uutiseen sanaa 'hämmästyttävä'. Siinä kaverissa ei hämmästytä enää mikään."

Niin kuin arvasin, joku vastasi sillä ymmärrettävällä ja moraalisesti pätevällä vastaväitteellä, että ilmastonmuutoksen uhkaamassa maailmassa moottoriurheilua ei pitäisi harrastaa eikä uutisoida.

En kuitenkaan voi olla ihailematta Kalle Rovanperän suvereenia tyyliä. Jo kymmenen vuotta sitten oli nähtävissä, että Rovanperän perheessä kasvaa ainutlaatuinen lahjakkuus. 

Ammattinyrkkeily on kyseenalaista aivojen murjomista, eikä kädellä pitäisi tehdä jalkapallomaaleja. Rockmuusikoiden elämäntapa on edistänyt huumeiden käyttöä, ja monet taitelijat ovat aiheuttaneet piittaamattomuudellaan tuhoa itselleen ja läheisilleen. 

Tästä kaikesta huolimatta olen ihaillut Muhammad Alia, joka on hallinnut kroppansa kenties paremmin kuin kukaan toinen. Tunnen sympatiaa  Maradonaa  kohtaan, joka hallitsi jalkapallokenttiä yksinvaltiaana. Kuuntelen haltioituneena Jimi Hendrixiä, johon kaikkia huppukitaristeja verrataan, ja olen kaikesta huolimatta tyytyväinen siihen, että Pentti Saarikoski ei noudattanut terveydenhoitajien ohjeita.

Moottoriurheilu on moraalisesti arveluttavaa toimintaa, muttei se poista Rovanperän poikkeuksellisuutta, joka minut lumoaa.

Oma kiinnostava näkökulmansa on siinä, että eräissä vertauksissaan (esim. Luuk. 16: 1 - 3) Jeesus pyysi ottamaan esimerkkiä moraalisista väärintekijöistä. Hän ei pyytänyt seuraamaan heidän rumia tekojaan, vaan toimimaan yhtä älykkäästi ja innokkaasti kuin he. Logiikka oli nykyelämään sovittuna tällainen: "Niin kuin huumeiden salakuljettajat ovat valmiita vaarantamaan henkensä ja vapautensa, niin olkaa tekin valmiita toimimaan hyvän puolesta."

Tai rallimaailmaan sovitettuna: "Ottakaa omat lahjanne käyttöön niin kuin Kalle Rovanperä ottaa omansa."

Nuori ampui taljajousella polisia vai ampuiko?

Poliisi sai tiistain ja keskiviikon välisenä yönä hälytyksen Liperissä nuoresta, joka oli aseistautunut tehokkaalla taljajousella. Hälytys häiriökäyttäytymisestä tuli hieman kello kahden jälkeen aamuyöllä Liperin Kallarintieltä, josta poliisipartio löysi 17-vuotiaan paikallisen miehen.

Poliisin tiedotteen mukaan nuori käyttäytyi uhkaavasti poliiseja kohtaan eikä totellut heidän käskyjään. Poliisin mukaan hän ampui taljajousella useamman nuolen kohti paikalle saapunutta poliisipartiota. Ammutuista nuolista aiheutui paikalla olleille poliiseille konkreettista vaaraa, mutta tehtävää suorittaneet poliisit eivät loukkaantuneet tilanteessa. Poliisi otti nuoren myöhemmin kiinni. Tilanteesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.

Nuori on tällä hetkellä pidätettynä. Poliisi epäilee häntä kahdesta murhan yrityksestä sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Poliisi aikoo esittää 17-vuotiasta vangittavaksi todennäköisin syin rikoksista epäiltynä perjantaina Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Poliisi pyytää mahdollisilta silminnäkijöiltä havaintoja tapahtumasta.

 

Tällä tavoin uutisoi viime perjantain sanomalehti. Tai ei aivan tarkkaan näin, sillä oikeasti kyseessä ei ollut 17-vuotias nuori, vaan 60-vuotias mies. Muuttuuko asennoitumisesi, kun saat tietää tämän?

Koko vuonna nolla lasta

Tuttu pariskunta muutti uuteen kotiin. Samassa taloyhtiössä entuudestaan asuneet naapurit toivottivat heidät tervetulleiksi kiittelemällä siitä, että heillä ei ollut omia lapsia. Tuttuni sanoivat, että koko elämänsä aikana mikään tervetulotoivotus ei ole kylmännyt yhtä paljon. Jos he ovat lapsettomuutensa perusteella hyviä naapureita, he eivät ole sopivia ihmisiä taloyhtiöön. Pihapiiri tarvitsee hiekkalaatikon ja palloa pelaavia lapsia. Niistä syntyy elämä.

Ajankohtaisen kirjailijan Volter Kilven kotikunta Kustavi on yksi niistä kolmestatoista kunnasta, joihin ei ole syntynyt tänä vuonna yhtäkään lasta. Joukossa on jokunen lähes kahdentuhannen asukkaan kunta. Kökarissa on taas hieman yli kaksisataa asukasta. Toisaalta siellä ei ole tänä vuonna kuollutkaan ketään.

Kun lasten luku on nolla, myös paikkakunnan tulevaisuus osoittaa samaa lukua.

Ei ole välttämätöntä, että jokaisella ihmisellä olisi lapsia. Merkityksellistä elämää voi elää monella tavoin. Sen sijaan on tärkeää, että yhteisössä on riittävästi niitä, jotka ovat valmiita vanhemmuuteen. Samalla tavoin kaikkien ei tarvitse olla lääkäreitä eikä putkiasentajia, mutta ollaan pulassa, jos saatavilla ei ole yhtäkään lääkäriä eikä putkiasentajaa.

Kustavin lapsettomuudella ei pysäytetä ilmastonmuutosta. Se ei ole edes ongelman mikroskooppinen ratkaisu, sillä lasten tulevaisuus motivoi kaikkein parhaiten ponnistelemaan onnellisen tulevaisuuden puolesta. Jos ihminen havaitsee, että hänen jälkeensä huoneet ovat tyhjät, mikään ei pidättele hänen ahneuttaan. Käsillä ovat vain tavarataloksi muuttuneen maailman hullut päivät, joissa revitään omaksi kaikki, mikä irti lähtee. Vaatii melkoista mielikuvitusta uskoa siihen, että juuri tähän ongelmaan siirtolaisuus olisi ratkaisu.

Laajemmat näkymät kuin Elon Muskin avaruusmatkoilla

Nykyaikaiselta kuulostava sana "tavoite" on peräisin vuonna 1874 syntyneeltä Volter Kilveltä. Liityn siihen monilukuiseen kirjallisuuden tuntijoiden joukkoon, jonka mielestä hänen teoksensa Alastalon salissa on kaikkien aikojen paras suomalainen romaani.

Kirjaa pidetään vaikealukuisena, ja sitä se kieltämättä on. Se on kuitenkin käännetty sekä saksan että ruotsin kielelle. Näitä käännöksiä tuntematta uskallan sanoa, että kielestä toiseen siirryttäessä on välttämättä hukattu paljon. Kilpi on ottanut suomen kielestä kaiken mahdollisen irti, ja on vaikea kuvitella, että hänen sanallista rikkauttaan voisi ilmaista millään toisella kielellä. Niinpä Alastalon salissa on jäänyt lähinnä suomentaitoisten tietoisuuteen. Suurella kielellä kirjoittaessaan Kilpi olisi ollut nobelisti.

Oma lukukokemukseni on jäänyt hyvin mieleen. Tätä tiiliskiveksi kutsuttavaa romaania luin sivu kerrallaan. Jokaisen sivun jälkeen olin nääntynyt, mutta samalla en malttanut olla lukematta vielä yhtä sivua. Kirjan jälkeen minun oli pakko tarttua sen sisarteoksiin Pitäjän pienimpiä ja Kirkolle.

Alastalon salissa ajoittuu kuuteen tuntiin. Erään romaanihenkilön matkaa piippuhyllylle ja takaisin kuvaillaan seitsemänkymmentä sivua. Eräästä neljänkymmenen sivun pituisesta luvusta Kilpi sanoo, että lukija voi hyvin jättää sen väliin, koska siinä ei tapahdu yhtään enempää kuin missään muussakaan luvussa. Toisaalta tapahtumattomuus on näennäistä, sillä ympärillä olevien ihmisten ajatuksissa kuljetaan piippuhyllymatkan aikana pitkälle historiassa ja tilassa.  

En suosittele kenellekään Kilven lukemista, mutta voin luvata, että jos hänen romaaninsa uskaltaa ja jaksaa lukea loppuun saakka, näkee enemmän kuin Elon Muskin avaruusmatkoilla. Rahallisesti lysti on halpaa, sillä kirjaston ovet ovat köyhillekin avoimina.

Volter Kilpi on sikäli ajankohtainen, että hänestä on juuri ilmestynyt Laura Kokon kirjoiittama elämäkerta. Sen sisään olen tänään sukeltanut. Kirjailijan elämästä en ole aiemmin tiennyt juuri mitään. Kilpi ei voittanut palkintoja, eivätkä iltapäivälehdet bongailleet häntä kesätapahtumista. Kuitenkin joku lukee kahdeksankymmentäkolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen tämän tekstin. 

Kun ei tunneta edes kiinalaisia

Tekniikan maailma uutisoi, että Edinburghin yliopiston fysiikan ja astronomian laitoksen tutkijoiden mukaan vieraat, kehittyneet sivilisaatiot voisivat lähettää kvanttiviestejä maapallolle, Ihmiset eivät niitä huomaisi, koska vastaanottavaa laitteistoa ei ole toiminnassa eikä edes keksitty.

Tätä mahdollisen kvanttiviestinnän ideaa ymmärrän vain hatarasti. Ainakaan en ole siitä niin perillä, että uskaltaisin kuvata sitä. Aihe tosin kiinnostaa minua.

Tai sitten se ei kiinnosta minua ollenkaan. Tarkemmin ajatellen elämässä on viisaampaakin pohdittavaa kuin epätodennäköisten kauko-olioiden mahdollinen informaatio. 

Miksi tuhlaisiin aikani niihin? Maapallolla on yli miljardi kiinallasta ja intialaista. Voisin aloittaa heistä. Tai vaikka naapurista.

Rystyset melkeinpä verillä autoista, Messistä ja Ronaldosta

Ymmärrän, että esimerkiksi abortti ja maahanmuutto herättävät kiivaita keskusteluja. Ollaanpa mitä mieltä hyvänsä, niissä ollaan kirjaimellisesti elämän peruskysymysten äärellä. Jopa paikallisten sivustojen väittelyt mopopoikien yöllisistä ajeluista ovat toistuvuudestaan huolimatta jollain tavoin käsitettäviä.

Sen sijaan on vaikea ymmärtää, miksi varsin toissijaiset asiat herättävät vahvaa aggressiota. Miesten maailmassa varsinkin kaksi aihetta herättää outoa kiihkoilua, toisaalta urheilu ja toisaalta autot.

On ihmisiä, jotka eivät kykene keskustelemaan Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon keskinäisesti paremmuudesta ilman kirosanoja ja vastapuolen suoranaista solvaamista. En ymmärrä. Huumoria tapaa näissä väittelyissä vain ani harvoin.

Myös eräät automerkit herättävät poikkeuksellista intohimoa. En tajua. Jokainen kai ajaa sillä autolla, joka itselle parhaiten sopii ja johon on varaa. On erityisiä tunnemerkkejä, mutta toisten kanssa on rauhallisempaa. En ole havainnut, että kenelläkään olisi Kiasta mitään vahvaa mielipidettä, mutta suhteessa BMW:hen ollaan taas kovin herkkiä niin kuin elämästä olisi kyse. Ehkä sitten on. 

Jos kirjoitus tökkii, ajatus karkaa

Osuin tällaiseen rukoustekstiin: "Herra, me suljemme Sinun suojelukseesi Suomen kodit. Auta heitä kunnioittamaan toisiaan ja etsimään kaikessa toistensa parasta."

Kaikesta päätellen rukous oli tarkoitettu yleiseen käyttöön, ja juuri tässä tarkoituksessa oli sen ongelma. Voidaan hyvin ajatella, että Jumala ymmärtää yksityiset huokaukset oikealla tavalla, mutta ihmisjoukon yhteisessä rukouksessa kieliopillinen osaamattomuus tai välinpitämättömyys ei enää toimi. Esimerkiksi julkisessa kirkkopuheessa on hallittava kieltä ainakin välttävästi. Ei ole varaa sellaisiin virheisiin, jotka vievät ihmisten huomion itse asiasta. Kohtuullisen määrän virheitä voi tehdä, mutta ei niin paljon, että töksähtää pahasti. Kun kuulija kesken kaiken rupeaa ihmettelemään sanojen viittaussuhteita, on hukattu itse asia. 

Sanaan "kodit" ei voi viitata sanalla "heitä". Koko ongelma olisi poistunut sillä yksinkertaisella korjauksella, että "heitä" olisi korjattu sanalla "perheenjäseniä".