maanantai 11. heinäkuuta 2022

Laajemmat näkymät kuin Elon Muskin avaruusmatkoilla

Nykyaikaiselta kuulostava sana "tavoite" on peräisin vuonna 1874 syntyneeltä Volter Kilveltä. Liityn siihen monilukuiseen kirjallisuuden tuntijoiden joukkoon, jonka mielestä hänen teoksensa Alastalon salissa on kaikkien aikojen paras suomalainen romaani.

Kirjaa pidetään vaikealukuisena, ja sitä se kieltämättä on. Se on kuitenkin käännetty sekä saksan että ruotsin kielelle. Näitä käännöksiä tuntematta uskallan sanoa, että kielestä toiseen siirryttäessä on välttämättä hukattu paljon. Kilpi on ottanut suomen kielestä kaiken mahdollisen irti, ja on vaikea kuvitella, että hänen sanallista rikkauttaan voisi ilmaista millään toisella kielellä. Niinpä Alastalon salissa on jäänyt lähinnä suomentaitoisten tietoisuuteen. Suurella kielellä kirjoittaessaan Kilpi olisi ollut nobelisti.

Oma lukukokemukseni on jäänyt hyvin mieleen. Tätä tiiliskiveksi kutsuttavaa romaania luin sivu kerrallaan. Jokaisen sivun jälkeen olin nääntynyt, mutta samalla en malttanut olla lukematta vielä yhtä sivua. Kirjan jälkeen minun oli pakko tarttua sen sisarteoksiin Pitäjän pienimpiä ja Kirkolle.

Alastalon salissa ajoittuu kuuteen tuntiin. Erään romaanihenkilön matkaa piippuhyllylle ja takaisin kuvaillaan seitsemänkymmentä sivua. Eräästä neljänkymmenen sivun pituisesta luvusta Kilpi sanoo, että lukija voi hyvin jättää sen väliin, koska siinä ei tapahdu yhtään enempää kuin missään muussakaan luvussa. Toisaalta tapahtumattomuus on näennäistä, sillä ympärillä olevien ihmisten ajatuksissa kuljetaan piippuhyllymatkan aikana pitkälle historiassa ja tilassa.  

En suosittele kenellekään Kilven lukemista, mutta voin luvata, että jos hänen romaaninsa uskaltaa ja jaksaa lukea loppuun saakka, näkee enemmän kuin Elon Muskin avaruusmatkoilla. Rahallisesti lysti on halpaa, sillä kirjaston ovet ovat köyhillekin avoimina.

Volter Kilpi on sikäli ajankohtainen, että hänestä on juuri ilmestynyt Laura Kokon kirjoiittama elämäkerta. Sen sisään olen tänään sukeltanut. Kirjailijan elämästä en ole aiemmin tiennyt juuri mitään. Kilpi ei voittanut palkintoja, eivätkä iltapäivälehdet bongailleet häntä kesätapahtumista. Kuitenkin joku lukee kahdeksankymmentäkolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen tämän tekstin. 

Ei kommentteja: