Muistelen nuorta itseäni hyväntahtoisesti hymyillen. Rippileireillä kesätöissä tyhjensin kaiken osaamani ja oivaltamani rippikoululaisiin. Jäi vaikutelma, että he seurasivat opetustani hyvin. Tosin epäilen, että he vakuuttuivat enemmän tyylistäni kuin varsinaisesta asiasta.
Olin vain joitakin vuosia vanhempi ja tiesin asiat heitä paremmin. Nuorethan helposti lumoutuvat ylempiluokkalaisten osaamisesta.
Kun vuorossa olivat pitkäperjantain asiat, selvitin lunastuksen ja sovituksen käsitteet. Kävin läpi myös Anselm Canterburylaisen loogiset päätelmät. Luultavasti nuoret olivat hetken aikaa ymmärtävinään sen, minkä he myöhemmin tykkänään unohtivat.
Vuosien kuluessa väsyin teorioihini.
Oli kaksi mullistavaa löytöä. Ensin brasilialainen teologi Leonardo Boff kysyi, miksi Jumalan pojan piti syntyä maailmaan ja elää täällä yli kolmekymmentä vuotta, jos vain yksi päivä oli ratkaiseva. Eikö pelkkä perjantaivierailu olisi riittänyt tai pidennetty viikonloppu pääsiäisen saamiseksi mukaan? Oliko hänen muu elämänsä vain rekvisiittaa?
Toinen löytö oli se, että kokonaiskirkko ei ole koskaan määritellyt ristinkuoleman merkitystä. Sen on sallittu jäädä avoimeksi. Niinpä aloin siirtyä johonkin sellaiseen ajatukseen, että ristinkuolema on ratkaisevan tärkeä ja että enempää ei tarvitse sanoa. Tyhjentävä selitys vain riistäisi ristiltä sen varsinaisen merkityksen. Jumalalla on salaisuutensa.
Mitä vähemmän ymmärtää, sitä tärkeämpää tärkeä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti