Ei pidä arvostella elokuvaa, jota ei ole nähnyt. Niinpä en sano mitään Antti Jokisen ohjaamasta Kalevala-filmistä, vaan tyydyn arvioimaan sen trailereita. Ne luovat mielikuvaa, että Kalevala olisi täynnä tappamista ja miekkailua.
Syntyvä käsitys ei ole vain väärä, vaan se on suorastaan valheellinen.Kaksi asiaa yllätti lukiessani Kalevalan. Ensinnäkin se on täynnä huumoria. Komiikka näkyy jopa lyhyissä lauseissa, kuten "väki vähenee ja pidot paranee".
Toiseksi Kalevala väkivallan vastainen kirja. Useimpien kansojen sankaritarustoista poiketen se ei ihannoi miekkamiehiä. Idea on päinvastainen: vain heikot ja raukat turvautuvat fyysiseen voimaan, ja kun he sen tekevät, he ansaitsevat avuttomuudessaan pilkallisen naurun. He ovat kuin luokan iso ja tyhmä poika, joka turvautuu nyrkkeihin, kun ei muuten pärjää.
Kalevalassa tosimiehen voima ei ole miekassa vaan hänen sanoissaan ja siinä kielen magiikassa, jolla vastustaja lauletaan vaikka suohon saakka.
Tämä syväsuomalainen identiteetti on katoamassa jonnekin maailman hulluuteen.
Tätä mietin esimerkiksi silloin, kun näin uutislähetyksessä sastamalalaisten ukkojen harjoittelevan haulikoilla droonien ampumista. He myönsivät itsekin, ettei niihin oikein osu.
Pyssyleikeissä on se vaaransa, että niihin osallistumalla tekee itselleen kalevalat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti