Sunnuntain kävelykierros tuotti yhtä ja toista hyvää, pientä ja vähän isompaa. Aloitin mukavista kirkonmenoista, joissa kuulin yhden suosikkiteksteistäni: Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa.
Ostin kaksi arpaa ja lähdin kuljeskelemaan kaupungille. Joku moikkatuttu tuli vastaan. Tavalliseen tapaan en mennyt kirkkokahville, vaan istahdin kesän ensimmäisille jäätelöille veden ääreen.
Viereisellä penkillä istui parinkymmenen vuoden takainen tuttuni äitinsä kanssa. Juteltiin vaikka mistä, kuten nuorten somekäyttäytymisestä ja uusista lakiehdotuksista. Hän oli asioista oikeasti perillä, ammattilainen.
Vielä osuin kirjaston nurkalla yhteen vanhaan tuttuun. Juttu kiertyi Euroviisujen kautta siihen, että hän kertoi kuulemastaan kuvauksesta, millaista usko voi olla: Jonkun usko on suojassa ohuen lasin alla. Kun pintaan tulee pienikin naarmu, viritelmä on pilalla ja vaarassa kokonaan särkyä. Jonkun toisen usko on savimöykky. Vaikka sitä kuinka tökkii ja yrittää särkeä, se ei mene rikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti