Pöyristyminen olisi melkoista, jos sunnuntaipiknikille kokoontuneet nuoret levittäisivät nurmikolle suomenlipun, latoisivat eväänsä siihen ja lopuksi istahtaisivat itse eväiden viereen. Kun istuma-alustalle kaatuisi juomaa, siitä ei sen kummemmin välitettäisi; läikäthän lähtevät pesussa.
Samanlaisia tunteita elää minussa, kun luen Trumpin julistusta siitä, että Jumala on hänet pelastanut. On kertakaikkisen kiusallinen olo.
Myös Donald Trumpilla on oikeus uskonnollisiin tunteisiin. Niinpä en moittisi häntä, jos jostain kumman syystä kuuluisin hänen lähipiiriinsä ja hän kertoisi takkatulen ääressä minulle hiljaa pelastuksen tunteestaan. Sallisin senkin, että hän puhuisi kokemuksestaan perheillallisella.
Jumalanpilkaksi hänen kokemuksensa muuttuu silloin, kun hän puhuu siitä puoluekokouksen puhujankorokkeella. Joistakin asioista on puhuttava hiljaa, tai ne menevät julkisuudessa pilalle.
Tällaisia Jumalan vohkijoita varten on käsky: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä."
Trumpilaisen julistuksen koko mielettömyys paljastuu ajatuksessa, jonka olen poiminut Pasi Ilmari Jääskeläiseltä: "Heinäkuun 20. päivään 1944 saakka suhtauduin Hitleriin kriittisesti, mutta kun hänet tuolloin yritettiin salamurhata ja hän ihmeellisesti selviytyi, ymmärsin että itse Jumala oli valinnut hänet johtamaan maailmaa."
4 kommenttia:
Usa:ssa, suurvallassa, poliitikot tuntee äänestäjänsä. Uskonto ja isänmaallisuus on Trumpin kannattajilla ihan eri tasolla kuin meidän oikeistolla.
Isänmaallisuus muuttuu äärioikeiston ajattelussa nationalismiksi.
Katsomusaineen opettaja oli antanut yläkoululaisille tehtävän, jossa piti pohtia, olisiko Hitlerin äidin murhaaminen (ennen kuin tämä oli äiti) ollut eettinen teko. Vastauksessa piti kai pohdiskella asiaa velvollisuusetiikan ja seurausetiikan kannalta. En muista, oliko tämä uskontoa vai elämänkatsomustietoa - lapseni opiskelivat molempia, eri vuosina. Ja sitten oli tämä klassinen tehtävä, että uppoavasta laivasta ehtii pelastaa vain kolme ihmistä ja pitää päättää, pelastaako huippukirurgin, yksinhuoltajaäidin, rappioalkoholistin, Trumpin vai kenet. Uskonnon tunnilla oikea vastaus olisi ehkä ollut, että jokainen on yhtä arvokas. Tai että emme me ole Jumala.
Mutta mitä tulee Jumalan julkisuuteen tai yksityisyyteen, minä hädin tuskin ymmärrän edes uskon yhteisöllisyyttä. Herätysjuhlien ja puoluekokouksen ero ei ulkopuolisen silmissä ole täysin selvä. Toki olen sitä mieltä, että puhukoot omista jumalistaan molemmat, mitä niitä sotkemaan. Itse olisin, jos olisin, sellaista luostarikammiouskovaistyyppiä.
Uskonnon tunnin vastaus olisi liian yksinkertainen, jos se supistetaan siihen, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Kristinusko ei kiellä sitä, että ihminen antaa henkensä jonkun puolesta.
Lähetä kommentti