Pariisin olympialaisten avajaisista on keskusteltu yksityiskohtia myöten. On väitelty esimerkiksi viittauksesta Leonardo da Vincin maalaukseen Viimeinen ehtoollinen.Tosin oikea viittauksen kohde taitaa olla pikemminkin Ranskan Dijonissa esillä oleva Jumalten pidot. Tai sitten jokin muu, minun mielestäni aivan sama mikä niistä vai ne kaikki.
Onpa asian laita miten tahansa, eri taidemuodot ovat historian aikana viitanneet loputtomasti vanhoihin kertomuksiin ja kuviin ja samalla muokanneet niitä omaan käyttöönsä. Nämä viittaukset ovat pikemminkin kunnianosoituksia lähtökohdilleen kuin jonkinlaista vääristelyä. Oma väitöskirjani Pentti Saarikoskesta oli suurelta osin juuri sen tutkimista, miten kirjailija on käyttänyt uskonnollisen kielen ilmaisuja ja muokannut niitä omaan käyttöönsä. Jos olisin keskittynyt Saarikosken paheksumiseen, väitöskirja olisi jäänyt kirjoittamatta ja monet kristillisen uskonkin kannalta kiinnostavat asiat olisivat jääneet löytymättä.
Keskustelussa on toinenkin huvittava piirre, nimittäin se, että Leonardon kuvaamalla ateria-asetelmalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten Jeesus oli aikanaan asettunut illalliselle oppilaidensa kanssa. Leonardon mallina oli hänen oman aikansa italialainen juhlapöytä.
Todellisuudessa Jeesuksen elinympäristön pöydissä röhjötettiin makuulla toiseen käsivarteen nojaten. Pöytä oli vain kahden- tai kolmenkymmenen sentin korkuinen, ja se oli muodoltaan U-kirjaimen kaltainen. Evankeliumikirjojen kuvauksen mukaan oppilaiden paikat oli määrätty kiinnostavasti. Esimerkiksi sopii vaikkapa se, että Juudas istui paikalla, joka oli ajan tapojen mukaan varattu illan kunniavieraalle. Plaseerauksessa saattoi nähdä Jeesuksen puolelta jopa ivaa, tai ainakin se oli testi, joka mittasi petosta suunnitelleen Juudaksen hermojen pitävyyttä
2 kommenttia:
Tämä on lukemistani kirjoituksista asiallisin ja älykkäin kannanotto tähän aiheeseen. Muita ei ehkä olisi kannattanut lukeakaan.
Kiitos.
Lähetä kommentti