Tietokoneiden alkuaikoina muuan nuori arkkitehti kertoi, että heidän toimistollaan oli sanonta: "Tehdäänkö koneella vai onko kiire?" Kun itse sain ensimmäistä kertaa PC:n käsiini, oli heti selvää, että kirjoituskone sai lähteä romuläjään, vaikka muutama vuosi myöhemmin muuan alakoululainen kommentoi vastaavaa laitetta: "Juma! Printtaa reaaliajassa!"
Kuvittelin aluksi, että en voisi ikinä kirjoittaa vakavaa tekstiä koneella. Ajattelin, että laite olisi minun ja tekstini välissä keskellä intiimiä tapahtumaa. Pian huomasin, että tekstin rajattomat muokkausmahdollisuudet olivat paljon suurempi etu kuin intiimiys, joka sitä paitsi tuli takaisin, kun totuin koneeseen.
Muitakin hyötyjä oli. Enää minun ei tarvinnut kärsiä vaikeaselkoisesta käsialastani, jota oli nopea kirjoittaa, mutta sivullisen lähes mahdotonta lukea. Jotkut pedagogit sanovat, että käsin kirjoittaminen olisi avuksi muistamisessa. Enpähän tiedä. Varmaan on, mutta hyödyn hinta on kallis. Koneella kirjoitettu on myöhemmin helposti löydettävissä ja hyödynnettävissä monin tavoin. Lasten näkökulmasta asia voi olla toinen.
Kaikesta huolimatta en ole hylännyt myöskään kyniä. Kotioloissa niitä on aina oltava käden ulottuvilla. Rajattuihin tarkoituksiin kynän käyttöliittymä on hyvä. Kynällä voi merkkailla kirjojen marginaaleja, ja joitakin asioita kirjoitetaan edelleen paperille tai lomakkeelle.
Kouluvuosien jälkeen en ole ratkonut matematiikan yhtälöitä, mutta arvelen kynän ja paperin sopivan niihin erinomaisesti. Kun lähden kaupungille mielessäni jokin osoite, kirjoitan senkin kynällä muistiin, en tosin paperilapulle vaan kämmeneeni. Siitä se ei huku.
5 kommenttia:
Kyllä kynä ja paperia on hyvä olla aina mukana. Lisäksi kannattaa ladata äänimuistio ja ties mitä hyödyllistä puhelimeen helposti käyttöönotettavaksi. Yhtälöiden ratkaisemisen jätän nykyään tekoälylle. Katsotaan miten se pärjää.
Juuri eilen katselin nuoruuteni sujuvaa käsialaa, jossa kynä ei noussut paperista kesken sanan. Totesin sen kadonneen käytön puutteessa. Tekstaan, kun pitää. Mutta käsialan katoaminen on minusta surullista sekä omalta kohdaltani että ihan yleisestikin. Ajatuksen muodostaminen on jotenkin erilaista kynä kädessä. Kun koneella naputtelee, on kuin joku kaiken aikaa tarkkailisi ja tekisi olan yli huomautuksia, vaikkei huoneessa olisi muita kuin minä.
Klikkasin auki jutun "vaikeaselkoiseen käsialaasi". Jäin miettimään, mikä mahtoi olla sen toisen ylioppilasaineesi otsikko, se, jonka aihe osui täsmälleen.
Heikin (tekoälylle jättämiä) yhtälöitäkin ihmettelen. Minä vain käsken tekoälyn jutella minulle niin kuin ihminen. Kauheasti se kyllä yrittää.
Otsikko oli jotain sellaista kuin "Viime syksynä julkaistua kertomakirjallisuutta"-
Oikotiedosta: Olet Arto poliittisten blogien top20:ssa. Ei ihan minun käsitystä politiikasta vastaa nämä kirjoitukset. Tämä siis hyvällä, kirjoitat upeasti elämän läheisistä asioista meille kaikille. Politiikkaa on liikaa minusta nykyään joka tuutissa.
En ole tiennyt mitään politiikan top-sivuista, joten kiitos tiedosta. En välitä kirjoittaa politiikkaa ainakaan siten, että ohjaisin jonkin tietyn puolueen kannattajaksi. Olen varma, että kukaan ei kaipaa minulta sellaisia neuvoja. Jos politiikka määritellään laajasti "yhteisten asioiden hoitamiseksi", voin siinä mielessä joskus kirjoittaa politiikkaakin. Olen kanssasi samaa mieltä, että politiikkaa on nykyään liikaa. Joillakuilla kirjoittajilla ei ole mielessä mitään muuta.
Lähetä kommentti