lauantai 7. syyskuuta 2013

Ollaanko tässä nyt Haagiin joutumassa?

Perjantaina kävin peruskoulun yläasteella kertomassa amerikkalaisesta David Harperista, joka oli luopunut toisesta munuaisestaan vakavasti sairaan pikkutytön hyväksi. Rohkenin vihjata, että Harperin esikuvana oli kenties ollut Jeesus Nasaretilainen. Juttuni päälle soitin Samuli Putron musiikkia.

Kahta tuntia myöhemmin olin ala-asteella. Kerroin Kimi Räikkösestä, joka ei sanonut siviilielämänsä suosikkiautoksi oman tallinsa Lotusta, ei Ferraria, ei Rolls Roycea. Sen sijaan hän mainitsi erään pakettiauton näköisen pikkubussin, jota hän kiitti siitä, että tavarat mahtuvat siihen ja että naarmuuntumista ei tarvitse pelätä. Sanoin, että Luojamme on luonut meille ison joukon tavallisia asioita, jotka ovat arvokkaita, vaikka niiden arvoa ei välttämättä ymmärretä. Päätteeksi siunasin väen ristinmerkillä ja sanoilla "Siunatkoon teitä kaikkivaltias Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki".
Parisenkymmentä oppilasta oli vetäytynyt puheiltani turvaan käytävän puolelle.
Sunnuntaina sain lukea, että olin tehnyt kaksi ihmisoikeusrikosta, ainakin jos Helsingin Vapaa-ajattelijat ovat oikeassa.
Minä puolestani säästäisin sanan "ihmisoikeusrikkomus" hieman toiseen käyttöön, johonkin sellaiseen mikä tyrmistyttää ihmiskunnan enemmistöä ja vaati käsittelyä Haagin kansainvälisessä oikeudessa.

Ei kommentteja: